Tällä viikolla vietetään kymmenen päivää helluntain edellä käyvää juhlaa, jota Suomessa kutsutaan helatorstaiksi. Kirkollisessa kontekstissa helatorstaita kutsutaan Kristuksen taivaaseen astumisen muistopäiväksi (”Ascension of the Lord”).

Helatorstai on vuotuinen aidosti kristillinen juhla, koska samaan ajankohtaan ei liity mitään pakanallista tai juutalaista juhlaa, niin kuin esimerkiksi jouluun tai pääsiäiseen liittyy.

Helatorstaita vietetään 40. päivää pääsiäisestä Kristuksen taivaaseenastumisen ja taivaallisen kuninkuuden merkeissä. Vuosina 1973-1991 helatorstai oli siirrettynä edelliseen lauantaihin, rukoussunnuntain aatoksi, mutta joka sittemmin siirrettiin nykyiselle paikalleen.

Juhlan suomenkielinen nimi, helatorstai, tulee ruotsin kielen sanasta ’helg’ eli pyhä. Vanhan uskomuksen mukaan helatorstai oli niin pyhä, ettei ruohokaan kasvanut tuona päivänä. Tähän juhla-aikaan liittyvät myös Etelä- ja Lounais-Suomen helavalkeat sekä helkajuhlat.

Helatorstai on Jeesuksen taivaaseenastumisen muistojuhla. Se on sisällöltään täten käänteinen juhla joululle. Jouluna Jumala astui Taivaista ihmisen paikalle, kun taas helatorstaina ihminen astui Taivaisiin Jumalan paikalle.

Taivaaseenastumiseen liittyvä pääteksti on Apostolien tekojen ensimmäisen luvun jakeissa, jotka on siteeraan alle tekstiksemme.

”Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”

Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin.” (Ap. t. 1:6-12)

Tapahtuma on kuvattu lyhyesti myös Markuksen (Mark. 16:19) ja Luukkaan evankeliumien lopussa (Luuk. 24:50-53). Johanneksen tekstissä Jeesus viittaa tapahtumaan ennakkoon sanoissaan Magdalan Marialle (Joh. 20:17).

Helatorstain tapahtumat

Helatorstai oli opetuslapsille käännepiste. Juutalaisen pääsiäisjuhlan aikaan, kiirastorstaina, he olivat kohdanneet elämänsä toistaiseksi suurimman kriisin, kun 3 1/2 vuotta Kristuksen kanssa vaeltamisen jälkeen he joutuivat tilanteeseen, kunJeesus otettiin heiltä pois. Siihen asti Jeesus oli ollut heidän kanssaan ilman, että kukaan tai mikään olisi rikkonut heidän välistään yhteyttä.

Kiirastorstai yö ja pitkäperjantain tunnit aina iltapäivä kello 15 asti piirtyivät varmasti heidän mieliinsä lähtemättömästi. Tuolloin epätoivon ja surun lisäksi heillä oli päällimmäisenä mielessä ajatus ”Mitä nyt? Mitä tästä eteenpäin?”

Opetuslasten murhe vaihtui kuitenkin kohta iloksi, kun he tapasivat ylösnousseen mestarin. Tästä alkoi 40 päivän mittainen ajanjakso, jolloin Jeesus henkilökohtaisesti opetti opetuslapsiaan:

”Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.” (Ap. t. 1:3)

Kristilliset juhlapäivät ovat kalenterissamme siitä hyviä, että ne auttavat meitä käsittämään Raamatun tapahtumien välisten ajanjaksojen pituutta. Neljäkymmentä päivää saa oikeamman merkityksen, kun laitamme sen omaan kalenteriimme ja mietimme, mitä kaikkea tuohon aikaan mahtui.

Helatorstaina opetuslapsille tuli toistamiseen hyvästien aika. He olivat kiirastorstaiyön tavoin jälleen kokoontuneet jäähyväisiin taas Öljymäelle (Ap. t. 1:12). Tällä kertaa jäähyväisiin ei liittynyt epätoivoa, vaan korkeintaan ihmetystä, kun he todistivat Jeesuksen taivaaseen astumisen käyvän toteen.

Herra, mitä nyt?

Opetuslapset olivat jälleen uuden edessä. Pääsiäisenä he olivat jääneet miettimään ”Mitä nyt? Mitä tästä eteenpäin?”, ja varmasti sama kysymys palasi heidän mieliin nyt, vaikka Jeesus antoi heille tehtävän ennen taivaaseenastumista:

”Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”

Opetuslapset olivat jälleen uuden hämmentävän elämäntilanteen edessä. Heillä oli toki Jeesuksen antama lupaus, mutta mitä se käytännössä tarkoitti heidän kohdallaan? Se oli kaikkea muuta kuin selvää.

