Pari viikkoa ennen tämän tekstin kirjoittamista sain etuoikeuden löytää mielenkiintoisen artistin. Saan kiittää löydöstäni Googlea, jonka musiikkipalvelu ehdotti minulle entuudestaan tuntematonta artistia sen perusteella, miten Goole on musiikkimakuani vuosien varrella ’oppinut’ tuntemaan. Artistin nimi oli Blanca.

Kuluvalla viikolla kävin kiinni sunnuntain evankeliumitekstiin ja kuuntelin samalla tämän Blancan levyä ”Shattered” taustamusiikkina. Kävi kuitenkin niin, että yksi hänen kappaleistaan pysäytti minut. Jäin kuuntelemaan tarkemmin, mitä hän laulaa. Tuo kappale oli nimeltään ”Real Love”, josta on tehty myös espanjankielinen versio ”Amor Real”.

Kyseinen kappale sanoittaa varsin osuvasti yhden puolen siitä kertomuksesta, mistä pohjimmiltaan on kyse sunnuntain evankeliumitekstissä. Kyseessä on vertaus fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa.

Blancan kappaleen valikoitumisesta korviini en nyt kiitä Googlea, vaan kiitän Jumalan Pyhää Henkeä, joka pysäytti minut kuuntelemaan. Olkoon tämä samalla esimerkki siitä, miten Jumalan johdatus toimii arjessa jopa tekniikan avustamana.

Jaan tähän alkuun mainitsemani kappaleen kertosäkeen ja omasanaisen suomennoksen.

”I don’t need no stained glass
To be washed in his blood
I don’t need no perfect, put together pretty words
To be enough, no
I want Jesus and his real love
Something I crave deep inside of my bones
So you can leave your religion at home” (Blanca, Real Love)

Ja sama suomeksi tapailtuna se kuuluu näin:

”En tarvitse lasimaalauksia
tullakseni pestyksi hänen veressään.
Minun ei tarvitse olla täydellinen, ei asetella kauniita sanoja
ollakseni tarpeeksi, ei
tahdon vain Jeesuksen ja hänen tosi rakkauden
Siis jotain mitä kaipaan syvällä sisimmässäni,
joten voit jättää uskontosi kotiisi.” (Blanca, Real Love)

Jotain tämän suuntaista jäin minäkin pohtimaan, kun luin Jeesuksen vertausta kahdesta rukoilijasta (Luuk. 18:9-14). Syvällä sydämessäni en jaksa näytellä täydellistä Herran edessä enkä tahdo riimitellä hänelle kauniita sanoja vain sanojen vuoksi. Minulle riittää, että tulen kohdatuksi. Mutta tulenko kohdatuksi, jos rukoukseni on aina vain sitä, mitä toiset ihmiset ovat, tekevät tai eivät ole eikä tee? Saanko vastauksen, jos unohdan itseni rukouksesta?

Kaksi vertausta rukouksesta

Luukkaan evankeliumin 18. luvun alussa Jeesus puhuu kaksi vertausta. Vertausten yhteinen teema on rukous. Jeesus painottaa, että Herran tahdon mukainen rukous on lähtökohdiltaan lannistumaton ja rehellinen. Toisin sanoen Jumala tahtoo ihmisen ymmärtävän asemansa rukoilijana suhteessa häneen, ketä hän rukouksessa lähestyy.

Rukoilijan itsensä ei tule esittää mitään, vaan riittää, että hän lähestyy Jumalaa sellaisena, kuka hän oikeasti on.

Edellisen sunnuntain tekstissä kahdesta vertauksesta käsiteltiin ensimmäinen (Luuk. 18:1-8). Se oli vertaus sinnikkäästä leskivaimosta ja epärehellisestä tuomarista. Tuossa vertauksessa Jeesus muistutti rukoilijaa sinnikkyydestä, joka on ensisijaisesti luottamusta häneen, ketä rukoillaan. Tällainen rukous yksinkertaisen sinnikkäästi luottaa Jumalan osaavan vastata rukoukseen omalla tavalla ja hetkellä.

Fariseus ja publikaani

Antautumisesta ja luottamuksesta puhuu myös tämän sunnuntain tekstin jälkimmäinen vertaus (Luuk. 18:9-14). Siinä Jeesus vertaa kahden rukoilijan, fariseuksen ja publikaanin, rukouksia toisiinsa. Vertausta lukiessa voit miettiä, minkä varaan kumpainenkin rukoilija laittaa luottamuksensa. Luetaanpa vertaus ensin kokonaan.

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.

Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”’ (Luuk. 18:9-14)

Vertauksen kehyskertomus

Luukas sijoittaa vertauksen edellisen vertauksen välittömään yhteyteen. Voinet täten kuvitella, että Jeesus jatkoi tällä vertauksella kohta edellisen vertauksen synnyttämän kohinan jälkeen.

