Aloitan apostoli Johanneksen hieman erikoisella tervehdyksellä. Se sopii mitä parhaiten äitienpäivän teemaan ja vie meidät mukavasti hänen kirjeensä tekstiin sisään.

”Vanhin tervehtii valittua äitiä ja hänen lapsiaan. Minä rakastan teitä totuudessa, enkä yksin minä, vaan kaikki, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden.” (2. Joh. 1:1)

Evankeliumien kertomuksissa tapaamamme nuori spontaani Johannes tervehtii tässä vuosisadan loppupuolella kirjoitetussa kirjeessä seurakuntaa esittäytyen sanalla ’vanhin’ (’presbyteros’). Niin olivat vuosikymmenet tehneet tehtävänsä, että kirjeessä tapaamme vanhan paljon elämää nähneen Johanneksen.

Hänen itsestään käyttämä sana ’presbyteros’ merkitsee seniori-ikäistä herrashenkilöä, joka nautti yhteisönsä arvostusta. Toki ilmaus oli vakiintunut merkitsemään myös vanhempaa kirkollista viranhaltijaa, mikä sekin sopi häneen.

Lukijan näkökulmasta kirjoittaja Johanneksesta on oleellista tietää, että hän oli vastaanottajien tuntema ja arvostama auktoriteetti. Mitä Johannes siis tässä kirjeessä heille kirjoittaa – oli se sitten ’uutta’ tai ’vanhaa’ – sillä on painoarvoa ja seurakunta kuunteli häntä.

Valittu äiti

Jos Johanneksen itsestään käyttämä nimitys on kiinnostava, sitä on myös kirjeen vastaanottaja. Johannes osoitti varsin lyhyen kirjeen ”valitulle äidille”. Valittu äiti tarkoittaa mitä todennäköisimmin Johanneksen kielenkäytössä kristillistä seurakuntaa, vaikka on mahdollista, että hän on seurakunnan vastuunkantajana tunnettu naishenkilö.

Puhuttelusanaksi seurakunnalle ”valittu äiti” sopii kuitenkin paremmin etenkin jos ajatellaan tekstissä ”hänen lapsensa” seurakuntaisina ja kirjeen lopussa tervehdys ”valitun sisaresi lapsilta” Efesoksen paikallisen seurakunnan väen tervehdyksenä (2. Joh. 1:13).

Äiti (tai rouva, lady) on osuva puhuttelusana myös ajatellen Johanneksen kirjeen sisältöä. Johanneksen huolena oli erityisesti keskinäisen rakkauden säilyminen ”valitun äidin” lasten kesken. Äidin rakkaus on mitä paras kuva sellaisesta rakkaudesta, joka ei rakasta lapsia vain siksi, että he ovat rakastettavia. Äidin rakkaus ei valikoi; hän yksinkertaisesti rakastaa omiaan.

Mikä sai Johanneksen kirjoittamaan?

Mitä Johanneksella oli mielessä, kun hän kirjoitti seurakunnalle? Johanneksen mielessä oli päällimmäisenä kaksi pääasiaa, jotka saivat hänet tarttumaan kynään. Asioita olisi ollut enemmänkin, mutta niistä Johannes sanoi voivansa keskustella myöhemmin, kun pääsee seurakuntalaisia kasvotusten tapaamaan (2. Joh. 1:12).

Kirjeen jälkimmäinen pääasia liittyi eksyttäjiin, joista Johannes tahtoi seurakuntaa jo etukäteen varoittaa (2. Joh. 1:7-11). Kirjeen varsinainen pääaihe oli kehotus, jonka varassa seurakunta kestää vainojen ja eksytysten repiessä sitä. Johanneksen kehotus ei ollut uutta opetusta. Se oli muistutus vanhasta käskystä, jonka varaan kestävä perusta lasketaan. Johannes kirjoittaa:

”Ilahduin suuresti, kun havaitsin lastesi joukossa sellaisia, jotka elävät totuudessa, sen käskyn mukaisesti, jonka olemme Isältä saaneet. Ja nyt, valittu äiti, esitän sinulle pyynnön – uutta käskyä en sinulle kirjoita, vaan sen, joka meillä on ollut alusta asti: rakastakaamme toisiamme. Ja rakkautta on se, että me elämme hänen käskyjensä mukaan. Tämän käskyn te olette kuulleet alusta alkaen, ja sen mukaisesti teidän tulee elää.” (2. Joh. 1:4-6)

”Uutta käskyä en sinulle kirjoita”

Johannes puhuu rakkaudesta käskynä. Rakkaus ei ollut Johannekselle uusi asia edes käskynä, vaan käsky rakastaa oli hänelle itselleen sekä ”valitulle äidille” tuttu käsite jo entuudestaan. Käsky oli jopa niin vanha, että se on kirjoitettu Israelin lakiin jo erämaavaelluksen aikana eli ennen vuotta 1400 eKr.:

”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra. Noudata näitä minun lakejani.” (3. Moos. 19:18, 19a)

Vaikka käsky oli seurakunnalle varmasti jo tullut tutuksi, sen sanoma ei ollut menettänyt ajankohtaisuuttaan, koska Johannes toistaa tämän saman vanhan käskyn sekä ensimmäisessä että toisessa kirjeessään.

