Erityisesti luonnonkansojen keskuudessa ja yleisesti muualla kuin länsimaissasanalla ’pyhä’ on edelleen

merkitys arkipäivän sanana. Länsimaissa tuon merkityksen olemme pitkälti kadottaneet, minkä vuoksi sana kuuluu lähinnä uskonnolliseen kieleen ja nimistöön. Ei pyhästä kuule puhuttavan muutoin kuin paikannimiä navigaattoriin tavattaessa.

Eipä meille ole juuri mitään pyhää arjessa ellei ’arkipyhiä’ lasketa. Oli se aika joskus vielä Suomessakin, kun arkikielessä puhuttiin pyhistä miehistä, kuten shamaaneista, papeista, tai munkeista. Pyhä ei ollut vain etuliite, vaan se kuvasi sitä, että nämä henkilöt oli erotettu jumalalle. Toki on ollut paljon muutakin pyhää kuin papit ja hengelliseen omistautuneet henkilöt. Pyhää on kaikki, minkä uskotaan liittyvän jumalaan tai hänen palvomiseensa. Samoin pyhää on kaikki se, mikä on erityisesti erotettu Jumalaa varten.

Sitähän suomenkielen ’pyhä’ alkujaan tarkoittaa – ’erottamista’. Järvet, vaarat ja tunturit erottivat ’ihmisten maat’ toisistaan, joten niitä kutsuttiin pyhiksi. Lisäksi oli ’Jumalan pyhiä’ paikkoja: alttareita, jokia, järviä ja vuoria. Ja tietenkin esineitä: esineitä, kuten amuletteja, patsaita, kuvia, jne.

Sen sijaan modernille suomalaisille ei enää juuri mikään ole pyhää. Kirkot ovat rakennuksia siinä missä muutkin, pappi on ammatti muiden joukossa, ’pyhät’ juhlapäivät merkitsevät vain vapaapäiviä jne.

Se, ettemme pidä esineitä, paikkoja, juhlia tai henkilöitä pyhinä, ei minusta ole varsinaisesti hyvä tai huono asia, mutta se, että olemme lakanneet tunnistamasta ’pyhän’ missään muodossa on mielestäni huolestuttavaa.

Arkipäivän pyhyyttä

En kaipaa ’pyhistelyä’ tai sellaista keinotekoista pyhää, joka on olemassa vain siksi, että se on osa rituaalia tai jotain kaavamaisen arvokasta toimitusta. Kaipaan pyhyyttä, joka saa aikaan sille kuuluvan luonnollisen kunnioituksen.

En kaipaa tapoja, jotka tuovat pyhyyden tuntua. Kaipaan arkisen pyhyyden läsnäoloa, joka asettaa minut ihmisenä luodun paikalle pois leikkimästä kaikkivaltiasta omassa elämässäni. Se on Jumalan pyhä, joka antaa minulle vapauden olla pieni ihminen suuren Jumalan maailmassa.

Pyhyyden arvostamisen puute tulee esiin juuri jumalakäsityksessä. Nykyään edes Jumala ei tunnu olevan sen vertaa pyhä, että häntä arvostettaisiin pyhänä ja kaikkivaltiaana arjessa. Hän on ihmisen apupoika, monitaitoinen alihankkija.

On hyvä, että Jumalasta puhutaan rakastavana Isänä ja armeliaana Herrana, mutta miksi unohtaa hänen pyhyytensä ja valtasuuruutensa? Mitä arvoa on tuttavallisella Jumalalla, jolla ei ole mitään sanottavaa elämässäni? Tuntuu siltä, että Jumalasta on tullut ihmisen tasavertainen kumppani tai jokin ’ystävä avaruudesta’, joka pystyy auttamaan hädän hetkellä.

Rukouksissakin lähestymme häntä kuin vertaistamme vaatien häntä toteuttamaan omat aivoituksemme. Rukous on lähinnä joko hätävara, vararengas tai lisäresurssi tilanteessa, kun ihmisen oman ’kaikkivaltiuden’ rajat tulevat vastaan.