Ilmeisesti edellinen vertaus oli herättänyt vilkasta keskustelua, minkä seurauksena jotkut kokivat rukoilijoina paremmuutta toisiin nähden. Luukkaan mukaan Jeesus esitti tämän vertauksen vastauksena heidän väheksyvään sanailuunsa:

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen”

Huomaa, ettei Luukas kerro, keille vertaus on osoitettu. Hän ei mainitse ryhmää. Hän ei sano, että Jeesus olisi puhunut juuri fariseuksille, publikaaneille tai opetuslapsille. Jos siihen jonkin ihmisryhmän luit, tuo tulkinta nousi omasta ennakkoluulostasi.

Jeesus osoitti puheensa ”muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita” – ja heitä varmasti löytyi niin fariseusten, opetuslasten kuin tavallisen kansan keskuudesta. Edelleen väitän, ettei tuo väheksyvä asenne ole täysin vieras kenellekään meistä.

Vertauksen kertomus on perin yksinkertainen. Jeesus tiivistää tapahtumat yhteen virkkeeseen:

”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.”

Temppelissä pidettiin kahdesti päivässä julkinen rukoushetki. Fariseuksen tapaaminen rukoushetkessä ei ollut tavatonta. Päinvastoin – hänen poissaolonsa ilman hyvää syytä, olisi ollut tavatonta. Publikaani sen sijaan ei ollut tavanomainen näky temppelin rukoushetkessä.

Kertomukset henkilöhahmot edustavat vastakkaisia ääripäitä, mutta silti heidän toimintansa on kuin tosielämästä. Fariseusta kunnioitettiin hänen hurskautensa vuoksi, publikaania pidettiin yleisesti syntisenä.

Meille on evankeliumin sivuilta jo tuttua fariseusten ja Jeesuksen vastakkain asettuminen, minkä vuoksi vertauksen opetus ei yllätä meitä samalla tavoin kuin Jeesuksen kuulijoita. Huomaa myös, ettei Jeesuksen kuulijakunta pitänyt publikaania ’lutuisen’ säälittävänä syntisenä parkana. Hän oli heille hyväksikäyttäjä, petturi ja häikäilemätön omanedun tavoittelija.

Ehkä olisi viisaampaa lukea kertomus siten, että fariseuksen tilalla on harras kirkonkävijä ja publikaanin paikalla sellaisen ihmisryhmän edustaja, kenen on mielestäsi lähes mahdoton pelastua.

Vertaus jatkuu seuraamalla näiden kahden temppelin rukoushetkeen tulleen rukoilijan rukouksia.

Fariseuksen rukous

Edetään vertauksen järjestyksessä. Kuunnellaanpa, mitä asiaa fariseuksella oli Jumalalle:

”Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’”

Vertauksen fariseus viihtyi temppelissä kuin kala vedessä. Siellä hänet huomattiin ja siellä häntä arvostettiin – olipa hänellä oma paikkansakin, minkä hän otti mieluusti. Mikäpä olisi hyvä vertailukohta tälle nykypäivänä, hmmm. No, jätän asian sinun pohdittavaksesi, etten vie sinulta löytämisen riemua.

Fariseuksen rukous on korostetun suorasanainen. Sisältö ei välttämättä poikennut hänen kaltaisen kirkkohurskaan rukouksesta, vaikka asiat tietty esitetään kauniin peitellysti kiertoilmaisuin.

Hänen rukouksensa kuvaa farisealaisuuden olemusta – erottautumista muista – ts. syntisistä. Sisäänpäin kääntynyt ajattelu ei sinänsä ole tuomittavaa, koska farisealaisuuden syntyaikaan oli tarve erottautua ryhmäksi, joka ylläpitäisi jumalanpalvelusta samaan aikaan, kun pakanallinen hellenismi tunkeutui juutalaiseen uskoon.

Erottautuminen ’muista’ oli kuitenkin mennyt yli siinä, että se johti ylimielisyyteen muita kohtaan ja raja-aitojen pystyttämiseen. Niin hän rukoilikin pääasiassa sitä, mitä hän ei itse ollut ja mitä hän näki muiden olevan – erityisesti tuon ’saastaisen publikaanin’. Jos hän olisi rukoillut julkisesti ääneen, heräisi kysymys, että suuntasiko hän rukouksen toisille ihmisille vai Jumalalle?

