Aloitanpa tämän tekstin vieläkin kauempaa kuin klassinen aloitus ”Jo muinaiset roomalaiset…” Siteeraan kahta kaikille tuttua Vanhan testamentin luomiskertomuksen kohtaa. Ne kummatkin puhuvat valosta ja valkeudesta:

”Jumala sanoi: ’Tulkoon valo!’ Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä,” (1. Moos. 1:3-4)

”Jumala sanoi: ’Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.’ Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet.” (1. Moos. 1:14-16)

On peräti merkillistä, että luomiskertomuksen alussa luodaan valkeus, ja vasta myöhemmin luodaan taivaankappaleet valaisemaan maata ja rytmittämään aikaa vuorokauden – ja kuunkierron vaihteluna.

Jotkut arvelevat tämän ’kummallisuuden’ johtuvan siitä, että muinaiset ihmiset eivät ymmärtäneet valon olevan peräisin auringosta, vaan että silloisen käsityksen mukaan valo on olemassa itsestään ja taivaankappaleet ovat valonlähteitä muiden valonlähteiden, kuten tulen ja salaman joukossa.

Tämä on varmasti aivan totta, mutta toisaalta voimme ajatella asiaa myös kuvaannollisesti. Ehkä näet Jumala antoi ensimmäisen valkeuden laskeutua omana kirkkautenaan luomakunnan ylle ennen kuin hän jatkoi maanpiirin luomista. Täten Jumalan kirkkaus valaisi luomakunnan jo kauan ennen ”taivaankannen valojen” luomista (Ilm. 21:23-24), mikä näkyy tänäkin päivänä Jumalan rakkautena – hyvänä tahtona ja ylläpitävänä voimana – luomakunnassa.

Tähän taivaankannen valojen ja oman kirkkautensa valaisemaan luomakuntaan Herra sittemmin loi ihmisen ”omaksi kuvakseen” (1. Moos. 1:27), mikä valon teeman näkökulmasta tarkoittaa hyvinkin ihmistä heijastamassa Jumalan kirkkautta luomakunnassa. Ihminen Jumalan kuvana toteuttaa tarkoitustaan, kun hän heijastaa Jumalan kirkkauden kaikkia värejä elinympäristöönsä. Se ei tarkoita vain taivaankappaleiden valkeutta spektrin miljoonina väreinä, vaan ”Jumalan kuvana” ihminen heijastaa Jumalan rakkauden valkeutta sen kaikilla aallonpituuksilla, väreillä.

Tahdonkin nyt esitellä tämän jumalallisen valon heijastuksen kahden Uuden testamentin raamatunkohdan näkökulmasta käsitteenä, joka kertoo jotain seurakunnan tehtävästä maailman valona sekä uskovan tarkoituksesta heijastaa Jumalan valkeutta maailmaan.

Ensimmäinen teksti on Jeesuksen vuorisaarnasta heti autuaaksi julistamisen jälkeen. Toinen teksti on rakkauden apostolina tunnetun apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä, jossa hän puhuu Jumalasta valkeutena ja ihmisestä Herran vaeltamassa valkeudessa.

Te olette maailman valkeus

Vuorisaarnan tekstissä heti suolavertauksen (Matt. 5:13) jälkeen Jeesus vertaa seuraajiaan valkeuteen tai valoon. Jeesus puhuu vertauksessa opetuslapsilleen, jotka ovat kokoontuneet hänen ympärilleen kuuntelemaan häntä (Matt. 5:1). Vaikka puhe on kohdistettu hänen seuraajilleen, on se samalla haaste vuorisaarnaa kuulemaan tulleelle suurelle väkijoukolle. Puheessa Jeesus näet haastaa heidät pohtimaan suhtautumistaan Jeesukseen; ovatko he valmiit seuraamaan tätä miestä näillä ehdoilla, jotka hän julistuksessaan antaa?

