Paastonajan kolmannen sunnuntain teksti on Johanneksen evankeliumin kertomus Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta samarialaisen Sykarin kaupungin lähistöllä Jaakobin kaivolla (Joh. 4:5-42).

Teksti on varsin pitkä ja polveileva dialogi Jeesuksen ja tämän varsin erilaista elämäntapaa edustaneen vieraskansaan kuuluvan naisen kanssa. Tekstissä Jeesus tuntui silti olevan paljon kiinnostuneempi tämän naisen kohtaamisesta kuin vedestä, jota hän tuli kaivolta hakemaan. Samoin valitsen minäkin olla tekstissäni kiinnostuneempi siitä, mitä tämä nainen teki kuin keskustelusta, jonka hän kävi Jeesuksen kanssa. Luen muutaman jakeen lähinnä tekstin loppupuolelta.

Muistanet Jeesuksen keskustelun naisen kanssa Sykarin kaivolla sen verran hyvin, että riittää, kun mainitsen Jeesuksen puhuneen naisen kanssa elävästä vedestä, messiaasta ja naisen henkilökohtaisista murheista.

Saarnan ensimmäinen sitaatti on kohdasta, missä mainittu dialogi päättyi ja nainen palaa kylään. Toinen sitaatti on aivan kertomuksen lopusta.

”Samassa hänen opetuslapsensa tulivat; ja he ihmettelivät, että hän puhui naisen kanssa. Kuitenkaan ei kukaan sanonut: ”Mitä pyydät?” tai: ”Mitä puhelet hänen kanssaan?” Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille:”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?” Niin he lähtivät kaupungista ja menivät hänen luoksensa.’” (Joh. 4:27-30)

’Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ”Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt.” Kun nyt samarialaiset tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää. Ja vielä paljoa useammat uskoivat hänen sanansa tähden, ja he sanoivat naiselle: ”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.”’ (Joh. 4:39-42)

Eli teksti sijoittuu ajallisesti heti keskustelun jälkeen, kun Jeesus on yhä kaivolla nyt luoksensa palanneiden opetuslasten kanssa.

Kummatkin tekstit kertovat Jeesuksen kanssa hetkeä aiemmin keskustelleesta samarialaisesta naisesta, ja siitä mitä tapahtui keskustelun seurauksena. Saamme vastauksen kysymykseen: ’Oliko samarialainen nainen aikansa todistaja?’

Mitä kamalaa tapahtui?

Jeesus pysähtyi Sykarin kaupungin edustalle läpikulkumatkalla Samarian läpi. Hän oli palaamassa Juudan Jerusalemista Galileaan. Tavallisesti juutalaiset kiersivät alueen toista puolta Jordania Perean ja Dekapoliin puolelta, koska he halveksivat niin syvästi samarialaista ’sekakansaa’.

Joka tapauksessa Jeesus seurueineen oli nyt keskellä Samariaa – melko lähellä sen pääkaupunkia. Juutalaisesta näkökulmasta sekin, että he tohtivat pysähtyä tauolle halveksitulla alueella, oli uskaliasta. Jeesuksen opetuslapset menivät kaupunkiin ostamaan ruokaa. Jeesus meni kaivolle odottamaan heitä. Kun opetuslapset palasivat ostoksilta, he hämmästyksekseen tapasivat Jeesuksen keskustelemassa kaivolla samarialaisen naisen kanssa.

Opetuslapset ihmettelivät, kuinka Jeesus saattoi puhua samarialaiseen ’roskakansaan’ kuuluvan henkilön kanssa. Ja vielä enemmän he ihmettelivät, kuinka Jeesus julkesi keskustella naisen kanssa julkisella paikalla. Juutalaiset opettajat eivät puhuneet tuskin koskaan naisille julkisesti – edes juutalaiselle naiselle. Tosin tätä kulttuurista normia Jeesus oli koetellut jo aiemmin. Olihan hänen seurueessaan myös naisia – siis muitakin kuin sukulaisia.

