Merkit ja brändit ovat meille tuttuja. Muotitietoiselle ihmiselle ei ole yhdentekevää, onko vaatekappale tietyn valmistajan tuotemerkki vai jokin muu kivan näköinen vaate. Merkkitietoisuus pätee autoihin, urheiluvälineisiin, elektroniikkaan ja jopa ruokaan.
Symbolit ja merkit kertovat myös siitä, kenen joukkoihin kuulumme. Tarra kulkuvälineessä tai merkki vaatekappaleessa viestittävät, mitä jääkiekko- tai jalkapallojoukkuetta kannatat. Kerromme symbolein myös uskostamme. Risti kaulassa tai kalan kuva auton perässä antavat sanattoman todistuksen tunnustautumisestamme Kristuksen omiksi.
Arkielämään liittyy myös valintoja, joissa sitoutuminen yhden ’merkin’ tunnustajaksi sulkee pois mahdollisuuden toisiin. Esimerkiksi sitoutuminen tietyn sähkötoimittajan kanta-asiakkaaksi sulkee pois mahdollisuuden ostaa sähköä samaan aikaan toisilta toimittajilta. Sama käytännössä koskee teleoperaattorien määräaikaisia puhelin- ja nettiliittymäsopimuksia.
Sitoutumista puolin ja toisin
Olemme kuluttajina oppineet sitoutumaan asiakkaaksi. Sama pätee uskonelämään. Kristuksen seuraajina olemme sitoutuneet kantamaan Kristuksen merkkiä ja tunnustamaan hänen nimeään. Kuulumme hänelle, mikä tarkoittaa sitä, ettei sielunvihollisella eli maailmalla ole meihin osuutta. Kristukselle tai maailmalle kuuluminen ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja:
”Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva.” (Luuk. 16:13)
Valinta kuulua Kristukselle ei ole yksipuoleinen, niin kuin on vaikkapa jääkiekkojoukkueen kannattaminen, jossa joukkue ei sitoudu yksittäiseen kannattajaan, vaikka hän sitoutuisi kannattamaan sitä kuinka hartaasti tahansa. Kristukseen sitoutuminen ei sen sijaan ole yksipuolista fanittamista, vaan Kristus sitoutuu huolehtimaan meistä (Room. 8:38-39). Jeesukselle ei ole yhdentekevää, mitä häneen toivonsa laittaneiden elämään kuuluu. Kirjoittaahan siitä meille Pietarikin:
”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:6-7)
Esipuheeni merkeistä ja poissulkevasta kahdenvälisestä sitoutumisesta johdattaa tulkitsemaan Ilmestyskirjan sineteistä kertovaa jaksoa sen oikeassa hengessä. Nimittäin Johanneksen ilmestyksen luvut 5 – 7 ovat oikeassa valossa nähtynä Kristus-keskeistä kerrontaa. Niissä lukija lähtee Johanneksen matkaan Kristuksen sovitustyöstä käsin ja päätyy näkymään, missä näemme itseämme lunastettuina Kristuksen valtaistuimen edessä.
Näky sineteistä ja sinetöidyistä tapahtumista, on näky Kristuksen pelastussuunnitelmasta sinun ja minun hyväkseni. Tekstimme kolmen luvun mittainen taivaallisten näkyjen sarja voidaan tulkita itsenäisenä rohkaisun sanomana niin kuin seuraavaksi teemme.
Teksti sineteistä ja sinetöidyistä
Ilmestyskirjan osa, jossa puhutaan sineteistä ja sinetöidyistä alkaa 5. luvun alusta ja jatkuu aina 8. luvun ensimmäiseen jakeeseen saakka. Toisaalta sinettejä koskeva osuus voidaan ulottaa aina 11. luvun loppuun, jos seitsemäs sinettiin tulkitaan sisältävän myös seitsemän pasuunan vitsaukset.
