Olen kuullut sanottavan, että odottamaton äkkirikkaus, kuuluisuus tai julkisuus voi muuttaa ihmisen huonoon suuntaan tai jopa tuhoata hänet. Havaintoon on helppo yhtyä, kun katsoo vaikkapa joitain lyhyessä ajassa julkisuuteen nousseita henkilöitä tai äkkirikastaneita ihmisiä, ketkä ovat tulleet onnensa kiroamiksi.

Olen myös kuullut kertomuksia onnellisista lottovoittajista, joiden kohdalla odotettu rikkauden siunaus muuttui kiroukseksi. Vastaavasti monen julkisuuden henkilön elämä on lyhyessä ajassa muuttunut parrasvaloissa paistattelusta päihdeorjuudeksi tai suosion orjuudeksi. Elämä ei ole yksioikoinen satu, joten riittää niitä esimerkkejä onnistumisistakin.

Onnettomia ihmiskohtalot eivät päällepäin paljasta juurisyitä. Periaate on sama kuin sairautta diagnosoidessa: ennen päätelmiä pitää erottaa oireet ja niiden aiheuttaja toisistaan. Toistuva päänsärky on helppo todeta ja hoitaa särkylääkkeellä, mutta jos etsii syyn päänsärylle, saattaa huomata sen johtuvan heikentyneestä näöstä, ja vasta silmälasien hankkiminen korjaa ongelman, minkä myötä ne oireetkin katoavat.

Uskon, että samalla tavoin äkkirikkaus tai julkisuus eivät nekään ole varsinaiset syyt moniin onnettomiin ihmiskohtaloihin, vaan oireiden aiheuttaja on syvemmällä ihmissilmän näkymättömissä. Näin jo siksi, koska eivät kaikki äkkirikastuneet tai julkisuudenhenkilöt ole ajautuneet ongelmiin, vaan osalle heistä muutos on koitunut siunaukseksi.

Jos syvin syy onnettomuuteen olisi yksiselitteisesti rikkaudessa ja julkisuudessa, pitäisi kaikkien oireilla. Syy on siis toisaalla; rikkaus tai julkisuus vain tarjoavat ongelmalle otolliset olosuhteet, että oireet tulevat esiin.

Lupausta kerrakseen

Päivän tekstinion 5. Mooseksen kirjan 8. luvusta. Siinä tähän johdannon ongelmaan paneudutaan ainakin yhdestä näkökulmasta. Teksti on tässä:

”Älä ajattele sydämessäsi: ’Oma voimani ja oman käteni väkevyys on hankkinut minulle tämän rikkauden’, vaan muista, että Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta pitääkseen liittonsa, jonka hän valalla vannoen teki sinun isiesi kanssa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut. Mutta jos sinä unhotat Herran, sinun Jumalasi, ja seuraat muita jumalia, palvelet niitä ja kumarrat niitä, niin minä vakuutan teille tänä päivänä, että te peräti hukutte. Niinkuin ne kansat, jotka Herra hukuttaa teidän tieltänne, niin tekin hukutte, kun ette kuulleet Herraa, teidän Jumalaanne.” (5. Moos. 8:17-20)

Sitaatin 18. jae sisältää myös otsikkomme lauseen, jota kuulee silloin tällöin siteerattavan irrallaan, kun on perustellaan oppia aineellisen siunauksen kuulumisesta uskovan elämään. Paneutumalla tekstiin löytänemme vihjeitä siihenkin, mitä teksti tarkoittaa luvatessaan

”Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta pitääkseen liittonsa”.

Mikä teksti tämä oikein on?

Teksti kuuluu vasallisopimuksen muotoon kirjoitetun liittokirjan (5. Mooseksen kirja) pääosaan. Siinä määritellään Israelin (vasalli) ja Jumalan (Herra) välisen liiton ehdot (5. Moos. 4:44-26:19). Se on kirjoitettu ehtojen ensimmäiseen osaan (5. Moos. 4:44-11:32), jossa asetetaan tärkein liiton ehdoista eli ehdoton kuuliaisuuden vaatimus.

Huomaa siis, että tekstimme on siis kirjoitettu osaksi Jumalan ja Israelin kansan välistä liittosopimusta, joten sitä ei voi suoraan soveltaa meihin uuden liiton uskoviin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö teksti olisi edelleen hyödyllinen myös meille – on vain osattava erottaa siitä ne yleiset periaatteet, jotka ovat samat meille kuin Israelillekin.

