”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan.” (Virsi 170)
Virsikirja. Kuva DESI MAXWELL, Pixabay
Näillä sanoilla alkaa Lutherin taisteluvirsi ”Jumala ompi linnamme”. Suomessa Lutherin taisteluvirsi on ottanut paikkansa eräänlaisena kansallisena juhlavirtenä. Sitä tiedetään veisatun esimerkiksi saatevirtenä 1939 talvisodan alla Moskovaan lähetetyn neuvottelukunnalle (ks. virsikirja). Ja virsi varmasti kaikui monen mielessä vielä talvisodan kuukausinakin, kun neuvottelut eivät päätyneetkään toivottuun tulokseen.
Virren ensimmäiset säkeet ovat epäsuora sitaatti psalmin 46 alusta.
” Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin…” (Ps. 46:2-3)
Emme tunne psalmin tilannetta, mutta tekstin ja päällekirjoituksen ”Korahilaisten laulu” perusteella on ehdotettu sen kirjoitetun joko Babylonian pakkosiirtolaisuudessa ja / tai maanjäristyksen tuhojen aikaan.
Ajatellaan sitten Lutherin taisteluvirttä tai Korahilaisten psalmia, kumpikin on löytänyt tiensä Herran omien huulille välittömän ahdistuksen hetkillä – ei ennen ahdistusta tai sen jälkeen. Ja mitä teksti sanoikaan?
”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.”
Mihin käännän katseeni?
Psalmin tai virren sanoma ei ole ainutlaatuinen. Päinvastoin se on tuttu ja ymmärrettävä viesti, jonka Jumala viestii toistuvasti monin tavoin – lukuisten Raamatun sitaattien, virsien, laulujen, runojen ja kirjojen välityksellä. Se on viesti, jonka hän kuiskaa hiljaisuudessa korvaasi. Se on viesti, jonka tuomme lahjaksi toinen toisillemme elämän eri tilanteissa. Se on kaiken puolin yksinkertainen ja ymmärrettävä viesti –
”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.”
En kysykään sinulta, mitä Jumala sanoillaan viestii. Kysyn sen sijaan, mitä sinä kuulet Jumalan sinulle sanovan? Mihin Jumalan lupaus kääntää katseesi?
Kääntyykö katseesi kenties tulevaan? Odottaako Jumalan turva lupauksen muodossa vasta tulevassa ajassa? Ehkä se on sellainen varovainen toive, että Jumala taas kerran auttaa ulos ahdingosta tai mieluummin auttaa välttämään ahdingon? Eikö Herra Jeesus olekaan sinulle ikuinen preesens? Onko hänestä tullut iankaikkinen futuuri – ”sitten kun”, ”entä jos”?
Ehkä katseesi ei hädän hetkellä käännykään tulevaan. Jospa se kääntyy menneeseen? Palaat ajatuksissasi hetkeen ennen onnettomuutta tai ahdinkoon johtanutta aikaa. Nykyinen ahdinko olisi ehkä ollutkin vältettävissä. Käyt läpi mennyttä. Elät mielessäsi uudestaan tilanteita, jotka eivät milloinkaan palaa eteesi – jälkiviisaus on suloisen helppoa. Alkaa tuskainen ajatusten kujajuoksu: ”mitä jos?”
Tämä ”mitä jos” ei ole hyvä paikka ihmisen elää. Se on mielipahan, jossittelun ja epätoivon paikka. Kyselen ”Eikö Jumala ollutkaan siellä?”, ”Entä jos olisin rukoillut enemmän?” Tuliko Jumalasta ikuinen ehdollinen pluskvamperfekti elämäsi imperfektille?
Tarkoittiko psalmisti ja Luther todella sitä, että Jumala on jäänyt menneeseen ikuiseksi ”mitä jos?” -kysymykseksi? Niin… tai ehkä heille Jumala olikin se ikuinen futuuri, joka antaa aina odottaa itseään tulevassa?
”Auttajamme hädän hetkellä”
Raamatun Jumala on ikuinen preesens – ”minä olen”. Hän on ajaton – alati läsnäoleva menneessä, tulevassa ja nykyisessä. Minä – ihminen – sen sijaan olen läsnäoleva vain nykyisessä. Mennyttä en voi muuttaa ja tulevaisuuteen sormeni eivät yllä.
Tästä syystä Jumala on minulle nykyhetken Jumala – ”auttajani hädän hetkellä” – tässä ja nyt. En elä sen enempää ”mitä jos?”- enkä ”sitten kun”-maailmassa. Minä elän ”tämä on”-maailmassa ja siellä
”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.”
Jos siis elämän tiellä kohtaan hätää – ennakoitua tai ennakoimatonta – Jumala on läsnä. Jumalan vastaus hädän hetkellä ei ehkä ole aina juuri se, mitä odotan, mutta hän on läsnä. Hän kohtaa hädän kanssani. Häneen voin tukeutua kulkee elämäni minulle suotuisia reittejä tai ei.
Tästä kirjoitti myös apostoli Paavali korinttilaisille kirjeen doksologiassa. Hän kirjoitti heille rohkaisun ja lohdutuksen Jumalasta. Hän kirjoitti Jumalasta, joka kulkee kansansa kanssa ahdistusten läpi. Hän kirjoitti Jumalasta, joka rohkaisee ja lohduttaa.
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea. Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne.” (2. Kor. 1:3-7)
Omista tämä kohdallesi. Ja tiedä, että Herra Jumala on auttajasi hädän hetkellä. Hän ei kiellä läsnäoloaan sinulta.
Pohdittavaa
Mitä ajattelet Paavalin tarkoittavan ”lohdulla”?