Ihmisen logiikan mukaan ”enemmän on parempi” tai niin kuin sanalasku sanoo ”ei vara venettä kaada”.Ihminen puhuu minimistä ja maksimista, kun taas Jumalan maailmassa kaikki on täsmällistä. Mitä enemmän on resursseja ja voimaa käytössä, sen paremmat edellytykset on onnistua.

Edelleen ihminen puolestaan laskee tarvitsevansa ’pelivaraa’. Hän tahtoo varata mieluummin vähän yli tarvittavan siltä varalta, että tapahtuu jotain yllättävää, mitä ei välttämättä osata ennakoida.

Tilanteita, joissa me ihmiset toimimme toistuvasti juuri tällä tavoin on vaikka kuinka paljon. Varautuminen juhlien väkimäärään, eväsretken eväiden määrässä, jne. Varaudumme aina myös useamman erilaisen sään mukaan, ihan siksi, että kun sitä ei ikinä tiedä… Tarve ihannoida paljoa ja varautua mieluummin liialla onkin lähtöisin siitä, että me ihmispolot emme tiedä kaikkea emmekä osaa askareissamme huomioida kaikkea.

Jumalan riittävyyden laki

Jumala sen sijaan ei ole tällaisen inhimillisen ’vajavaisuuden lain alainen’. Jumalan ’varautumisen matematiikka’ ei täten sekään toimi ihmisen matematiikan tavoin. Jumala toimii lähtökohtaisesti riittävyydestä käsin. Siinä, missä me paikkaamme riittämättömyyttämme liialla, Jumala tuntee täysin riittävyyden rajat – ei vain alarajaa, vaan todellakin rajat.

Herran ei tarvitse pelätä jäävänsä jostain vajaaksi eikä hänen näin ollen tarvitse varautua ylimääräiseen tai yllättävään. Jumalan matematiikka lähtee ajatuksesta, että Jumala itse on riittävä eikä hän lisäksi tarvitse mitään, jotta jokin tulisi täytettyä.

Voisi jopa luulla, että riittävyyden laki tekisi Jumalana olemisesta ’tylsää’, mutta kun katsoo luomakuntaa, jonka hän on luonut riittävyydestä käsin, huomaa ajatuksen perättömäksi. Jumalan maailma ei ammenna sisältöä riittämättömyydestä, vaan riittävyydestä.

Niukkuuden periaate Jumalan riittävyyden opiksi

Toinen Jumalan matematiikkaa hallitseva piirre on, että hän tahtoo opettaa meitä riittämättömyydessämme tuskailevia ihmisiä luottamaan häneen. Hän tahtoo meidän oppivan näkemään oman riittämättömyytemme yli hänen riittävyyteensä. Hän ei tahdo ihmisen esimerkiksi luottavan antamansa siunauksen suuruuteen, vaan häneen itseensä.

Jumalan riittävyyttä ei opita sillä, että hän antaa ihmiselle runsauden sarven, vaan siitä, että ’riittämättömyytensä riivaama’ ihminen kerta toisensa jälkeen tukeutuu Jumalaan ja kohtaa hänen riittävyytensä. Ehkäpä juuri tästä syystä Jumala ei juuri siunaa omiaan siten, että he voivat sen jälkeen turvata kerran saatuun siunaukseen ollen ikään kuin riippumattomat Jumalan avusta.

Jotta ihminen oppisi turvaamaan Herraan, pitää Jumalan – koulutuksen vuoksi – pudottaa joskus vähäkin liika pois ihmisen näkemistä mahdollisuuksista. Jumalan kunnia kirkastuu siinä, missä ihmisen omat keinot loppuvat. Ihmisen silmissä tällainen tilanne voi vaikuttaa kestämättömältä – aivan kuin joutuisi toimimaan puutteesta käsin. Mutta on niin, että me ihmiset emme näe Jumalan suuruutta, ellei hän meille sitä erityisesti näytä.