Raamatunlukijoina unohdamme, että opetuslapset elivät näitä hetkiä, joten he eivät voineet tietää kaikkea sitä, mitä me myöhempien aikojen lukijoina tiedämme. Opetuslapset tiesivät Jeesuksen lupauksen perusteella vain sen, että he saisivat varustuksen tehtävään Pyhässä Hengessä, ja että he tulevat todistamaan Jeesuksesta Jerusalemista alkaen ensin Juudeassa, kohta Samariassa ja siitä eteenpäin.

– Hienoa! Tehtävän koko oli älyttömän suuri edes ymmärrettäväksi! Mutta mitä se tarkoitti käytännössä? Miten ja keille oli tarkoitus julistaa? – Julistaako vain juutalaisille vai tarkoitti Jeesus Samarialla myös sitä ikävää sekakansaa, jota opetuslapset juutalaisina olivat oppineet vierastamaan ja kohtelemaan eriarvoisina. Entä miten käytännössä olisi tarkoitus julistaa? Kysymyksiä riitti.

”Te saatte voiman, te olette todistajani”

Olen melko varma, että jos opetuslapset olisivat hajaantuneet ja lähteneet kukin toteuttamaan Jeesuksen lupausta itsekseen parhaan ymmärryksensä varassa, olisi heidän missionsa jäänyt lyhytaikaiseksi.

Uskallan väittää jopa sen, että vaikka opetuslapset olisivat ensin odottaneet helluntain Pyhän Hengen vuodatusta ja sen jälkeen lähteneet kukin toimittamaan yksilöinä omaa tehtäväänsä, olisi silloinkin ollut suuri vaara tehtävän epäonnistua heti alkuun.

Apostolien tekoja – ja miksei myös evankeliumeja – lukiessa on helppo sokaistua seuraamaan yksittäisiä ihmisiä, mutta jos olet tarkka, niin huomaat, ettei Jumalan suunnitelmissa missään kohden ole ollut aietta jättää evankeliumin viemistä yksittäisten ihmisten tehtäväksi.

Nimittäin opetuslapset olivat olleet yhdessä Jeesuksen kanssa hänen maanpäällisen toimintakautensa ajan. Heillä oli keskellään Jeesus, mutta heillä oli myös toinen toisensa. Tähän tosiasiaan Jeesus viittasi jo sanoissaan Pietarille ennen pääsiäistä (Luuk. 22:31-32), kun hän ennusti Pietarin lankeemuksen: ”…Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi”.

Samoin oli, kun Jeesus jätti jäähyväiset opetuslapsille ’porukalla’ Öljymäellä ensin kiirastorstaina kuin nyt helatorstaina. He olivat kaikki läsnä, kun Jeesus antoi heille tehtävän. Ja edelleen antaessaan heille tehtävän todistaa, Jeesus antoi sen opetuslapsille yhdessä – yhtenä joukkona:

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani”

Jeesus ei ilmestynyt kullekin opetuslapsille erikseen, tai valtuuttanut heitä kutakin vuorollaan todistajakseen, vaan hänen tahtonsa oli pitää seuraajansa yhdessä tästä eteenpäinkin. Hän oli valinnut heidät opetuslapsikseen. Hän oli pitänyt heitä yhdessä sen tähden, että he jatkaisivat yhdessä myös tästä eteenpäin – yhtenä ’tiiminä’ ja yhtenä porukkana. Vaikka hän itse helatorstaina erkani opetuslasten keskeltä, heillä oli edelleen toinen toisensa.

Mikään ei oikeastaan edes muuttuisi Jeesuksen taivaanottamisen jälkeen, koska Jeesus itse on edelleen omiensa keskellä seurakunnan ylle vuodatetun Pyhän Hengen kautta ja seurakunnassa ihmisillä on edelleen toinen toisensa tukenaan. Seurakunta on jotain täsmälleen samaa, mitä Jeesus ja opetuslapset olivat Jeesuksen maanpäällisen toimintakauden aikana.

Yhteinen tehtävä

Jeesus ei siis lähettänyt omiaan matkaan yksin vaan yhdessä. Hän ei jättänyt 11 opetuslasta käymään yksinäistä keskustelua siitä, miten hän voisi toteuttaa Jeesuksen jättämän valtavan evankeliointitehtävän. Jeesus antoi sen yhteiseksi tehtäväksi kaikille seuraajilleen.