Näkyjen sarja
Varsinainen sineteistä kertova osuus alkaa 5. luvun alusta ja loppuu 8. luvun alkuun. Se voidaan jäsentää pääkohdiltaan näin:
-
Sinetein suljettu käärö ja karitsa (Ilm. 5:1-14)
-
Kuusi sinettiä avataan (Ilm. 6:1-17)
-
Alkuvalmistelut 7. sinetille – Jumalan pyhät sinetöidään (Ilm. 7:1-8)
-
Suuri valkopukuisten joukko (Ilm. 7:9-17)
-
Seitsemäs sinetti avataan (Ilm. 8:1-)
Tekstille on tyypillistä ajan ja paikan vaihtelu. Ilmestyskirja on joukko näkyjä ja näkymiä, joiden tulkintaa vaikeuttaa se, ettei varmuudella tiedä kuvaavatko ne samanaikaisia tapahtumia eri näkökulmista, peräkkäisiä tapahtumia vai erillisiä tapahtumia muussa kuin aikajärjestyksessä.
On tekstimme sitten yksi näky tai useampien sarja, Johannes antaa ymmärtää toistuvilla ”Minä näin” -ilmauksilla, että siihen kuuluu joka tapauksessa useampia näkymiä tai kuvakulmia (Ilm. 5:1, 6, 11, 13; Ilm. 6:1; Ilm. 7:1, 9; Ilm. 8:2).
Kaksi näyttämöä
Tekstin näyt vaihtelevat näyttämön suhteen. Osa näyistä on taivaallisia, kun taas osa kertoo siitä, mitä tapahtuu maanpäällä. Taivaallisten ja maanpäällisten tapahtumien sijoittaminen aika-akselille on sekin vaikeaa, koska taivaalliset näyt voivat olla luonteeltaan ikuisia, kun taas maanpäälliset sijoittuvat jonnekin ihmiskunnan aikajanalla.
Tekstiin sisältyy selkeästi kolme erillistä näkymää:
-
Näky Jumalan valtaistuinsalista taivaasta (Ilm. 5:1-14),
-
Kuuden sinetin julistaminen ja 7. alkuvalmistelut maanpäällä (Ilm. 6:1-7:8) ja
-
Valkopukuisten joukko taivaassa (Ilm. 7:9-8:1).
Viides luku puhuu taivaallisista tapahtumista, jotka voidaan siinä annettujen vinkkien turvin osin kiinnittää omaan aikakäsitykseemmekin. Kuudes luku käsittelee selkeästi maanpäällisiä tapahtumia ja seitsemännessä luvussa palataan taivaalliseen ikuisuusnäkymään.
Yhdistävä tekijä: sinetti
Näyttämöltä ja aikatekijältä vaihtelevaa kolmen luvun mittaista tekstijaksoa yhdistää kuitenkin alusta loppuun yksi asia: sinetti. Ensimmäiseksi termi esiintyy tekstissä tekstikäärössä, joka oli suljettu sinetein (Ilm. 5:1-10).
Tämän jälkeen sinetit avataan taivaassa yksitellen, mikä vaikuttaa erilaisia tapahtumia maanpäällä (Ilm. 6:1-17). Aina, kun Karitsa taivaassa avaa sinetin, tapahtuu maailmanhistoriassa jotain. Tämä on kuva siitä, miten taivaallinen vaikuttaa ajalliseen.
Ja vielä kolmannen kerran sinetti mainitaan seitsemännen – viimeisen – sinetin avaamisen valmistelua kuvaavassa näyssä, kun sinetillä merkittiin Jumalalle uskolliset palvelijat (Ilm. 7:1-8). Merkin tarkoitus oli suojata Jumalan omat seitsemännen sinetin avaamisen jälkeen tulevilta pasuunoiden tuomilta vitsauksilta.
Mikä tämä sinetti on? Sinetti on eräänlainen virallisen nimikirjoituksen vastine. Sen tekemiseen käytettiin esimerkiksi metallista tai jalokivestä valmistettua sormusta tai esinettä, johon oli kaiverrettu sinetin omistajan yksilöllinen tunnus. Kun tällä esineellä painettiin vahaan, saveen tai johonkin pehmeään aineeseen, siihen piirtyi peilikuva sinettisormuksesta.
Tällä tavoin merkittiin esimerkiksi pergamentille tai papyrukselle kirjoitetut dokumentit. Ne ensin kierrettiin kääröksi, joka sidottiin langalla, ja sinettinä käytettiin solmuun kiinnitettyä savipalloa tai vahaa, johon painettiin sinetin leima. Tällöin sinetti kertoi, kenelle asiakirja kuului tai kuka sen oli kirjoittanut.
