Olin aikeissa kirjoittaa tehtävästämme Jumalan Valtakunnan sanansaattajina käyttämällä esimerkkinä Paavalin lähetysstrategiaa, jota hän noudatti lähetysmatkoillaan.

Aikeeni eivät varsinaisesti muuttuneet, mutta etsiessäni esimerkkejä Paavalin toimintavasta poikkeisin jostain syystä myös evankeliumien puolelle ja kas eteeni avautui Jeesuksen ja fariseusten välinen lyhyt dialogi, joka sopii sekin esimerkiksi aiheeseeni.

Siteeraan tekstin maistiaiseksi tähän alkuun selittämättä sitä. Jätän sen sinulle mietittäväksi ja palaan siihen uudelleen lopuksi.

”Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”” (Luuk. 17.20-21)

Paavalin lähetysstrategia

Paavali kiteyttää lähetysstrategiansa sanoihin ”ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille” (Room. 1:16; Ap. t. 26:20). Mitä hän sillä tarkoitti? Paavali tietty viittaa järjestykseen, miten Jumala antoi lupauksen pelastuksesta ensin juutalaiselle kansalle, ja kuinka juutalaisille annettu lupaus koitui Jeesuksessa pelastukseksi meille kaikille.

Paavalille ”ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille” merkitsi kuitenkin enemmän. Se oli hänen lähetysmatkoillaan noudattama käytäntö. Mennessään uudelle paikkakunnalle Paavali vieraili ensin paikallisessa synagogassa ja sen jälkeen siirtyi julistamaan toisaalle. Voit tarkistaa asian itse Apostolien teoista: Kypros (Ap. t. 13:5-12), Pisidean Antiokia (Ap. t. 13:14, 43-52), Ikonionia (Ap. t. 14:1-4), Tessalonika (Ap. t. 17:1-5), Beroia (Ap. t.17:10-14) ja Korintti (Ap. t. 18:2-8).

Paavali julisti aluksi juutalaisille synagogassa, mutta kun hän oli tullut joko kuulluksi tai torjutuksi, hän jatkoi julistusta ’kreikkalaisten’ – ts. muiden paikallisten parissa. Tapaamme Paavalin keskustelemassa paikallisissa kirjastoissa, luentosaleissa, työpaikallaan teltantekijänä (= pienyrittäjä), tapaamisissa muiden yrittäjien kanssa (Lydia), kodeissa, vankiloissa, oikeusistuimissa, jne. Paavali oli valmis keskustelemaan evankeliumista siellä, missä hän oli ja missä siihen sai mahdollisuuden.

Paavali ei siis jäänyt synagogiin, vaan hän jatkoi eteenpäin. Voi tietty argumentoida, että hänet useimmiten ajettiin pois synagogista, mutta eipä Paavali asettunut pysyvästi luennoimaan edes niihin seurakuntiin, joita hänen työnsä kautta syntyi. Hän julisti siellä, missä hän tuli kuulluksi ja tavoitti kiinnostuneita. Tässä vielä esimerkki Efesoksesta, missä hän opetti paikallisessa filosofien koulussa:

”Kolmen kuukauden ajan Paavali sitten kävi synagogassa, keskusteli siellä ja puhui rohkeasti ja vetoavasti Jumalan valtakunnasta. Kun muutamat kuitenkin kovettivat sydämensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat Herran tiestä pahaa kaikkien kuullen, Paavali lähti heidän luotaan ja vei opetuslapset mukanaan. Siitä alkaen hän opetti ja keskusteli päivittäin Tyrannoksen koulussa.” (Ap. t. 19:8-9)

Meidän lähetysstrategiamme

Haastan meitä itse kutakin niin seurakunnissa kuin niiden ulkopuolella etsimään sydämestämme Paavalin toimintamallia. Hän meni ensin ’synagogiin’ ja tavoitti väen sieltä. Tämän mekin osaamme. Menemme mieluusti kirkkoon ja tapaamme siellä tuttuja ja joskus tuntemattomiakin.

Vaan mitä Paavali teki sen jälkeen, kun hän huomasi, että hänen viestinsä oli tavoittanut kaiken väen synagogassa? Hän käveli sieltä ulos ja jatkoi siellä, minne elämä häntä kuljetti ja minne Jumala avasi uusia mahdollisuuksia.

