Päivän keskustelulle on tyypillistä mielipiteen ehdottomuus, oikeassa oleminen ja vastakkainasettelu. Olet ehkä kuullut leikkisästi sanottavan, että ”missä kaksi tai kolme ovat koolla, siellä on lihava riita”. Vaikka näin olisikin, on hyvä tiedostaa, että tuossa tilanteessa myös Jumala on läsnä. Jo siksikin Raamatun alkuperäinen versio tuosta sananparresta kehottaa meitä ottamaan Jumalan mukaan keskusteluun:

”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Niin tai näin, ehdottomuus ja riita on asunut meissä ihmisissä iät ja ajat. Tämän päivän kasvoton media vain tuo nuo piirteet räikeämmin esiin. Mitä ennen ajateltiin eikä sanottu, tänä päivänä sanotaan ajattelematta.

Mielipiteet tapaavat voimistua etenkin silloin, kun asioista tulee henkilökohtaisia. Mitä lähemmäs omaa elämänkokemusta tai -tilannetta asiat tulevat, sitä voimakkaammin niihin otetaan kantaa. Olemmehan me jokainen oman elämämme asiantuntijoita.

Sama lainalaisuus pätee myös nk. hengellisen elämän asioihin. On hengellisyydelle keskeisiä kysymyksiä, joista voidaan keskustella sivistyneesti saamatta aikaan väittelyä, mutta kun siirrytään kysymyksiin, jotka astuvat henkilökohtaisen kokemuksen piiriin, alkaa kiivaita mielipide-erojakin löytyä.

Hengellisessä maailmassa nämä kysymykset ovat usein niitä, jotka liittyvät henkilökohtaiseen hartauselämään. Tyypillisesti tämmöisiä suurten tunteiden asioita ovat olleet esimerkiksi musiikki, suhtautuminen kolehtiin, ylistys ja rukous. Ja nyt palaan takaisin alussa viittaamaani rukoukseen.

Rukouskäytännöt mielipiteiden jakajina

Aiheeni on rukous, jota käytän esimerkkinä hengellisestä ehdottomuudesta. Olen toisaalta iloinen, että rukoukseen liittyvät yksityiskohdat saavat useat lämpiämään jopa väittelyyn saakka, koska se kertoo siitä, että rukous on henkilökohtainen ja tärkeä asia.

Monet ovat valmiit väittelemään esimerkiksi rukouksen sisällöstä. Onko oikein lukea valmiita rukouksia vai pitäisikö rukoilla vapaasti ’Hengen johdossa’? Tarkoittiko Jeesus opettaessaan Isä meidän -rukouksen, että se on sellaisena päivittäinen rukousannos vai oliko se esimerkki päivittäiset tarpeet täyttävästä vapaamuotoisesta rukouksesta?

Entä saako yhteiseksi tarkoitetut esirukousaiheet jättää vain ”Herran tietoon” vai kuuluuko ne lukea sellaisenaan tai lyhennettynä ennen niiden puolesta rukoilemista yhteisessä rukouksessa. Entä pitääkö rukoukseen johdattajan muistaa rukoilla kaikkien pyyntöjen puolesta yhteisessä rukouksessa?

Vahvat mielipiteet koskevat myös rukousasentoja, vaikka Vanha- eikä Uusi testamentti ole niitä missään säätänyt. Toiset rukoilevat seisaallaan (1. Sam. 1:9; Luuk. 18:3), osa polvillaan (1. Kun. 8:54; Dan. 6:11; Ap. t. 20:36; Ef. 3:14), joku heittäytyy maahan (Ps. 95:6). Yksi levittää kädet kohti taivasta (2. Moos. 9:29; 1. Kun. 8:22; 1. Tim. 2:8), kun taas toinen lyö rintaansa itsesyytöksen tuskissa eikä syntejään häveten edes nosta katsettaan (Luuk. 18:13). Ja vieläpä joku rukoilee kädet ristissä, vaikka tapaa ei esiinny Raamatussa ollenkaan. Se, kun on myöhempi tapa, joka tuli seurakuntiin vasta sen jälkeen, kun germaaniset heimot liittyivät mukaan porukkaan. Ja vieläpä on heitä, ketkä rukoilevat lootusasennossa jne.