Sinetöinti varmisti myös viestein autenttisuuden sekä sen, että oliko asiakirja säilynyt avaamattomana. Jos sinetti oli murrettu, lukija tiesi jonkun muun lukeneen sen ja mahdollisesti tehneen muutoksia sinetöityyn viestiin.
Raamatun kuvakielessä sinetti on merkki, jolla viesti tai sanoma vahvistetaan. Se on myös symboli suljetusta ja salatusta, kuten seitsemällä sinetillä suljettu käärö oli. Sinetöinti viittaa myös salatuksi jäämiseen, jos sinettiä ei avata.
Esimerkiksi tekstin taivaallinen käärö oli salattu muilta paitsi häneltä, kuka oli arvollinen sen avaamaan. Vain hän, joka oli arvollinen saattoi lausua sinetöityyn kääröön salatut tiedot, siten että ne tapahtuivat ajassa.
Sinetti, jolla Jumalan omat merkittiin, oli puolestaan merkki siitä, kuka heidät omisti ja kenen puolelle he kuuluivat. Se oli Jumalan merkintä omistusoikeudestaan heihin. Sinetti kertoi Jumalan lähettiläille, keitä he olivat, jotta he säästyvät Jumalan vihalta.
Esipuhe ja reunaehdot
Tekstijaksoa lukiessa on hyvä muistaa, että jaksossa esiintyvät rinnan näkymät taivaaseen ja maanpäälle. On lohduttavaa ymmärtää, etteivät maanpäälliset tapahtumat ole irrallisia taivaallisista, vaan asiat tapahtuvat niin taivaassa että maanpäällä – ja vieläpä niin, että taivaallinen tahto käy toteen maanpäällä. Kun siis sinetti avataan taivaassa, tapahtuu sen seurauksena jotain maanpäällä.
Lukiessasi maanpäällisiin tapahtumiin keskittyvää kuudetta lukua, ei siinä ole kyse siitä, että ihmeellisiä asioita tapahtuu siellä täällä, vaan että kaikki tapahtuu taivaallisen järjestyksen mukaisesti. Sinettiä seuraa tapahtuma – ei päinvastoin.
Toinen tärkeä seikka on nähdä tapahtumien kaksijakoisuus sen mukaan, miten ihminen suhtautuu evankeliumiin. Loppuviimeksi ihminen valitsee, kenen kädestä ottaa vastaan vihan ja / tai armon.
Viidennen luvun alku, jossa Karitsa havaitaan ainoaksi arvolliseksi avaamaan salatut sinetit (Ilm. 5:3-5, 8-9), korostaa evankeliumin ydinsanoman merkitystä tuleville tapahtumille. Ilman Kristuksen uhrikuolemaa sinetöidyn käärön sisältö jäisi ikuiseksi salaisuudeksi. Vain ihmiskunnan lunastaja saattaa viedä lunastuksen päätökseen – ja siitä kohti tie vie.
Muista lukiessasi tätä tekstijaksoa, että kyseessä on Kristuksen sovitustyötä kirkastava näky. Se alkaa Kristuksesta, kulkee hänen viitoittamaansa tietä ja päätyy kauniiseen näkymään ikuisuudesta, johon Kristuksessa valitut on Jumalan hyvän tahdon mukaan määrätty.
Viides luku: salaisuuksien varma täyttymys
Taivaallisten näkymien ajoittaminen tarkasti historiaan tai tulevaan ei ole sinettejä käsittelevän näyn ymmärtämisen kannalta oleellista. Jostain kumman syystä meitä kuitenkin puhuttaa ilmestyskirjallisuudessa eniten kysymyssana ’milloin?’ Paljon hedelmällisempää olisi kysyä mieluummin ’miksi?’
Viides luku antaa perustan vastaukselle kysymykseen. Se ei kerro päivää eikä hetkeä, mutta kertoo sen verran, mitä meidän on uskovina tarpeen ajankohdasta tietää. Tekstissä on vihjeitä tapahtumien ajoittamiseen.