Todennäköisesti tehtävä tuntui melkoisen mittavalta vielä helatorstaina, jos opetuslapset pohtivat sen toteuttamista omalla porukalla. Ehkäpä kuitenkin jo kohta 10 päivän kuluttua helluntaina Jerusalemissa Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen tässä taivaaseenastumista ennen saatu tehtävä tuntui jo realistisemmalta, kun ensimmäiset 3 000 olivat ottaneet evankeliumin vastaan (Ap. t. 2:41). ja Jeesuksen seuraajat saivat ymmärtää, että Jumalan Henki todella asui heidän keskellään.

Tehtävä oli yhteinen – ei vain Pietarin tai Johanneksen tehtävä, ei edes ’niiden kahdentoista’ tehtävä, vaan se oli koko seurakunnan tehtävä. Yhteisenä tehtävänä se oli mahdollinen. Kun evankeliumi valtasi uusia ihmissydämiä, tehtävä levisi heidän mukanaan maantieteellisesti kaikkialle sinne, minne ihmiset kulkivat. Esimerkiksi pelkästään helluntaina kääntyneet tuhannet uudet uskovat olivat tulleet Jerusalemin helluntaijuhlille eri puolelta Roomaa viettämään vuotuista juutalaista juhlaa, joten tuliaisina pyhiinvaellusmatkalta he veivät kotikyliin ja kaupunkeihin evankeliumin viestin ilosanomasta.

Tehtävä oli yhteinen, mikä takasi sen, ettei evankeliumin voittokulkua enää pysäyttänyt mikään. Tehtävä oli paitsi mahdollinen, se oli hajautettu kymmenien, satojen ja tuhansien Herran omien sydämiin. Ja tuo yhteinen tehtävä on säilynyt Kristuksen omien tehtävänä vuosisadat ja -tuhannet. Evankeliumin eteenpäin vieminen on meidän yhteinen tehtävämme.

Joukkuepeliä – kaikki pelaavat

Jeesuksen antama seurakunnalle yhteinen tehtävä eli

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”

on jokaisen uskovan sydämeen laitettu ajatus. Se on tehtävänä edelleen niin yleinen ja ’epämääräinen’, että me kaikki kysymme sen edessä, että mikä on minun osuuteni siinä? Miten minä yhtenä jäsenenä suurta seurakuntajoukkuetta voin konkreettisesti osallistua sen toteuttamiseen? Tehtävä on näin samaan aikaan yhteinen ja henkilökohtainen.

Ei näet ole niin, että tehtävä olisi annettu vain joillekin valituille, vaan Herra alusta alkaen antoi tehtävän yhteiseksi meille kaikille. Eiväthän apostolitkaan todenneet, että he jäävät katsomaan vierestä, kun Pietari hoitaa homman kotiin. – Ei, oli heti alusta alkaen selvää, että tehtävä on yhteinen, ja jos tehtävä on yhteinen, niin silloin kaikki saavat siihen osallistua.

Kaikkien ei silti ole tarkoitus tehdä samoja asioita, mutta kaikki yhdessä ponnistelevat saman tehtävän täyttämiseksi. Jeesuksen seurakunnalle antama tehtävä onkin oikeastaan tavoite, johon uskovat kukin omalla tavallaan pyrkivät.

Ei tarvitse mennä kovinkaan monta aikaa eteenpäin, kun jo alkuseurakunnan historiassa näemme selvästi, miten Jeesuksen kaikille yhteinen tehtävä loi seurakuntaan useita erilaisia tehtäviä, jotka kaikki palvelivat yhteistä päämäärää. Jo Apostolien tekojen toisen luvun lopusta (Ap. t. 2:42-47) ja kuudennen luvun alusta (Ap. t. 6:1-7) näemme, miten moninaisuus seurakunnassa vaikutti rikkautena yhteisen tehtävän eteenpäin viemiseksi.

Joukkuepeliä – kukin omalla paikallaan

Yhteisen tehtävän suorittaminen on joukkuepeliä parhaimmillaan. Joukkue tarvitsee aina hyviä pelaajia onnistuakseen, mutta joukkueurheilun dilemma on, etteivät pelkät hyvät pelaajat vielä tee hyvää joukkuetta.

Esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa ei tarvita isoa joukkoa laitahyökkääjiä, vaan joukkue, jossa on kaikkia kenttäpelaajia ja maalivahti. Jokainen hallitsee oman roolinsa ja pelipaikkansa joukkueessa. Esimerkiksi paraskin hyökkääjä on heikko puolustaja puhumattakaan, jos hänet laitetaan maalivahdiksi. Ja tietenkin sama pätee myös toisin päin.

On tärkeää, että joukkueessa on pelaajia jokaiselle erilaiselle pelipaikalle, jos joukkue tahtoo saavuttaa yhteisen tavoitteen. Edelleen joukkueen on pelattava yhdessä ja yhteen, jos he aikovat tavoitteensa saavuttaa. Ei riitä, että on joukko taitavia yksilöitä eri pelipaikoille, jos he eivät osaa pelata yhteen.

