”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä…” (Ps. 23:1-2)
Tällä tavoin alkaa Daavidin tuttu paimenpsalmi, johon on varsin helppo samaistua. Ja niin teemmekin. Herramme Jeesus on hyvä paimenemme sanan koko merkityksessä.
Entä keitä me tässä psalmin maalamassa vertauskuvassa olemme? Annetaanpa erään myöhemmän psalmistin jatkaa kuvan piirtämistä eteenpäin.
”Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.” (Ps. 100:3)
Psalmisti muistuttaa paimenemme erityisyydestä tunnustamalla hänet Jumalaksi. Samalla hän identifioi meidät lampaiksi. Ja hänen laitumellaan me olemme kaikki – koko Herran kansa yhdessä.
Siellä saamme käyskennellä paimenen johdolla hänen laitumellaan. Oletko tullut ajatelleeksi, että lampaat laiduntavat paimenen laitumella? Ne eivät ole vain retkellä jossain, vaan kun paimen on läsnä, he ovat paimenen laitumella. Se ei tarkoita sitä, että niitty tai laidun olisi paimenen oma, mutta lampaan näkökulmasta tuo niitty on hänen paimenensa oma, koska sinne paimen on tuonut lampaat laiduntamaan ja siellä hän tarkkaa laumaa.
Eksyneitä lampaita
Aina asiat eivät kuitenkaan ole näin auvoisesti. Lampaat kulkevat mieluusti laumassa, mutta aina joskus lammas tai jopa kokonainen lauma on omilla teillään. Jesaja puhuu tästä – onneksi toivon näkökulmasta.
”Kaikki me vaelsimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra pani hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme.” (Jes. 53:6)
Avaan vähän tätä kuvaa. Asun Puijon luonnonsuojelualueen kupeessa ja käyn lenkillä Puijolla useita kertoja viikossa. Puijon Antikkalassa on Konttilan entisöity savolaistorppa. Torpan niityllä laiduntaa ehkä noin viiden lampaan lauma. Muutaman kerran olen juoksulenkillä kesäaikaan tavannut lampaat Konttilan takamailla juoksentelemassa metsäpoluilla hyvän matkan päässä laitumelta. Kerran luulin nähneeni yhden eksyneen lampaan, mutta kun pysähdyin katsomaan näin muut lampaat puskan takana.
Lampaat olivat eksyneet laitumeltaan, mutta edelleen ne liikkuivat laumana. Lauma oli koossa, mutta lampaat olivat kaukana niityltä, minne paimen ne oli jättänyt laiduntamaan. Siinä ne olivat yhdessä eksyneenä. Onni on siinä, ettei Puijon metsissä ole juuri suurpetoja.
Jesajan mukaan me kaikki olimme ”eksyksissä kuin lampaat”. Olimme eksyneet sitten laumana tai emme, jokainen oli poikennut omalle tielleen. Joukon viimeinen lammas oli täsmälleen yhtä eksynyt kuin ensimmäisenä kulkenut. Tämä kuva sopii Jesajan tekstiin. Ei hänen aikansa eksynyt kansa sännännyt jokainen sinne tänne, vaan he eksyivät ’turvallisesti’ yhdessä – silti Jumalan näkökulmasta jokainen oli poikennut omalle tielleen.
Eksyneet yhdessä
Ei ole merkitystä sillä, että olemmeko eksyneet yksin vai yhdessä, jos olemme joka tapauksessa eksyneet pois laitumelta. Ei ole merkitystä silläkään, kuka eksyi ensin ja kuka tuntuu olevan enemmän eksynyt kuin toiset. Eksynyttä ei edelleen lohduta yhtään se, että hänen vieressään on joku hänen mielestään vielä pahemmin eksynyt.
Joskus vain tuntuu siltä, kun kuuntelee meidän Kristuksen seuraajien retoriikkaa, että kauhistelemme siitä, että joku on enemmän eksynyt kuin me toiset. Mitä iloa on tietää olevansa ’vähemmän’ eksynyt, jos olet kuitenkin eksyksissä! Aivan kuin toisen eksyminen syvemmälle metsään tekisi minun eksymisestäni ymmärrettävämpää tai minusta toista eksynyttä paremman ihmisen. Tätä ajatusta voi soveltaa moneen.
