Teksti on kolmas ja viimeinen osa sarjaan John Wesleyn pienryhmäkäyttöön laatimasta ohjeesta, joka tunnetaan nimellä ”The General Rules”. Osallistumisen ainoa vaatimus oli ”halu paeta tulevaa vihaa ja pelastua synneistään”. Wesleyn tulkinta tästä oli, että jos ihminen todella sydämestään haluaa pelastua synneistään, ei halun synnyttämä hedelmä voinut olla näkymättä ihmisen elämässä.

Wesley edelleen kirjoitti auki sen, mitä hän tarkoitti ”halulla paeta tulevaa vihaa”. Hän puki asian käytännöllisen ohjeen muotoon, mistä muodostui sittemmin kolmekohtainen ohje, jota noudatettiin metodistiherätyksen pienryhmissä. Se ei ole vaatimus, vaan päinvastoin luonnollinen seuraus elävästä uskosta, jonka ihminen on saanut vastaanottaa sydämeensä lahjana Herralta Jeesukselta.

Toisin sanoen sydämestään vilpittömästi pelastusta etsivä ihminen tuottaa ohjeen mukaista elämää kuin luonnostaan. Ohjeeksi kirjoitettuna hedelmä näkyi kolmessa kehotuksessa, jotka ovat:

1. ”Vältä väärää” – ”do no harm”

2. ”Tee hyvää” – ”do good”

3. ”Säilytä Jumalan armon yhteys” – ”attend upon the ordinances of God”

Nyt käsittelen viimeistä kolmatta kohtaa, joka käytännössä antaa arvon kahdelle ensimmäiselle säännölle. Kolmannen kohdan voi kääntää Wesleyn perimmäistä ajatusta mukaillen myös kehotukseksi ”pysyä Jumalan rakkaudessa”.

Kolmas kehotus käytännössä punnitsee kahden ensimmäisen kehotuksen arvon. Jos viimeinen kohta ei toteudu yksilön tai seurakunnan elämässä, ovat ponnistelut väärän välttämiseksi tai hyvän tekemiseksi turhuutta. Jos taas kolmas kohta toteutuu ihmisen tai koko seurakunnan elämässä, kirkastuu sen myötä kahden ensimmäisen ohjeen säännöt.

Wesleyn ohjeen perimmäinen tarkoitus

Suorasanainen käännös Wesleyn kolmannesta ohjeesta ei kerro perimmäistä ajatusta, jota hän itse ajatteli ohjeen taustalla. Pedanttiin tapaansa hän antoi abstraktille ohjeelle käytännöllisen muodon, mikä tässä tapauksessa tuottaa jopa harhaanjohtavan lopputuloksen, ellei tunne hänen teologiaansa tapojen taustalla. Suorasanainen käännös kolmannesta ohjeesta pidemmässä muodossa kuuluu jokseenkin tällä tavalla:

”Kolmanneksi: Säilytä Jumalan armon yhteys ottamalla osaa Jumalan armonvälineisiin, joita ovat: jumalanpalvelus, Jumalan sanan kuuleminen ja tulkinta, Herran ehtoollinen, rukous yhdessä ja yksin, Kirjoitusten tutkiminen, paasto ja pidättyvyys.” (John Wesley, General Rules)

Luettelo armonvälineistä muodostuu käytännössä niistä keinoista, joilla jokainen uskova vaalii ja hoitaa uskonelämää kuin luonnostaan.. Ne ovat luontainen osa sitä normaalia uskovan elämänmuotoa, jolla hän hoitaa kalleinta lahjaansa: pelastavaa uskoa.

Verrataan uskon lahjaa vielä vaikkapa kallisarvoiseen helmeen, niin kuin Jeesuskin teki vertauksessa Taivasten valtakunnasta (Matt. 13:45-46). Helmen omistaja, joka arvostaa helmen kalleimmaksi aarteeksi maanpäällä, tekee varmasti kaikkensa, että hänen aarteensa säilyy hyvänä ja tallessa. Hän kiillottaa sitä, tomuttaa pölyt, säilyttää helmen huolellisesti turvassa ja näyttää sitä ylpeänä heille, jotka hän on kutsunut vierailemaan kotiinsa.

