”Voita sinä paha hyvällä” on suora sitaatti Paavalin kirjeestä roomalaisille. Erityisen vaikeaksi kehotuksen tekee, kun siihen sisältyy ajatus oikeudesta ja kun väärinteko kohdistuu sekin itseen. Siteeraan tekstin tähän:

”Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ’Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan’ – näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ’Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.’ Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12:17-21)

Aihe nousi mieleeni jo hyvän aikaa sitten sellaisessa tilanteessa, jossa koin tulleeni väärinkohdelluksi. Hetkestä on tätä nyt kirjoittamaan ryhtyessä kulunut jo paljon aikaa, mutta silti teksti on vähintään yhtä ajankohtainen tänään kuin silloin. Asiat, jotka silloin painoivat mielen maahan, ovat jo unohtuneet, mutta ei jokapäiväistä elämää tarvitse kauaa pohtia, kun mieleen tulee monia muita vähäisempiä tilanteita, joissa ’oikeus ei voittanut’ – tai ainakaan minun oikeuteni.

Jos hetken pohdit sinäkin lähimenneisyyttä, löytynee sielläkin tilanteita, joissa olet kohdannut vääryyden jopa ihan sitä ’ansaitsematta’. Pohdipa hetki, miten menettelit tilanteessa, ja mikä oli lopputulos vai onko loppua vieläkään?

Luulenkin, että pahan voittaminen hyvällä, on yksi Raamatun universaaleista ohjeista, joita saamme soveltaa elämäämme ihan jokaisena päivänä kehdosta aina hautaan saakka.

Paavali kirjoitti aiheesta jo ’muinaisille roomalaisille’

Tekstin aihe oli ajankohtainen Rooman seurakunnalle. Seurakunta oli alkujaan juutalaisten ja juutalaiskäännynnäisten perustama, mutta alkuvuosikymmenten aikana seurakunta oli kasvanut myös saavuttamalla pakanataustaisia jäseniä.

On otaksuttu, että seurakunta koki melkoisen muutoksen, kun vuonna 49 keisari Claudius karkotti juutalaiset Rooman kaupungista sen tähden, että he toistuvasti mellakoivat kristittyjä vastaan. Tällöin joutuivat myös seurakunnan juutalaissyntyiset jättämään kotikaupungin.

Viisi vuotta myöhemmin vuonna 54 keisari Nero kumosi kiellon ja juutalaiset saattoivat palata Roomaan. Tällä välin pakanataustaiset olivat tietty muuttaneet seurakuntaa oman näköisekseen, minkä lisäksi heistä oli viimeistään nyt tullut enemmistö seurakunnassa. On siis hyvin mahdollista, että vielä vuonna 57, kun kirje on kirjoitettu, seurakunnassa oli kitkaa näiden etnisten ryhmien välillä.

Kun siis Paavali kirjoitti nyt seurakunnan yhtenäisyyden puolesta, hän kirjoitti kahdelle eri tavalla asioita ymmärtävälle ryhmälle. Pakantaustaiset tulkitsivat uskoa hyvinkin käytännöllisesti Jeesuksen opetusten pohjalta. Juutalaistaustaiset kristityt toki ymmärsivät samaa puhetta, mutta he tahtoivat löytää mieluusti jonkin todistetekstin Vanhasta testamentista asian tueksi. Niinpä Paavali kirjoittaa tekstin ohjeen huomioiden kummankin etnisen ryhmän ohjeistuksessa.

Kun tietää edellisen taustan, on tekstin rakennekin helppo nähdä. Se jakautuu kolmeen selkeään osaan, joista kaksi ensimmäistä osaa ovat ohjeet etnisille ryhmille, ja päättävä osa on edellisistä johdettu yleinen periaate, joka on helppo kummankin osapuolen hyväksyä:

• Kehotus rauhaa rakastavaan elämään ’helleenien kielellä’ (Room. 12.17-18).

• Sama kehotus toistetaan Vanhan testamentin sitaatein ’juutalaisten kielellä’ (Room. 12:19-20).

