Ajatus tähän tekstiin nousi artikkelista, jossa käsiteltiin siitä, miten vakavasti ja suurella tarkkuudella raamatunkääntäjät suhtautuvat työhönsä. Lukijat ovat usein kovin sanoin ruotimassa käännösten keskinäistä paremmuutta, mutta melko harvoin he kiinnittävät huomiota lainkaan siihen, mikä on heidän vastuunsa tekstin lukijoina ja eteenpäin välittäjinä.

Tämä lyhyt pohdinta peräänkuuluttaa paitsi kääntäjän myös lukijan vastuuta. Oikeastaan tämä puhuu heidän yhteisvastuutaan sanoman edessä.

Käännösperiaatteen valitseminen, mikä on ehkä suurin linjanveto ajatellen käännöstyön kokonaistulosta, ei ole teologinen tai raamattu-uskollisuutta mittaava valinta, vaikka näin se tuntuu monesti olevan, kun kuuntelee kahvipöytäkeskusteluja raamatunkäännösten keskinäisestä paremmuudesta tai pikemminkin huonommuudesta.

Usein argumentointi käännösten paremmuudesta ei etsi vahvuuksia, vaan pikemmin yrittää osoittaa jonkin käännöksen huonommuuden. Keskustelun sävy on sekin jo itsessään enemmän repivää kuin rakentavaa. Ja kuitenkin argumentit toisen käännöksen puolesta ja toista vastaan liittyvät todellisuudessa niihin tulkintoihin, jotka ovat meille itsellemme rakkaita. Jos siis käännös epäonnistuu sanomaan tietyn asian korvalle sopivalla tavalla, koko käännös tuomitaan vesitettynä. Ja tällöin kyse on useammin asiasta kuin siitä, miten käännöstyö on onnistunut. Viittaan tällä siihen yleiseen puheeseen, mitä asian tiimoilta käydään, en asialliseen käännöskritiikkiin.

Käännösperiaatteen valinta ei kuitenkaan ole tällainen linjaus, vaan se määräytyy sen mukaan keille ja mihin tarkoitukseen käännöstyön tuloksena syntyvä Raamattu on tarkoitettu. Haastetta lisää tietty se tosiasia, että käyttämämme kieli vanhenee sekin – jopa nykyinen kirkkoraamattu puhuu sekin yli parikymmentä vuotta vanhaa kieltä.

Tästä näkökulmasta katsottuna on täysin selvää, että meillä on tarve useammalle raamatunkäännökselle sekä eri käännösperiaatteella käännetylle suomenkieliselle Raamatulle. Nimittäin kielialueeseemme kuuluu reilut viisi miljoonaa ihmistä, joista jokaisen tarvitsee kuulla ja ymmärtää Raamatun sanoma pelastuakseen – on hän sitten tietoinen tarpeesta tai ei. Ja uskon, että viiteen miljoonaan ihmiseen mahtuu niin monenlaista lukijaa, että jokaiselle käännökselle löytyy varmasti oma paikkansa.

Mitä useampi raamatunkäännös kielellämme on saatavilla, sen paremmin löytää myös tekstin välittämä sanoma tiensä perille. Ja mikäli olen mitään Raamatusta oppinut, oleellisinta ei ole kirjain tai muoto, vaan ymmärrettävä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta.

”Parasta ennen”

Taannoin luin Uutta testamenttia vuodelta 1548 sekä raamatunkäännöstä vuodelta 1642. Nämä käännökset eivät soveltuneet sen enempää luku- kuin tutkimusraamatuiksi minulle. Sanoisin, että niiden ”parasta ennen” -päiväys oli mennyt minun kohdaltani umpeen jo muutama sata vuotta sitten.