Samoin on uskon lahjan kanssa – se on kallein aarteemme maanpäällä. Emmekö pidä siitä hyvää huolta, vaali sitä ja turvaa aarteemme, ettei kukaan vie sitä meiltä? Ja toki mieluusti esittelemme aarteemme muille ihmisille, jotta he voivat ihailla, minkä valtavan aarteen olemme saaneet lahjana Jeesuksessa Kristuksessa. Näin teemme, koska kyseessä on kallein aarteemme, mitä emme tahdo kadottaa ja josta olemme totta vie ylpeät.

Wesleyn kolmannen ohjeen armonvälineet ovat niitä keinoja, joilla hän itse vaali ja hoiti omaa uskonelämäänsä. Hänelle yksikään keinoista ei ollut vastentahtoinen suoritus tai yritys ansaita pelastusta; hän oli aikansa yrittänyt sitäkin, kunnes eräänä päivänä Jumalan rakkaus ja armo sai täyttää hänen sydämensä.

Avain Wesleyn kehotuksen ”säilytä Jumalan armon yhteys” ymmärtämiseen on sanan ”armonväline” ymmärtämisessä. Armonväline ei tarkoita hänen sanastossaan ainoastaan sakramentteja, kuten termin usein kuulee luettavan.

Armonväline on paljon laajempi käsite. Se sisältää käytännössä kaikki ne armon välikappaleet ja keinot, joita Jumala käyttää rakkaudessaan lähestyäkseen meitä hänestä etääntyneitä ihmisraukkoja. Luettelon asiat ovat juurikin näitä. Ne eivät ole ihmisen ponnistuksia saavuttaa Jumala, vaan ne ovat Jumalan armon välineitä, joilla Herra Jumala lähestyy meitä. Ne ovat jokainen jotain sellaista, mikä avaa ihmisen sydämen kuulemaan Jumalan Pyhän Hengen puhetta.

Puhumme siis yksinkertaisesti kehotuksesta pysyä Jumalan armossa ja rakkaudessa. Armonvälineiden kautta tulemme Herran Jeesuksen eteen etsimään tosi elämää.

Kehotus pysyä Jumalan rakkaudessa

Jumalan armo ja rakkaus on ainut kestävä totuus ja arvopohja tässä maailmanajassa rakentaa pysyvää ja sellaista, millä on arvoa. Jos kilvoittelu väärän välttämiseksi tai hyvän tekemiseksi ei ole Jumalan rakkauden tuottamaa hedelmää, vaan vaikkapa itsekästä yritys ansaita arvostusta ihmisen silmissä, ovat kaikki ponnistelumme arvottomia. Vastaavasti pieninkin laupeuden teko, kun se vain on Jumalan rakkauden synnyttämää, on arvokkaampi kuin yksikään itsekäs hyvä työ.

On kysymys armon yhteyden säilyttämisessä. Se on pysymistä Jumalan rakkaudessa. Se kehottaa antamaan tilaa Jumalan rakkaudelle toimia keskellämme, eduksemme. Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa uskovia tästä kirjeensä jaksossa, jossa hän kehottaa seurakuntalaisia säilyttämään seurakuntayhteyden elävänä jokapäiväisessä elämässä. Hän kirjoittaa näin:

”Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” (Hepr. 10:24)

Kirjoittaja linkittää toisiinsa hyvät teot ja yhteyden vaalimisen yhdessä rakkauden kanssa. Ilman rakkautta ei yhteys eikä hyvät teot palvele Jumalan tarkoitusta.

Samoin apostoli Paavali muistuttaa meitä samasta asiasta. Hän kuvaa, miten ensisijaisen tärkeä vaikutin Jumalan rakkaus on elämässämme. Teksti on suurimmalle osalle tuttu hääpuheista, mutta alkujaan se ei ole hääpuhe, vaan voimakas kehotus seurakunnalle muistutukseksi siitä, miten seurakunnassa on tarve vaalia Jumalan rakkautta enemmän kuin mitään muuta aivan kaikessa:

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.” (1. Kor. 13:1-3)

Rakkaus on ainoa kestävä pohja rakentaa elämää, enkä puhu nyt ihmisen kovin vajavaisesta kyvystä rakastaa, vaan puhun Jumalan rakkaudesta. Ja juuri Jumalan rakkaudessa Wesley kehottaa meitä pysymään ja antautumaan sen varaan kokosydämisesti.

