Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Se tulee tänäkin vuonna taas yllättäen – kuin varkain. Sen sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta.

Valvominen ei kuitenkaan ole pelonsekaista odottamista vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Me niin helposti kotiudumme näkyvään maailmaan ja unohdamme, ettemme elä täällä pysyvästi. Yhtä varmasti kuin syntyessään ihminen henkäisee ensimmäisen kerran, jonain päivänä hän henkäisee viimeisen kerran.

Taivasten valtakunnan yhteydessä Jeesus puhui usein valvomisesta. Luukkaan evankeliumin tekstini on yksi niistä.

”Herra vastasi: ’Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.’Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset. ’Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luuk. 12:42-48)

Tämä on Jeesuksen vastaus Pietarin edellisessä jakeessa esittämään kysymykseen siitä, kenelle Jeesus oli edellisten vertaukset loppuviimeksi suunnannut:

”Herra, tarkoitatko näillä vertauksilla kaikkia vai ainoastaan meitä?” (Luuk. 12:41)

Jeesus oli edellä opettanut ensisijaisesti opetuslapsiaan (Luuk. 12:22). Hän kehotti heitä olemaan murehtimatta ja keräämään mieluummin taivaallisia kuin maallisia aarteita (Luuk. 12:22-34). Tämän jälkeen hän muistutti opetuslapsia Herran päivän (toisen tulemuksensa) ajankohdan aavistamattomuudesta ja tarpeesta pysyä valveilla (Luuk. 12:35-40).

Etenkin jälkimmäinen opetus herätti Pietarin mielessä kysymyksen: koskiko Jeesuksen vetoomus valvoa vain lähimpiä opetuslapsia, siis heitä jotka olivat täysin omistaneet elämänsä Jumalan valtakunnan työlle, vai koskiko opetus todella jokaista Jeesuksen nimen tunnustajaa? Tuliko jokaisen valvoa ja vaalia uskonelämää, vai kuuluiko uskonelämän vaaliminen lähinnä ’papiston’ tehtäviin?

Keistä Jeesus vastauksessaan puhui?

Ylle lainattu Jeesuksen vastaus Pietarin kysymykseen muistuttaa paljon Jeesuksen opetusta palvelijoista ja leivisköistä (Matt. 25:14-30). Jos silmäilit tekstin läpi selvittämättä tekstin taustaa tarkemmin, saatoit erheellisesti rinnastaa vertaukset samoiksi tämän toisen samantapaisen vertauksen kanssa. Kyseessä on kaksi opetukseltaan eri vertausta, koska tekstimme vertaus löytyy sekin erikseen Matteuksen evankeliumista (Matt. 24:45-51).

Olisi tietty kiva lukea tämä Jeesuksen ehkä vaativalta kuulostava vertaus merkitsemään pelkästään opetuslasten kaltaisia ’vihkiytyneitä Jumalan valtakunnan palvelijoita’, kuten seurakuntien työntekijöitä, pappeja, lähetystyöntekijöitä jne. Hehän ovat luonnollisesti erityisessä vastuussa sanoistaan ja tekemisistään ’työnantajalleen’ Herralle, joka heidät on erityisesti palvelemaan kutsunut.

Jeesuksen sanat ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” voidaan käänteisesti sanoa ”jos ei ole mitään annettu, ei juuri mitään vaaditakaan”, vai mitä? Voitaisiinko tällöin ajatella, että vastuu valvomisesta ja uskollisesta palvelemisesta kuuluu ensisijaisesti vain hengellisen työn tekijöille?

Mutta kenelle ja mistä asiasta Jeesus lopulta vertauksessa puhui? Tiedämme hänen puhuneen ensin kansanjoukoille (Luuk. 12:1,13), minkä jälkeen hän kääntyi selittämään puhettaan opetuslapsille (Luuk. 12:22). Hän selitti heille tarkemmin opetuksen seuraamisestaan ja siitä kuinka jokainen ihminen vaaditaan tilille teoistaan sen mukaan, mitä kullekin on annettu ja mitä kunkin huostaan on uskottu.

Vaikka Jeesus edellä puhui opetuslapsilleen, oli hän sitä ennen puhunut saman asian kansanjoukoille, joten on selvää, että hänen vastauksensa Pietarille oli tarkoitettu ohjeeksi kaikille hänen seuraajilleen.

Mitä vertaus tarkoittaa?

Jeesuksen vastaus kysymykseen siitä, keitä opetus koski oli, että vertaus valvomisesta koski paitsi Pietaria itseään, myös jokaista Jeesuksen seuraajaa. Olemmehan me uskovat kaikki ’Jumalan taloudenhoitajia’, koska vastuullemme on uskottu lahjoista suurin: pelastuksen evankeliumi. Sillä hetkellä, kun kuulimme sanoman pelastuksesta ja otimme sen iloiten vastaan, meistä tuli ’Jumalan taloudenhoitajia’ ja täten vastuullisia vaalimaan meille annettua kallista aarretta.

