Vanhan kirkon perinteestä on meidän aikaamme säilynyt kolme vuotuista paastonaikaa. Idän kirkossa elokuussa vietettävää kahden viikon mittaista paastoa kutsutaan ”Jumalan synnyttäjän paastoksi”. Ajankohta paastolle Jumalan edessä hiljentymiseksi elokuussa on otollinen, koska näihin aikoihin moni palaa lomakauden jälkeen takaisin arkeen.

Paasto ei ole vanhojen kirkkojen yksinoikeus. Paasto on ollut keskeinen osa alusta alkaen myös metodistiperinteessä. Metodistiliikkeen isä John Wesley paastosi kahdesti viikossa – keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Hän vietti paastoa edellisen illan auringonlaskusta ja päätti sen seuraavan päivän myöhään iltapäivään. Käytännön hän oli omaksunut juutalaisesta ja varhaisesta kristillisestä perinteestä paastota auringonlaskusta auringonlaskuun juutalaisen vuorokausirytmin mukaan.

Wesley arvosti paaston korkealle. Hänen tiedetään olleen jopa haluton vihkimään ketään papiksi ellei tämä paastonnut samaan tapaan kuin hän tai edes anglikaaniperinteen mukaan perjantaisin. Ajan mittaan Wesley siirtyi hänkin kaksipäiväisestä paastosta anglikaanikirkon perjantaipaaston käytäntöön.

Hartauden harjoittamisen ytimestä

Yleinen suhtautuminen paastoon on mielestäni merkillisen ulkoista. Onko todella niin, että paaston ytimessä tähdätään vain pidättäytymiseen ravinnosta? Onko se vain kovan itsekurin ihmisille sovitettu painonhallinnallinen ohjelma?

Samalla tavalla voisin kysyä, että luetko Raamattua vain siksi, että opit lukemaan sujuvammin pyhää kirjaa? Tai rukoiletko, jotta rukouksen päivämitta minuuteissa täyttyy? Entä onko mietiskelyn tarkoitus oppia istumaan jalat ristissä pitkiä aikoja?

Yhtä absurdia on ajatella, että paaston tarkoitus olisi oppia olemaan syömättä tai pudottaa painoa. Toki ne voivat olla seuraus paastosta, mutta ne eivät ole paaston ydin – syy paastoon. Paaston tarkoitus on lähentää ihmistä Jumalaan. Se on siis armon väline siinä missä rukous tai hartauselämä. Ne tuovat ihmistä lähemmäs Jumalaa.

Paaston ajatus on siis sama kuin esimerkiksi Raamatun lukemisessa: löytää Jumalan läsnäolo ja tahto päivittäisen elämän rikkaudeksi. Samaan tähtää mietiskely: löytää Jumalan läsnäolo arjen kiireessä hiljaisuudessa opitun kautta. Minkä opit ’hiljaisuuden helppoudessa’, se kantaa sinua arjen melskeessä. Samoin on paastossa: se luo uutta tilaa Jumalalle päivittäiseen elämään.

Pohjimmiltaan hartauden harjoittamisessa on kyse lähentymisestä Jumalan kanssa – oppia ’harjoitteen’ kautta luottamaan Jumalalle päivittäiset tarpeet ja olemaan läsnä hänen kanssaan. Hartaus ei ole itsetarkoitus; se valmistaa kohtaamaan Jumalan arjessa. Hartauden ydin ei ole Jumalan kohtaamisen hetki, vaan Jumalan kohtaamisen oppiminen arjen tapahtumissa.

Paaston hedelmä ihmissuhteissa

Paaston varsinainen hedelmä ei siis ole ruokavaliolla hankittu fyysinen keveys, itsekurin tuottama hyvä mieli eikä tauko elämää hallitsevasta asiasta kuten viihteestä, sosiaalisesta mediasta, alkoholista, ruoasta, jne. Ne ovat hyviä seuraamuksia paastosta, mutta paras hedelmä kypsyy syvällä sydämen asenteissa.

Paaston ytimessä on tietenkin Jumalan kohtaaminen. Niin kuin rukous tai Raamatun lukeminen, myös paasto tähtää Jumalan kohtaamiseen. Ihmisellä on tarve kohdata Luojansa. Jokainen kohtaaminen hänen kanssaan muuttaa ihmistä aavistuksen lähemmäs sitä alkuperäistä eheää Jumalan kuvaa, mitä syntiinlankeemuksen ero Jumalasta on hämärtänyt. Minkä ero Jumalasta turmelee, sen Jumalan kohtaaminen eheyttää.