Vanhan käskyn uutuus oli käskyn tulkinnassa ja toteutuksessa. Vanha käsky sai uuden sovelluksen heti siinä, että kristillinen seurakunta oli Jumalan kansa (1. Piet. 2:10). Täten sen enempää juutalainen kuin kreikkalainen ei voinut kieltää lähimmäisen rakkautta toiselta sillä perusteella, että tämä toinen kuului eri kansaan.

Se, miten ihmiset olivat tottuneet ’rakastamaan’ lähimmäistä kuin itseään vuosisatojen varrella, oli kaukana siitä tavoitteesta, jonka Herra oli käskylle alun perin tarkoittanut. Tulkinnan päähuomio oli aina kohdistunut siihen, kuka on tuo rakastettava lähimmäinen. Vuosisatojen saatossa ’rakastettavat lähimmäiset’ olivat juutalaisuudessa käyneet aika lailla vähiin.

Vuorisaarnassa Jeesus palautti kuulijoiden mieliin lähimmäisen rakkauden todellisen luonteen:

”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.” (Matt. 5:43-45a)

Jeesus näki lähimmäisen jopa vihamiehessä. Hän antoi esimerkin jumalallisesta lähimmäisenrakkaudesta kuollessaan itse ristillä kaikkien ihmisten puolesta. Hän ei rajoittanut sovitustyötä koskemaan vain häntä ’miellyttäviä’ lähimmäisiä, vaan hän kuoli koko ihmiskunnan synnin sovitukseksi.

Keskinäiseen rakkauteen

Kehotus keskinäiseen rakkauteen muistuttaa seurakuntaa Jeesuksen rajat ylittävästä näkökulmasta lähimmäisen rakkauteen. Jeesus ei rajoittanut rakkautta vain helposti rakastettavaan lähipiiriin, joten seurakuntalaisten ei tullut heidänkään rajoittaa rakkautta vain haluamaansa mukavaan sisäpiiriin, koska keskinäisen rakkauden käsky sulkee sisäänsäkoko seurakunnan.

Tämä jos mikä, on meille ihmisille vaikeaa. Heikkoutemme tässä näyttää meille, miten kaukana parhainkaan inhimillinen yritys rakastaa on Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan.

Johanneksen kirjeissä kehotus keskinäiseen rakkauteen tarkoittaa ensisijaisesti pysymistä uskollisena veljien ja sisarien yhteydelle, vaikka yhteyden säilyttäminen vaatikin totista työtä. Rakastaminen on sitoutumista yhteyden vaalimiseen jopa silloin, kun tunteet ja mielipiteet tekivät siitä äärettömän haasteellista.

Keskinäisen veljesrakkauden vastakohta oli silloistakin seurakuntaa vaivanneet riidankylväjät – pahimmillaan ’antikristukset’, joista Johannes kirjoittaa heti tämän kehotuksen jälkeen. He pyrkivät tietoisesti erottamaan Kristuksen omat toisistaan riitojen, selän takana puhumisen ja erimielisyyksien varjolla. Jos keskinäinen rakkaus häviää seurakunnasta, häviää sen mukana uskovien oma päivittäinen kokemus rakkaudessa kasvamisesta. Jos seurakunnalta katoaa tuore rakkauden kokemus, miten se voi enää välittää Kristuksen rakkautta maailmalle? Keskinäisen rakkauden puute tuhoaa näin myös seurakunnan todistusvoiman:

”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35)

Keskinäinen rakkaus käytännössä

Keskinäisestä rakkaudesta on helppo puhua, mutta rakkautta on vaikea mitata käytännössä. Kuinka helppo minun on rakastaa sinua täältä sanojeni takaa, mutta miten ihmeessä se tulee näkyväksi joka päiväisessä elämässä? Johannes antaa lukijoilleen apua tähän ongelmaan kertomalla, mitä rakkaus käytännössä tekee:

”Ja rakkautta on se, että me elämme hänen käskyjensä mukaan.”

Rakkaus on Jumalan tahdon tekemistä. Huomaa, ettei Johannes rajaa tässä yhteydessä rakkautta uskovan ja Jumalan väliseen rakkauteen, vaan hän kirjoittaa lähimmäisen rakkaudesta!