Entä mitä tarkoittaa pelastuksen lahjan huolehtiminen ja sen vaaliminen? Vertauksen palvelija oli saanut tehtäväkseen huolehtia palvelusväestä ja vilja-annosten jakamisesta. Hänen tehtävänsä oli huolehtia palvelusväen hyvinvoinnista sillä välin, kun isäntä oli poissa. Toisin sanoen hänen piti vaalia ja ylläpitää vastuulleen luotettua omaisuutta parhaan kykynsä mukaan, kunnes isäntä tulisi takaisin. Hänelle oli annettu selkeät ohjeet, joita hänen piti uskollisesti noudattaa isännän viipyessä.

Pelastuksen lahjan vaaliminen eli valvominen on samalla tavoin jatkuvaa ’isännän’ ohjeiden uskollista noudattamista parhaan kyvyn ja tahdon mukaan. Valvominen ei tarkoita sitä, että meidän tulisi vain tarkkailla ajan merkkejä, jotta olisimme valmiit, kun Kristus tulee takaisin. Valvominen ei ole Herran tulemuksen ajankohdan pohtimista sen tähden, että kun huomaamme hänen paluunsa olevan lähellä, ryhdistäytyisimme ja siivoisimme tonttimme priima kuntoon häntä varten.

Sen sijaan valvominen tarkoittaa jatkuvaa uskollisuutta ja valveilla oloa. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen Herran oman tulee huolehtia alati suhteestaan Kristukseen, kun hänen paluunsa viipyy. Pelastuksen lahjan vaaliminen ei ole niinkään tekemistä ja touhuamista, vaan pysymistä uskollisena. Ei isäntä edellyttänyt vertauksen palvelijaltakaan ylimääräisiä suorituksia, vaan ainoastaan sen pitämistä, minkä hän oli palvelijalle luottanut.

Samoin pelastuksen lahja ei velvoita sinulta katumusharjoitusta tai kauniita tekoja, vaan henkilökohtaisen jumalayhteyden vaalimista niin kuin ’isäntämme’ on meitä sanassaan ohjeistanut tekemään. Vertauksen opetuksessa on siis kyse Kristus-keskeisestä elämästä ja hänessä pysymisestä, sillä niin kauan kuin vain pysymme hänessä, hän pysyy meissä (Joh. 15:5).

Uskollisuutta ja valvomista

Jeesus opettaa tämän vertauksen välityksellä meitä pysymään jatkuvasti uskollisina hänelle, vaikka tietäisimme, ettei hän saavu noutamaan omiaan tänä iltana, ja ettei viikatemieskään olisi tulossa oven taakse. On vaarallista erehtyä ajattelemaan vertauksen huonon palvelijan tavoin, että voimme hellittää hetkeksi keskittyen elämään ’omaa elämäämme’ mielihalujemme vallassa, koska ’isäntä’ tuntuu vielä viipyvän (Luuk. 12:45).

Ajatus pienestä ’irrottelusta’ kuulostaa harmittomalta, mutta se sisältää kaksi suurta riskiä:

• entä jos isäntä tai viikatemies saapuu, kun en ole valmis?

• entä jos huoleton, itsekäs elämäntapa saakin minusta yliotteen ja hetki venyy vuosiksi, vuosikymmeniksi… ikuisuudeksi.

Aikojen lopulla ihmiskunta tuomitaan ’kukin tekojensa mukaan’. Tuona päivänä näet oikeus voittaa; uskollisuus palkitaan ja ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan.

Viimeistään silloin on tärkeää, että on valvonut ja säilyttänyt saamaansa pelastuksen lahjan. Sillä jos sinä päivänä huomaa hukanneensa lahjan maailman riennoissa, joutuu kohtaamaan ikuisen tuomarin omien tekojen varassa ilman Kristuksen sovitustyön puhtaaksi pesevää vaikutusta.

Uskovina olemme saaneet pelastuksen ’suuren omaisuuden’ huolehdittavaksemme, ja Jeesuksen sanat ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” koskevat sen vaalimisen osalta meitä. Olemme vastuussa saamamme lahjan vaalimisesta ja näin vastuullisia ikuisuudestamme.

Ajattele, kuinka etuoikeutettuja me uskovat olemme! Jumala on luottanut meidät jokaisen huolehtimaan pelastuksen lahjasta. Hän antoi sinulle pelastuksen lahjan, jotta huolehtisit siitä uskollisesti kunnes hän saapuu takaisin. Voisi jopa sanoa, että hän luotti sinulle sen tehtävän vain siksi, että paluunsa päivänä hän tahtoo palkita sinut sen uskollisesta vaalimisesta.

Haluankin tämän Jeesuksen vertauksen myötä kannustaa sinua vaalimaan uskonelämääsi ja kilvoittelemaan loppuun saakka. Olkaamme Herran meille osoittaman luottamuksen arvoiset.

Pohdittavaa

Onko tarpeen valvoa ja huolehtia pelastuksen lahjasta?
Mitä tarkoittaa ’valvokaa’? Ketä se koskee?