Vanhoina aikoina henkilön kuolema luonnonmullistuksen tai katastrofin seurauksena uskottiin olevan seuraus suuresta synnistä tai rikkomuksesta jumalaa / jumalia kohtaan.

Vastaavasti katastrofin kohdatessa kokonaista kaupunkia, kaupungin asukkaiden ajateltiin harjoittaneen yleisesti syntiä, minkä tähden kaupunki tuhoutui eräänlaisena kollektiivisena rangaistuksena. Rangaistukset tuntuivat lähes järjestäen kohtaavan aina jotain muita kuin tulkitsijan omaa kansaa tai sosiaalista lähipiiriä. Pandemian kaltaisia globaaleja ongelmia ei tunnettu meidän aikamme laajuudella, mutta tulkintakaava olisi todennäköisesti ollut sama.

Nykyään näin suoraviivaista syyn ja seurauksen lain soveltamista harvoin tapaa, mutta toki suurten onnettomuuksien ja luonnonmullistusten yhteydessä aina löytyy heitä, ketkä poikkeuksetta tulkitsevat syyksi Jumalan tuomion. Ehkä nykyään yleisempää on etsiä syyllisiä ihmisten joukosta.

Nykyään poikkeukselliset tapahtumat tai luonnonilmiöt rinnastetaan ajan merkkeihin, joita sitten tarkkaillaan silmä kovana. Ajan merkeillä tarkoitetaan tapahtumia, joiden uskotaan olevan merkkejä Jeesuksen toisen tulemuksen välittömästä läheisyydestä.

Ajan merkkejä

Ajanmerkeistä on kyse tekstissäni, vaikka irrallaan asiayhteydestä teksti ei näytä liittyvän ajan merkkien tulkintaan millään tavoin. Asiayhteys kuitenkin paljastaa tekstin liittyvän vahvasti tähän aiheeseen. Luetaanpa teksti.

”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ’Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny [KR38, NIV: ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte]. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. [KR38, NIV: ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte]’” (Luuk. 13:1-5)

Tekstiä edeltävässä kappaleessa, tai oikeammin koko luvussa, Jeesus puhui viimeisten aikojen merkkien tulkitsemisesta ja henkilökohtaisesta valvomisesta.

Luukas liittää tekstin edeltävään opetukseen todeten, että ”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä…” Vastaavasti tekstin päätteeksi Jeesus jatkaa samasta teemasta.

Katkelmaa puolestaan seuraa Jeesuksen vertauskuvallinen opetus viikunapuusta, joka voidaan tulkita profetian viittauksena messiaan torjumiseen ja puoli vuosisataa tämän jälkeen tapahtuneeseen Jerusalemin hävitykseen n. 70 jKr. Meillä on täten hyvä syy uskoa, että jos kerran katkelmaa ympäröivä opetus liittyy ajanmerkkien tulkintaan, on teksti sekin yhteydessä aiheeseen.

Galilealaisten kuolema

Jeesuksen ajanmerkkejä käsittelevän opetuksen jälkeen paikalle saapui siis ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen toimeenpanemasta verityöstä, joka oli tapahtunut Jerusalemissa juhlapyhien aikaan.

Kuvaus verityön julmuudesta sopii hyvin historian kerrontaan Pilatuksen häikäilemättömän julmasta tavasta hallita maakuntaa. Galilealaisten kuolema oli juutalaisille kauhistus paitsi siksi, että se häpäisi temppelin, myös siksi että ihmisten ja eläinten veri oli sekoittunut keskenään. Veri ja sen puhtauden vaaliminen oli erityisen pyhää juutalaisessa kulttuurissa.

Kuulijat odottivat Jeesuksen tuomitsevan häpeällisellä tavalla kuolleet galilealaiset suuriksi syntisiksi, koska he olivat saaneet osakseen näin häpeällisen kuoleman. Kuulijat odottivat Jeesuksen tuomitsevan myös Pilatuksen toimeenpaneman äärimmäisen törkeän veriteon temppelissä, joka loukkasi syvästi juutalaiskansaa.

Jeesus ei kuitenkaan nähnyt aiheelliseksi tuomita sen paremmin galilealaisia kuin Pilatustakaan. Hän vain sanoi: ”samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny”.

Siloan torni

Jeesus otti itse toisen esimerkin ilmeisen tunnetusta tapaturmasta Jerusalemin muurin läheisyydessä Siloan altaan lähettyvillä, missä kaatunut torni oli surmannut 18 jerusalemilaista.

Huomaa, että Jeesus valitsi esimerkin osaksi siksi, että tässä tapauksessa uhrit olivat paikallisia eivätkä ’pahoja’ vieraita galilealaisia. Turma ilmeisesti liittyi Pilatuksen käynnistämiin rakennustöihin Jerusalemin ’vesijohtojärjestelmän’ parantamiseksi.

Tapaus oli varsin tunnettu kuulijoiden keskuudessa, ja ehkä sitäkin oli aikanaan vatvottu samaan tyyliin kuin nyt tapahtunutta veritekoa. Tämänkin tapauksen Jeesus sivuutti kuulijoiden hämmästykseksi samoin sanoin: ”yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny”.

Kenen syntiä tuijotat?

