Joulunajan aloittaa adventin aika, joka kestää aina neljän sunnuntain yli. Jokaisella adventtisunnuntailla on oma aiheensa: nöyrtymisen-, kunnian- ja hengen adventit sekä neljäs pyhä adventti.

Kaikkia neljää adventtia yhdistää kuitenkin sama teema Herran Jeesuksen toisesta tulemuksesta – tarkoittaahan sana ’adventti’ (latinan ”adventus Domini”) Herran saapumista ja tulemista. Ensimmäinen adventtisunnuntai muistuttaa seurakuntaa siitä, ettei Jumala ei ole kaukana meistä, vaan hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan.

Pelastuksen uusi aika on jo tänään – se on Herra Jeesus Kristus meissä. Siitä huolimatta pelastuksen uusi aika antaa yhä odottaa tulemistaan täydessä kirkkaudessa. Se, että tämänkin armon vuoden 2010 adventtina katsomme yhä eteenpäin Herran Jeesuksen toiseen tulemiseen pelastuksen päivänä, on Jumalan suurta armoa ihmiskunnalle. Hän armossaan odottaa ihmistä, antaa ihmiskunnalle aikaa löytää hänet, jotta Kristuksen toisen tulemisen päivä olisi pelastuksen päivä mahdollisimman monelle. Pelastuksen päivänä koemme yhdessä jotain mullistavaa:

”Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. ” (1. Kor. 15:51-52)

Viimeisenä päivänä tunnemme jokaisella solulla, millaista on olla lunastettu – ts. asetettu siihen tarkoitukseen, mihin Jumala on ihmisen alkujaan luonut. Silloin ihminen ei enää etsi tarkoitusta, vaan hän elää tarkoituksessa. Salaisuudesta tulee reaalitodellisuus.

Taivaasta ja tulevasta pelastuksen ajasta puhuttaessa ei voi liikaa korostaa sen merkitystä, mitä on elää rikkumattomassa yhteydessä Jumalaan ja tuntea hänen läsnäolonsa kokonaisvaltaisesti. Ei voi myöskään korostaa liiaksi sitä, ettei synnillä ja kuolemalla ole enää sijaa eikä osuutta meissä. Sana elämä saa tuolloin täyden merkityksen, kun sitä uhkaavat elementit ovat poissa ikuisesti.

Lunastuksen koko kuva

Jostain syystä puhe taivaasta ja lunastetusta ihmisestä erehdyttää ajattelemaan ihmistä henkiolentona – siis pelkästään sieluna ja henkenä ilman ruumista. Joskus me aikuiset jopa naurahdamme lasten ajatuksille siitä, millaista taivaassa on, koska mielikuvansa taivaasta on konkreettinen ja nykyisen maailman kaltainen ilman mielipahaa ja surua. Samoin kuulee monesti naurahdettavan ajatuksille muslimien taivaasta konkreettisena kuvana ruumiillisesta yltäkylläisyydestä.

On jotenkin ylevää ajatella ihmisen lunastusta pelkästään aineettomien arvojen ja ihanuuden näkökulmasta (Ps. 17:15; Ps. 16:11; Room. 14:17). Tuntuu kaunopuheisemmalta sanoa kaipaavansa taivaasta vaikkapa rikkumatonta yhteyttä Jumalaan ja täydellisen rakkauden kokemista horisontaalisella ja vertikaalisella tasolla, kuin todeta, että taivaassa on kiva olla köllötellä puun alla – puhumattakaan nyt juoksemisesta kultaisella urheilukentällä hengästymättä…

Tämä henkisen ja aineettoman yliarvostaminen saa aikuisen monesti unohtamaan, että ihminen on luotu paitsi henkiseksi ja hengelliseksi olennoksi, myös ruumiilliseksi. Ruumis on osa ihmisyyttä siinä missä on aineeton puolikin.

Kun siis Jumala vie lunastustyön päätökseen, on ihmisen ruumis osa lunastusta siinä missä aineetonkin ihminen. On paljon kysymyksiä, jotka tekevät ruumiin ylösnousemuksesta ja lunastuksesta vaikean ymmärtää, kuten esimerkiksi minkä ikäisiä me ikuisuudessa ruumiltamme olemme? Tai miten on pienenä lapsena kuolleiden tila? Minkä ikäisiä he ovat?

– Tällaiset pohdinnat ehkä osaltaan johdattavat meidät ajattelemaan taivasta enemmän henkisestä näkökulmasta, vaikka yhtä hyvin voimme esittää samat vaikeat kysymykset koskien aineetonta ihmistä. Onhan näet ihmisen ymmärrys sekin jotain, mikä sekin kokee muutosta ajan kuluessa.