Sitaattimme on otettu sopimustekstin 8. luvusta (5. Moos. 8:1-20), jonka teema on ”Älä unohda Herraa”. Siinä Jumala kehottaa kansaansa muistamaan Herran jokapäiväisen elämän Herrana ja olemaan unohtamatta Jumalaa. Jumalan kanssa tehty liitto on tarkoitettu pidettäväksi jokapäiväisessä elämässä eikä vain muistamaan sitä aika ajoin juhlapäivinä ja sapattina.

Kahdeksannen luvun lopusta siteerattu teksti on muistutukseksi kirjoitettu yhteenveto koko luvun teemasta. Sisällöllisesti se on toisinto edeltäville jakeille (5. Moos. 8:10-14).

Teksti jäsentyy liittosopimuksen tyylille tyypillisellä tavalla kolmijakoisesti: ’kehotus – siunaus – kirous’. Katkelma on siis eräänlainen muistutuksen muotoon kirjoitettu lyhyt kolmijakoinen yhteenveto luvun 8. sisällöstä:

1. Se alkaa kehotuksella (tai varoituksella) opastaa lukija oikealle tielle (jae 17).

2. Seuraavaksi muistutetaan siunauksista, jotka Jumala on luvannut heille, ketkä ottavat todesta annetun kehotuksen (jae 18).

3. Ja lopuksi varoitetaan seurauksista, joihin kehotuksen rikkominen johtaa (jae 19-20).

Katsotaan kaikkia kolmea osasta erikseen ja pohditaan niiden sanomaa luvun teeman ja sen koko ilmoituksen näkökulmasta.

”Älä ajattele sydämessäsi…”

Kehotus jakeessa 17 ja 18 jakeen alussa on yhteenveto luvussa aiemmin annetuista kehotuksista:

”Älä ajattele sydämessäsi: ’Oma voimani ja oman käteni väkevyys on hankkinut minulle tämän rikkauden’, vaan muista…”

Tekstissä ’rikkaudeksi’ käännetty heprean kielen sana ’khah’-yil’ merkitsee rikkauden lisäksi ylipäätään vaurautta, valtaa, vahvuutta ja menestystä. Täten voidaan sanoa, ettei ihmisen tule erehtyä kuvittelemaan ansainneensa itse ponnistustensa tai ylivertaisuutensa tähden mahdollista hyvää aineellista tai yhteiskunnallista asemaansa. Sama ajatus ilmaistaan aiemmin jakeessa 11 toisin sanoin, joskin laajempana:

”Varo, ettet unhota Herraa, sinun Jumalaasi…” (5. Moos. 8:11a)

Pohjimmiltaan omahyväinen ja ylpeä suhtautuminen esimerkiksi aineelliseen vaurauteen tai menestykseen on Herran Jumalan unohtamista. Vai eikö Jumalan antaman siunauksen ottaminen ’omiin nimiin’ ole kunnian varastamista ja selän kääntämistä Jumalalle? Jos otan kunnian itselleni jostain, mistä se ei minulle kuulu, eikö se ole silloin pois toiselta? Varjelkoon Herra meitä unohtamasta häntä ja varastamasta kunniaa häneltä.

Jakeen 17 väärässä sydämen asenteessa ei ole varmastikaan kyse kenellekään täysin vieraasta asenteesta, sillä langetakseen itseriittoiseen ylpeilyyn ei tarvitse edes olla rikas tai menestynyt, vaikka toki menestyvällä henkilöllä on suurempi kiusaus lankeemukseen kuin toisilla. Voit helposti punnita oman sydämesi tilaa muistelemalla, oletko kenties jossain yhteydessä ajatellut vaikkapa jotain seuraavan suuntaista:

• ”…tämän minä olen itse ansainnut kovalla työllä”

• ”Syyttäköön vain itseään, mokoma pummi. Ei se raha minullekaan taivaasta tipu, vaan kyllä minä olen itse sen eteen raatanutkin…”

• ”En anna mitään kenellekään, koska joka sentin olen itse vaivalla ansainnut.”

Ihan oman itsemme tähden Herra näkeekin aiheelliseksi varoittaa väärästä omahyväisestä asenteesta ja liiasta itseluottamuksesta. Seuraavan jakeen 18 alun sanat ”vaan muista” kääntävät lukijan huomion pois omasta itsestä miettimään, mistä aineellinen siunaus elämään lopulta tulee.