• Lopuksi ohjeet tiivistetään yleispäteväksi elämänohjeeksi (Room. 12:21).

”Eläkää rauhassa kaikkien kanssa”

Tekstin aloittavan osan kehotukset tähtäävät rauhaa rakastavaan elämään kaikkien ihmisten kanssa. Mitä ilmeisemmin oli kyse tilanteesta, jossa vääryyttä kärsinyt oli itse syytön kärsimykseen, minkä vuoksi hän saattoi vedota oikeuteensa saada vääryys korjatuksi. Hän oli oikeus.

Paavali ei väitä, etteikö uskovalle kuuluisi oikeus. Hän ei sano, että uskovan pitäisi olla kynnysmatto, jonka yli kaikki huoletta kävelevät. Sen sijaan hän kehottaa uskovia arvioimaan ne keinot, joilla he oikeutta etsivät. Oikeassa olemisen hinta on liian suuri, jos oikeus haetaan keinoin, jotka herättävät närää sivustakatsojissa.

Joskus on tilanteita, joissa oikeutta ei saa hyvällä, vaan sen saaminen edellyttäisi oikeiden ottamista omiin käsiin tavalla tai toisella. Silti uskovan ei tule käydä ajamaan oikeutta keinoja kaihtamatta, vaan muistaa, että meillä on oikeudenmukainen Jumala ja luottaa asia hänen käsiinsä. On parempi antaa asia Taivaallisen Isän käsiin kuin tahrata omat kätensä menettelemällä Jumalan tahdon vastaisesti.

”Onhan kirjoitettu”

Seuraavassa kappaleessa Paavali toistaa samat periaatteet, mutta nyt juutalaiskristittyjen ymmärtämällä Vanhan testamentin kielellä.

Ensimmäiseksi Paavali kehottaa uskovia ’pattitilanteessa’ jättämään koston aikeet ja luottamaan tuomiovallan Jumalalle, kenelle se oikeasti kuuluu. Oikeutta ei tule ottaa omiin käsiin, koska oikeus ei loppuviimeksi ole ihmisen, vaan Jumalan. Sanojen tueksi Paavali siteeraa Mooseksen lakia:

”Minun on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja mikä heitä odottaa, se tulee rientäen.” (5. Moos. 32:35)

Edelleen Paavali toistaa myös periaatteen siitä, että vastaamalla pahalla pahaan ei oikeuden saajakaan ole Jumalan silmissä voittaja, vaan yhtä syyllinen kuin ensimmäinenkin väärin tekijä. Pahalla pahaan vastaamalla ensimmäisen väärintekijän syyllisyys tulee alkujaan syyttömänkin ylle. Sanoakseen tämän kielellä, jota juutalaiskristityt kuuntelevat, Paavali siteeraa Sananlaskujen kirjaa sanasta sanaan Septuagintan (LXX) mukaan. Kreikankielinen Septuaginta oli alkuseurakunnan Vanha testamentti, koska niin diasporassa asuneet juutalaiset kuin kreikkalaisetkin ymmärsivät huomattavasti paremmin kreikkaa kuin hepreaa:

”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda. Sillä niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra sen sinulle palkitsee.” (Sananl. 25:21-22)

Tekstin opetus on varmasti jokaiselle lukijalle selvä, mutta perusteeksi annettu ohje ”niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra sen sinulle palkitsee” kummastuttaa monia.

Jos ei tiedä, mihin esimerkki liittyy, voi sen tulkita kovin nurinkurisestikin. Teksti on oikein hyvä esimerkki siitä, miksi Paavali piti tärkeänä toistaa saman ajatuksen erikseen pakana- ja juutalaiskristityille.

Ajatus Paavalin sananlaskujen sitaatissa tulee metallin, kuten lyijyn tai hopean, sulattamisesta. Raaka malmi, jossa kiviaineksen joukossa oli haluttu metalli, laitettiin tulipesän pohjalle ja tuli sytyttiin tulipesän ala- ja yläpuolelle. Tuliset hiilet sulattavat metallin, jolloin sula metalli valui tulisijan pohjalle, kun taas malmissa olleet kuona-aineet jäivät ylemmäs.