Saman edessä olemme mekin. Miksi jatkaa puhumista siellä, missä kukaan ei kuuntele? Mutta tulemmehan me kuulluksi siellä kirkossa? Siellähän meitä kuunnellaan. Hyvä niin, mutta kysyn kuitenkin, että kuunnellaanko sittenkään?

Ehkä tulisimme kuulluksi vieläkin paremmin, jos valitsisimme tehdä niin kuin Paavali teki. Jumalan valtakunta kulkee näet matkassani niin kirkkoon, kuntosalille, kirjastoon, jne. – jos vain niin haluan.

Tässä merkityksessä seurakunta ei ole lähettäjä, vaan seurakunta on se, joka lähtee lähetettynä. Jumalan Pyhä Henki lähettää seurakunnan. Ei seurakunnan lähetä ketään, vaan Jumala lähettää seurakunnan. Sillä tavoin Jumalan valtakunta kulkee matkassamme kaikkialle sinne, minne lähettäjä omiansa kuljettaa.

Ja nyt lopuksi palaan lupaukseni mukaan aluksi siteeraamiini Jeesuksen sanoihin. Luetaan ne nyt uudelleen.

”Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”” (Luuk. 17.20-21)

Miten teksti liittyy Paavaliin tai lähetysstrategiaan mennä kirkkoon, kuntosalille ja kirjastoon?

”Milloin Jumalan valtakunta tulee?”

Ensinnäkin Jeesus puhuu vastauksessa Jumalan valtakunnan olemuksesta. Hän muistuttaa meitä sen konkreettisesta läsnäolosta: ”Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”. Se oli sitä konkreettisesti Jeesuksen puhuessa, kun hän Jumalan Poikana seisoi fariseusten edessä.

Samalla tavalla Jumalan valtakunta on ollut ensimmäisestä kristillisestä helluntaista alkaen konkreettisesti läsnä siellä, missä Jeesuksen seuraajat ovat kulkeneet. Se on Pyhän Hengen läsnäoloa Jumalan temppelissä, seurakunnassa – meissä kaikissa. Jeesus täten muistuttaa, ettei Jumalan valtakunta ole vain siellä tai täällä, vaan se on alati läsnä – Jumalan Pyhä Henki meissä.

Toiseksi teksti tuo aavistuksen ilkikurisesti mieleen sen, mihin me tämän päivän seuraajat varsin usein syyllistymme. Mekin näet kokoonnumme yhteen ’synagogiimme’ fariseusten tavoin pohtimaan ”milloin Jumalan valtakunta tulee?”

Ja näitä keskusteluja me jaksamme käydä illasta toiseen pienissä piireissämme, mutta tuleeko siellä kukaan edes kuulluksi? Ilta illan perään pohdimme syntyjä syviä ja palaamme kotiin tuliaisina ne samat vanhat mielipiteet ja ajatukset, jotka jo illan kokoontumiseen veimme mennessämme. Mikään ei muuttunut, mikään ei liikahtanut. Kahvi tuli juotua ja pulla maistui hyvälle.

En arvostele kokoontumisia yhteyden näkökulmasta. Ne palvelevat yhteyttä ja ovat siinä tärkeitä vastaten tarpeeseemme tulla kohdatuksi. Mietin vain, miten paljon enemmän nuo illat antaisivat, jos emme pohtisi vain ”milloin Jumalan valtakunta tulee?”, vaan keskustelisimme siitä, miten Jumalan valtakunta on ollut ja on keskellämme. Kertoisimme, miten olemme saaneet Paavalin tavoin omassa arjessa viedä Jumalan valtakuntaa sinne, minne Jumala on arjessa kuljettanut. Se on kuin jakaisi joka viikko Apostolien tekoihin kirjoitettua tuoretta jatko-osaa – kertomusta elävän Jumalan Hengen toiminnasta elämässämme.

Pohdittavaa

Onko turvallisempaa pohtia ”milloin Jumalan valtakunta tulee?” kuin nähdä ”Jumalan valtakunta meidän keskellämme”?