Viittaus vanhoihin käännöksiin oli varmasti mielestäsi huvittava ja sellaiseksi sen tarkoitinkin. Silti ei ole lainkaan harvinaista, että seurakunnissa tapaa luettavan yli 200 vuotta vanhaa käännöstä (KR1776), kuten myös 75 vuotta ja 20 vuotta vanhaa tekstiä. Ja niitä luetaan sangen usein ilman, että lukija tai kuulija tulee edes ajatelleeksi, että tekstin merkitys on saattanut muuttua ajan kuluessa. Itse pidän esimerkiksi 1776 vuoden Biblian tekstistä, mutta ellen jatkuvasti itseäni muistuttaisi kielen muuttumisesta, ymmärtäisin sanoman monin paikoin vähintään kummallisesti.

Koska kieli muuttuu, olisi mielestäni paikallaan laittaa myös kirjallisiin tuotteisiin maininta ”parasta ennen” -päiväyksestä ja viimeisestä käyttöpäivästä.

Ehkä olisi asiallista liittää vanhan tekstilaitoksen kylkeen amerikkalaistyyliin varoitustekstejä, kuten ”Saattaa sisältää sanoja ja sanontoja, joita et ymmärrä”, ”Sisältää vanhentunutta kieltä” tai ”Sisältää käsittämättömiä ilmauksia ja vieraan kulttuurin tapoja”. Ehkäpä nämä varoitukset yhdessä parasta ennen -päiväyksen kanssa herättäisivät lukijan ja kuulijan tarkastelemaan sanomaa sen vaatimalla huolellisuudella.

Kielen vanhentuminen ja merkityksen hämärtyminen ei sinänsä minua huoleta, koska niin vain käy kaikille kirjallisille teoksille. Suullisessa traditiossa tämä ongelma ei ole niin suuri, koska siinä kieli elää mukana.

Asia ei huolettaisi minua lainkaan ellen tietäisi, että ydinsanoma, jota raamatunkäännökset välittävät, on aina yhtä ajankohtainen ja tärkeä jokaiselle sukupolvelle. Minua huolettaakin, että sanoma Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä ja Jumalan rakkaudesta ja hyvästä tahdosta ihmistä kohtaan, tulee varmasti sanottua tänään elävälle sukupolvelle sillä kielellä, mitä he kuuntelevat ja ymmärtävät.

Tässä tehtävässä meitä palvelevat kaikki raamatunkäännökset yhdessä, kunhan vain me lukijat ja julistajat teemme kunnolla oman osamme.

Vanhan kielen haaste julistuksessa

Vanhahtava kieli tai käsittämättömät ilmaukset eivät ole vain raamatunkääntäjien ’yksinoikeus’. Ne ovat jotain, mitä me jokainen viljelemme kielessämme, ellemme tarkkaa kielenkäyttöä ja tarkastele ympäristöä, jossa puhumme.

Esimerkiksi hyvän puheen päälle olemme kiusatut sanomaan ’tavan mukaan’ jotain tällaista: ”Aamen. Kiitos Herralle tästä sanasta, jonka hän on laskenut veljen sydämelle.” Pysähdypä hetkeksi pohtimaan, mitä oikein tuli sanottua?

Mitä tämä sinulle ja minulle ehkä selvä fraasi tarkoittaa sukupolvelle, joka on tottunut Facebookissa vain ’tykkäämään’. Pitäisikö siis mieluummin vain tökätä ’tykkään’ -nappulaa ja todeta ”hyvin puhuit ja puhuit täyttä asiaa”.

Minun mielestäni tämä on se haaste, jonka minä julistajana kohtaan Raamatun tekstin edessä, saarnastuolissa ja niissä lukuisissa epävirallisissa keskusteluissa päivittäin.

Oleellisinta raamatunkäännöksessä on se, että lukija tavoittaa alkuperäisen viestin ja iankaikkisen sanoman, mutta sama pätee siihen, miten minä lukijana käsittelen sanomaa eteenpäin.

On vain niin, että uusinkaan raamatunkäännös ja teksti ei avaudu ilman Jumalan Pyhän Hengen työtä ja sitä, että on oltava ihminen, joka välittää viestin eteenpäin ymmärrettävällä tavalla. Tämä on julistajan ja jokaisen uskovan haaste.