Ajoittamista auttavat vihjeet löytyvät jakeista viiden luvun Karitsan katsovista jakeista (Ilm. 5:5,9,12). Jakeissa puhutaan Karitsasta, josta käytetään myös messiaanista nimitystä ”Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso” (1. Moos. 49:8-10). Toisin sanoen tekstissä puhutaan Kristuksesta messiasprofetioiden täyttäjänä. Lisäksi Johannes mainitsee näkevänsä Karitsan teurastettuna ja ostaneen verellään Jumalalle ihmisiä kaikista Israelin heimoista ja muista kansoista ja kielistä.
Sen perusteella voidaan sijoittaa ensimmäistä taivaallista näkyä seuraavat tapahtumat varmuudella Kristuksen lihaksi tulemisen, uhrikuoleman ja ylösnousemuksen jälkeiseen aikaan.
Ennen Kristuksen sovitustyötä ja uhrikuolemaa ei kukaan ollut arvollinen avaamaan valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä olevaa kirjakääröä, koska ihmiskunnan kohtalon sinetöisi ihmiskunnan lunastaja – ei kukaan muu. Tämän tarkemmin ei sanoman ymmärtämisen kannalta ole tarpeen tietää, milloin mitäkin tapahtuu. Luvun keskeisin tarkoitus ei ole sijoittaa tapahtumia ihmiskunnan historian aikajanalle, vaan antaa lukijalle varmuus siitä, että kaikki todella tapahtuu niin kuin on tarkoitettu.
Nimittäin koko viides luku painottaa Kristuksen sovitustyön merkitystä ja ainutlaatuisuutta ihmiskunnan kannalta. Valtaistuinsalin tapahtumat korostavat, että ellei Kristus olisi kärsinyt uhrikuolemaa Jumalan valittuna uhrikaritsana puolestamme, olisi pelastushistorian seuraavat vaiheet jääneet ikuisiksi salaisuuksiksi. Ilman Karitsan lunastustyötä sinettejä ei olisi milloinkaan voitu avata, koska vain Karitsa oli arvollinen sen tekemään.
Kääntäen kuva sinettien avaamisesta tarkoittaa sitä, että koska Kristus on täyttänyt Jumalan pyhyyden vaatimuksen ihmiskunnan puolesta ja lunastanut sen, ei ole mitään estettä pelastushistorian loppuun kirjoittamiselle. Se, että Jeesus Kristus on näyssä arvollinen avaamaan käärön sinetit, merkitsee kannaltamme sitä, että koko Jumalan suunnitelma ihmiskunnan varalle toteutuu täydellä varmuudella.
Kristus avaa sinetit valtaistuinsalissa, joten kääröön kirjoitettu pyhä suunnitelma toteutuu sekin viimeistä piirtoa myöten. Sen jälkeen, kun Karitsa ilmestyi voittajana valtaistuinsaliin, ei ihmiskunnan lunastushistoriaan jäänyt pienintäkään salattua tai tietämätöntä, vaan koko tulevaisuus on Karitsan käsissä. Halleluja!
Jeesus Kristus on ylösnousemuksen ensihedelmä ja lunastuksen loppuun saattaja. Kaikki, mikä seuraa viidennen luvun ’näytöstä’ tulee tapahtumaan varmasti, koska se on kirjoitettu kääröön, jonka avaamiseen Kristuksella on sovitustyön perusteella valta. Salaisuuksien käärö ei ole enää salattu, vaan se on levitetty eteemme varmana toivona hyvästä tulevaisuudesta.
Kuudes luku: Ja tapahtui…
Valtaistuin näkyjen jälkeen katse kääntyy maanpäälle. Kuudennessa luvussa ilmoitetaan, mitä sinettien avaamisen seurauksena on tapahtuva maanpäällä.
Tahdon korostaa, ettei Jumalan viha tai rangaistus ole tarkoitettu seurakuntaa ja Jumalan omia kohtaan, vaan se on suunnattu Jumalalle vihamielistä maailmallista hallintavaltaa kohtaan. Kyse sinettien yhteydessä ei ole Jumalan silmittömästä kostosta tai rangaistuksesta, vaan edelleen Jumalan armon kutsusta heille, jotka ovat pahan sokaisemia. Sinettien avaamisesta johtuvat vaivat ovat nekin edelleen evankeliumin kutsu heille, jotka eivät siihen ole vielä myöntävästi vastanneet.