Jumalan käskyjen mukaan eläminen on ihmisen rakkautta Jumalaa kohtaan, mutta se tulee käytännössä esiin lähimmäisen rakkautena. Uskollisuus Jumalan käskyille mittaa todellista rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Jos rakkaus saa sijaa ihmissuhteissa, elämme tuolloin luonnostaan Jumalan lain mukaan. Jumala antoi lain ihmisen parhaaksi mukaan lukien hänen lähimmäisensä. Ihmisen paras ei toteudu ilman lähimmäisen parasta. Rakkaus etsii aina ensisijaisesti lähimmäisen parasta (1. Kor. 13:4-7).

Jos lähimmäisen rakkaus saa ohjata elämää, syntynyt hedelmä on varmasti Jumalan tahdon mukainen. Jos siis nyt tarkastelen omaa suhtautumistani lähimmäisiini, voin nähdä rakkauteni hedelmän käytännössä. Kuinka rakkaus itse kunkin elämässä näkyy ja vaikuttaa – sitä tulee jokaisen pohtia omalla kohdallaan.

Rakkauteni ilmenee kuuliaisuutena Jumalaa kohtaan. Vastaavasti kuuliaisuus Jumalaa kohtaan ilmenee rakkautena lähimmäistäni kohtaan. Ei siis ole lainkaan liioiteltua sanoa, että rakkaus täyttää koko lain (Mark. 12:29-31).

Rakkauteni Jumalaa kohtaan näkyy siis käytännössä rakkautena lähimmäistäni kohtaan. Voin peilata jumalasuhteeni rakkautta suoraan suhtautumisestani toisiin ihmisiin. Tärkeintä tässä tarkkaamisessa on pystyttää mittatikku ensin oman kuuliaisuuden viereen kuin aloittaa mittaamaan ensin sisarten ja veljien keskinäisen rakkauden vajetta. Ja eiköhän kärkäs puuttuminen sisarten ja veljien puutteisiin kerrokin sekin vain enemmän oman rakkautemme tilasta…

”uutta käskyä en sinulle kirjoita, vaan sen, joka meillä on ollut alusta asti: rakastakaamme toisiamme.”

Rakkauden tie on elämän mittainen

Lohdullinen näkökulma oman rakkaudettomuutemme edessä nousee siitä, kun sisäistät, ettei Jumalan rakkaus valikoi tai vaadi niin kuin me rakkaudessamme teemme. Hänen rakkautensa ei muutu siinä, kun minun tai sinun rakkaus horjuu. Käsky rakastaa on enemmän kuin varteenotettava kehotus, mutta siitä huolimatta se ei ole ehdollinen. Jumala rakastaa sinua rajoitta, vaikka sinä et tee niin.

Taitaa olla niin, että ottaa aikansa, että Herran seurakunta oppii tuntemaan Jumalan koko rakkauden niin perusteellisesti, että se heijastaa sitä edes sillä kirkkaudella, mitä kuu heijastaa auringon valoa.

Kirjoittaja apostoli Johannes on itse hyvä esimerkki. Hän oli seurakuntalaisten heikkoudesta rakkaudessa varsin tietoinen – kirjoittihan hän tämän kirjeen, kuten evankeliuminkin, vasta vanhoilla päivillään. Ei häntä turhaan kutsuta rakkauden apostoliksi. Tuota arvonimeä hän ei saanut vain evankeliumin tapahtumien perusteella, vaan hänen koko elämänsä kiteytyi keskinäisen rakkauden kehotukseen.

Apostoli Johanneksen vanhoista päivistä on säilynyt perimätieto tai legenda. Sen mukaan vanha Johannes ei enää omin jaloin päässyt Efesoksen seurakunnan kokouksiin, joten hänet usein kannettiin sinne, mikä heijastaa sekin Jumalan rakkautta seurakunnassa.

Yhteisissä tilaisuuksissa vanhalle arvostetulle Johannekselle annettiin monesti puheenvuoro, jolloin hän toisti aina saman ajatuksen niin kuin hän ei enää muuta olisi osannut sanoa:

”Lapseni, rakastakaa toisianne!”

Apostoli Johannes oli oivaltanut jotain syvällistä Kristuksen rakkauden olemuksesta. Johannekselle Kristuksen rakkaus oli ihmiselämää suurempi; se oli jotain enemmän kuin useimmat meistä – itseni mukaan lukien – tulevat koskaan ymmärtämään.

Jumalan rakkaus ei ole siinä, että tiedämme hänen rakastavan, vaan siinä, että tunnemme hänen rakkautensa ja annamme sen vaikuttaa uutta elämää meissä ja saamme heijastaa sitä ympärillemme.

Pohdittavaa

Miten voin käytännössä arvioida rakkauttani Jumalaan?
Miten rakkaus toteuttaa koko lain?