Kutsun tätä Jumalan niukkuuden periaatteeksi. Siinä asettuvat vastakkain ihmisen ’enemmän on parempi’ ja Jumalan täydellisen riittävyyden matematiikat. Eikä liene kahta sanaa siitä, kumpi joutuu lopulta häpeään.

Jotta ihminen voisi oppia turvaamaan Luojaansa elämän riittävyyden lähteenä, hänen pitää ensin kohdata oma puutteenalaisuutensa ja siinä Jumalan riittävyys. Se näkyy juurikin Jumalan niukkuuden periaatteessa siinä, ettei ole lainkaan tavatonta huomata, kuinka Jumalan käsissä asiat tapahtuvat juurikin riittävyydestä käsin – ei puutteesta eikä liiasta, vaan riittävyydestä. Siinä tulee Jumalan suuruus esiin; hän ei arvioi, vaan tekee juurikin oikein.

Esimerkki niukkuuden periaatteesta

Hyvä esimerkki mainitusta Jumalan niukkuuden periaatteesta löytyy Tuomarien kirjasta ja sieltä tuomari Gideonin elämästä. Tällä kertaa en viittaa kuuluisiin ”Gideonin villoihin”, mikä on toki sekin kertomus Gideon paran epäilystä Jumalan riittävyyttä ja tahtoa kohtaan (Tuom. 6:11-40). Jumala itse asiassa on koko Gideonin elämän ajan perin kärsivällinen Gideonia hallitsevaa epävarmuuteen taipuvaista luonteenpiirrettä kohtaan. Se käy myöhemmin ilmi esimerkkikertomuksessakin.

Gideonin elämä puhuukin sen puolesta, että kenenkään ei tarvitse olla uskon sankari uskonsa määrässä ollakseen voitokas Jumalan palvelija. Riittää, kun on uskollinen sen uskon lahjan mukaan, mitä Herra on suonut. Voitokas elämä Kristuksessa ei ole ensisijaisesti uskonvahvuutta, vaan Jumalan ihmetekoja elämässä.

En siis viittaa niukkuuden periaatteella Gideonin kutsuun, vaan Jumalan niukkuuden ja riittävyyden matematiikasta opettaa seitsemännen luvun kertomus (Tuom. 7:1-22), kun Jumala lähetti Gideonin kohtaamaan midianilaisia, jotka olivat hänen joukoilleen ylivoimainen voimakas vastus jo lähtökohtaisesti.

”Gideon, jota sanottiin myös Jerubbaaliksi, lähti heti seuraavana aamuna liikkeelle koko sotajoukkonsa kanssa ja leiriytyi Harodin lähteelle. Midianilaisten leiri oli sieltä pohjoiseen, laaksossa Moren kukkulan juurella.” (Tuom. 7:1)

Tekstissä mainittu nimi Harod merkitsee ”vavista”, mikä viitannee nimenä joko Israelin joukkojen mielentilaan taisteluun lähtiessä tai midianilaisten reaktioon kertomuksen lopulla. Lähtökohta kertomukselle oli, että Gideon oli sotajoukkoineen noin 6 – 7 km päässä vihollisarmeijasta. Kumpikin osapuoli odotti toisen avaussiirtoa.

Jos siis muistamme Gideonin villoistaan ja toistuvista epäilyistä, että tokkopa Jumala häntä auttaa, niin Jumalan päätös lähettää ’epäilijöistä suurin’ kohtaamaan täysin ylimitoitettua vihollista, osoittaa Jumalalta häneltäkin melkoista huumorintajua. Toisaalta Gideon, jos kuka, tarvitsi kipeästi oppitunnin Jumalan niukkuuden periaatteesta.

Älä luota omaasi, vaan luota Herraan

Niin kuin Gideonilla ei olisi ollut vaikeuksia luottaa selviävänsä taistelusta jo lähtökohtaisesti 32 000 miehen armeijalla, Herra päätti laitta Gideonin armeijan vieläkin alimittaisemmaksi. Voimme vain kuvitella vihollisen suuruutta, jos 32 000 miestä tuntui riittämättömältä armeijalta sen kohtaamiseen.