Mutta Jeesus minkä teit? Jos jo aiemmin rikoit normeja, niin nyt kyllä rima alittui pahoin – puhua nyt samarialaiselle naiselle! Niin pahoin Jeesus rikkoi heidän ennakkokäsityksiään, että he eivät edes uskaltaneet kysyä Jeesukselta, mitä tämä puuhaa. Pelkäsivät saavansa vastauksen, jota eivät tahdo kuulla:

””Samassa hänen opetuslapsensa tulivat; ja he ihmettelivät, että hän puhui naisen kanssa. Kuitenkaan ei kukaan sanonut: ”Mitä pyydät?” tai: ”Mitä puhelet hänen kanssaan?””

Tässä vaiheessa sinun ja minun lienee hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, keitä ovat meidän aikamme ja kulttuurimme ’samarialaiset naiset’? Keitä ovat he, joiden parissa ’hengaaminen’ saa hyvän kirkossakävijän otsasuonet pullistelemaan. Tiedät varsin hyvin, kenestä puhun. Sinä tunnet ja tiedät hänet. Voi olla, että hän on eri ihminen kuin vierustoverillasi. Kantaa hän mielessäsi millaista stigmaa tahansa, hän on ihminen niin kuin sinäkin. Ja Jeesus on valmis pysähtymään hänen luokseen, vaikka se sinua kauhistuttaisi.

Missä on minun Samariani, jota en suostu ylittämään? Missä on ’nainen’, kenelle en uskalla puhua? Ja missä on minun ’samarialainen naiseni’, jonka lähestyminen saa minut opetuslasten tavoin sanattomaksi?

Asuuko siis sydämessäni ennakkoluuloja joitain tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan?

Säädyttömän teon seuraukset

Mitä tämä Jeesuksen ’säädytön’ teko sai aikaan? Nainen jätti vesiastian kaivolle ja lähti kiireesti takaisin Syykarin kaupunkiin. Se saattoi olla sama kaupunkiin, josta opetuslapset juuri palasivat ostoksilta, elleivät sitten olleet poikenneet isompaan ’markettiin’ Samarian kaupungissa.

”Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille:”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?” Niin he lähtivät kaupungista ja menivät hänen luoksensa.’”

Huomaatko naisen innostuksen lähtiessään? Hän oli matkannut kaivolle kaupungista saakka hakemaan vettä, ja nyt hän ’unohti’ vesiastian palatessaan takaisin. Hän jätti astian kaivolle, koska aikoi tulla pian takaisin. Miksikö? Jeesus oli tehnyt häneen vaikutuksen.

Se, mitä nainen oli kokenut kaivolla, oli tärkeämpää kuin arkiaskareet. Hän oli löytänyt elävän veden lähteen ja tahtoi kertoa löydöstään, ei vain miehelleen, vaan kaikille kaupungin asukkaille.

Samarialainen nainen – aikansa todistaja

Raamattu kertoo naisen kutsuneen kaupunkilaisia tulemaan Jeesuksen luo sanoen:

”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?”

Juuri hetki sitten opetuslapset olivat käyneet kaupungissa ostoksilla ilman, että kukaan lähti heidän mukaansa kuulemaan Jeesusta. Voi olla, että opetuslapset eivät Jeesuksesta olleet kaupungissa edes maininneet. Miksi he nyt olisivat samarialaisille Kristuksesta puhuneet, kun he nyt olivat vääräuskoisia eikä pelastus nyt heitä koskisi… Tai ehkä he olivat maininneet asiasta, mutta syvä kulttuurinen kuilu teki tavoittamisesta mahdotonta. Mietipä tätä. Päteekö tämä minun Samariaani?

Tilanne oli toinen, kun koko kaupungin tuntema huonomaineinen nainen kertoi tapaamisestaan omalle kansalleen. Hän oli toki halveksittu oman väkensä keskellä, mutta silti hän tuli kuulluksi. Hänen todistuksensa sai väen jättämään arkiaskareet ja lähtemään katsomaan juutalaista opettajaa kaivolle. Huomaa, että Jeesus oli juutalainen, eli hän edusti samarialaisille ylimielistä alistajakansaa.