Jeesus sanoo, että hänen seuraajansa ovat ”maailman valo”. Hän ei sano, että heistä pitää tulla ”maailman valoja” tai että heidän pitää loistaa omasyntyistä valoa tai edes ’lainavaloa’ niin kuin Mooses hänen tultuaan alas Siinain vuorelta Jumalan läsnäolosta (2. Moos. 34:29-35).

Painotus Jeesuksen sanoissa on lähtökohdassa – te olette. Jeesus sanoo yksinkertaisesti seuraajistaan:

”Te olette maailman valo.” (Matt. 5:14a)

Jeesuksen seuraaja on valo pimeässä maailmassa; hän ei tule sellaiseksi, hän on sitä. Kenenkään ei tarvitse löytää itsestään valoa tai keinotekoisesti tuottaa sitä, vaan se on jo hänessä. Uskova heijastaa Herran Jeesuksen Kristuksen valkeutta.

Vertauksessa Jeesus puhuu ensin kaupungista, jonka valot näkyvät pimeässä kauaksi. Sen jälkeen hän puhuu valosta käyttäen esimerkkinä öljylamppua, joka oli siihen aikaan pääasiallinen sisävalaisin. Öljylampussa poltettiin oliiviöljyä, joka antoi tasaisen liekin aina niin pitkäksi aikaa, kun öljyä riitti.

Normaalisti lamppu nostettiin lampunjalkaan keskeiselle paikalle huoneessa, jotta sen pieni valovoima saatiin hyödynnettyä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lamppu pidettiin näin näkyvillä.

Toinen vertauksessa mainittu esine on vakka, joka on iso kori, jossa säilytettiin esimerkiksi jauhoja tai säilöttyä ruokaa. Jos vakan kaltainen esine laitettiin lampun päälle, estyi valon tulo ja todennäköisesti lampun liekki tukehtui.

Katsotaanpa vielä kolmea valon ominaisuutta, jotta Jeesuksen vertaus avautuu meille täydessä mitassa.

Voimanlähde

Valolla on aina jokin voimanlähde; mikä ikinä valoa heijastaa, se saa alkunsa jostain voimanlähteestä. Öljylamppu palaa öljyllä, taskulamppu tarvitsee pariston ja loisteputki käyttää verkkovirtaa. Valo ei synny itsestään pelkällä päätöksellä tuottaa valoa, vaan se tarvitsee joko voimanlähteen – tai valon heijastuksen. Lamppu ei tuota valoa tyhjästä, vaan valo tarvitsee energianlähteen.

Mikähän Jeesuksen seuraajan energialähde voisi olla? Onko se kenties askeesi tai äärimmäinen ponnistus hyveen maailmassa? Palaako kynttilä, jos se ponnistaa kovasti? – Ei Jumalan valkeuden ehtymätön voimanlähde on Kristus Jeesus. Hänen seuraajinaan me katsomme häntä ja säteilemme hänen valoaan ympärillemme. Kun yhteys voimanlähteeseen on kunnossa, myös valo on taattu.

Valo näkyy

Vertauksen valosta Jeesus aloittaa puhumalla Jerusalemin kaltaisesta vuorelle rakennetusta kaupungista. Hän muistuttaa kuulijoita siitä, että kaupungin valoja on mahdotonta olla näkemättä pimeässä. Ja sama pätee hänen vertauksessaan öljylamppuun – kaikki huoneessa tulevat valaistuksi pienen lampun valosta:

”Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”

Valo loistaa ja säteilee kirkkautta ympärilleen. Mutta, jos valo laitetaan ehdoin tahdoin piiloon, esimerkiksi kannen alle, se ei saa säteillä vapaasti eikä tule laajalti näkyville. Tällöin valo menettää merkityksensä ympäristölle. Vaan jos valo saa peittelemättä olla näkyvillä, se tuottaa iloa kaikille, jotka muuten joutuisivat olemaan pimeässä.

Jeesuksen vertauksessa vakan alle laittaminen muistuttaa siitä, että jos emme tahdo päästää meistä luontaisesti heijastuvaa Kristuksen valkeutta näkyville, on se yhtä hölmöä kuin laittaa valon piiloon kannen alle. Valkeus on edelleen meissä, mutta se ei ole kenellekään hyödyksi, koska itsekkäästi pidämme sen vain itsellämme.