Sanoillaan Jeesus osoitti kuulijoille jotain oleellisempaa kuin tuon ainaisen kauhistelun. Heidän oli hyvä pysähtyä miettimään omaa syyllisyyttään. Ehkä seuraava katastrofi koskettaisi heitä itseään. Luonnonkatastrofi ei tee sen uhreista sen enempää syyllisiä kuin turmalta säästyneet, jotka eivät ole kääntyneet Jumalan puoleen (Room. 3:22-23).

Oli hedelmätöntä pohtia kahden onnettomuuden uhrien syntien suuruutta niin kauan, kun työsarkaa löytyi lähempää omasta sydämestä. Jälkiviisaana voi nähdä kääntymättömyyden vaivanneen lähes koko juutalaisyhteisöä – ei vain onnettomuuksissa ikävällä tavalla kuolleita henkilöitä.

Jeesus siis opetti tekstin kautta valvomisesta ja ajan merkeistä. Hän käänsi merkkien etsijöiden huomion takaisin heihin itseensä ja yleiseen katumattomuuteen, joka vaikutti uskonnollisen ’todellisen Israelin’ keskuudessa. Jeesus osoitti, kuinka on paljon hedelmällisempää aloittaa ajan merkkien tutkiminen omasta sydämestä kuin kuulopuheina kuulluista tapahtumista. Olisi viisasta hoitaa ’oma viinitarha’ kuntoon ennen kuin alkaa vilkuilla lähimmäisten viinitarhoista rappeutumisen merkkejä.

Jeesuksen sanat ”yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny” pitivät sisällään samanmuotoisen ja sisältöisen varoituksen, johon kansa oli tottunut Vanhan testamentin profeettojen suusta kuulemaan (Jer. 18:11; Jer. 25:5; Hes. 14:6).

Aina, kun Israel kääntyi pahoille teille, nosti Herra profeetan varoittamaan kansaa sen katumattomuudesta ja kutsumaan sen takaisin katumukseen. Jos kansa ei suostunut vastaamaan profeetan kutsuun, langetti Jumala tuomion muodossa tai toisessa kansan ylle armonajan jälkeen. Tämä ’kaava’ toistui kerta toisensa jälkeen Vanhan testamentin aikana, ja nyt sama oli jälleen kerran täyttymässä Jeesuksen aikalaisten kohdalla.

Tekstiä seuraava opetus viikunapuusta kuvaa juuri Jumalan rakkaudellista kärsivällisyyttä antaa armonaikaa ja mahdollisuuden katumukseen ennen ’toimenpiteitä’. Jerusalemin armonaikaa oli puheen aikaan jäljellä vielä noin 50 vuotta.

Mistä ja millaisia ajanmerkkiä tulee etsiä?

Päällimmäinen opetus nykypäivän lukijalle on ajan merkkien etsimisen aloittaminen omasta sydämestä. On haastavaa ja mielenkiintoista arvioida maailmantapahtumia ja julistaa Jumalan tuomiota jälkikäteen heidän ylle, jotka ovat menehtyneet onnettomuuksien tai luonnonmullistusten seurauksena. Mutta niin kauan, kun ’ajanmerkkejä’ löytyy lähempääkin, kannattaa päähuomio keskittää niihin.

Oma sydän on siitäkin mukava työmaa, että se on kokonaan itsemme työstettävissä. Ketään muuta emme voi pakottaa katumaan sydämessään tai muuttumaan, mutta itse voimme katua ja tehdä parannusta, kun löydämme siihen aihetta. Ja aihetta löytyy, jos vain viitsii katsoa tarkemmin.

Toinen suuri oivallus tekstissä on Jeesuksen osoittama yleismaailmallinen ajan merkki eli katumattomuus ja haluttomuus kääntyä pois pahoilta teiltä. Katumattomuuden ei tarvitse viitata Jeesuksen toisen tulemuksen läheisyyteen, vaan se voi olla yhtä hyvin hälyttävä merkki jokaiselle aikakaudelle sen omasta penseydestä. Kun seuraamme ajan merkkejä uutisista maailmalta, on vähintään yhtä tärkeä punnita paitsi oman kotimaan ajan merkkiä eli yleistä katumuksen ja kääntymyksen ilmapiiriä. Vieläkin oleellisempaa on tutkia tuon merkin toteutumista omassa elämässä.

Entä mitä teen, jos löydän ’ajanmerkkejä’ omasta sydämestäni tai elinympäristöstäni? Mitä katumaton kansakunta tai yksilöihminen tarvitsee? Tuomionprofeettoja? Halveksuntaa? – Tuskin. Itse pyrin mieluummin lievittämään hätää tarjoamalla halveksunnan ja tuomion sijaan rakkautta ja todellista ratkaisua ongelmaan. Jokainen ihminen tarvitsee ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Vain evankeliumi synnyttää uuden elämän, joka on ainut kestävä ratkaisu yksilöihmisen ’lopunaikana’.

Evankeliumi, rukous ja aito huoli lähimmäisestä ovat parhaat lääkkeet Jumalan armonajan tikittäessä. Meillä jokaisella on vain yhden ihmiselämän mittainen armonaika – aika, jonka pituutta emme edes tiedä. Teemme matkaa itse kukin edeltä tuntemattoman mittaisen ajan. Katso siis ajanmerkkejä, eli katso sydämeesi.

Pohdittavaa

Millaisia ajan merkkejä olen viime aikoina nähnyt? Ympärilläni? Sydämessä?
Mitä sydämeni ajan merkit lupaavat?