Hänen rukouksestaan huokuu paremmuus. Hän oli ”varma omasta vanhurskaudestaan ja väheksyi muita”. Hän toi Jumalan eteen oman hyvyytensä, laupeuden työt ja sen miten hän halveksi heitä, ketkä eivät täyttäneet hänen pyhyytensä mittoja:

• Mooseksen laki määräsi vain yhden paastopäivän vuodessa, suuren sovituspäivän. Tämä fariseus oli kuitenkin ottanut tehtäväkseen paastota kahdesti viikossa. Hän teki enemmän kuin häneltä vaadittiin. Hyvä niin.

• Hän teki myös kymmenysten antamisesta ’taivaallista liiketoimintaa’. Hän antoi enemmän kuin laki vaati ja ajatteli siksi olevansa vanhurskas. Hänen kuuliaisuutensa ja anteliaisuutensa tähden Jumala oli tietenkin siunaava häntä ja kuuleva hänen rukouksensa. Näin hän ajatteli.

Meitä naurattaa fariseuksen rukous; onhan hän törkeä. Hänen rukouksensa on farssi. Ja kuvitteleeko hän todella, että Jumala kuulee häntä paremmin!

Muistapa, että vertauksessa on kyse äärimmilleen viedyistä esimerkistä. Jos fariseuksen rukouksen pukee kaunopuheisempaan muotoon, niin saattaisimme huomata, että samat asenteet saattavat tulla sanoitetuksi jopa meidän rukouksissamme: ripaus vertailua ja aavistus omahyväisyyttä.

Publikaanin rukous

Siirrytään seuraavaan rukoukseen. Jos edellä rukoili arvostettu ja hurskas temppelin vakivieras, nyt rukoilee sellainen ihminen, ketä ei temppelissä yleensä tapaa.

”Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’”

Publikaani ei ollut kotikentällään, joten hän jäi taka-alalle rukoilemaan. Ei niin kuin publikaani ei olisi ollut arvostettu mies, mutta ei tässä porukassa. Siellä, missä häntä arvostettiin, fariseus olisi kokenut samaa vierautta mitä publikaani täällä fariseuksen kotikentällä.

Eipä publikaani tohtinut tavan mukaan edes kohottaa katsettaan, vaan ehkäpä sangen vähäeleisesti ja arkaillen löi rintaansa syvän katumuksen merkiksi ja rukoili meille tutun Jeesuksen-rukousperinteen sanoja mukaillen:

”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’”

”Lyhyestä virsi kaunis” – niin kuin sanotaan. Publikaanin suussa nämä sanat eivät nousseet mistään perinteestä eikä tottumuksesta. Ne olivat yksinkertaisesti sydämen sanoja. Ei hänellä ollut tämän enempää sanottavaa – jos Jumala olisi hänelle armollinen, se riittää. Emme tiedä, mitkä asiat hänet temppeliin toivat, mutta sen tiedämme, että hän lähti temppelistä kuultuna. Hän kantoi Jumalan eteen itsestään paljon enemmän kuin fariseus, jonka huolena oli lähinnä muut ihmiset ja oma riittävyys.

Kun ajattelet publikaania, muista ettei hän ollut halveksittu poikaressu. Uskonnollisten ihmisten keskellä hän oli halveksittu, mutta ei varmaan syyttä. Veronkerääjänä hän oli varakas valtiovallan edustaja, jonka vauraus perustui halveksitun miehittäjävallan Rooman hänelle antamaan erityisasemaan. Ja tämä asema teki hänestä hyljeksityn omiensa keskuudessa.

Luukkaan evankeliumissa hänen kaltaiset sosiaaliset hylkiöt esitetään Jumalan armon vastaanottajina. Publikaani ei tullut kuulluksi sen tähden, että hän oli ’poikaressu’ tai syntinen, vaan siksi, että hän antoi itsensä rukousaiheena Jumalalle – ilman varausta ja ilman minkäänlaisia takeita siitä, että Jumalan pitäisi kuulla häntä.

Jeesuksen kommentti rukoilijoista

Vertaus loppuu Jeesuksen yksinkertaiseen kommenttiin kahdesta rukoilijasta.

”Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”’

Publikaanin vanhurskaus oli Jeesukselle suurempi kuin fariseuksen lain tekojen suorittajana saavuttama ansiollisuus.

Fariseus käytti publikaanista rukouksessaan osoittelevaa muotoa ”tuo publikaani”, nyt Jeesus puolestaan käyttää fariseuksesta samaa muotoa ”tuo toinen”. Tosiasiassa hän oli se, joka lähti temppelistä tyhjänä. Hän tuli temppeliin täynnä itseään ja lähti sieltä samoin täynnä itseään. Publikaani sen sijaan tuli temppeliin tyhjänä, mutta hän lähti sieltä täynnä Jumalan armoa.

Huomaa vielä kerran, että me emme tavoita tämän vertauksen piikkiä niin kuin Jeesuksen kuulijat, koska heidän maailmassaan fariseus oli Jumalalle mieluinen ja publikaani iljettävä hylkiö.