Eikö valosta ole suurempi hyöty, jos se loistaa vapaasti avoimessa tilassa? Ja eikö liekki myös pala paremmin, kun se ei tukehdu kannen alle? Valo on tarkoitettu näkymään.

Ethän siis peitä Kristuksen valoa, jota luonnostasi heijastat? Miksi ahdistaisit itseäsi ja peittäisit valkeuden, joka on sinussa luonnostaan Jumalan lapsena?

Valo voittaa pimeyden

Kolmantena valon ominaisuutena tästä vertauksesta mainitsen vielä sen uskomattoman voiman pimeyteen nähden. Jeesuksen vertauksen öljylamppu on mitättömän pieni valovoimaltaan, mutta silti se voittaa huoneen pimeyden.

Ajattele miten vahva elementti valo on verrattuna pimeyteen. Oikeastaan pimeys ei ole mitään muuta kuin valon puuttumista – valo sen sijaan on energiaa ja voimaa. Siinä missä pimeys on puutetta, valkeus on yltäkylläisyyttä.

Vaikka siis pimeys tuntuu massiiviselta, kun yö laskeutuu ja pimeys peittää maiseman värikirjon alleen, se ei ole mitään verrattuna pieneenkään valoon. Jos sinulla on mukanasi edes pieni kynttilä, se riittää voittamaan pimeyden. Pimeys ei kykene peittämään edes pientä liekkiä, vaan se karkaa liekin valo edeltä, minkä vuoksi pienikin valo näkyy kauas.

Niin kauan, kun liekki palaa, pimeys on voimaton sen edessä. Samoin aamunkoitteessa pimeys väistyy valkeuden tieltä ja pysyy poissa kunnes valkeus päättää vetäytyä horisontin taakse ja antaa pimeyden peittää maan. Kun aamu koittaa, värit palaavat ja luonnon kirjo heijastaa valoa.

Ajattele, miten pieni valo näkyy kauas ja voittaa synkän pimeyden. Tämä pätee myös meihin uskoviin. Synkinkään pimeys ei kykene sammuttamaan Kristuksen valkeutta sydämestäsi, vaan pimeys väistyy sen edessä. Niin kauan, kun olet yhteydessä voimanlähteeseen, ei pimeys sinua voita. Pimeys on valon puuttumista; pimeys on voimaton valon edessä. Se joutuu aina pakenemaan valon edellä.

Vaikka sinun valosi tuntuisi olevan vain pienen pieni ja lepattava liekki, se näkyy pimeyden keskellä ja kutsuu ihmisiä luokseen pelastukseen. Uskovan valo on heijastus Jumalan koko kirkkaudesta; sen tarkoitus on tuoda esiin kaikki Herran rakkauden värit tässä ajassa. Se on merkkituli, joka opastaa pimeyteen eksyneen ihmisen Herran luo.

Jos me vaellamme valossa

Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa hänkin ’merkkitulen’ valkeudesta Jumalan rakkauden ja olemuksen vertauskuvana. Hänen tekstissään näemme, miten ihminen ”Jumalan kuvana” on kutsuttu heijastamaan Jumalan koko kirkkautta ympäristöönsä:

”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta.

Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1. Joh. 1:5-7)

Pimeyden ja valkeuden vastakkainasettelu on Johanneksen teksteissä paljon käytetty vertauskuva Jumalan valtakunnan ja sitä vastustavan pimeyden valtakunnan välisestä jännitteestä (Joh. 1:4-9; Joh. 3:19; Joh. 8:12; Joh. 9:5; Joh. 12:35-36; 1. Joh. 2:7-10). Siinä pimeyden olemus valon puuttumisena kuvaa Jumalan ja hänen vastustajiensa voimasuhteita. Se on voimakas kuva Jumalan ylivallasta kaiken pimeyden yli. Pimeys voi hallita vain siellä, missä valkeutta ei ole, koska pimeys on voimaton valon edessä.

