Näin joulun alla sitä kuulee lapsuudesta jo tutuksi tulleita jouluajan rallatuksia, joista yksi erikoisempia lienee ”Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki” eli samma på svenska ”Morsgrisar är vi allihopa, allihopa, allihopa”.

Ei porsas, vaan lammas. (Kuva Free-Photos, Pixabay)

Vasta näin aikuisiällä pysähdyin miettimään, että mikä lienee tämän laulun sanoma ja miten sanat liittyvät jouluperinteeseen? Viittaako porsas kenties joulukinkkuun, josta Juice Leskinen taituroi hänkin jouluisen laulun ”Sika”? Viittaus kinkkuun tekisi tästä lastenlaulusta tosin aika arveluttavan… No, ehkä siinä viitataan vain pienten lasten iloon, kun he temmeltävät ja sotkevat joulupöydän ympärillä kuin pienet porsaat karsinassa.

Toki ymmärrän, ettei lauluilla tarvitse olla syvää sanomaa. Toki jouluilo nousee siitäkin, kun sanat soljuvat kivasti riimissä tuttua säveltä tapaillen. Riimit painuvat muistiin sävelen siivittämänä ja onhan se kiva lauleskella sen enempää sisältöä ajattelematta.

Herra on minun paimeneni

Riimit painuvat mieliin ja niin sitä oppii toistamaan ne isommin ajattelematta sisältöä, mikä ei ole pelkästään hyvä asia. Samalla tavalla toistelemme toisillemme Herran rukousta ja Herran siunausta kumpaakin näppärästi ulkomuistista jopa sisältöä ajattelematta. Palvelevatko nämä riimit enää tarkoitustaan?

Samaan yksi jos toinen hairahtuu myös tuttujen raamatuntekstien kanssa: pienoisevankeliumi, lähetyskäsky, kultainen sääntö, rakkauden korkeaveisu, … ja tietty monelle tuttu psalmi 23 ”Herra on minun paimeneni”.

Psalmista on tullut sellainen ikivihreä ’lemppari’, josta hädän hetkellä poimitaan lohtu sanoja kuten ”vetten ääreen”, ”vihreille niityille” ja ”levätä”. Siteeraan tähän muutaman jakeen psalmin alkupuolelta.

”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.” (Ps. 23:2-3)

Otetaan sama sisältö vielä vanhemman kirkkoraamatun mukaan, koska sen poljenta on monelle ’se tutumpi’ omasta sielunmaailmasta.

”Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.” (Ps. 23:2-3)

Psalmin sanojen myötä meidän jokaisen on helppo samaistua lampaisiin, joita paimen vie ja johdattaa, eikö totta? Olemme Isän lampaita hänen laumassaan.

”Vie”, ”johdattaa” ja ”ohjaa”

Luetaanpa tuo psalmin teksti varmuuden vuoksi vielä kerran. Kiinnitäpä tällä kertaa huomio sanoihin ”vie”, ”johdattaa” ja ”ohjaa”.

”Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.” (Ps. 23:2-3)

Yleensä näitä sanoja emme tekstistä etsi, vaan katsomme ’lupauksen sanoja’, joihin teonsanoilla ’lampaat’ kuljetetaan, eli ”vihreitä niittyjä” ja”virvoittavia vesiä”. Vaan huomaatko, että ilman teonsanoja ei ole ’lupauksen sanojakaan’?

Jos lampaat eivät kulje paimenen mukana, kun paimen vie, johdattaa ja ohjaa, eivät ne koskaan päädy lepäämään ja laiduntamaan vihreille niityille virvoittavista vesistä puhumattakaan. Jos lammas kieltäytyy lähtemästä paimenen matkaan ja päättää pysyä paikallaan, se syö laitumensa kohta paljaaksi ja nääntyy nälkään.

Jos olet nähnyt lampaita paimennettavan paikasta toiseen, tiedät liikkeellä olevan lammaslauman olevan väliin kovinkin äänekäs. Jos ymmärtäisimme niiden kieltä, niin voisin kuvitella niiden määkivän jotain tähän tapaan: ”Taasko mennään, en jaksa tätä ainaista muutosta!”, ”Miksi minä?”, ”Onkohan tuo paimen nyt ihan tehtäviensä tasalla?”

Vaikka lampaat eivät muutoksesta pidä, paimen tietää sen olevan niiden parhaaksi. Eivät niityt kasva uudelleen vihreiksi yhdessä yössä eikä kuivuneen puron uoma täyty vedestä paimenen sauvan iskulla. On etsittävä uusi laidun ja sinne paimen vie, johdattaa ja ohjaa laumansa.

Ylipaimenen laumassa

Tätä samaa suuri ylipaimen, Herra Jeesus, tekee sinun ja minun elämässä. Ei hän tule muuttamaan olosuhteita puolestamme niin, että me voimme vain makoilla ja levätä alati paikoillamme. Hän kyllä vie meidät lepäämään vihreille niityille vetten ääreen, mutta sinne meidän tulee olla valmiit matkaamaan hänen mukanaan. Perillä me sitten taas lepäämme, mutta joskus matka voi olla hankala ja rasittavakin.

Jumalan suunnitelma sinun elämääsi varten on pikemmin suuri seikkailu kuin väsähtänyt rutiini. Ehkä tuo matka haastaa sinua, mutta se myös kasvattaa. Kun kuljemme hänen matkassaan, saamme kasvaa matkan haasteissa kuin laidunhetkien levossa. On kuitenkin yksi asia, mikä yhdistää lepoa laitumella ja matkaa laitumelta toiselle. Se on paimen. Hän on läsnä matkalla ja laitumella. Hänen katseensa on jatkuvasti ylläsi. Hänen armonsa ja rakkautensa (lue: läsnäolonsa) ei erkane hetkeksikään.

Ole siunattu.