Minun tehtäväksi jäi tänä jouluna rustata paperille joitakin ajatuksia jouluun liittyen perheemme joulukirjeeseen. Mietin asiaa jo hetken jos toisenkin, mutta ajatus joulusta saa minut aina kovin sanattomaksi ja vähäpuheiseksi.
– Kuka ja mitä minä olen joulusta mitään sanomaan! Luukas on sanonut jouluevankeliumissa jo kaiken tarpeellisen eikä minulla ole siihen mitään lisättävää.
Jos nyt oikein yritän, niin ehkä voin kuitenkin muutaman sanan verran kertoa tuntemuksista, joita joulu ja sen sanoma sydämessäni herättävät. Päällimmäinen tunne on syvä kiitollisuus. Jospa siis siitä yritän jakaa muutaman sanan.
No, mistä minä kiittämätön ihminen olen tänä jouluna kiitollinen? – Asia selvinnee, kun luemme yhdessä vähemmän tunnetun ’jouluevankeliumin’ tekstin ystävämme apostoli Paavalin kirjeen mukaan:
”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa” (Fil. 1:6-7)
Joulun aikaan koko kristillinen maailma on vertauskuvallisesti kokoontunut yhdessä hämmästelemään Jumalan Pojan syntymää Betlehemin tallin seimeen. Siinä me jokainen vuoroin päivittelemme, että kylläpä tuo Jeesus-lapsi on sitten kovin ihana ja suloinen.
Saattaapa siinä joku meistä seimen äärellä puolivahingossa sanoa, että ”on se kyllä poika ihan Isänsä näköinen”. Ja kas! Siinä se on – joulun suuri salaisuus ja se minun kiitollisuuteni aihe.
Kuten Paavali omassa jouluevankeliumissaan sanoi, Herramme Jeesus Kristus ”tuli ihmisten kaltaiseksi”. Tämän toki joulun aikaan näemme, mutta osaammeko sydämestämme olla kiitolliset Jeesukselle siitä, että hänelle ihmiseksi tuleminen oli luopumista meidän tähtemme:
”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan”
Jeesus jätti Taivaan loiston ja tuli ihmiseksi, jotta me ihmiset saamme nähdä Taivaallisen Isän ja saamme oppia tuntemaan hänet Isänämme. Ilman Kristuksen ihmiseksi tulemista, meillä ei tänään olisi Isää siinä merkityksessä, jossa olemme hänet oppineet tuntemaan tuhlaajapoikavertauksessa ja ”Isä meidän” -rukouksessa.
Kun siis tänäkin iltana ristin kädet yhteen ja aloitan rukoukseni rakkailla sanoilla ”Isä meidän”, hiipii sydämeeni kiitollisuus Jeesukselle siitä, että hän syntyi ihmiseksi ja ”oli vielä ihan Isänsä näköinen”. Ilman Jeesusta minulla ei olisi Isää eikä edes mielikuvaa hänestä. Jos Jeesus ei olisi näyttänyt meille Isää, tuskin tohtisin häntä rukouksin edes lähestyä.
Jos Jeesus ei olisi syntynyt ihmiseksi, minulla ei olisi lupa kutsua Jumalaa isäksi. Ilman Jeesusta minulla ei olisi turvattua perillisen asemaa Herran perheessä. Jos Jeesus olisi näyttänyt millainen on Isän rakkaus, tuskin tohtisin käydä ilta toisensa jälkeen Isän eteen tapailemaan arasti tuhlaajapojan sanoja:
”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.” (Luuk. 15:21)
Mutta tänään minulla on rakastava Isä, koska Jeesus otti ihmisen muodon ja teki mahdottomasta mahdollisen – jopa minulle. Jeesuksen työn tähden saan taas kerran tänä iltana lähestyä Jumalaa häntä tuttavallisesti Isäksi puhutellen.
Minun luottamukseni Isään nousee siitä tosiasiasta, että ”on se Poika Isänsä näköinen” ja samalla rakkaudella Isä minua rakastaa, mitä Poika näytti meille omalla esimerkillään. Jo siinä, kun ihmiseksi syntymään alistui – sinun ja minun tähteni.
Kiitos olkoon Jumalan. Siunattua joulun aikaa sinulle!