Vaikka puhutaan paljon Jumalan pyhyyden kohtaamisesta, merkitsee se pikemminkin subjektiivista hengellistä tunnekokemusta kuin syvää tietoisuutta Jumalan pyhästä olemuksesta.

Pyhyyden juurille Raamatussa

Mitä sitten sana ’pyhä’ tarkoittaa Raamatussa? Sitä’ käytetään sekä Jumalasta että ihmisistä. Jos ihmistä kutsutaan pyhäksi, tarkoittaa se ”erotettua jotain tiettyä asiaa varten”. Pyhä ihminen on Jumalalle erotettu, hänen erityinen silmäteränsä. Se, että ihmistä voi ylipäätään kutsua pyhäksi, on mahdollista vain Kristuksen sovitustyön kautta. Kristuksessa olemme Jumalan pyhiä, hänelle erotettuja palvelijoita. Keskityn tällä kertaa kuitenkin sanan ’pyhä’ merkitykseen Jumalasta ja Jumalan pyhyyden merkityksestä meille.

Pyhää tarkoittava heprean kielen sana ’qados’ on lähtöisin juurisanasta, joka merkitsee ”erottamista, tahratonta puhtautta, ylevyyttä, korkeutta ja majesteettiutta”. Kreikan vastaava sana ’hagios’ merkitsee alkuaan ”hämmästystä, kunnioitusta herättävää”.

Jumalan pyhyyttä ei ole vaikea määritellä sanoin, mutta sen ymmärtäminen ja kokeminen on käsittämätöntä. Vanha testamentti tähdentää Jumalan pyhyyden majesteettiutta. Mutta samoin Uusi testamentti puhuu Jumalan pyhyydestä, joskin siihen liittyy erottamattomasti hänen rakkautensa. Ristillä tulee ilmoitetuksi samalla kertaa pyhä ankaruus, joka säälimättä muistuttaa ihmistä hänen syyllisyydestään, ja jumalallinen rakkaus, joka itse astuu syyllisyyden alaisuuteen valmistaakseen ihmiselle lunastuksen.

Pyhyys Jesajan kutsunäyssä

Kaikkein kirkkain kuva Jumalan pyhyydestä on Vanhassa testamentissa Jesajan kirjan kuudennessa luvussa, josta on tekstini. Se kertoo kuinka Jumala kutsui Jesajan profeetaksi vuonna 740 eKr. mitä ilmeisimmin näyn kaltaisena ilmestyksenä.

”Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät. He huusivat toinen toiselleen: – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.
Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua. Ja minä sanoin: – Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.
Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: – Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.
Minä kuulin Herran äänen sanovan: – Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: – Tässä olen, lähetä minut!” (Jes. 6:1-8)

On sanottu, että Jesajan kertomus kutsunäystään kuuluu ”kaiken uskonnollisen kirjallisuuden kauneimpiin helmiin, kun siinä mitä korkein taide on asetettu palvelemaan mitä syvintä hartautta. Jesaja sai nähdä itse Herran, kolminkertaisesti Pyhän, so. äärettömän, jumalallisen, korotetun ja loukkaamattoman majesteetin.”

Kun lukee Jesajan kuvausta, tuntuu kuin saisi kokea hänen kanssaan jotain sanoinkuvaamatonta. Hän on niin hartaan kunnioituksen valtaama, ettei hän edes rohkene kuvailla pyhää Jumalaa, vaan pysähtyy kertomaan Jumalaa ympäröivistä asioista, katse tähdättynä nöyrästi vain Herran vaatteiden liepeisiin.

Pyhyyden kokemus Jesajan sanoin

Huomaat, että Jumalan pyhyyden ja puhtauden aistimus sai Jesajan kokemaan itsensä arvottomaksi ja likaiseksi, vaikka Jesaja oli hurskas mies. Hän oli inhimillisen mittapuun mukaan erittäin hyvä ihminen, joka noudatti Jumalan käskyjä niin kuin parhaiten osasi. Kuitenkin inhimillisestä hurskaudesta ja hyvyydestä huolimatta hän koki olevansa täysin riittämätön edes katsomaan Jumalan pyhyyttä – saati sitten lähestymään häntä.