Ja jos kerran pimeyttä ei voi olla valkeudessa, seuraa siitä, että joka on Jumalassa, hän on valkeuden lapsi. Ja joka on valkeuden lapsi, hän täten ”vaeltaa valossa”, koska Herra Jeesus Kristus on hänen valkeutensa. Jumalan omat heijastavat Herransa valkeutta, mikä näkyy ennen kaikkea siinä, että

”meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1. Joh. 1:7b)

Herran kirkkautta heijastamassa

Johanneksen mukaan ”vaellamme valossa” – se on Jumalan valossa, hänen rakkaudessaan. Emme kulje itselähtöisen lampun valaisemana, vaan Jumalan kirkkaudessa, jossa paistatellessa heijastamme sitä myös ympäristömme pimeyteen. Se, joka kulkee valossa on itsekin osa valon koko kirjoa, koska hän heijastaa sitä ympärilleen.

Jos siis Jumala on valkeutemme lähde, heijastamme hänen valkeuttaan siellä missä kuljemme. Vanhastaan mystikot vertasivat valon heijastusta peiliin ja käyttivät peilin puhtautta vertauskuvana heijastuksen laadusta. Peilin kuva näet saattoi olla samea tai se heijasi valoa erheellisin sävyin.

Me nykyihmiset tiedämme valon olemuksesta enemmän kuten sen, että mikä tahansa valoon tuotu kappale heijastaa valon värejä – ei vain peili. Kappaleen värit saavat loistonsa valosta. Voimme käyskennellä pimeässä, jolloin kukaan ei meitä näe, mutta kun pienikin määrä valoa tuodaan pimeyteen, heijastamme välittömästi sitä enemmän ja vähemmän kirkkaasti spektrin eri värein. Se, miltä me näytämme on valon aallonpituuden heijastus meistä.

Kun siis puhutaan Jumalan valkeuden heijastamisesta, pätee siihen samat lainalaisuudet kuin luonnolliseen valoon. Uskovina heijastamme ympäristöön Jumalan valkeutta – hänen rakkauttaan ja tahtoaan kaikkea luotua kohtaan. Se ei ole meidän omaa kirkkauttamme, vaan Jumalan rakkauden heijastus meissä. Miltä se sitten näyttää ulospäin, riippuu siitä, miten kirkkaasti Herran rakkauden eri ’aallonpituuksia’ heijastamme.

Kirkkauden heijastuksen värikirjo

Kun kaikki valon aallonpituudet ovat mukana, on valo valkeaa – puhtaan valkoista kirkkautta, kun taas musta on valon värin puuttumista. Valkoisessa värissä heijastuu koko valon spektri eli kaikki sen aallonpituudet. Mitä kirkkaampi valo, sitä voimakkaampi on sen kajastus.

Kirkkaan valkoisessa valossa on mukana spektrin kaikki värit; punaisen, sinisen ja vihreän jokainen sävy. Jos yksikin väri puuttuu, ei heijastus ole enää kirkkaan valkoinen, vaan valo saa jonkin muun sävyn. Monesti valo on jonkin väristä, mikä tarkoittaa sitä, ettei valon aallonpituudet ole tasapainossa, vaan siinä on jotain väriä ’enemmän’ kuin toista.

Samoin, jos ajattelemme itseämme uskovina heijastamassa Jumalan koko kirkkautta, tarkoittaa se käytännössä hänen rakkautensa jokaisen aallonpituuden heijastamista. Voi olla, että heijastamme enemmän toisia aallonpituuksia, kun taas toiset jäävät vähäisemmälle osalle – tällöin meistä heijastuva Jumalan kuva on toki edelleen hänen kirkkautensa heijastus, mutta se on jollain tapaa ’värittynyt’.

On luonnollista, että yksilöinä heijastelemme toisistamme poiketen Jumalan rakkauden eri sävyjä persoonallisuutemme ja käsitystemme mukaan. Voi olla, että minusta heijastuu Jumalan rakkaus vaikkapa kärsivällisyytenä, armollisuutena – jopa huumorintajuna, kun taas sinä heijastat Herran rakkautta esimerkiksi rukouksen ihmisenä, empaattisena kanssaeläjänä, avustajana jne. Meillä jokaisella on omat armoituksemme, jotka saavat meidät heijastamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkautta tietyin värisävyin.