Merkit, jotka sinettien avaamista seuraavat, ovat Jumalan pelastussuunnitelman etenemistä kuvaavia tapahtumia. Ne on annettu lohduksi ja tiedoksi siitä, että Jumalan pelastussuunnitelma ei ole tauonnut Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen ja jatku vasta hänen toisen tulemisensa yhteydessä, vaan että kaikki näkökulmastamme selittämätön, on sekin Jumalan marssijärjestyksen mukaista. Jumalan pelastussuunnitelma ei ole tauolla, vaan se etenee täydellisessä järjestyksessä eteenpäin.
On lohdullista tietää, että kaikki, mitä on tapahtuva, kun Karitsa avaa kirjakäärön seitsemän sinettiä, on kaikki lähtöisin Jumalan kädestä. Karitsa otti kirjakäärön valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä (Ilm. 5:7), joten kaikki mitä sinettien aukaisuun ja kirjakääröön liittyy, on Jumalan suunnitelman mukaista.
Tapahtui sitten jotain inhimillisesti katsottuna kauhistuttavaa tai käsittämätöntä, on se kaikki lähtöisin pyhän Jumalan kädestä, joten meillä hänen omillaan ei ole mitään syytä pelätä. Muistathan mistä tekstin alussa puhuin. Kristuksen omina emme vain me oli kiinnittyneet häneen, vaan myös hän on sitoutunut pitämään meistä huolta.
Tämä on myös kuudennen luvun ehkä kauhistuttavien näkymien sanoma. Mitä ikinä näetkään tapahtuvan, älä pelkää, vaan tiedä ettei mitään tapahdu ilman, että meidän Herramme Jeesus Kristus ei olisi siitä tietoinen.
Seitsemäs luku: Taivaallinen joukko
Seitsemäs luku sijoittuu kuudennen ja seitsemännen sinetin avaamisen väliin, kun Johanneksen huomio siirtyy maailmantapahtumista takaisin Jumalan valtaistuinsaliin – ja etenkin siellä oleviin ihmisjoukkoihin.
Ennen valtaistuinsalinäkyä hän näkee 144 000 sinetillä merkittyä, 12:een Israelin sukukuntaan kuuluvaa 12 000 ihmisen joukkoa (Ilm. 7:4-8). Luku on 12:n monin kertana mitä ilmeisemmin vertauskuvallinen (12 x 12 000). Jotkut tulkitsevat tekstin tarkoittavan kirjaimellisesti Israelin 12 heimon uskollista jäännöstä, kun taas toiset tulkitsevat sen tarkoittavan vainojen aikana Herralle uskollisena pysyneitä. Teksti ei kuitenkaan paljasta keistä näyssä on kyse, joten kyse on arvailusta.
Monesti jäämme spekuloimaan tämän kaltaisia asioita käyttäen kaiken tarmon pienten yksityiskohtien arvailuun, jolloin samalla meiltä jää huomaamatta jotain ehkä oleellisempaa. Näin tässäkin tekstissä – nimittäin sanoman kannalta mielenkiintoisempi joukko esiintyy vasta luvun loppuosassa.
Johannekselle näytetään toinen vieläkin suurempi joukko, joka koostuu valkeisiin asuihin puetuista ihmisistä (Ilm. 7:9-14). Johanneksen ihmetellessä väkijoukon suuruutta, yksi ’vanhimmista’ kysyy Johannekselta mielenkiintoisen kysymyksen: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?” (Ilm. 7:13). Kysyjä toki tiesi vastauksen, mutta hän tiedusteli asiaa Johannekselta, jotta Johannes huomaisi kiinnittää huomiota valkeavaatteisen joukon olemukseen.
Juutalaisilla opettajilla oli tapana esittää oppilailleen kysymyksiä, joihin oppilaat eivät voineet tietää vastausta. Tällöin oppilaan kuului vastavuoroisesti esittää kysymys opettajalle. Menettelyn tarkoitus oli herättää täten oppilas erityisen tärkeän opetuksen kuuloon. Tekstin vanhin käytti samaa tekniikkaa kiinnittääkseen Johanneksen huomion valkeapukeiseen erityisen tärkeään väkijoukkoon. Katsotaanpa siis, mistä tämä valkeavaatteinen joukko oli tullut ja mitä he tekivät nyt. Sen jälkeen voimme vastata myös vanhimman esittämään kysymykseen ”Keitä he ovat?”