Toisinaan väitellään myös siitä, onko parempi rukoilla yksinäisyydessä vai yhdessä toisten kanssa. Tästäkin on vahvoja mielipiteitä jo siksi, että erilaisina ihmisinä pidämme erilaisista asioista. Yksi viettää mieluusti aikaa yksin, kun taas toinen tahtoo ehdottomasti viettää aikaa toisten kanssa. Yksi on joukkuepelaaja, kun toinen valitsee oman rauhan.

Eikä yksimielisyyttä ole rukouksen suunnastakaan. Onko se ensisijaisesti Jumalan puhetta ja ihmisen kuuntelua, kuten kontemplatiivisessa rukouksessa? Vai onko kyseessä vuorovaikutus, jossa pääpaino on ihmisen tarpeessa kertoa Jumalalle, miten maailma pitäisi korjata?

Mutta lopputuloksena kaikesta, onko rukouksen oltava jakava ja erottava asia? Kehottaako Herra todella jakautumaan rukouksen tähden ’rukouspuolueisiin’? Onko toinen käytäntö enemmän oikea kuin toinen?

Jumala kuulee rukoukset

Rukous on ihmisen puhetta Jumalalle, joka puolestaan kuulee ihmistä ja vastavuoroisesti puhuu hänelle. Rukous ilmentää Jumalan ja ihmisen välistä yhteyttä. Rukouksessa vietetty aika on Jumalan edessä vietettyä aikaa. – Ei niin kuin Jumala ei olisi aina luonamme, vaan rukoushetkessä me ihmiset maltamme pysähtyä kuulemaan häntä.

Rukouksessa tiedostamme Jumalan konkreettisen läsnäolon ja sen, että hän on kiinnostunut voinnistamme. Todistukseksi tästä on annettu Raamatussa Herran omat sanat, jotka hän sanoi aikanaan kuningas Salomolle:

”– ja jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi. Nyt silmäni ovat avoinna ja korvani kuulevat rukoukset, jotka tässä paikassa lausutaan. Nyt olen valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin ja tehnyt siitä nimelleni ikuisen asuinsijan. Se on alati oleva silmissäni ja sydäntäni lähellä.” (2. Aik. 7:14-16)

Ei ole kysymys siitä, etteikö Herra kuule rukouksiamme ja välitä niistä! Eikö siis jo tietoisuus Jumalan lupauksesta kuulla rukoukset, kannusta meitä rukoilemaan aina, kun se on mahdollista. Jos siis jokin käytäntö tai mielipide edesauttaa meitä viettämään enemmän aikaa rukouksessa, on se meille hyödyksi ja täten suositeltava.

Yksin vai yhdessä?

Jos rukousta voi pitää ihmisen kannalta jopa elintärkeää, on mielestäni kummallista, että joskus rukoilemista yksin tai yhdessä toisten kanssa pidetään toisilleen vastakohtaisina käytäntöinä. Kummallekin tavalle löytyy raamatulliset perusteet.

Joka tahtoo rukoilla yksin, voi aina vedota Jeesuksen sanoihin, jotka hän lausui ulkokultaisia ihmiskunniaa etsiviä muodollisia rukoilijoita vastaan:

”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt. 6:6)

Joka taas mieluummin rukoilee yhdessä toisten kanssa, voi vedota hänkin Jeesuksen sanoihin:

”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:19-20)

Miten siis on? Kumpi on enemmän oikein? Rukoillako yhdessä vai salaa yksinäisyydessä? – On vaikea uskoa, että Jeesuksen antoi ristiriitaisia ohjeita opetuslapsille rukouselämän rakennukseksi. Uskon, että jos näiden raamatunkohtien välillä on jonkun mielestä ristiriita, se johtuu lukijan omasta asenteellisuudesta ja ennakkokäsityksistä. Rukouksessa ei ole kyse rukoilemisesta joko yksin tai yhdessä, vaan sekä yksin että yhdessä!