Vertauskuvassa hyvät teot ovat ne tuliset hiilet, jotka sulattavat epäpuhtaan aineksen siten, että arvokas aines erottuu muusta tarpeettomasta. Kun menettelemme hyvin ’vastustajaamme’ kohtaan, saamme elämäämme siunauksen, kun hyvillä teoilla ruokittu tuli sulattaa raakamalmin, jolloin kuona-aineiden keskeltä tulee esiin jotain puhdasta ja arvokasta, mikä tulee vielä meidänkin siunaukseksemme. Tällä tavoin pahuutta vastaan osoitettu hyvyys, sulattaa jopa pahojen aikomusten keskeltä hyvän – Jumalan mielen mukaisen hedelmän.

”Voita sinä paha hyvällä”

Teksti kehottaa meitä ensinnäkin pidättäytymään kostosta ja epäpuhtaiden keinojen käytöstä oikeuden saamiseksi. Meidän on parempi jättää tuomio Jumalalle, koska hänelle tuomiovalta kuuluu.

Toiseksi se kehottaa vastaamaan pahuuteen hyvällä, jotta emme tule mekin osalliseksi vastustajan pahoista teoista niin kuin silloin, jos käymme vastaamaan pahaan pahalla. Pitäytymällä hyvässä tulemme päinvastoin siunatuiksi Jumalan edessä, ja saattaapa hyvien töiden ’tuliset hiilet’ sulattaa jotain arvokasta ja Jumalan edessä kelvollista hedelmää myös vastustajamme taholta.

Mainittu tämän maailman tavoille vieras toimintatapa on konkreettinen askel voittaa elämä takaisin pahalta, jolle sen ehkä joskus olemme antaneet, eli niin kuin Paavali asian kappaleen lopuksi kiteyttää:

”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12:21)

Vihollinen – jolla en tarkoita ihmistä vastustajanamme, vaan Perkelettä pahuuden isää – tulee lannistaa hyvyydellä, ei tekemällä vastavuoroon vahinkoa. Jos käymme taistelemaan pahaa vastaan pahalla, on paha voittanut meidät, vaikka vastustajamme kokisikin tappion. Vain hyvyys voittaa pahuuden. On aina mahdollista tehdä vihollisesta ystävä, koska pahuus häviää hyvyyden edessä.

Näin Jumalakin menettelee kanssamme. Hän on osoittanut meille, että rakkaus on maailman voimakkain mahti. Hän on valinnut jättää käyttämättä tuomivaltaansa meitä vastaan ja mieluummin vastannut meidän pahuuteemme hyvällä.

Tänäkin päivänä saamme kohdata Jumalan Pyhän Hengen kautta hänen hyvyyttään, vaikka melko usein menettelemme tahtomattammekin Herraa Jeesusta ja lähimmäisiämme vastaan kelvottomasti.

Koko kappaleen yhteenveto on tässä. Kristityn ei ole lupa käyttää huonoja keinoja taistelussa. Vain hyvä on sallittua ja vain sen avulla hän voittaa.

Miten tämä kaikki tapahtuu?

Uskon tämän periaatteen olevan aivan varmasti ajankohtainen meillekin – ei vain Paavalin ajan roomalaiskristityille.

Lopuksi kysyn, miten kostonkierteen katkaiseminen on ihmiselle mahdollista? – Tuskin se ihmiselle onkaan mahdollista, mutta Jumalan avulla hän saa armon kokea, mitä tapahtuu, kun Jumala tekee mahdottomasta mahdollisen (Luuk. 1:37).

Lähtökohta pahan voittamisessa hyvällä on siinä, että sisäistän itse Herran Jeesuksen valinneen tuon verrattoman menettelytavan minun kohdallani.