Mistä he ovat tulleet?
Tekstin mukaan lukemattoman suuri valkeavaatteinen joukko on koottu ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä”. Vaikka he ovat rodullisesti, kielellisesti ja kulttuurillisesti hajanainen joukko, heitä kaikkia yhdistää ainakin kolme asiaa:
-
heidät on puettu valkeisiin vaatteisiin,
-
he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja
-
he palvovat Jumalaa päivin ja öin.
He ovat Jumalan valittu joukko. He paitsi kuuluivat Jumalan valittuihin, myös tulivat samasta ’paikasta’ eli ”suuresta ahdingosta”, josta esimerkiksi Danielin kirjassa ja Matteuksen evankeliumissa kerrotaan tarkemmin (Dan. 12:1b; Matt 24:21,22).
Mitä sitten suuren ahdingon aika tarkoittaa. Toiset arvelevat sen viittaavan erityiseen vaivan aikaan ’aikojen lopussa’, jolloin pahuus yltyy huippuunsa, kun Saatana perustaa maanpäälle laittomuuden valtakunnan (vastakohta Jumalan vanhurskauden valtakunnalle). Jotkut taas tulkitsevat ahdingon ajan tarkoittavan seurakunnan aikaa yleensä, koska kristillinen seurakunta on aina ollut vainottu eri puolella maailmaa historiansa ajan. Kolmas vaihtoehto on tulkita ’ahdingon aika’ tarkoittavan Jeesuksen ennusta Jerusalemin temppelin hävityksestä, joka tapahtui vuoden 70 tienoilla. Oma mielipiteeni liikkuu kahden jälkimmäisen tulkinnan välimaastossa.
Ollaan asiasta mitä mieltä tahansa, se ei kuitenkaan muuta tämän ihanan tekstin kirkkainta sanomaa, koska joka tapauksessa valkeisiin puettu joukko on tullut suuresta ahdistuksesta. Johanneksen viesti valkeapukeisesta joukosta ei ole synkkä tai pelottava, vaikka ahdingon aika kuulostaa ikävältä meidän korviimme, jotka emme ole tottuneet maksamaan kovaa hintaa uskomme tunnustamisesta, kuten marttyyrit ja tunnustajat. Taivaallinen näky on äärimmäisen lohdullinen, jollaisena Johannes tahtoo vainottujen lukijoidensa sen käsittävän. Johanneksen ajan seurakunnat, kuten myös tekstissä mainittu valkeapukeisten joukko, joutuivat elämään ahdingossa ja puutteessa, mutta perillä Jumalan luona kaikki on oleva toisin:
”Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:16-17)
Ilmestyskirjan kuvaus Jumalan hyvyydestä valkeapukeista joukkoa kohtaan kuulostaa samanlaiselta kuin vastaava Jesajan kirjan ennustus aiheesta (Jes. 49:10).
Perillä Jumalan luona valkeapukuisten joukko on vapautettu täysin tähän elämään kuuluvista koetuksista. Heillä ei ole enää täyttymättömiä toivomuksia. He saavat nähdä Jumalan ja palvella häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin. He saavat elää ikuisesti Jumalan läsnäolossa ja huolenpidossa, sillä Jumala ”on levittänyt telttansa heidän ylleen”.
Keitä he ovat?
Nyt kun tiedämme, mistä suuri valkeapukeinen joukko tulee ja mikä on heidän osansa Jumalan pelastussuunnitelmassa. On aika kysyä sama kysymys, jonka vanhin esitti Johannekselle: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat?”.
He tulevat kaikista kansoista ja kulttuureista, minkä lisäksi heillä kaikilla on ”yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksat”. Valkoinen vaate symboloi siunausta ja puhtautta. Valkoinen vaate vaaditaan, jotta henkilö saa lähestyä Jumalaa hänen valtaistuinsalissaan. Palmun oksat taas liittyvät ilon juhlaan – niillä juhlistettiin voittajien kulkuetta.