Ruumiin ylösnousemus ja ihmisen lunastaminen kokonaisena – myös ruumiillisena – olentona, on ollut aina vaikea kysymys, mistä todistaa sekin, että Paavali joutui kirjoittamaan aiheesta kokonaisen pitkän luvun Korintin seurakunnan ihmisille, jotka hekin pitivät ajatusta ruumiin ylösnousemusta naurettavana ja jopa loukkaavana.

Uudeksi luotu ihminen

Paavalin pitkä puolustuspuhe ruumiillisesta ylösnousemuksesta jakaantuu kolmeen osaan:

• varmuus Kristuksen ylösnousemuksesta (1. Kor. 15:1-11),

• varmuus kuolleiden ylösnousemuksesta (1. Kor. 15:12-34) ja

• ylösnousemusruumiin olemus (1. Kor. 15:35-57).

Me luemme sitä seuraavaksi lähinnä tulevan lunastetun olemuksemme näkökulmasta. Siinä Paavalin opetus ylösnousemuksen luonteesta perustuu siihen, mitä hän tosiasiallisesti tiesi Jeesuksen ylösnousemuksesta silminnäkijätodistajien ja omien kokemusten perusteella.

Paavalin käsitys ylösnousemusruumiista perustuu farisealaiseen käsitykseen, minkä mukaan vanhurskaita odottaa iankaikkinen elämä, johon lukeutuu luonnollisesti myös ihmisen ruumiillinen olemus. Kirjoittaessaan korinttilaisille Paavali ei kuitenkaan tukeutunut juutalaiseen käsitykseen, koska kreikkalainen ihmiskuva näki asian toisin. Helleeninen kulttuuri näet halveksi kaikkea ruumiillista, minkä tähden ainoastaan aineettoman ihmisen ajateltiin olevan ikuinen.

Tästä syystä Paavali käyttää tekstissä vertauksia, mutta myös kuvaa ylösnousseesta Jeesuksesta ylösnousemuksen ’ensihedelmänä’ (1. Kor. 15:20, 23). Jeesuksessa näemme kuvan siitä ylösnousemuksesta, joka myöhemmin hänen toisen tulemisensa aikaan odottaa meitä (1. Tess. 4:16-17).

Kristus – ylösnousemuksen ensihedelmä

Katsotaanpa ensin Jeesusta ylösnousemuksen ensihedelmänä. Suomenkieliset käännökset käyttävät sanalle ’aparche’ käännösvastineena sanaa ’esikoinen’, joka toki sopii sisällöltään tekstiin, mutta samalla se häivyttää Paavalin rikkaan kielikuvan ensihedelmästä:

”Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena {ensihedelmä} niiden joukosta jotka ovat kuolleet.” (1. Kor. 15:20)

Mikä sitten on ensihedelmä? Ajattele omenapuuta tai viiniköynnöstä. Keväällä puuhun ilmestyvät lehdet, myöhemmin kesällä puu puhkeaa kukkaan. Ensin tulee yksi kukka, pian seuraava jne. Ja kohta koko puu on kuin valtava kukkameri. Syksyn myötä puuhun ilmestyy hedelmät; ensin yksi ja kohta puun oksat notkuvat hedelmien painosta. Kun näet ensimmäisen kukan tuottavan hedelmän, onko sinulla syytä epäillä, etteivät muut kukat tuottaisi hedelmiä? – Tuskinpa vain!

Samalla tavalla Kristus on ylösnousemuksen ensihedelmä. Kun nyt tiedämme, että Kristus on ensimmäisenä ylösnoussut, näemme hänessä ylösnousemuksen ensihedelmän ja täten tiedämme hänen ylösnousemuksensa perusteella ylösnousemuksen jatkuvan samalla tavoin omalla kohdallamme, kun meidän ’kukkamme’ aika tulee kasvaa hedelmäksi.

Sama merkityssisältö voidaan johtaa myös suomenkielisten käännösten käyttämästä sanasta ’esikoinen’. Kun näemme vaikka kissapentueen esikoisen syntyvän, saatamme odottaa saman ihmeen toistuvan seuraavien pentujen kohdalla. Viimeistään silloin, kun esikoinen pentueesta on syntynyt, lakkaamme odottamasta vaikkapa koiran pentua syntyväksi. Mielestäni kuva ’ensihedelmästä’ on kuitenkin havainnollisempi.

