”’Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.’” (Matt. 11:28-30)
Iestä ja kuormaa
Lainattu katkelma on Jeesuksen puheesta satunnaiselle juutalaiselle väkijoukolle. Siinä lause ”ottakaa minun ikeeni harteillenne” on nk. rabbiininen lause. Juutalaiset opettajat tapasivat sanoa, että ihmisen tulee ensiksi ottaa Jumalan valtakunnan ies päälleen ja vielä sen päälle hänen tulee nostaa lain ies harteilleen kantaakseen.
Tätä alkuperäistä uskonnollista taustaa vasten ajateltuna Jeesuksen sanat keveästä kuormasta muuttuvat entistäkin lempeämmiksi. Jeesus ei sälyttänyt seuraajiensa päälle lukuisia ikeitä ikeiden päälle, kuten juutalaiset rabbit tekivät, vaan hän päinvastoin tarjosi heille yhtä ainoaa iestä, jonka hän tiesi vielä kehua kevyeksi. Hän tiesi tarjoamansa ikeen kevyeksi, koska hän itse otti kantaakseen tuolla ikeellä kannettavat kuormat.
Jeesus kuvailee itseänsä sydämeltään lempeäksi ja nöyräksi. Hän tahtoo antaa levon sielullemme, minkä minä uskallan lukea koskemaan koko ihmisyyttä. Onhan näet niin, että elämän raskaus – tarkoittaa se sitten ulkoisia olosuhteita tai mitä muuta raskautta – muodostuu vieläkin raskaammaksi taakaksi ajatuksissamme. Vaan jos sielu löytää levon Herrassa, jopa ulkoiset taakat ovat keveämpiä kantaa.
Jos katsot Jeesuksen vaellusta maan päällä ja näin hänen jättämäänsä esimerkkiä, voit nähdä hänen elämänsä esimerkistä, että ihmisen kannettavaksi tarkoitettu kuorma ei ole lopulta liian raskas kantaa hänelle itselleen. Jeesus kantoi raskaimman kuorman, mutta sekään ei häntä väsyttänyt uuvuksiin.
Jeesus kehotti työn ja kuormien uuvuttamia jättämään sivuun omat kotitekoiset kuormat ja ottamaan tilalle vain hänen kuormansa, joka oli paitsi riittävä myös kevyt. Siinä ei ollut mitään tarpeetonta kannettavaan, mutta kuitenkin siinä oli kaikki oleellinen.
Keveä kuorma vai lisää voimia?
Usein meillä on omat kuormamme ja vielä vähän muidenkin kuormia kannettavana. Haalimme kannettavaa sieltä täältä elämän jokaiselta osa-alueelta ja kohta huomaamme kuormanneemme kannettavaa enemmän kuin jalat kantavat. Vasta tällöin heräämme rukoilemaan. Ja silloinkin harva meistä rukoilee Herralta taakkojen poistamista, vaan lisää voimia, että jaksamme kantaa koko maailmaa eteenpäin. Lopulta ihmettelemme missä voimat viipyvät, jos Herra ei varusta meitä ’Asterixin voimilla’.
Tällöin olisikin hyvä miettiä rukouksen lähtökohtaa; voisiko jo lähtökohta olla väärä?
Olisiko parempi alkaa miettimään kuorman keventämisestä? Ehkä olisi viisasta kysellä Herralta: ”Onko minulla jotain ylimääräistä? Voisitko ottaa nämä ja antaa sen kevyen, minulle mitoitetun kuorman?” Ja hän antaa.
Se, että kuorma on kevyt ei tarkoita helppoa elämää, vaan elämää, joka on mitoitettu oikein, taakkaa, johon voimat riittävät. Elämän ikuinen perusongelma on inhimillinen kärsimys, mutta sitäkin voimme aavistuksen helpottaa jättämällä turhat taakat tien sivuun.
Jään lopuksi miettimään, että onko tämä evankeliumi keveistä kuormista Jeesuksen läsnäolossa ja seuraamisessa jäänyt jotenkin paitsioon seurakuntien agendalla? Enpä nyt jatka tätä pohtimista pidemmälle, vaan jätän sen sinun tehtäväksesi.
Pohdittavaa
Onko minun taakkani ’se Jeesuksen minulle antama’?
Vai olenko kuormannut itse vähän hyvän miehen lisää?
Yritänkö noudattaa säännöstäni niin kuin fariseukset noudattivat traditiota?
Milloin olen pyytänyt Jeesusta tarkistamaan ’reppuni’ sisällön?