Kertomuksen ensimmäinen jakso (Tuom. 7:1-8) kertoo, miten Jumala pienensi Gideonin sotajoukon murto-osaan siitä, mitä sen koko oli aluksi:

”Herra sanoi Gideonille: ”Sinulla on liian paljon väkeä mukanasi. En voi antaa miestesi voittaa midianilaisia. Silloinhan Israel saattaisi ottaa voitosta kaiken kunnian ja sanoa: ’Me saavutimme voiton omin voimin.’ Kuuluta joukoillesi: ’Jokainen, joka pelkää, kääntyköön takaisin ja menköön Gileadin vuorille.'” Sotajoukosta kääntyi takaisin kaksikymmentäkaksituhatta miestä, ja jäljelle jäi kymmenentuhatta.” (Tuom 7:2-3)

Herra otti armeijasta kaksi osaa kolmesta pois – eikä kyseessä ollut Jumalan suunnitelma minimoida miehistötappiot epätoivoisessa taistelussa. Kyse oli niukkuuden periaatteesta; tilanteen piti näyttää inhimillisesti katsottuna epätoivoiselta, jotta Jumalan kunnia käy voitossa kirkkaasti ilmi. Jos olisi jäänyt puhetta siitä, kuinka Gideon löi valiojoukoilla vihollisen, mitä luulet olisiko Gideon ollut sen jälkeen sitoutuneempi luottamaan Jumalaan vain valiojoukkoonsa?

Aivan kuin ei olisi riittänyt se, että 2 / 3 entuudestaan ihmisen näkökulmasta aivan liian pienestä sotajoukosta otettiin pois, Jumala jatkoi edelleen samalla linjalla vieläpä radikaalimmin vähennyksin:

”Herra sanoi Gideonille: ’Väkeä on vieläkin liikaa. Vie miehesi veden äärelle, niin minä erottelen heidät siellä. Minä sanon sinulle, ketkä sinun on otettava mukaasi ja keitä et saa ottaa.’ Gideon vei väkensä veden äärelle, ja Herra sanoi hänelle: ’Erota kaikki ne, jotka latkivat vettä kielellään niin kuin koirat, niistä, jotka laskeutuvat polvilleen juomaan.’ Niitä, jotka latkivat vettä kielellään, oli kolmesataa miestä; kaikki muut laskeutuivat polvilleen ja ammensivat kädellä vettä suuhunsa. Herra sanoi Gideonille: ’Näiden kolmensadan vettä latkivan miehen voimalla minä pelastan Israelin ja annan midianilaiset sinun käsiisi. Koko muu joukko palatkoon kotiin.’ Gideon lähetti kaikki muut israelilaiset kotiin ja piti itse vain nuo kolmesataa miestä. He ottivat mukaansa kaikki eväsruukut ja torvet. Midianilaisten leiri oli laaksossa israelilaisten alapuolella.” (Tuom. 7:4-8)

Näin Jumala toimii silloin tällöin meidänkin elämässämme. Hän ottaa meiltä pois ’liian’, mitä me pidämme jopa tuiki tarpeellisena. Sen mitä näennäisesti puuttuu hän korvaa omalla riittävyydellään ja pyytää meitä luottamaan itseensä. Se on Jumalan tapa toimia tänäkin päivänä. Vähentämällä voimavaroja ja madaltamalla näkymiä, hän tuo itsensä näkyviin.

Herra kehottaa meitä katsomaan häneen ja luottamaan häneen todellisena apuna mieluummin kuin tavoittelemaan ’lottovoittoja’ siellä täällä Jumalan nimissä. Jumala mieluummin otti Gideonilta pois loputkin ’liiat’ kuin olisi vaikka lähettänyt toisia armeijoita hänen avukseen.