Ensihedelmän tai esikoisen vertauskuvan perusteella Kristuksen ylösnousemukseen perustuu 1) ensinnäkin varmuus uskovan osallisuudesta kuolleiden ylösnousemukseen, mutta 2) myös tietämys siitä, että lunastus ylösnousemuksessa koskee myös ruumistamme.

Mitä siis näet Jeesuksen ylösnousemuksessa, sen voit omistaa jo varmuudella tapahtuvaksi itsellesikin. Jos siis Jeesus herätettiin kuolleista ruumiillisena olentona ikuiseen elämään, niin aivan yhtä varmasti sinäkin koet ruumiillisen ylösnousemuksen ikuiseen elämään. Ja juuri tästä Paavali jatkaa ylösnousemusta käsittelevän luvun loppuosassa (1. Kor. 15:35-49).

Kuva lunastuksesta Kristuksessa

Koska siis Paavali kertoo Kristuksen olevan ylösnousemuksen ’ensihedelmä’, ohjaa se meitä etsimään kuvaa lunastetun ihmisen olemuksesta ylösnousseen Jeesuksen olemuksesta. Mitä siis tiedät Jeesuksen ylösnousemusruumiista, sen voit omistaa varmuudella myös omalla kohdallasi – lunastettuna ihmisenä.

Pelkästään lukemalla evankeliumien kuvauksia ylösnousseesta Jeesuksesta voidaan johtaa tulevaa lunastettua ruumista koskien ainakin seuraavat tosiasiat:

• Ylösnousemusruumis ei ole mikään haamukuva tai ’henkiruumis’, vaan ihmisen lunastus on kokonaisvaltainen. Jumala on luonut ihmisen ruumiilliseksi olennoksi, joten ’kirkastettu’ ruumis on kosketeltavissa siinä missä nykyinen ruumiimmekin (Joh. 20:17; Joh. 20:24-28; Matt. 28:9).

• Ylösnousemuksessa säilyy tunnistettava hahmo (Mark. 16:9-10) . Tosin eivätpä kaikki Jeesustakaan heti tunnistaneet, mutta tunnistivatpa lopulta hekin (Luuk. 24:13-35). Se, etteivät Emmauksen tien kulkijat Jeesusta heti tunnistaneet kertookin siitä, että ruumiillinen ylösnousemus muistuttaa ulkoisesti ’savimajaamme’.

• Voimmepa edelleen syödäkin (Joh. 21:13), vaikka siihen ei enää ole tarvetta (Ps. 17:15; Ps. 16:11; Room. 14:17). Olen toki kuullut opetettavan, ettei taivaassa syödä ja juoda, mutta uskon em. raamatunkohtien viittaavan pikemmin siihen, ettei ihminen kärsi enää nälkää ja janoa.

• Ihminen säilyy sosiaalisina olentona, sillä hän edelleen kykenee puhumaan ja kommunikoimaan (Joh. 21:15-23). Tuskinpa siis olemme taivaassakaan yksin erossa muista ihmisistä. Eiköhän näet lunastus koske myös sosiaalista olemustamme.

Voit jatkaa tutkimusta samaan tapaan eteenpäin. Yhteenvetona voidaan todeta, että ylösnousemuksessa ihminen säilyttää ihmisyytensä. Jeesus on lunastanut meidät kokonaisina ihmisinä, ei vain osasia ihmisyydestä. Ihminen ei muutu henkiolennoksi, vaan kun lunastus saatetaan loppuun, ihminen lunastetaan koko ihmisenä.

Katoavasta katoamattomuuteen

Katsotaanpa mitä muuta Paavali opettaa ylösnousemuselämän todellisuudesta. Ylösnousemus ei ole vain herääminen täydelliseen ruumiilliseen elämään, vaan täydellistyminen on kokonaisvaltainen. Vaikka lunastettu ihminen on monessa samankaltainen kuin nykyinen, on lunastettu olemus periaatteellisesti eri, mistä Paavali opettaa juurikin luvun loppupuolella (1. Kor. 15:37-49).

Teksti jakautuu kolmeen osaan: 1) esimerkkejä ylösnousemuksen ymmärtämiseksi (1. Kor. 15:37-41), 2) varsinainen periaate (1. Kor. 15:42-44) ja 3) periaatteen soveltaminen käytäntöön (1. Kor. 15:45-49). Katsotaanpa tarkemmin.