Mikä teki naisen todistuksesta niin voimallisen, että se sai suuren joukon samarialaisia lähtemään juutalaisen opettajan luo kaupungin ulkopuolelle kesken kiireistä arkea?

Ensinnäkin nainen oli samarialainen, joten hänen ei tarvinnut ylittää kulttuurien välistä vihamielistä muuria. Oman kansan kasvatti on aina ’parempi’ todistaja kuin muukalainen.

Toiseksi kaupunkilaiset tunsivat varsin hyvin naisen kyseenalaisen maineen ja näkivät muutoksen hänessä. Nainen kuului niihin ihmisiin, joita tuohon aikaan ’huoriteltiin’ julkisesti. Koska väki tunsi naisen taustan, hänessä piti näkyä jotain erityistä. Uskon, että Jeesuksen kohtaaminen näkyi naisen olemuksessa ja tavassa, jolla hän esitti vilpittömän kutsun omilleen. Hänestä näki, että hän on tosissaan – niin syvä palo hänen kutsussaan oli!

Kolmanneksi tekijäksi todistuksen voimallisuudesta näen hänen todistuksensa rohkean ja selvän sisällön:

”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?”

Naisen todistus ei ollut teologinen luento eikä sitaatti samarialaisesta pentateukista. Se oli vilpitön rohkea todistus Jeesuksesta. Hän kertoi siitä, mitä oli kuullut, nähnyt ja kokenut. Lisäksi hän liitti todistukseensa arvion siitä, mistä hänen mielestään on kyse: ”Eihän se vain liene Kristus?”

Todistuksen vaikutus

Naisen todistuksen vaikutus oli sanoinkuvaamaton. Pyhä Henki vaikutti kuulijoissa hänen sanojensa kautta niin, että kaupungin väki lähti tapaamaan tätä ihmeellistä Jeesusta. Heissä heräsi toivo naisen todistuksen perusteella.

Tämä huonotapainen nainen ei ollut sellainen auktoriteetti, jonka sanoja he olisivat uskoneet. He uskoivat sen, mitä näkivät; he näkivät, mitä Jeesus oli naisen elämässä saanut aikaan.

”Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ”Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt.”

Kansa ei lähtenyt liikkeelle sen tähden, että nainen olisi jumaluusopillisesti osoittanut heille Jeesuksen olevan profeetta tai Kristus, vaan siksi että he näkivät muutoksen ja kuulivat, mitä nainen oli itse kokenut. Ja mitä he naisessa näkivät, sitä voimme vain arvailla. Naisen evankeliumi ei ollut sitä ainaista oikeassa olemista tai poissulkevaa sanailua. Hänessä näkyi toivo paremmasta – evankeliumin (=ilosanoma) kutsu, mikä sai väen kyselemään toinen toiseltaan naisen kysymystä ”Eihän se vain liene Kristus?”

Raamattu ei kerro Jeesuksen tehneen ainuttakaan ihmettä Samariassa, ja kuitenkin kaupungin asukkaat ottivat hänet vastaan. Naisen todistus oli Jumalan kutsu tälle kaupungille. Ensin he uskoivat naisen todistuksen tähden, ja kohta kuullessaan itse henkilökohtaisesti Jeesuksen opettavan, heidän uskonsa kasvoi.

”Kun nyt samarialaiset tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää. Ja vielä paljoa useammat uskoivat hänen sanansa tähden, ja he sanoivat naiselle: ”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.”

Kaivolle kokoontuneet samarialaiset tulivat itse henkilökohtaisesti kokemaan saman kuin tämä heidät kutsunut nainen. Naisen todistus oli tosi. Kaupungin väki sai naisen tavoin juoda elävää vettä, ja kuten tekstimme meille todistaa, he uskoivat pian saman kuin nainen ja mekin:

”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.”

Halleluja! Huonomaineinen samarialainen nainen, oli oman aikansa todistaja – Jumalan valtavan suunnitelman välikappale. Jumala käytti tämän naisen yksinkertaista todistusta kutsuna kokonaiselle kaupungille.