Jumalan pyhyys ’musersi’ Jesajan; hän ei kyennyt katsomaan Jumalan kirkkauteen, koska se toi näkyviin profeetan oman likaisuuden, jonka hän koki erottavan hänet Jumalasta. Tässä sana ’musertaa’ ei ole negatiivinen ilmaus. Leikkisästi voisi sanoa, että Jesaja koki Jumalan pyhyyden edessä samaa kuin tunnet hienoissa juhlissa, joissa kaikki vieraat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, ja sinä olet erehdyksessä pukeutunut rikkinäiseen ja likaiseen verryttelyasuun.

Joka tapauksessa Herran pyhyyden läsnäolo oli konkreettista. Jesaja koki Herran pyhyyden ja läsnäolon voimakkaasti; hän näki sen kirkkautena, kuuli voimakkaana äänenä ja tunsi sen voimakkaana savun tuoksuna.

Ajattele itseäsi tuossa tilanteessa; Herran kirkkaus sokaisee sinut, voimakkaat äänet kaikuvat korvissasi ja savu tunkeutuu sieraimiisi. Tällä tavoin Jesaja koki itsensä Herran pyhyyden edessä, joten ei ihme, että hän koki hukkuvansa siihen paikkaan. Hänestä tuntui, ettei hän voisi kestää Jumalan pyhyyden edessä:

”– Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.”

Jesaja pelkäsi kuolevansa siihen paikkaan, koska oli nähnyt Herran. Ajatus kuolemisesta Jumalan kasvojen näkemisen seurauksena tuntuu meille uuden liiton perillisille vieraalta, mutta se oli yleinen uskomus tuon ajan maailmassa, ja se näkyy monessa kohdin Vanhaa testamenttia (1. Moos. 16:13; 1. Moos. 32:30; Tuom. 6:22; Tuom. 13:22-23). Jumalan kasvojen näkeminen oli siis tabu muinaisen ajan ihmisille, mikä jälleen kerran kuvaa hyvin heidän kunnioitustaan Jumalan pyhyyttä kohtaan.

Pyhyyden johtamana armoon

Jumalan pyhyys näytti Jesajalle hänen asemansa ihmisenä kaikkivaltiaan pyhän Jumalan edessä. Jumala ei kuitenkaan kutsunut Jesajaa luokseen pelottaakseen hänet pian pois luotaan, vaan hänellä oli Jesajalle tehtävä. Tuossa tilanteessa Jesaja ei kyennyt vastaanottamaan mitään tehtävää Jumalalta, koska hän koki syntinsä ja syyllisyytensä olevan este Jumalan kohtaamiselle. Jesajan oli puhdistauduttava Jumalan edessä, jotta hän kykeni nostamaan katseensa likaisuudestaan kohti Herraa, hänen pyhyyteensä. Mutta miten Jesaja olisi itsensä puhdistanut Herralle kelvolliseksi – ei mitenkään.

Serafi tuli Jesajan luo ja kosketti tämän huulia hehkuvalla hiilellä. Kuten tiedät, tulella on puhdistava vaikutus. Hehkuvat hiilet samalla viittaavat rituaaliin, jossa ylipappi ensin puhdistautui itse ennen kansan puolesta toimitettavaa uhria (3. Moos. 16:12). Tapahtuma siis kuvaa Jesajan puhdistamista synnistä ja syyllisyydestä. Jumala otti syyllisyyden taakan pois Jesajan päältä, jonka alle hän vielä hetki sitten oli musertua:

”– Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu. ”

Ja mitä tapahtui? Kun Jumala kysyi, kenet hän lähettäisi julistamaan sanaansa, oli Jesajalla yhtäkkiä rohkeutta vastata: ”Tässä olen, lähetä minut!” Sama mies, joka hetkeä aiemmin uskoi kuolevansa syyllisyytensä, oli nyt valmis edustamaan Jumalaa, puhumaan hänen sanojaan. Hänen vastauksessaan ei ollut epäilystä, ei ehtoja. Hän oli valmis palvelemaan Herraansa. Mikä vaikutus olikaan sillä, että Jumala puhdisti Jesajan ja poisti hänen syyllisyytensä, joka oli lamauttanut hänet toimintakyvyttömäksi!