Ilman Jumalan rakkautta kauneinkin aikomus tai teko on tyhjä, kuten Paavali kirjoittaa. Jos Jumalan rakkaus ei asu meissä, olemme tyhjiä, tyhjänpuhujia ja vailla toivoa paremmasta. Kun taas Jumalan rakkaus asuu sydämessäni, minulla on koko elämä ja kaikki sen mukana. Seurakunta, joka pysyy Jumalan rakkaudessa, on mitä väkevin todistus Jumalan työstä!

Esimerkkinä Efesoksen seurakunta

Edellä käsitellyn on vaara jäädä epämääräiseksi ja abstraktiksi, joten konkretisoin sitä vielä yhden Raamatusta poimitun esimerkin kautta. Otan esimerkiksi Ilmestyskirjasta Efesoksen seurakunnan, jotta voin vähän avata sitä, mitä edellä tarkoitin. Rakkauden apostoli kirjoittaa näin Efesoksen seurakunnalle:

”Kirjoita Efesoksen seurakunnan enkelille: ’Näin sanoo hän, jolla on oikeassa kädessään seitsemän tähteä ja joka käyskentelee seitsemän kultajalkaisen lampun keskellä:

Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi.

Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan.” (Ilm. 2:1-5)

Efesoksen seurakunta edustaa Apostolien teoissa, Paavalin kirjeissä ja vieläpä Johanneksen ilmestyksessä kelpo seurakuntaa. Paavalin aikaan Efesos oli seurakuntana asiallisesti järjestynyt ja selkeästi monia muita Uudessa testamentissa mainittuja seurakuntia kasvaneempi laadullisesti melko monella mittarilla tarkasteltuna. Efesoksen voi sanoa olleen inhimillisesti arvioituna monella tapaa ihanneseurakunta, jollaisen tahtoisimme oman seurakuntammekin olevan.

Tuskin Efesoksen seurakunnan tilanne oli päällisin puolin paljoa muuttunut vuosisadan loppupuolelle tultaessa, kun apostoli Johannes kirjoitti Patmoksen vankisaarelta siteeraamaani kiertokirjeen Aasian-provinssin seitsemälle seurakunnalle. Tuon kirjeen me tunnemme Ilmestyskirjana. Ja mitä Efesoksen tilanteesta tiedämme tuolloin, näemme sen ansioituneen monessa, sillä seurakunta sai paljon kiitosta Kristukselta.

• Efesos oli vainottu seurakunta, jossa moni sen jäsenistä oli maksanut uskostaan kovimman mahdollisen hinnan – marttyyrikuoleman. Oli paljon heitä, joita todennäköisesti oli kidutettu uskonsa vuoksi.

• Samoin seurakunta oli taistellut myös sisältäpäin hyökännyttä vihollista vastaan menestyksekkäästi. Tuo vihollinen on kavalampi kuin vaino. Vaino yhdistää seurakuntaa, mutta tämä toinen vihollinen repii seurakunnan kappaleiksi sisältä päin. Sen nimi on harhaoppi. Se erehdyttää ihmiset pois totuudesta, mutta myös yllyttää heidät taistelemaan toisiansa vastaan. Rakastavat ihmissuhteet joutuvat väistymään oikeassa olemisen edestä. Ja tätäkin vastaan Efesoksen seurakunta oli joutunut taistelemaan, mutta mitä ilmeisemmin toistaiseksi se oli voittanut nämäkin taistelut.

Päälle päin tarkasteltuna Efesoksen seurakuntaa Johanneksen todistuksen perusteella, uskon sen olevan edelleen ihmissilmään mitä parhain seurakunta. On hämmästyttävää, ettei Jeesus kuitenkaan antanut seurakunnalle puhtaita papereita.