Vertaus on havaintoesimerkki Jeesuksen aikaisemmin esittämästä periaatteesta:

”Joka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk. 14:11)

Tästä on kyse tässä vertauksessa. Uskonnollisesti arvostettu hurskastelija korotti itsensä ja hänet alennettiin. Vauras – tosin halveksittu – valtion virkamies alensi itsensä, ja hänet korotettiin.

Jeesuksen kertomus yllä kertoo ensisijaisesti omavanhurskaudesta vastakohtana todelliselle Jumalan Pojassaan takaamalle vanhurskaudelle. Hän puhuu siitä rukouksissamme.

Omavanhurskaus on itsensä kelvollisena näkemistä Jumalan silmien edessä siten, että tuntee olevansa joko itsessään kelvollinen tulemaan Jumalan pyhyyden eteen tai luulee hyvien tekojensa riittävän miellyttämään Jumalaa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tällä kertaa käsitellä tämän enempää omavanhurskauden teemaa, vaan kertomus antaa meille myös hyvän esimerkin rukouksen todellisesta luonteesta.

Mitä Jeesus opettaa rukouksesta?

Opettaessaan opetuslapsille Isä meidän -rukousta Jeesus sanoi:

”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.”

Vertauksessa tavataan kaksi rukoilijaa ja kaksi varsin erilaista rukousta. Toinen oli fariseuksen monisanainen, tyyliltään ylevä, mutta sisällöltään alhainen rukous.

Publikaanin rukous sen sijaan oli karun yksinkertainen, mutta sisällöltään täydellinen. Uskon, että fariseus rukoili sydämestään todella tarkoittaen joka sanalla sitä, mitä sanoi aivan kuten publikaanikin.

Jostain syystä Jeesus kuitenkin piti publikaanin yksinkertaista ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” -rukousta kelvollisempana. Syy ei ole lyhytsanaisuudessa vaan sisällössä.

• Publikaani ei korottanut itseään, vaan nöyrtyi Jumalan kasvojen eteen tunnustaen oman mitättömyytensä näin antaen tilaa Jumalan suurelle armolle ja rakkaudelle.

• Toiseksi publikaani tuli Jumalan eteen syvän tarpeen ajamana. Hän tahtoi kohdata Jumalan pyhyyden sillä uhallakin, että hän joutuu nöyrtymään tämän ja ihmisten edessä.

Publikaanin rukouksen ulkonainen yksinkertaisuus on koskettavaa. Hän ilmaisi syvimmän tarpeensa sanoin ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”. Siinä ei ole teatteria eikä näyteltyä dramatiikkaa. Se on rehellinen huuto aivan kuin ihmisellä, joka on hengen hädässä huutaa ”Apua! Auttakaa!”.

Sanon vielä saman tuon alussa siteeraamani Blancan kappaleen kertosäkeen sanoin:

”En tarvitse lasimaalauksia
tullakseni pestyksi hänen veressään.
Minun ei tarvitse olla täydellinen, ei asetella kauniita sanoja
ollakseni tarpeeksi, ei
tahdon vain Jeesuksen ja hänen tosi rakkauden
Siis jotain mitä kaipaan syvällä sisimmässäni,
joten voit jättää uskontosi kotiisi.” (Blanca, Real Love)

Entä mitä Jeesus opettaa väheksymisestä?

Jeesuksen vertauksen opetus ei koskenut vain rukoilemista. Se puhuu myös siitä, miten voimme uskonnollisuuden nimissä väheksyä tai syrjiä ihmisiä. Voimme tehdä sitä fariseuksen tavoin jopa lähestyessämme Jumalaa, mutta myös sanoin tai teoin päivittäisessä kanssakäymisessä.

Jotain sellaista ilmeisesti tapahtui Jeesuksen kuulijoiden joukossa, koska Luukas siihen vertauksen aluksi viittasi:

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen”

Kotiläksynä jätän sinut pohtimaan Jeesuksen kertomusta vielä kerran kahdesta perspektiivistä.

Ensinnä pyydän sinua asettumaan vertauksessa tuon fariseuksen paikalle ja pohtimaan sitä, kuka on sinun ’publikaanisi’ ja miten hän on joutunut sille paikalle sinun elämässäsi? Miten sinä menettelet, kun sinun publikaanisi astuu sinun ’kotikentällesi’?

Toisaalta tahdon sinun asettuvan vertauksessa myös tuon publikaanin paikalle. Mieti millaisessa tilanteessa tai ympäristössä olet kokenut jotain samaa ulkopuolisuutta kuin tuo vertauksen publikaani temppelissä? Hänellä oli asiaa Jumalalle, mutta kynnys temppeliin oli valtava.