Sama ajatus pätee meihin Jeesuksen Kristuksen seurakuntana. Seurakuntana me olemme nyt ’pelissä’ toteuttamassa Jeesuksen taivaaseenastumisen päivänä meille antamaa yhteistä tehtävää.

Emme saavuta tavoitetta, jos kaikki pelaamme samaa ’paikkaa’. Emme myöskään saavuta sitä, jos mustasukkaisesti pelaamme omaa paikkaamme suostumatta pelaamaan yhdessä toisten kanssa. Jeesus ei antanut tehtävää yksilöille, vaan ’joukkueelle’ – koko seurakunnalle yhdessä.

Jos siis mielimme saavuttaa Jeesuksen antaman tavoitteen eli ”maan ääriin saakka” evankeliumin työssä, on Jeesuksen omien täytettävä tehtävänsä yhdessä ja yhteen puhaltaen. Kullakin on oma tehtävänsä ja paikkansa, jonka hän täyttää iloiten aina valmiina ’syöttämään’ seuraavalle, joka taas tekee oman osansa ja antaa edelleen seuraavan jatkaa eteenpäin.

Tällä tavoin jokainen saa olla mukana juuri sillä omalla tavallaan, johon Herran Jeesuksen Pyhä Henki on hänet kutsunut ja valmistanut. Tällöin myöskään kenenkään taakka ei käy ylivoimaisen raskaaksi eikä kukaan joudu paikkaamaan toisen ’pelipaikkaa’ eli tekemään niitä asioita, joihin hän ei koe olevansa kutsuttu. Paavali kirjoittaa tästä periaatteesta Roomalaiskirjeen kahdennessatoista luvussa näin:

”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.” (Room. 12:3-8)

Paavalin luettelo tehtävistä ei ole kattava, vaan hän luettelee vain esimerkiksi muutamia kirjeen vastaanottajien helposti tunnistettavissa olevia tehtäviä. Oleellista on, että tehtävät ovat erilaisia ja kaikki niistä ovat tärkeä osa yhteistä tehtäväämme. Jos jokin tehtävää jää kokonaan tekemättä, kärsii siitä toiset tehtävät ja koko yhteinen tavoite.

Kukin käyttäköön lahjaansa parhaan ymmärryksensä mukaan sen armon mukaisesti, jonka hän on saanut. On tärkeää muistaa, että on Jumalan armoa saada palvella häntä. Emme palvele häntä velvollisuudesta, vaan armosta – olemme siis etuoikeutetut edustaessamme häntä.

Kaikki yhdessä!

Jos pysähdymme katsomaan tarkemmin, niin käytännön elämässä ja seurakuntatyössä näemme, miten kokonaisuus rakentuu näistä pienemmistä osasista. Seurakunnan tehtävissä, kuten joukkuepelissä, joudutaan inhimillisten rajoitusten tähden, aina silloin tällöin ’paikkaamaan’ toisen pelipaikkaa ja tehtäviä.

Tällainen paikkaaminen ei välttämättä ole lainkaan mukavaa, mutta joskus sitä vain tarvitsee tehdä. Jos motiivimme on oikea, eivät vähemmän mieleiset tehtävätkään pilaa päiväämme, vaan saamme innostua niistäkin, kun muistamme yhteisen tavoitteen.

Kun sydän palaa Jeesuksen antamalle tehtävälle, on helpompi antaa anteeksi ’kanssapelaajalle’ hänen virheensä ja puutteensa. Onhan näet niin, että me kaikki olemme vain ihmisiä – kaikkine puuteinemme. Ehkäpä siinä onkin yksi syy, miksi Jeesus antoi tehtävän yhdessä koko seurakunnalle – eikä vain joukolle hyviä yksilöitä. Hyvät yksilöt hoitavat vain ’oman tonttinsa’, mutta hyvä joukkue, kuten seurakunta, ponnistelee aidosti unelmansa toteutumiseksi.

Käykäämme täten kaikki yhdessä toteuttamaan Jeesuksen meille luottamaa tehtävää. Emme ole sen edessä yksin, vaan yhdessä. Yhdessä jaamme onnistumiset ja epäonnistumiset ja yhdessä me teemme niistä tilin Herralle Jeesukselle. Jokaista tarvitaan – kaikkia yhdessä!

Pohdittavaa

Miten Jeesuksen toiminnasta näkee, että hän kasvatti opetuslapsista joukkueen?
Miten seurakunta toteutti Jeesuksen luottamaa tehtävää?
Olenko minä yksilö- vai joukkuepelaaja?