Yksin ja yhdessä

Vaikka nämä Matteuksen tekstikohdat eroavat toisistaan rukoilijoiden määrän puolesta, on niissä kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Ne eivät niinkään tee eroa toisiinsa nähden, vaan päinvastoin täydentävät toistensa opetusta.

Kummatkin tekstit painottavat rukouksesta kolmea keskenään samaa asiaa siitä huolimatta, että ne on annettu ohjeeksi erilaiseen rukoustilanteeseen. Nämä kolme asiaa ovat:

• jokapäiväinen rukous,

• Jumalan läsnäolo rukouksessa ja

• rukouksen kohde.

Jokapäiväinen rukous

Rukouksella on vakiintunut asema uskovan jokapäiväisessä elämässä. Kumpikin raamatunkohta puhuu rukouksesta tosiasiallisesti toistuvana eikä ehdollisena ’jos joskus mahdollisesti rukoilet’.

Yksinäisyydessä rukoilemisesta puhuva teksti painottaa rukouksen asemaa sanomalla ”…kun rukoilet…”. Siinä on sana ’kun’ eikä ’jos’. Rukous on päivittäistä niin kuin syöminen ja juominenkin. Toinen teksti sanoi ”…missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni…” kuin olettaen, että uskovat yhteen kokoontuessaan myös rukoilevat.

Tällä tavoin tekstit epäsuorasti allekirjoittavat ajatuksen jokapäiväisestä rukouksesta, mitä myös Isä meidän -rukous painottaa. Raamattu ei käske rukoilemaan, vaan se pitää jokapäiväistä rukousta luonnollisena. Rukous ei ole suoritus, vaan tila jakaa elämä Jumalan kanssa ja kuulla, mitä hänellä on sanottavaa. Rukous – yksin ja yhdessä – on etuoikeus vuoden jokaiselle päivälle.

Jumala on läsnä rukouksessa

Jumala on henkilökohtaisesti läsnä siellä, missä hänen nimessään kokoonnutaan rukoilemaan. Olet sitten kokoontunut yhteen toisten uskovien kanssa rukoilemaan tai vetäytynyt yksinäisyyteen rukoilemaan, Herra on luvannut olla sinun kanssasi rukouksessa.

Isä kuulee salassa huokaistut rukoukset: ”…ja sinun Isäsi, joka salassa näkee…”, koska hän on läsnä siellä, missä häntä rukoillaan. Samoin Jeesus on luvannut olla itse läsnä siellä, missä hänen nimessään kokoonnutaan yhteen: ”…koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”. Tässä kokoontuminen Jeesuksen nimessä tarkoittaa kokoontumista hänen nimensä tiimoilla – esimerkiksi rukoilemaan.

Olet siis yksin tai yhdessä toisten kanssa, Taivaallinen Isä kuulee rukouksen ja on itse läsnä rukoilijan luona. Rukoilija ei täten ole koskaan täysin yksin.

Rukous lausutaan Jumalalle

Rukoukset suunnataan aina Jumalalle. Tästä – jopa itsestäänselvyydeltä kuulostavasta asiasta – muistutetaan kummassakin tekstissä.

Yksinäisyydessä rukoilevaa kehotetaan rukoilemaan Isää (”ja rukoile Isääsi”), kun taas yhdessä rukoilevia muistutetaan siitä, kuka heidän rukouksiinsa vastaa: ”sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa”.

Kun rukoilemme yhdessä muiden kanssa, rukoilemme Herraa Jeesusta vastaamaan rukoukseen – ei kanssarukoilijoita. Emme rukoile siinä toivossa, että joku toinen rukoilijoista vastaisi rukoukseen. Samoin, kun rukoilen yksin, tiedän Herran Jeesuksen kuulevan rukoukseni, eikä rukous ole täten vain ääneen pohdintaa siitä, mitä itse aion tehdä.