”…vaan muista, että…”

Mikään siunaus, on se aineellinen tai hengellinen ei ole lähtöisin ihmisen omasta ansiosta tai ylivertaisuudesta, vaan siunauksen lähde on aina Herra. Ihminen tuntuu unohtavan sen kovin nopeasti ainakin silloin, kun elämä on hyvissä kantimissa. Tosiasiassa kenelläkään meistä ei olisi yhtään mitään, ellei Jumala armossaan olisi yksipuolisesti päättänyt siunata elämäämme:

”vaan muista, että Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta pitääkseen liittonsa, jonka hän valalla vannoen teki sinun isiesi kanssa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.”

Jos nyt luetaan aiemmin mainitsemani otsikon jopa mantrana hoettu lause ”Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta” asiayhteydessään huomataan, että lupaus on pohjimmiltaan toteamus siitä, mitä olemme Jumalalta jo siunauksena saaneet. Siinä ei puhuta vain jostain, mitä vailla vielä olemme, vaan siihen sisältyy kaikki, mitä meillä jo on. On sitten kyse arkipäivän ihmeestä; Jumalan huolenpidosta taas tänään – hänen antamasta jokapäiväisestä leivästä.

Sanat eivät siis ohjaa meitä lisääntyvään ahneuteen, vaan kiitollisuuteen Jumalalle kaikesta siitä, mitä häneltä olemme tänään armosta saaneet. Se on muistutus (vrt. ”vaan muista”) kiitollisesta asenteesta Jumalaa kohtaan ja lupaus, että hän tulee myös jatkossakin pitämään meistä huolen.

Viisas katsoo hetken taaksepäin ja ylistää Jumalaa hänen suurista teoistaan ennen kuin parkuu ja naukuu häneltä alituisesti jotain, mitä hänellä ei ole ja hän mielestään ehdottomasti tarvitsee. Kirjoittaja viittaakin tähän sanoilla ”niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut”. Samalla hän viittaa samassa luvussa antamiinsa esimerkkeihin erämaavaelluksen ajalta eli alkuperäisen lukijakunnan lähihistoriasta sikäli, kun tiedämme kirjan kirjoitetun 40-vuotisen erämaavaelluksen loppupuolella juuri ennen luvatun maan valloitusta. Kirjoittaja viittaa esimerkiksi

• jokapäiväiseen ravintoon, vaatteisiin ja terveyteen sekä Jumalan isälliseen kasvatukseen erämaavaelluksen aikana (5. Moos. 8:2-5),

• luvatun maan hedelmällisyyteen ja luonnonrikkauksiin (5. Moos. 8:6-10) sekä

• muistuttaa vielä toistamiseen mannaihmeestä, veden antamisesta autiomaassa, terveydestä (käärmeet ja skorpionit) ja Jumalan kärsivällisyydestä kansaansa kohtaa (5. Moos. 8:14-16).

Kukaan kansasta ei voinut kiistää, etteikö heidän olemassaolonsa, nykyinen hyvinvointi ja tulevaisuus ollut täynnä Jumalan suuria ihmetekoja ja rakkaudellista huolenpitoa. Ei ollut syytä unohtaa Herraa tai luulla, että tähän asti on tultu vain omilla eväillä ja ansioilla.

Samaan tapaan sinä ja minä saamme katsoa kriittisesti omaa elämäämme ja miettiä mitä kaikkea olemme saaneet Herralta ja mikä sitten on meidän ansioitamme. On helppo sokaistua Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa luulemaan oman pienen elämän rakentuvan omien ’kätten töiden’ varaan.

Mikä se on hiekkalinnaa rakentaessa, kun joku on ensin tehnyt hiekan, koonnut sen yhteen paikkaan ja antanut vielä vedenkin valmiiksi? Mietipä siis sinä hiekkalinnan rakentaja ylpeillessäsi kättesi työstä, että mikä olisi lopputulos, jos se ’joku’ ei olisi ensin valmistanut olosuhteita suotuisiksi pikku näpertelylle… Otapa siinä sitten kunnia hiekkalinnasta yksin itsellesi. Kunnian antaminen ’hiekan Luojalle’ ei ole pois sinun taidollisuudestasi.