Olisi kutkuttavaa tietää, mitä opetuslapset ajattelivat tässä tilanteessa, kun heidän torjumansa kansa otti suurin joukoin vastaan Jeesuksen evankeliumin Taivasten valtakunnasta. Miltä tuntui juutalaisen ’puhtaan’ miehen seistä samarialaisen kansan keskellä, kun nämä saastaiset ihmiset juhlivat Kristusta pelastajana?

Matka minun Samariaani

On aika palata Raamatun kiehtovasta ajasta omaan aikaan. Kuka tuo nainen, ’aikansa todistaja’, on sinun kaupungissasi? Voisitko se kenties olla sinä itse? Meidät jokaisen on kutsuttu olemaan aikamme todistajia. Jeesus sanoo Apostolien teoissa juuri ennen taivaaseen astumista:

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Ap. t. 1:8)

Me olemme todistajia kaltaisillemme ihmisille. Sinun sosiaalinen ympäristösi poikkeaa monella tavalla minun ympäristöstäni. Asumme eri paikoissa, olemme eri ikäisiä, koulutuskin vaihtelee… niin ja harrastukset, luonne ja ystäväpiiri.

Minä tavoitan ihmisiä omalla tavallani ’omieni keskuudessa’. Samoin sinä tavoitat omalla tavallasi ’omiesi parissa’. Ei samarialainen nainenkaan lähtenyt julistamaan Kristusta kreikkalaisille väitellen sivistyneesti Areiopagilla, vaan hän meni omiensa luo ja kertoi ilosanoman Kristuksesta hänelle itselleen luonnollisella tavalla – ja Pyhä Henki vaikutti hänen todistuksensa välityksellä. Yhtä lailla sinä ja minä olemme oman näköisiämme todistajia, ja Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa todistuksemme kautta.

Toinen haaste on se, että kun erilaiset ihmiset tavoittavat kaltaisiaan, niin suostummeko me hyväksymään heidät joukkoomme sellaisina kuin he ovat? Vai ovatko he meille ’samarialaisia’, joita katsomme nenänvartta pitkin. Tämä on yhteinen haaste meille; seurakunta on Kristuksen seuraajien joukko – ei samanmielisten eikä samanlaisten joukko.

Entä mitä tarkoittaa ’todistus’? Kun Jeesus sanoo salaperäisesti ”te olette minun todistajiani”, niin mitä se todistus tarkoittaa? Onko se tiettyyn muotoon ahdettu 5 minuuttia kestävä pakollinen muodollisuus, johon kuuluu liittää vähintään yksi sitaatti Raamatusta. Ei, ei, ei! Se on sinun näköisesi elävä kertomus siitä, mitä Jeesus on sinulle tehnyt. Sinä olet todistaja, joten sinun elämäsi on todistus,

Se on sinun ’juttusi’; se kuulostaa sinulta, se näyttää sinulta ja tavoittaa sinun ’oman kansasi’ – kaltaisesi ihmiset. Todistus on todistus, julistat sen sitten seurakuntasi evankelioivassa tilaisuudessa, kirjoitat sen runoksi lehteen, tai kuiskaat sen arasti vapisevalla äänellä parhaan ystäväsi korvaan. Se on kertomus siitä, mitä Jumala on sinulle tehnyt ja miksi kaltaistesi ihmisen tulisi tehdä sama ratkaisu. Se on kertomus sinusta ja Jeesuksesta – teistä yhdessä.

Tekstimme on esimerkki yhdestä tavasta, jolla Jumala toimii ihmisten keskellä. Se oli kertomus oman aikansa todistajasta – itsensä näköisestä naisesta, joka löysi Jeesuksen. Jumala ei tarvinnut samarialaisten tavoittamiseen korkeasti oppinutta, nuhteetonta tai arvostettua henkilöä. Hänelle riitti huonomainen samarialainen nainen, jonka sydän paloi vilpittömästi Jeesukselle, jonka hän oli saanut kohdata.

Olkoon naisen tarina rohkaisuna meille oman aikamme todistajille – kynnys ei ole niin korkea kuin se alkuun saattaa näyttää. Herramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, siunatkoon sinua ystäväni.

Pohdittavaa

Kuka on minun aikani todistaja?
Miltä todistus näyttää?