Valkeavaatteiset olivat siis voittajia, jotka kaikki oli puettu Jumalan vanhurskaudella, että he saivat palvella ja palvoa häntä. Valkeapukeiset ovat eri kansoista koottu Jumalan vanhurskauteen puettujen voittajien joukko.
Pukeutuminen valkeaan vaatteeseen on ehto lähestyttäessä Jumalaa. Tätä vaatimusta ’pukea asiaan kuuluva asustus’ ennen Jumalan valtaistuinsaliin astumista kuvaa tuttu Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä (Matt. 22:11-14). Monet ovat kutsutut Jumalan valtakuntaan, mutta vain ne, jotka ovat pukeneet päälleen Jumalan vanhurskauden vaatteen, ovat valitut.
Entä mistä valkeapukeiset saivat valkean vaatetuksensa? – Ilmestyskirja sanoo, että he olivat pesseet likaiset vaatteensa. Kuten tiedät pesemisellä ja pesemisellä on eroa. Jos pesen likaiset vaatteet kylmässä vedessä, on tulos paljon kehnompi kuin jos pesen ne kuumalla vedellä ja pesuaineella. Pyykin pesussa ei ole tärkeintä ’peseminen’, vaan se millä pestään.
Voittajien joukko on pessyt vaatteensa lumivalkeaksi, mutta olennaista ei ole se, että he kaikki ovat yrittäneet valkaista vaatteensa, vaan se millä he ovat vaatteet pesseet? – ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”. Vain Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, veri pesee ihmisen puhtaaksi synnistä. Luvun lopussa sanotaan, että ”Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä…” (Ilm. 7:15), missä ”sen tähden” viittaa edelliseen jakeeseen, jossa puhutaan Kristuksen veren voimasta pestä ihminen puhtaaksi, että hän on kelvollinen Jumalan edessä.
Lopuksi
On hyvä pysähtyä tähän kohtaan – seitsemännen luvun loppuun ja viettää hetki laatuaikaa taivasnäkymissä, koska tässä on käynyt todeksi se opetus, minkä ’vanhin’ tahtoi Johanneksen erityisesti muistavan. Tämä on se totuus, minkä vuoksi hän esitti Johannekselle kysymyksen ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat”? Oleellisin sanoma on ilosanoma syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen sovintoveren perusteella.
Mikään muu kuin Kristuksen vuodatettu sovintoveri ei tee ihmistä kelvolliseksi lähestymään Jumalaa. Vaikka kuinka yrittäisit ’pestä’ itsesi puhtaaksi hyvillä teoilla, askeesilla tai rukoilemalla ja lukemalla Raamattua, sinun ’vaatteesi’ eivät tule riittävän puhtaiksi, jotta jonain päivänä ”seisot valtaistuimen ja Karitsan edessä ylläsi valkeat vaatteet ja kädessäsi palmunoksa”.
Vain Jeesuksen Kristuksen veri pesee sinut puhtaaksi. Jeesuksessa Kristuksessa sinä olet pesty puhtaaksi ja saat lähestyä Jumalaa puhtaanvalkein vaattein.
Näyttää maailman tapahtumat sitten kuinka synkiltä tai pelottavilta tahansa, muista, kuka sinetit avaa! Mitä ihmeellistä pallollamme ikinä tapahtuukaan, voimme luottaa siihen, että Jumalan suunnitelma etenee. Ottakaamme tämän päivän ja huomisen haasteet vastaan luottaen Herran Jeesuksen Kristuksen kädestä. Tietäkäämme, että niin totta kuin hänen sovintokuolemansa ja ylösnousemuksensa on, niin totta kaikki sinettien taakse kätketyt tapahtumat käyvät toteen. Sinetit on avattu – niiden takana ollut salattu suunnitelma, on taivaassa julistettu toteen meidän eduksemme.
Nimittäin sinulle ja minulle on varattu sija Jumalan luona hänen valkeudessaan ja kirkkaudessaan. Jumala on paitsi sinetöinyt tämän maailmanajan tapahtumat, hän on sinetöinyt meidän ikuisuusosamme hänessä:
”Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:16-17)
Pohdittavaa
Mitä taivaallisen ja maallisen vuorottelu tekstissä viestittää?
Katsonko maailman menoa pelossa vai luottaen Jumalan suunnitelmaan?
Kuinka ihana onkaan näkymä lunastettujen osasta?