Kertomuksen lukijoina meidän on helppo hyväksyä Jumalan niukkuuden periaate, koska näemme sen tarkoituksen kyllin selvästi. Vaan miten onkaan omassa elämässämme? Otammeko sen silloin yhtä halukkaasti vastaan iloiten siitä, että Jumala opettaa meitä luottamaan häneen…

Minä riitän sinulle

Kertomus Gideonin ja midianilaisten kohtaamisesta on kirjoitettu Tuomarien kirjan seitsemänteen lukuun (Tuom. 7:1-25). Ellet ole sitä vielä lukenut, niin luo se viimeistään nyt omasta Raamatustasi. En käy tässä läpi koko kertomusta, käsittelen vain osan, mikä on oleellista aiheen kannalta.

Ennen taisteluun ryhtymistä Herra riisui Gideonin inhimillisestä toiveista käydä tasaväkiseen taisteluun puhumattakaan sen voittamisesta. Herra ei kuitenkaan aikonut lähettää Gideonia taisteluun omasta riittämättömyydestä käsin.

Siirrymme toiseen vaiheeseen Jumalan matematiikan tunnilla. Oli aika avata Gideonin silmät näkemään Jumalan riittävyys siellä, missä näkyy pelkkää riittämättömyyttä ja epätoivoa. On aika kiinnittää Gideonin katse mestariin olosuhteista tai hänestä itsestään Kertomus jatkuu näin:

”Sinä yönä Herra sanoi Gideonille: ’Hyökkää midianilaisten leiriin. Minä annan heidät sinun käsiisi. Mutta jos sinua pelottaa hyökätä sinne, niin mene itse ensin leiriin palvelijasi Puran kanssa ja kuuntele, mitä siellä puhutaan. Siitä saat rohkeutta käydä leirin kimppuun.’ Gideon meni palvelijansa Puran kanssa leiriin sen etuvartioille asti. Laaksossa oli midianilaisia, amalekilaisia ja itäisen autiomaan paimentolaisia kuin heinäsirkkoja, ja heillä oli kameleita lukematon määrä, kuin hiekanjyviä meren rannalla. Kun Gideon pääsi lähelle vartiota, muuan mies oli juuri kertomassa toverilleen untaan. Mies sanoi: ’Näin unta, että ohraleipä vieri leiriimme ja törmäsi telttaan. Teltta kaatui ja lysähti kasaan.’ Hänen toverinsa sanoi: ’Se ei voi merkitä mitään muuta kuin israelilaisen Gideonin, Joasin pojan, miekkaa. Jumala antaa meidät ja koko sotajoukkomme hänen käsiinsä.’ Kuultuaan unen ja sen selityksen Gideon kumartui maahan ja rukoili. Sitten hän palasi israelilaisten leiriin ja sanoi: ’Ylös kaikki! Nyt Herra antaa teidän lyödä midianilaiset!’” (Tuom. 7:9-15)

Etenkin viimeisessä jakeessa Gideonin reaktio on yllättävä: ”Ylös kaikki! Nyt Herra antaa teidän lyödä midianilaiset!” (Tuom. 7:15). Siinä puhuu sama mies, joka tavan takaa oli epäilemässä riittävyyttään Israelin tuomarina! Sama mies, jolle oli vaikea lähteä taisteluun 32 000 sotilaan voimin uhkui nyt voitontahtoa 300 sotilaan miniarmeijalla.

Mitä oli tapahtunut? Vain yksi asia: Gideon näki Jumalan mahdollisuudet ja tunsi kulkevansa hänen tahdossaan. Gideon oli jälleen kerran elämässään sisäistänyt Jumalan matematiikan ’paradoksin’: siellä missä inhimillinen riittämättömyys kukoistaa, siellä Jumalan riittävyys hallitsee.