Jeesus tunsi ”seurakunnan sydämen” ja tiesi, ettei kaikki ole sitä, miltä se ulospäin näyttää. Tästä syystä Jeesus Johanneksen näyssä puhutteli Efesoksen seurakuntaa kovasanaisesti. Se nuhteli seurakuntaa asiasta, mikä pysäyttää meidätkin lukijana miettimään omaa tilaamme:

”Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan.” (Ilm. 2:4-5)

Seurakunta oli ”luopunut ensi ajan rakkaudesta” tai kuten KR1933/38 sen kääntää se oli ”hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.” Kumpikin käännös puhuu yhdestä ja samasta asiasta: ensirakkaudesta (’τὴν ἀγάπην σου τὴν πρώτην’). Kreikan kieli puhuu ”järjestyksessä ensimmäisestä jumalallisesta agape-rakkeudesta”.

Jeesuksen nuhde ei ollut luonteeltaan pieni korjausliike, jolla hyvästä tehdään vieläkin parempi, vaan ensirakkauden hylkääminen oli perustava ongelma. Siitä oli tehtävä parannus, jotta seurakunta säilyy. Ulkonaisesti tekemineni saattoi näyttää mallikkaalta, mutta ydin oli päässyt mädäntymään, mikä uhkasi mädättää koko hedelmän.

Ensirakkaus

Entä mitä Johannes mahtoi tarkoittaa, kun hän kirjoitti Efesoksen seurakunnan terveisiin, ettei Kristus hyväksy sitä, ”että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta”? Mitä sinä ajattelet tässä ensirakkauden tarkoittavan?

Ensirakkaus assosioidaan monesti ihastukseen ja rakkauden ensimmäisiin hekuman hetkiin, kun rakkaus on sokea ja tunteet kuohuvat syvällä sisällämme. Ensirakkauden ajatellaan tarkoittavan tunnetta, jolloin sydän pakahtuu rakkaudesta, kaipuusta ja rakastetun läsnäolon täydellisestä ihanuudesta.

Kysyn silti, onko tosiaan niin, että kun rakkaus ajan myötä syvenee ja löytää tasapainon koko elämää ruokkivana voimana, Jeesus kehottaa unohtamaan sen ja palaamaan kuluttavaan ihastuksen aikaan? Kun rakkaus kasvaa ensirakkautta syvemmälle, alkuajan kuluttava rakkauden polte tasaantuu turvalliseksi luottamukseksi ja kestäväksi rakkaudeksi, niin tarkoittaako se muka sitä, että ensirakkaus olisi sammunut? Kehottiko Jeesus seurakuntaa palaamaan takaisin ensimmäiseen huumaan ja luopumaan rakkaudesta, joka oli kantanut sitä ja saanut monet sen jäsenistä uhraamaan henkensä Herran nimen tähden? Kehottiko Jeesus seurakuntaa palaamaan hetkeen, jossa rakkaus leimahti ensimmäistä kertaa?

Ja jos kehotus oli todella tämä, niin tarkoittaako se todella sitä, että kun tunteet tasaantuvat, niin olemme vaarassa kadottaa uskon aarteen ja lahjan? Onko siis usko sittenkin vain tuntevaa ’eros-rakkautta’ eikä olosuhteissa horjumatonta ’agape-rakkautta’?

Ensirakkaus Johanneksen kielessä

Lopetan arvailun ja kysyn asiaa apostoli Johannekselta, jonka sanastolla kirjeen Efesoksen seurakunnalle laadittu osa on kirjoitettu. Uskon, että Johannes puki Herralta saamansa näyn ja profetian sanoiksi käyttäen juuri niitä termejä ja ilmaisuja, joita hän oli käyttänyt silloinkin, kun oli Efesoksessa läsnä ennen vankeutta Patmoksella.