Jeesus Kristus ei maksanut pahuuttani pahalla tai lähtenyt hakemaan oikeutta minua vastaan, vaikka hänellä – päinvastoin kuin minulla – on kaikki tuomiovalta. Herra Jeesus on sinun ja minun kohdalla jo katkaissut koston ja vääryyden kierteen tulemalla itse meitä vastaan rakkauden ja hyvyyden teoin eikä kosto tai oikeus mielessä!

Nyt hän yksinkertaisesti kehottaa meitä tekemään saman meitä kohtaan väärin menetelleelle lähimmäiselle. Miten siis toimimme? Esitän yksinkertaisen kolmeportaisen prosessikuvauksen, mikä ei tietty asiaa ratkaise puolestamme, mutta se selvittää hyvin, mistä anteeksiantamisen ja hyvällä pahaan vastaamisessa on pohjimmiltaan kyse:

• 1) Lähtökohta: lähimmäinen vahingoittaa minua. Ei ole merkitystä sillä, kuinka pahoin tai kuinka suuren vääryyden joudun kärsimään. Hän on vain tehnyt vääryyden, josta joudun kärsimään tavalla tai toisella.

• 2) Valintatilanne: On minun vuoroni pohtia, mitä teen minussa syntyneelle kiukulle, joka siis voi olla jopa ’oikeutettua’.

  • a) Päätänkö antaa kiukkuni takasin ’lyhentämättömänä’ väärintekijälle, jolloin todennäköisesti väärinteon kierre vain pitenee.

  • b) Vai menettelenkö toisin ja annan kiukkuni Jumalalle. Luovutanko asian hänen käsiinsä ja annan kiukkuni hänelle? Tällöin hän antaa minulle voiman vastata pahaan hyvällä.

• 3) Lopputulos: Jos päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon edellisessä kohdassa, pääsen prosessin loppuun voittajana – paha on voitettu hyvällä. Ensimmäinen vaihtoehto tuskin päästää meitä pois, vaan se jatkaa kostonkierteessä pyörimistä uudelleen ja uudelleen.

Pahalla pahaan vastaaminen tuottaa prosessiin vain epäkelpoa kuona-ainetta, ja vähentää täten arvokkaan suhteellista osuutta. Jos taas vastaan pahaan hyvällä, sulaa ennen pitkää jalostunut ja parempi aines esiin ja tulemme kaikki siunatuiksi.

Kehotuksen sana on lyhyt, järkeenkäypä ja helppo ymmärtää: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” Väitän sen olevan jälleen yksi Raamatun monista ’hyvän elämän salaisuuksista’.

Kehotuksen eläminen todeksi on äärettömän vaikeaa. Tarvitsemme siihen Jumalan Pyhän Hengen armoa ja voimaa. On näet kyse jostain langenneelle ihmisluonnolle epänormaalista menettelystä. Hyvällä pahaan vastaaminen ei ole automaatio tai refleksi langenneessa ihmisessä, vaan päinvastoin se aina tietoinen valinta, jonka hän tekee vastoin luonnollista taipumustaan.

Hyvällä pahaan vastaamisen vaikeus kertoo siitä, miten toivottamassa tilanteessa ihminen on ilman Jumalaa, hänen pitkämielistä armoaan ja rakkauttaan. Ilman Jumalan armoa ja Pyhän Hengen vaikutusta ja voimaa, me emme kykene katkaisemaan pahuuden ja koston kierrettä.

Ellei Herra olisi nähnyt meidän toivotonta tilaamme ja valmistanut meille poispääsyä siitä, kun ”vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen” (Jes. 53:6), olisi nykyinen maailma vieläkin lohduttomampi paikka. Onneksi Jumalan armosta me saamme valita omassa elämässämme myös kestävän vaihtoehdon ja pitäytyä oikeuden etsimisestä vääryyden keinoin.

Pohdittavaa

Milloin viimeksi olen etsinyt oikeutta vastaamalla pahaan pahalla?
Voisinko antaa kiukkuni Jumalalle ja väärintekijälle jotain hyvää?