Jumalan voitto

Kertomuksen lopussa ei jää epäselväksi kuka voitti ja kenet. Jumala löi midianilaisten armeijan. Ei varmastikaan kukaan korottanut Gideonin nimeä suurten sotapäälliköiden luetteloon tällä voitolla. Herran nimi tuli kirkastettua:

”Hän jakoi kolmesataa miestään kolmeen osastoon, antoi jokaiselle miehelle torven ja ruukun, jonka sisään oli kätketty palava soihtu,
. . .
Kun Gideonin kolmesataa miestä puhalsivat torviinsa, Herra pani midianilaiset käymään ase kädessä toistensa kimppuun. Sotajoukon rippeet pakenivat Bet-Sittaan, Sereran suuntaan, ja aina Tabbatin luona virtaavalle Abel-Meholan purolle saakka.” (Tuom 7:16-23)

Voitto ei ollut 300 valitun taistelijan urhoollisuudessa, vaan siinä, että Jumala itse taisteli heidän edellään. Todennäköisesti tuo 300 oli juuri se määrä sotilaita, mitä Jumala tarvitsi suunnitelmansa toteuttamiseksi. Heillä jokaisella oli tärkeä asema Jumalan suunnitelmassa, vaikka näyttäisi siltä, ettei Jumala olisi tarvinnut heitäkään.

Ehkäpä 300 sotilasta Gideonin rinnalla olivat hekin kaikki oppimassa arvokasta oppituntia Jumalan riittävyydestä. Taistelu oli voitto heille kaikille – voitto Jumalan nimessä. Gideon ei hänkään jäänyt voitotta: Gideon voitti pelkonsa.

Yhdessä Gideon ja hänen armeijansa saavuttivat jotain, mitä me tänään sittemmin muistelemme Jumalan suurena voittona. Tarvittiin kuitenkin joukko uskollisia, jotta tämä kertomus voi muuttua meille kaikille tiettäväksi.

Kenenkään ei tule vähätellä sen enempää Gideonin kuin yhdenkään hänen sotilaansa osuutta ’taistelussa’ – he kaikki olisivat voineet valita jättäytyä sivuun. Tuskinpa he kaikki olivat elämäänsä kyllästyneitä sotilaita, jotka olivat marssimassa varmaan kuolemaan! – Ei, he olivat Jumalalle uskollisten joukko. He olivat palvelijoita, jotka peloista ja olosuhteista huolimatta uskoivat Herran lupaukseen.

Missä minä seison?

Kysymys kuuluu: kummassa joukossa minä seison? Niiden 300 joukossa elämässä todeksi Jumalan ihmetekoja vai niiden yli 30 000 joukossa, jotka seurasivat ’turvallisen’ välimatkan päästä, kun Jumala toimii?

Uskaltaudunko tilanteen tullen lähteä Jumalan kouluun oppimaan pitkän oppimäärän Jumalan matematiikkaa? Voisinko todella minäkin päästä näkemään, miten Jumala tekee suuria siellä missä minä elän pientä elämääni? Voisiko Jumalan nimi tulla kirkastetuksi aivan uudella tavalla?

Näitä kysymyksiä voi jatkaa loputtomiin; oleellista ei kuitenkaan ole minun mahdollisuuteni tai suunnaton ihmisen rohkeus, vaan Herra Jumala itse – uuden elämän antaja ja ikuinen lähde. Yksi elämän suuria oivalluksia on kääntää katse riittämättömyydestä Jumalan riittävyyteen.

Onko todella niin, että Herramme Jeesus Kristus on täsmälleen riittävä siellä, missä me näemme riittämättömyyden tai odotamme Jumalan avaavaksi runsauden sarvensa ennen kuin uskaltaudumme eteenpäin? Olisiko sittenkin aika nostaa katse pois itse ja ympäristön riittämättömyydestä ja katsoa Herraan.

Voisiko olla jopa niin, että Herra olisi varannut sinulle samanlaisen oppitunnin kuin Gideonille? Voisiko olla, että on uskaltauduttava kohtaamaan riittämättömyys löytääkseen Jumalan riittävyyden – mene ja tiedä!

Pohdittavaa

Haluanko vain sitä, mitä silmät näkevät ja korvat kuulevat?
Olisinko valmis haluamaan elämältäni enemmän, mitä riittämättömyyteni edellyttää?