Toki hän puhui seurakunnalle sillä kielellä, minkä seurakunta entuudestaan tunsi ja ymmärsi. Mitä siis ensirakkaus Johanneksen kielessä tarkoitti? Ehkä selkeimmän vastauksen tähän antaa Johannes itse, joten antaa Johanneksen vastata:

”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:9-10)

Ensirakkaus ei tarkoita rakkautta, jolla me rakastamme Jumalaa, vaan ensirakkaus on rakkautta, jolla Jumala ensin rakasti meitä, niin ”että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän”. Tämän rakkauden Efesos oli vaarassa hylätä – sen rakkauden, jolla Jumala rakastaa seurakuntaansa.

Efesoksen seurakunnasta oli ehkä tullut rakkaudessaan itseriittoinen, minkä vuoksi seurakuntalaisten kelvollinen vaellus ja vilpitön hyvyys eivät nousseet enää rakkaudesta Herraa Jeesusta kohtaan. Se rakkaus, mikä heillä oli, oli unohtanut ensimmäisen rakkauden. He olivat vaarassa kääntyä kokonaan pois Jumalan rakkaudesta ja alkaa noudattamaan inhimillisiä päämääriä.

Seurakunnan vaellus voi kestää hyvinkin ulkoisen tarkastelun, vaikka sen motiivi olisi ainoastaan humaani rakkaus lähimmäistä kohtaan. Jumalan näkökulmasta seurakunta oli kuitenkin kadottanut oleellisimman – ensimmäisen rakkauden lahjan.

Ajattelepa esimerkiksi isän tai äidin rakkautta lastaan kohtaan. He tekevät kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen, koska he rakastavat lastansa. He rakentavat ja vaalivat kodista paikan, jotta lapsen on hyvä olla ja asua heidän luonaan. He tekevät kaikkensa juurikin sen vuoksi, että he rakastavat lasta ja se on heidän rakkautensa kohde.

Mutta aivan yhtä hyvin vaikkapa rahalla ostettu mies ja nainen voivat tehdä kaiken kodissa kelvollisesti, mutta he tekisivät kaiken velvollisuudesta ja siksi, että kaikki näyttää hyvältä ulospäin. Olisiko koti enää rakkauden tyyssija lapselle, vaikka kaikki ulkoinen olisi aivan niin kuin ennenkin? Olen melko varma, että lapsi huomaa eron olla rakkauden kohteena tai pelkän huolenpidon kohteena.

Tästä on kysymys ensirakkauden kadottamisessa. Kaikki voi olla ulkoisesti kunnossa ja niin kuin pitää, mutta rakkauden kohde Herra Jeesus huomaa kyllä jotain puuttuvan. Kun seurakunta kadottaa ensirakkauden, se keskittyy näyttämään ja olemaan, kun taas ensirakkauden säilyttänyt seurakunta vaalii yhteyttä ja viipyy Kristuksessa hänen itsensä vuoksi.

Kun Jeesus Kristus astuu tänään sinun eteesi ja tarkastelee elämääsi, löytääkö hän sydämen, joka sykkii edelleen hänelle? Löytääkö hän hedelmän, jonka uskon lahjan on kasvattanut ensirakkaudessa häneen? Siitä on kyse ensirakkaudessa. Ei ole kyse siitä, miltä rakkaus tuntuu, miltä se tuoksuu, näyttää tai kuulostaa. On kyse vain ja ainoastaan siitä, ketä sinä rakastat? Jumala rakasti ensin ihmistä ja ensirakkaudesta puhuttaessa ihminen palaa juuri siihen rakkauteen.

Jos koet, että olet kadottanut rakkautesi kohteen kaiken muun jonninjoutavan sekaan, tänään on sinun päiväsi löytää tiesi takaisin ensirakkautesi luokse. Hän on nimeltään Jeesus Kristus. Tänään Jeesus pyytää sinua palaamaan takaisin hänen luokseen:

”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:9-10)

Vaalikaamme yhdessä toinen toistamme tukien ensirakkauden lahjaa, pysykäämme ensirakkaudessa ja antakaamme Jumalan armonvälineiden hoitaa uskoamme ja suhdettamme häneen. Hoitakaamme ja vaalikaamme ainutlaatuista suhdetta Herraan Jeesukseen. Pysykäämme näin tukevasti ensirakkaudessa – Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa ensirakkaus?
Miten rakkaus arvottaa ulkoiset teot?