Yhdessä kirkkauden koko värikirjo

Harva meistä heijastaa tasapainoista valkoistakin valkeampaa kirkkautta ympäristöönsä. Ja vaikka näin olisikin, saattaa olla, että heijastuksemme valovoima ei silti olisi kummoinen. Jumalan armosta me kylvemme hänen kirkkaudessaan ja heijastamme hänen kirkkauttaan vaihtelevin sävyin ja vaihtelevalla valovoimalla.

Mutta entäpä sellainen Jumalan luomistyön ihme kuin seurakunta? Se on Jumalan luomistyön ihme, jossa

”meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1. Joh. 1:7b)

Seurakunnassa uskovien heijastama valo kohtaa toisensa ja siitä muodostuu yksi yhteinen valo, jonka lähde on Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä – Jumalan rakkauden ja armon täydellisessä heijastuksessa. Täten yhdessä koko Jumalan seurakunta heijastaa Herran Jeesuksen kirkkautta sen kaikissa aallonpituuksissa – valkeatakin valkeampana valona.

Seurakunnassa, Kristuksen ruumissa, jokainen sen valaisema ihminen saa kokea Jumalan kirkkauden heijastuksen kohdallaan. Kun koko seurakunta on kasvanut tasapainoisesti Jumalan armossa ja tuntemisessa (2. Piet. 3:18), saa se paistatella Jumalan kirkkaudessa, joka ilmenee rakkauden kaikkina väreinä seurakunnan keskellä.

Kutsu tutkistelemaan

Jos siis Jumala on ilmaissut itsensä jo luomisessa valkeutena ja valona, joka rakkauden värein vaikuttaa luomakunnassa, miksi en pysähtyisi tarkastelemaan hänen rakkautensa kirkkauden kauneutta?

Ja jos kerran Jumala on luonut ihmisen ”omaksi kuvakseen” ja kutsunut hänet täten heijastamaan edelleen rakkauttaan luomakunnassa, miksi en ihailisi Jumalan rakkauden hedelmää lähimmäiseni heijastamana?

Ja jos kerran ihmisenä olen Jumalan kuva minäkin, miksen heijastaisi rohkeasti hänen rakkauttaan kaikilla niillä sävyillä, jotka suinkin minusta heijastuvat?

Entä jos kerran Jumala on luonut seurakunnan hänen rakkautensa kirkkauden kaikkien sävyjen heijastukseksi pimeyteen, miksi en kulkisi sen valossa minäkin? Voisinko siis nähdä Jumalan rakkauden moninaisuuden seurakunnassa? Siinä missä toinen ihminen on vajavainen heijastuksessaan, toinen heijastaa sen sävyn omassa elämässään.

Meidät uskovat on täten kutsuttu paitsi heijastamaan Jumalan kirkkautta ympäristöön, myös elämään Jumalan kirkkaudessa – seurakunnan koko valossa. Kuten Jeesus opetuslapsilleen sanoi:

”Te olette maailman valo.” (Matt. 5:14a)

Sinä ja minä emme yksin riitä valoksi tälle maailmalle, mutta yhdessä Jeesuksen Kristuksen seurakuntana me olemme maailman valo – sen kaikessa aallonpituuksissa.

Ja vielä, jos kerran pimeys ei voi valon edessä muuta kuin paeta, miksi emme rohkeasti nousisi ylös vuorelle Jerusalemin kaupungin tavoin valaisemaan maailmaa niin laajalti kuin se vain on mahdollista!

Pohdittavaa

Eikö ole huojentavaa, että valoni lähde on ikiaikeinen Herra?
Eikö ole huojentavaa, että valoni on rakkauden ja armon valoa?
Eikö ole huojentavaa, etten ole yksin valaisemassa koko maailmaa?