”Juostessa lukea”

Osaammeko me lukijat kertoa edelleen Jeesuksesta ihmisille siten, että sanoma tulee ymmärretyksi? Saan ’tykätä’ aivan mistä käännöksestä tahansa, kunhan olen itse vilpitön sen edessä ja tahdon parhaani mukaan tehdä sanoman ymmärrettäväksi lähimmäiselleni.

Tätä seikkaa sivuaa osuvasti yksi Vanhan testamentin kirjaprofeetoista. Vanhan testamentin puolella tästä meitä opettaa Juudan profeetta Habakuk, joka kirjassaan kirjoittaa tähän tapaan:

”Mutta Herra vastasi minua ja sanoi: kirjoita se näky, ja piirrä tauluun, että ohitsekäypä sen lukis” (Hab. 2:2, KR1776)

”Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: ’Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea’” (Hab. 2:2, KR1933/38)

”Herra vastasi minulle: – Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea.” (Hab. 2:2, KR1992)

En tiedä, mikä näistä tekstivaihtoehdoista oli juuri sinun mieleesi – itselleni idea avautuu rikkaimmin tällä kertaa 1933/38 käännöksen mukaan, jossa sanotaan ”että sen voi juostessa lukea”. Ja tämä siksi, että olen aikanani kilpaa juossut ja edelleen käyn säännöllisesti juoksemassa, joten tiedän kyllä, millaista on sellainen teksti, mitä voi juostessa lukea, ja mitä taas ei voi.

Ehkäpä jokin muu käännösvaihtoehto puhutteli sinua – etenkin, jos et ole niin liikuntaorientoitunut kuin minä. Tärkeintä on kuitenkin sanoma ja sen esiintuominen siten, että viesti välittyy kirkkaasti ja oikeana.

Käytän sitten mitä käännöstä tahansa, en voi välttää sitä tosiasiaa, että tullakseen ymmärretyksi, pitää olla valmis näkemään vähän vaivaa.

Ja sama vielä vakavasti

Julistajana joudun kysymään itseltäni toistuvasti, että onko sanomani varmasti selkeä ja oikea? Kumpaakin tarvitaan. Selkeä sanoma on arvoton, jos viesti on väärä. Ja samoin oikea viesti jää kuulematta, jos sanoma ei ole selkeä ja ymmärrettävä.

Olen törmännyt tähän haasteeseen erityisesti lasten ja nuorten kanssa, mutta myös sellaisten ihmisten parissa, joilla ei ole aikaisempaa seurakuntataustaa. Puheet vilisevät tuiki tavallisia ja tuttuja ilmauksia, mutta se ei tarkoita, että ilmausten sisältö tunnettaisiin.

Välillä pysähdyn kesken puheen tai alustuksen kysymään, mitä kuulijat ymmärtävät jollain termillä, jota itse pidän yleisesti ymmärrettynä. Usein joudun hämmästyksekseni selittämään asian uudelleen, jotta sanomat tulee ymmärretyksi oikein.

On siis nähtävä hieman vaivaa, jotta sanoma välittyy oikein. Tekstin ”parasta ennen” -päiväys ei ole pelkästään raamatunkääntäjien tai kirjailijoiden ongelma, vaan se on myös jokaisen lukijan ja julistajan haaste. On sääli, jos hengellisen puheen tai vaikkapa saarnan ”parasta ennen” -päiväys on päässyt umpeutumaan jo sinä päivänä, kun se julistetaan. Mikä on tuolloin puheen arvo?

Tahdon vielä kiittää kaikkia suomalaisten raamatunkäännösten tekemiseen osallistuneita ja samalla muistuttaa itseäni omasta vastuustani niiden lukijana, tulkitsijana ja eteenpäin puhujana.

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa ”parasta ennen” kirjallisessa teoksessa?
Miten vastaan omassa puheessani ”parasta ennen” päiväykseen?