Jumalan kohtaamisen synnyttämä hedelmä tulee ennen kaikkea esiin ihmissuhteissa. Muutos, minkä Jumalan kohtaaminen saa aikaan, näkyy sydämen asenteen muutoksena arjessa. Tästä paaston näkyvästä hedelmästä muistuttaa kirkkoisä ja Nyssan piispa Gregorios Nyssalainen (335 – 394):

”Paasto on pidättäytymistä pahasta. Sen vuoksi sanon teille: paastotkaa pahan tekemisestä, olkaa kurinalaisia himojen suhteen, pidättäytykää epäoikeudenmukaisesta voitonpyynnöstä ja mammonan ahneudesta. Sillä mitä hyötyä on siitä, ettet koske ruokaan, mutta kuitenkin haavoitat lähimmäistäsi pahan tekemisellä? Minkälaista hurskautta on, että juot vettä ja samalla janoat verta, punomalla petoksia sydämessäsi. Juudas Iskariot paastosi yhdentoista muun opetuslapsen kanssa, mutta hän ei kyennyt hillitsemään itseään rahanrakastamiselta ja niin paastoaminen ei auttanut häntä yhtään.”

Täsmälleen samasta asiasta Herra Jumala muistuttaa kansaansa Israelia profeetta Jeremian välityksellä. Jeremian teksti näkee samoin paaston syvemmän tarkoituksen. Se ei ole silmänpalvomista; se on sydämen muutos.

”Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jer. 58:3-7)

Jumalan kohtaamisen hedelmä tulee esiin arjen elämässä. Muutos ihmisessä ei tapahdu siksi, että hän paastoaa, lukee Raamattua tai rukoilee. Muutos ei synny minun ponnistuksestani. Muutos tapahtuu, koska ’hengellisten harjoitteiden’ välityksellä kohtaan Jumalan ja viettämäni aika hänen läsnäolossaan muuttaa minua. Eli Jumalan Pyhä Henki muuttaa ihmisen – ihminen vain lähestyy häntä.

Alussa mainitsemani John Wesley kutsui paastoa ja hartauden harjoittamista ’armonvälineiksi’ (’works of mercy’ / ’hurskauden välineiksi’ (’works of piety’). Näin siksi, että hän ymmärsi niiden lähentävän ihmistä Jumalaan ja Jumala puolestaan armossaan muuttaa ihmisen. Hän tekee kadotetusta pelastetun, mutta myös rikkonaisesta jotain eheämpää. Ja minkä Jumala korjaa, sillä on ’kultainen reunus’.

Kutsu paaston ytimeen

Lopuksi kutsun sinut kanssani paaston ytimeen, eli lähestymään Jumalaa tositarkoituksella. Mikä sinun ulkoinen paaston ilmentymä onkaan, sillä ei ole mitään merkitystä. Merkitys on vain sillä, miksi paastoat. Jos ’paasto’ ydin on suunnata kohti Jumalaa ja hänen tuntemustaan, paastosi tuo sinut hänen läheisyyteensä. Ulkoinen hartaus tai paasto tuottaa pinnallisen tuloksen, kun taas sydämen paasto vie sinut pintaa syvemmälle.

Se on valtava askel eteenpäin. Se on askel pahan voittamisesta hyvän valtaamiseen elämän taistelukentällä. Elämä ei ole vain pahan karttamista, vaan hyvän astumista esiin.

Pahan voittaminen on vasta puoli voittoa. Seuraava askel on rakentaa uutta viholliselta valloitetulle alueelle. Näin tapahtuu sodassakin. Kun sota loppuu, ei maata jätetä ennalleen tyhjäksi tantereeksi, vaan sodan loppu on alku uudelleen rakentamiselle. Rakentaminen aloitetaan sille pohjalle, joka on voitettu sodassa. Rikkominen on helppoa uudelleenrakentamiseen verrattuna.

Täten kutsun sinut rakentamaan uutta elämää Jumalan yhteydessä. Kristityn kilvoitus ei jää pelkkään pahan karttamiseen, vaan siitä alkaa hyvän voittokulku. Kestävä kilvoitus ei ole ulkonaisia tapoja eikä ihmisen ponnistus. Se on Jumalan luoma uusi elämä sinussa. Se on sitä, kun rakkaus voittaa ja tulee esiin siellä, missä sinä olet, liikut ja vaikutat. Paaston ydin on Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo elämässäsi. Se on Kristuksen tuoksu – sydämen paaston hedelmä.

Pohdittavaa

Paaston pyrkimys ja tavoite? Paaston suunta? Ja samat kysymykset kaikelle hartauden harjoittamiselle.