Rukous kuuluu aina Herralle – rukoilen yksin tai yhdessä muiden kanssa. Tämä on tärkeä ymmärtää, jotta osaamme suhtautua oikein rukouksen mahdollisuuksiin. Rukous ei ole ’se vähin’, mitä voimme tehdä, vaan se on ’kaikki’, mitä Herra tekee.

Rukouksen yksi, kaksi, kolme

Edellä mainitut seikat korostavat rukouksen jokapäiväisyyttä, yhteyttä ja jumalallista luonnetta. Lausutaan rukous yksin tai yhdessä, Herra kuulee sen. Tärkeämpää kuin muoto tai väkimäärä on se, että rukouksella on keskeinen sija elämässämme, koska rukous on ihmistä varten.

Rukous on luonteeltaan käytännöllinen. On päiviä, kun pääsemme seurakuntaan tai kotipiiriin rakentumaan yhtenäisestä uskosta ja rukoilemaan. Samoin on päiviä, kun olemme yksin tai perheen kanssa niin, ettemme pääse uskovien luo rukoilemaan.

On tilanteemme mikä tahansa, rukous on annettu osaksi uskovan jokapäiväistä elämää. Olisi hölmöä, ellei Raamatussa, olisi varauduttu vaihteleviin elämäntilanteisiin. Näenkin täten nämä kaksi käsittelemäämme rukousopetusta täydentävän toisiaan siten, että yhdessä niistä tulee eräänlainen ’rukouksen 1, 2 ja 3’.

Ne ovat ’rukouksen 1, 2 ja 3’ siinä merkityksessä, että yhdessä jakeet kannustavat uskovia rukoilemaan, on rukoilijoita sitten yksi, kaksi tai useampia:

• Yksi: ”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt. 6:6)

• Kaksi: ”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.” (Matt. 18:19)

• Kolme: ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)

Tämä ’rukouksen 1, 2 ja 3’ pitää sisällään kaikki rukoilijoiden määrään liittyvät rukousmuodot, joihin Raamattu meitä kehottaa. Katsotaanpa.

Yksi – vain minä

Ihminen voi rukoilla yksin. Yksityinen rukous voi olla vaikkapa aamu- tai iltarukous lausuttuna ääneen tai hiljaa mielessä. Yksin voi rukoilla niin tai näin aikaan ja paikkaan katsomatta, ajatus voi harhailla ja rukouksen aihepiirikin voi vaihtua.

Monesti yksin rukoileminen on tarveohjautuvampaa kuin suunnitelmallista anomista. Se voi olla vaikkapa yllättävästä tilanteesta noussut rukous tai hätähuuto Jumalan puoleen vaikeassa elämäntilanteessa.

Yksin rukoileminen on meille aina mahdollinen olosuhteista huolimatta. Monesti nämä yksinrukoukset ovat luonteeltaan henkilökohtaisia ja ne liittyvät päivän teemaan. Ne sisältävät vain sellaisia ajatuksia, jotka pystymme itse tunnistamaan.

Kaksi – minä ja lähipiiri

Entäpä, mikä sitten on ’rukouksen 1, 2 ja 3’:ssa kakkonen? Se on tietenkin toinen ihminen. Toinen ihminen tuo rukoukseen vakautta ja sitoutumista. Kaksi näkee enemmän kuin yksi. Puhutaan kahdenvälisestä suhteesta.

Rukouksen kohteena kahdenvälisessä rukouksessa eivät ole enää vain omat näkemykset ja ongelmat, vaan kyseessä on laajemmat vähintäänkin yhteiset asiat. Kaksi uskovaa yhteen rukoukseen sitoutuneena takaa, ettei rukouksessa etsitä ainoastaan omaa etua, vaan etsitään Jumalan perheväen yhteistä asiaa, Jumalan tahtoa.