Kolme havainnollistusta

Paavali antaa kolme esimerkkiä, joilla hän havainnollistaa ylösnousemuksen luonnetta. Ensiksi hän vertaa sitä siemenen kylvämiseen:

”Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu.” (1. Kor. 15:37-38)

Kylvetyssä siemenessä on alku uudelle kasville. Vaikka siemenessä on kasvin alku, ei siemen muistuta siitä versovaa kasvia. Siemen ’kuolema’ on lähtökohta uudelle elämälle, mutta siitä nouseva uusi elämä on paljon valtavampaa mitä siemen itsessään oli.

Toinen Paavalin esimerkki on otettu eläinmaailmasta:

”Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa.” (1. Kor. 15:39)

Vaikka elollisissa olennoissa on paljon samoja piirteitä ja ominaisuuksia, ovat kaikki lajit kuitenkin luotu erillisiksi: ihmiset, eläimet, linnut ja kalat. Puhaltamalla elävän hengen aineeseen Jumala teki siitä elävän olennon, joka on olemukseltaan juuri Jumalan aivoitusten mukainen.

On luonnollinen ihme, että ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja vieläpä koivun siemenestä kasvaa koivu. Koivun siemenestä ei kasva pyökkiä saati sitten ihmistä. Ei ihmisestä kasva koiraa, vaikka tämä sinnikkäästi haluaisi tulla koiraksi.

Kolmas esimerkki käsittelee elotonta luomakuntaa ja taivaankappaleita:

”On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin.” (1. Kor. 15:40-41)

Taivaankappaleilla on omanlainen loistonsa, kullakin sellainen, minkä Jumala on niille luomisessa antanut. Niissä kaikissa Jumala on käyttänyt pohjimmiltaan samoja rakennusaineita, jotka hän vain järjestänyt eri tavoin, niin että kukin niistä palvelee ’oman kirkkautensa mukaisesti’ Jumalan sille antamaa tarkoitusta.

Esimerkeistä periaatteeksi

Tuntuu ehkä hämmentävältä, mitä Paavali näiden esimerkkien avulla tahtoi lunastetun ihmisen olemuksesta sanoa. Onneksi Paavali kokoaa esimerkkien jälkeen havainnollistamansa asiat ylösnousemusta koskeviksi periaatteiksi:

”Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.” (1. Kor. 15:42-44)

Selityskään ei välttämättä pohtimatta avaudu. Hankalalta vaikuttava raamatunpaikka avautuu, kun ryhmitellään ja selitetään siinä käytetyt ilmaukset

• ’Katoavaisuus’, ’alhaisuus’, ’heikkous’ ja ’ajallinen ruumis’ viittaavat samaan asiaan eli nykyiseen ruumiiseen ja ennen kaikkea inhimilliseen langenneeseen olemukseen.

• Edellisten vastakohdat ovat ’katoamattomuus’, ’kirkkaus’, ’voima’ ja ’hengellinen ruumis’. Ne tarkoittavat ylösnousemuksessa ihmiselle annettavaa kirkastusruumista ja tulevaa hengellistä turmeltumatonta olemusta.

Lopussa (1. Kor. 15:45-49) Paavali toistaa saman periaatteen juutalaistaustaisille lukijoille sopivalla esimerkillä. Siinä hän jatkaa vertaamalla ”ensimmäistä Aadamia” ja ”ensimmäistä ihmistä” nykyiseen langenneeseen olemukseemme. Vastaavasti ”viimeinen Aadam” ja ”toinen ihminen” viittaavat kirkastettuun ruumiiseen ja hengellisesti turmeltumattomaan lunastettuun olemukseen.

Samanlainen, mutta uusi ja erilainen

Lopputulos Paavalin kehittelystä on ”samanlainen, mutta uusi ja erilainen”.Lunastetun hengellisen ruumiin ja nykyisen maallisen ruumiin välillä on paljon samankaltaisuutta, kuten edellä esimerkissä Jeesuksesta havaittiin.

Nykyinen maallinen ja katoava ruumis on täten ylösnousemuksessa kuin ’siemen’ uudelle hengelliselle ruumiille. Kaunis varsi, joka siemenestä nousee, on elävämpi ja samalla täysin kuin se, mikä maan alle kätketty katoava siemen on. Eli ”mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana”.