Jumalan näkökulmasta tämä päällepäin tragikoominen tilanne näyttää lohduttomalta. Matteus kirjoittaa Jeesuksen katselleen meitä lampaitaan säälien.
”Kun hän näki kansanjoukot, hänen tuli sääli, sillä ihmiset olivat nääntyneitä ja hylättyjä kuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” (Matt. 9:36)
Hänen tuli sääli jokaista – koko laumaa. Kuvittelivat heistä joku olevansa itse paremmassa asemassa kuin toiset – eksynyt mikä eksynyt. He kaikki tarvitsivat paimenta.
Yhdessä karkuun
Tahdon jakaa lopuksi vielä yhden kuvan meistä lampaista – yhdessä eksymässä. Nimittäin voi käydä niinkin, että kaikessa viisaudessa juoksemme koko lauma tuhoon. Käytän esimerkkinä surkuhupaista uutista vuoden 2005 heinäkuulta. Tästä raportoi aikanaan paikallinen lehti Aksam, mutta tapaus oli ylittänyt uutiskynnyksen myös Washington Postissa, jonka arkistosta minä uutisen tavoitin.
Uutinen oli otsikoitu ”450 lammasta hyppäsi kuolemaan turkkilaisessa Gevasin kylässä”. Paimenet laidunsivat 1500 lampaan laumaa lähellä Gevasin kylää. He nauttivat aamupalaa, kun kohta huomasivat 1500 lammastaan hyppäävän vuoron perään alas kymmenien metrien rotkoon.
Ketjureaktio alkoi siitä, kun yksi lampaista putosi kalliolta rotkoon. Kun toiset lampaat näkivät tämän, kohta sen jälkeen hyppäsi perään seuraavat, seuraavat, jne. Paimenet eivät kyenneet mitenkään pysäyttämään laumaa, kun lampaat olivat päättänyt seurata ensimmäisen pudonneen tai hypänneen lampaan esimerkkiä hyppäämällä alas rotkoon. Tarinan hyvä uutinen oli se, että reilun tuhannen lampaan pelastus oli se, että 450 ensin hypänneen lampaan ruumiit muodostivat pehmeän peiton rotkon pohjalle, minkä päälle pudonneet selvisivät elossa.
Tämä kuvastaa myös meitä ihmislampaita laumana. Meiltä löytyy joskus tätä samaa lahjakkuutta seurata rotkoon toisten perässä. Samalla tavalla jokainen meistä tekee itse päätöksen ’hypätä’ niin kuin lampaat tekivät. Eivätkä ne 450 kuollutta lammasta olleet yhtään sen ’pahempia’ tai pahemmin eksyneet kuin myöhemmin hypänneet ja ’tuurilla’ selvinneet.
Jotain tällaista tarkoittaa ”eksyksissä kuin lampaat”. Pohdin tätä nykypäivän ihmisten kohdalla, miten helppoa meidän on eksyä samalla tavalla. On varsin helppo tunnistaa, jos yksi poikkeaa joukosta, mutta kun eksytään joukolla, kuvittelemme edelleen olevamme hyvällä laitumella, vaikka olemme yhdessä eksyneet.
Aina löytyy joku huono-osaisempi. Aina on joku, joka saa meidät loistamaan sillä, että hän on näkökulmastamme vielä pahemmin eksynyt. Mutta mitä merkitystä sillä on tuhon tullessa, oletko lauman kärjessä, keskellä vaiko viimeisenä, kun hyppäät kalliolta alas? Yhtä eksyneitä ne olivat kaikki tuon uutisen lampaatkin, vaikka viimeiseksi hypänneet selvisivät hengissä.
En avaa tai sovella tätä tekstiä eri näkökulmiin, koska uskon sen avoimena puhuttelevan sinua syvemmin. Lopetan toistammalla Jeesuksen sanat muistuttaakseni, miltä ’yhdessä eksyminen’ näyttää Jumalan näkökulmasta.
”Kun hän näki kansanjoukot, hänen tuli sääli, sillä ihmiset olivat nääntyneitä ja hylättyjä kuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” (Matt. 9:36)
Pohdittavaa
Voiko eksynyt olla enemmän eksynyt kuin toinen?
Onko joukossa eksyneistä viimeinen perässähiihtäjä vähemmän eksynyt?
Missä asioissa mielestäni minä itse tai me yhdessä olemme eksyneet?