Kyseessä voi olla esimerkiksi perheessä puolisoiden tai vanhemman ja lapsen yhteinen iltarukous. Yhtä lailla kahdenkeskinen rukous tarkoittaa ystävien kokoontumista yhteen rukouksen merkeissä. Tärkeää kahden välisessä rukouksessa on luottamus rukoilijoiden kesken, koska kahdenvälinen rukous on luonteeltaan vielä hyvin henkilökohtainen.

Mitä kahdenvälinen rukous kohdallasi tarkoittaakaan, sille on tarve ja oma paikkansa. Siinä rukoilijat tukevat toinen toisiaan ja asiat saavat laajemman perspektiivin kuin yksin rukoiltaessa. Samoin kahden ihmisen sitoutuminen rukoukseen antaa rukoukselle ryhdin ja suunnan.

Kolme – minä ja seurakunta

Viimeisenä on jäljellä vielä kolmonen. Kolme on jo luku, joka ’rikkoo’ kahden ihmisen intiimin suhteen ja antaa kokoontumiselle yhteisöllisen ulottuvuuden. Kolmen ihmisen välillä on näet kolme erillistä kahdenkeskistä suhdetta, joihin on kolmas ulkopuolinen todistaja. Kolmas henkilö on samalla tarkkailija ja kriitikko, mikä tekee kolmen kokoontumisesta yhteisöllisen tapahtuman.

Rukouksessa on kyse paitsi yksilöllisyydestä, kahdenkeskisistä suhteista myös yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyys rukouksessa jakamista ja sitoutumista rukouksessa koko seurakuntana. Kristuksen seurakuntana olemme kaikki Jumalan perhettä, eli olemme osa suurempaa kokonaisuutta, johon kuulumme rukouksen Herran Jeesuksen sovitustyön tähden. Jeesuksen omina olemme kutsutut rukoilemaan myös yhteisönä – Jeesuksen Kristuksen pyhinä.

Jälleen kerran rukouksen muoto muuttuu. Yhteisönä kannamme edelleen rukouksin toistemme henkilökohtaisia asioita, mutta yhteisönä rukoilemme entistä määrätietoisemmin yhteisten asioiden puolesta. Rukoiltaessa yhdessä isommalla porukalla löytää rukous uusia piirteitä, kun esimerkiksi otamme rukousvastuun entistä isommista asioista, joita emme ehkä tulisi muistaneeksi henkilökohtaisissa tai kahdenkeskisissä rukoushetkissämme.

Lisäksi kokoontuessamme yhteen rukoilemaan, saamme konkreettisesti kokea miten yhteinen usko tekee meistä yhden perheen Jumalan kasvojen edessä. On valtavaa kokea, miten Jumalan perheväki yhdessä käy Herran kasvojen eteen rukoilemaan häntä tiettyjen seurakunnalle yhteisten asioiden puolesta.

Rukoilkaamme siis

On valtavaa Jumalan armoa, että hän on antanut käyttöömme rukouksen kaltaisen moniulotteisen lahjan, jolla saamme lähestyä häntä näin monin eri tavoin. Olet sitten yksin, kahden sinulle läheisen ihmisen kanssa tai isommalla porukalla käynyt rukoilemaan, Herramme Jeesus Kristus kuulee rukouksen.

Hänelle ei ole liian pieniä tai suuria asioita. Hän ei tee eroa edes rukoilijoiden määrän tähden. Hän kuulee ne kaikkein henkilökohtaisimmat asiat, kuten myös ne, joita yhdessä hänen eteen kannamme. Hän on meidän Herramme – sinun ja minun Herra.

Missä ikinä olemmekin – rukoilkaamme siis.

Pohdittavaa

Onko parempi rukoilla salassa kuin yhdessä toisten kanssa?
Kuuleeko Herra paremmin usean esittämää rukousta kuin yhden huokausta?
Miten henkilökohtainen rukous eroaa kahdenkeskisestä tai yhteisöllisestä?