Vaikka tuleva hengellinen ruumis on monin tavoin nykyisen maallisen ruumiin kaltainen, on se silti olemukseltaan jotain toista kuin nykyinen turmeltunut olemuksemme. Vaikka Jumala on tehnyt sen samoista rakennusosista, se on silti uusi luomus uutta tarkoitusta varten. Niin kuin auringolla ja kuulla on oma loistonsa, on maallisella ja hengellisellä ruumiilla kummallakin ’omat loistonsa’:

”Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.” (1. Kor. 15:43)

Luonnollisesta syntisestä ihmisestä ei kasva tai kehity hengellistä, Jumalalle otollista ihmistä. Nykyinen ihminen ei voi muuttaa luontoaan, vaikka niin tahtoisi. Luonnollinen katoava ihminen toki voi yrittää matkia ’hengellistä’, mutta sellaiseksi hän ei koskaan voi tulla. Hän on sitä, millaiseksi hän on syntynyt. Ihmisen tulee syntyä uudesti ylhäältä, jotta hänestä tulisi hengellinen:

”Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.” (1. Kor. 15:47-49)

Paras tahtokaan ei riitä, että luonnollisesta ihmisestä voisi kehittyä hengellinen ihminen (1. Kor. 15:50). Hänestä voi kasvaa hengellisen kaltainen, mutta kuitenkin hän on luonnoltaan yhä syntinen ihminen ja täten kelpaamaton siihen tarkoitukseen, minkä Jumala on hengelliselle ihmiselle yhteydessään asettanut. Lunastettu ylösnoussut ihminen on siis samankaltaisuudesta huolimatta uusi ja erilainen.

Neljä ’pientä’ eroavaisuutta

Kerrataanpa vielä lopuksi neljä Paavalin tekstissä mainitsemaa perustavaa eroa lunastetun hengellisen ihmisen ja nykyisen syntisestä sukukunnasta syntyneen luonnollisen ihmisen välillä.

• Paavali sanoo nykyisen ruumiin olevan katoavainen. Kreikan katoavaisuutta tarkoittava sana ’afthora’ merkitsee myös turmeltumista. Vastaavasti ylösnousemusruumista Paavali kuvaa sanalla ’afthoria’, joka tarkoittaa ”katoamaton, turmeltumaton, puhdas”. Mikä on ihanampaa kuin tietää, ylösnousevansa puhtauteen ja turmeltumattomuuteen. Se on loppu ristiriidalle ja tahdon kamppailulle synnin ja Jumalan tahdon välillä.

• Nykyinen ruumis on Paavalin mukaan vähäpätöinen, halpa-arvoinen ja halveksuntaa herättävä – verrattuna ylösnousemusruumiiseen siis. Paavali ei viittaa kreikkalaiseen käsitykseen aineen pahuudesta tai oppiin saastaisesta ruumiista puhtaan sielun vankilana. Hän vain korostaa, että ylösnousemusruumis on jotain vallan muuta kuin nykyinen turmeltunut ruumis; se on kirkastettu ja kunniaa herättävä.

• Katoava ruumis on niin fyysisessä kuin hengellisessä mielessä heikko, sairas sekä kovin voimaton. Lienee edes turha mainita, että lunastettu ruumis on päinvastoin voimakas ja kykenevä niin fyysisesti kuin hengellisestikin.

• Viimeiseksi Paavali kirjoittaa ”ajallisesta ruumiista”, joka kreikan kielessä sisältää ajatuksen luonnollisesta langenneesta ihmisestä, sielullisesta olennosta ja inhimillisestä vajavaisuudesta niin kuin sen käsitämme. Vastakohtana sille on ”hengellinen ruumis”, joka ei tarkoita ’henkiruumista’, vaan hengellistä, Jumalan antamaa, Jumalan tahtoon taipuvaista ja Jumalan mielen mukaista ruumista ja olentoa.

Mitä siis kaikki edellä mainittu kertoo meille tulevaisuudestamme uusina luomuksina? Ainakin sen, että olemme vapaat ajattelemaan taivaan ei vain täydelliseksi olosuhteiltaan, vaan myös ihmisiltään. Ja täydellisyys tarkoittaa täyttä olemusta ihmisenä ruumis mukaan lukien, mutta ilman pienintäkään epätäydellisyyttä tai virhettä.

Sinä ja minä olemme silloin täydelliset sitä tarkoitusta varten, johon Jumala on meidät luonut! Millaista on olla täydellinen täydellisten ihmisten joukossa Luojan itsensä täydellisessä yhteydessä!

Olkoon tieto lunastetun hyvästä osasta meille jokaiselle kannustukseksi, mihin Paavali hänkin ylösnousemusta käsittelevän luvun päättää:

”Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.” (1. Kor. 15:57-58)

Pohdittavaa

Millainen on osamme lunastettuina, kun adventin aika muuttuu näkemiseksi?
Mitä pitää sisällään ihmisen lunastaminen kokonaisuutena?