Jos katsot Jesajan elämää eteenpäin tämän hetken jälkeen, näet Jumalalle omistautuneen miehen, joka ei pelännyt julistaa Jumalan sanaa ihmisten, ei edes kuninkaiden edessä. Ei vainotkaan sulkeneet hänen suutaan – hän oli Jumalan lähettiläs ja pysyi uskollisena tehtävässään. Uskon, että Jesajan tinkimättömän uskollisuuden perusta oli hänen kutsukokemuksessaan: hän oli kohdannut itsensä luotuna Jumalan pyhyyden edessä ja kokenut sen ihmeen, kun Jumala ottaa pois syyllisyyden taakan. Tämän jälkeen Jesajalle ei ollut epäselvää ketä hän palveli ja kenelle hänen tuli pysyä uskollisena.

Pyhyyden kosketus arjessa

Jumalan pyhyyden kokeminen on edelleen lähtökohta Jumalan tuntemiseen. Herran pyhyys tuo esiin inhimillisen riittämättömyyden. Se saa ylpeimmänkin nöyrtymään ja etsimään anteeksiantoa. Kun kohtaat Jumalan pyhyyden ja oman ’pyhyytesi’ kestämättömyyden hänen edessään, opit arvostamaan syntien anteeksiantoa. Jumalan pyhyyden tuntemus tuo esiin hänen rakkautensa suuruuden.

Se on myös lähtökohta Jumalan palvomiselle – ja tällä tarkoitan hänen palvelemistaan arjessa. Kun olet saanut kokea anteeksiannon suuruuden ja Herrasi kysyy ”Kenet minä lähetän? ”, lienee vastauksesi selvä: ”Tässä olen, lähetä minut!”. Jotain tämän suuntaista tarkoittaa se, kun Jumalan pyhyys palaa sanakirjasta takaisin ihmisen arkielämän kokemukseksi.

Ellet ole viettänyt aikaa Jumalan pyhyydessä, et ehkä osaa arvostaa asemaasi armosta pelastettuna pyhänä, Jumalalle erotettuna palvelijana. Kun näet itsesi Jumalan puhdistamana ja erottamana palvelijana, opit kaikessa palvelutyössä luottamaan lähettäjääsi ja olemaan uskollinen hänelle.

Jumala ei ole enää toivomuskaivo tai ihmisen alihankkija. Et kuvittele olevasi ’Jumalan tasavertainen kumppani’, ’ansioitunut uskova’ tai ’seurakunta-aktiivi’, vaan olet Herran nöyrä palvelija. Olet palvelija, joka on saanut armon Herran pyhyyden edessä ja on nyt etuoikeutettu palvelemaan Herraansa. Tie Herran palvelijaksi käy hänen pyhyytensä kohtaamisen kautta.

Etsikäämme yhdessä Jumalan pyhiä kasvoja, jotta jälleen kerran muistaisimme keitä olemme Jumalan edessä. Ylistäkäämme Herraa hänen pyhyydestään ja iloitkaamme hänen valtavista ihmeistään:

”Kuka on sinun vertaisesi, Herra, jumalien joukossa? Kuka on sinun kaltaisesi, sinä pyhyydessä ihmeellinen, maineteoissasi pelättävä, sinä ihmeiden tekijä” (2. Moos. 15:11)

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa pyhä?
Millaista on kohdata Jumalan pyhyys?
Saanko vastata pyhälle: ”Tässä olen, lähetä minut!”?