Eikö siis olekin mieluummin aiheellista ylistää ja kiittää Jumalaa hänen armostaan, sillä tänäänkin ”Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle voiman hankkia rikkautta”? Heprean kielen sana ’ko’-akh’ eli tässä käännetty sanalla ’voima’ tarkoittaa muuten myös kykyä ja keinoja. Olkaamme siis kiitolliset myös siitä, että olemme Jumalalta saaneet niin viisauden, ymmärryksen, taidon, ruumiinvoiman ja terveyden. Vai kuinka hankkisit ’jokapäiväisen rikkauden’ ilman näitä avuja? Ja toisaalta kuka antaa sadolle kasvun, entä kuka säätää sään? Eikö se olekin Herra? Ja ketäpä on kiittäminen, että saat elää yhdessä nykymaailman rikkaimmista valtioista mitattuna ihan millä vain vaurauden mittarilla? Käsi ylös ne, jotka vielä kokevat ansainneensa kaiken itse – yksin omin avuin.

”Mutta jos sinä unhotat…”

Ikävä kyllä, emme aina näe asioita näin kirkkaasti kuin edellä, vaan sokeudumme 1) kuvittelemaan ansainneemme kaiken itse tai 2) ruikuttamaan jostain, mitä meillä ei ole. Kaivapa esiin siis katekismus ja kertaa sieltä kymmenestä käskystä kaksi viimeistä. Ethän suotta katso himoiten sitä, mitä sinulla ei ole, vaan katso kiittäen ja ylistäen Herraasi siitä, mitä sinulla on.

Tekstin päättyy vakavaan varoitukseen, jossa kerrotaan niistä seurauksista, mitkä odottavat niitä, jotka unohtavat Herran:

”Mutta jos sinä unhotat Herran, sinun Jumalasi, ja seuraat muita jumalia, palvelet niitä ja kumarrat niitä, niin minä vakuutan teille tänä päivänä, että te peräti hukutte.”

Tämä ei ole uhkaus eikä edes varoitus, vaan toteamus siitä, mihin Herran unohtaminen elämässä lopulta johtaa. Jaetta ei tule soveltaa edellä puhuttuun siten, että jos erehdyt unohtamaan Herran ’jokapäiväisen vaurauden’ antajana tai sokeudut pikkulapsen tavoin kiukuttelemaan hänelle asioista, joita sinulta puuttuu, niin että se olisi sinulle kadotukseksi. Kyse ei ole hairahduksista, vaan siitä mihin tällainen väärä elämänasenne johtaa ilman korjausliikkeitä.

On kyse siitä, että väärä luottamus itseen ja omaan osaamiseen johtaa vääjäämättä Jumalan unohtamiseen. Jumalan unohtaminen taas käytännössä tarkoittaa jonkinlaisen epäjumalan pystyttämistä.

Kyseessä voi olla yhtä hyvin konkreettinen puupatsas, auringon tai kuun kumartaminen kuin myös oman ’Baabelin tornin’ rakentaminen (1. Moos. 11:1-9), rakastuminen rikkauden vaalimiseen, valtaan tai menestykseen aina siinä määrin, että ne ottavat Jumalalle kuuluvan paikan.

Elleivät silmät aukene ja henkilö palaa takaisin Herran Jumalansa yhteyteen, on lopputulos vääjäämättä sangen ikävä:

”…palvelet niitä ja kumarrat niitä, niin minä vakuutan teille tänä päivänä, että te peräti hukutte.”

Aika kuluu rattoisasti ’omia jumalia’ palvellessa, kunnes on aika poistua näyttämöltä vain huomatakseen elämän katoavaisuuden ja turhuuden ilman elävää Jumalaa (Saarn. 12:8-14).

Ottakaamme opiksemme rikkaasta tekstistä, josta riittää sisältöä jokaiselle omaa elämää rehellisesti tarkastelevalle. Älkäämme hukatko arvokasta elämää uskotellen itsellemme olevamme itsemme herroja ja ansainneemme asemamme aineellisti tai yhteiskunnallistesti. Hiekkalinnan rakentaja älköön unohtako, mistä hänen kättensä työ on tehty. Älköön hän unohtako myöskään kiittää elämän antajaa taidoistaan ja terveydestään – niitäkään käsittääkseni hän ei ole itse ansainnut.

Olkaamme siis kiitolliset Jumalalle hänen laupeudestaan ja armosta meitä kohtaan, sillä päivittäin hän ”antaa sinulle voiman / kyvyn / keinot hankkia rikkautta / vaurautta / valtaa / vahvuutta / menestystä”. Älkäämme siis unohtako Herraa, vaan muistetaan elämämme olevan hänen hyvissä käsissään. Ei etsitä turvaa omasta viisaudesta tai taidoista, vaan turvataan Herraan elämän kaikilla alueilla:

”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6b)

Pohdittavaa

Millaisesta asenteesta teksti varoittaa lukijaa?
Entä mitä tarkoittaa ”voima hankkia rikkautta”?