Tänä vuonna olen tietoisesti jättänyt suunnittelematta lomani. Tarttumakohtia kalenteriin toki on, mutta silti väljyyttä riittää siten, että on mahdollista viettää lomaa hetken mielialan ja kunnon mukaan.

Läsnä oleminen hetkessä ei ole minulle vieras tuttavuus eikä se ole vaikeaa, mutta se on jotain, mitä ei opi täydellisesti taitamaan. Monien mukamas tärkeiden asioiden laittaminen syrjään vuoden työrupeaman jälkeen vaatii totuttelua. Tunnen itseni voipuneeksi.

Jos tahdon toipua ja levätä, on päästettävä irti arjen kuormista – henkisistä ja fyysisistä. Kuulostaa helpolta ja mukavalta, mutta stressaantuneelle mielelle irti päästäminen ei ole helppoa. Mieli on hirttäytynyt kiinni asioihin ja tekemiseen. On helpompaa vain tehdä ja mennä kuin pysähtyä olemaan ja löytämään arvonsa jostain muusta kuin siitä, mitä saa aikaiseksi tai edustaa toisille ihmisille. Tässä prosessissa on Jeesuksen sanoin kyse lienee jostain tämän suuntaisesta:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Kuten edellä totesin, paljon ajatustyötä tekevänä itselleni vaikeinta on kesyttää mieli, ettei se suotta laukkaa tulevaan tai jää kiinni menneeseen. Vaikka tekeminen loppuu, mieli tähyää tulevaa tai jää kiinni menneen virheisiin.

On viimeinen hetki pysähtyä Herran läsnäoloon ja olla hetki vailla vastuiden taakkaa tai suunnitelmia tulevasta. On aika laskea todellisia kustannuksia – siis niitä, jotka ovat alati läsnä: usko, vapaus, terveys, jne. Ne ovat todellisempia ja pysyvämpiä kuin ne harhakuvat joita arjessa tavoittelemme.

Joku voi kysyä, että miten jumalanpalvelija – ts. hengellisen työntekijä – voi muka voipua ”työn ja kuormien uuvuttamaksi”? Eikö minun pitäisi päinvastoin olla alati levännyt Herrassa jos kerran teen ’herrantyötä’? Jos seurakuntaelämä olisi pelkkää lepoa Herran läsnäolossa, näin toki varmaan olisi.

Lepoa uskonnon harjoituksesta

Jeesuksen esittämä kutsu ”tulkaa minun luokseni” on enemmän kuin tuleminen kirkkoon tai seurakunnan työn pyörittäminen. Se ei tarkoita siitä, mitä me kutsumme seurakunnalliseksi toiminnaksi. François Fénelon sanoo saman kysymyksen muodossa:

”Onko pelkkä Raamatun lukeminen, kirkossa käyminen ja ’suurien syntien’ välttäminen intohimoista kokosydämistä rakkautta Jumalaa kohtaan?”

Vai olisiko Jumalan läsnäolossa eläminen sitä? Rakkaus on suhde; se vaatii läsnäoloa ollakseen olemassa. Perustava ongelma jopa jumalanpalveluksissa on siinä, että emme saavu sinnekään etsien lepoa Herramme läsnäolosta, vaan kokoonnumme yhteen vain tehdäksemme sitä sun tätä toisillemme ja Jumalakin toki saa olla läsnä… Tämän sanon tietoisesti karrikoiden.

En sano, etteikö jumalanpalvelukseksi nimittämämme kokoontuminen olisi paikoin hyvää ja Jumalan mielenmukaista, mutta lepoa se ei välttämättä ole. Pahimmillaan se on puhdasta uskonnollisuutta ja parhaimmillaan uskonnon harjoittamista, mutta sellaisenakin se on kuluttavaa työtä, jos mieltämme sielläkin askarruttaa enemmän toiset ihmiset kuin läsnäolomme Herrassa.

Jos jumalanpalvelus surkastuu suorittamiseksi ilman Kristuksen läsnäolon lepoa, me väsymme. Toki tällöin väsymme hyvän asian vuoksi, mutta silti me väsymme. Teemme oikein ponnistellessamme evankeliumin eteenpäin viemiseksi, mutta on hyvä tunnustaa ettei se ole hengellisen levon vaan työn paikka.

Pelkkä hyvä tarkoitus ei muuta työtä levoksi. Tästä syystä tarvitsemme tasapainon työn ja levon välillä myös hengellisestä työssä – ja tähän Herramme Jeesus kutsuu meitä.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Esimerkiksi kova fyysinen työ ja unen puute saa sinut tuntemaan itsesi uupuneeksi. Tällaisesta uupumuksesta palaudutaan vain leväten. Niin mukava harrastus kuin polkujuoksu onkaan ja kuinka antoisia lenkit metsän keskellä ovatkaan, niin siitä huolimatta fyysisen ponnistuksen jälkeen keho tarvitsee lepoa. Näin siitä huolimatta, että mieli on tuollaisen lenkin jälkeen varsin levännyt.

Sama lainalaisuus pätee tunne-elämään ja henkiseen pääomaasi. Fyysinen lepo ei yksin riitä palauttamaan henkisestä väsymyksestä. Henkinen uupumus voi olla seuraus elämäsi kuormista ja kriiseistä, mutta se voi olla seuraus myös siitä, että kannat toisten ihmisten kuormia ja taakkoja mielessäsi. On henkinen väsymys syntynyt kuinka jaloista lähtökohdista tahansa, palautuminen siitä tarvitsee lepoa.

Jeesus palveli hänkin kansanjoukkoja ja opetti seuraajiaan lähes tauotta, mutta silti hän tarvitsi lepoa. Hän teki varmasti mitä hengellisintä työtä, mutta sekään ei vapauttanut häntä fyysisen unen eikä levon tarpeesta. Ja edelleen hänellä oli tarve levätä myös henkisesti – ja erityisesti Hengessä. Tätä lepoa hän hoiti esimerkiksi rukoillen ja viettäen aikaa yksinäisyydessä yhdessä Isän kanssa.

Lepoa läsnäolossa

Jeesuksen esimerkissä lepohetken ensisijainen laatusana ei ollut yksinäisyys. Se oli läsnäolo – sama läsnäolo, johon hän siis kutsuu meitäkin. Hengellinen lepo ei synny yksinolosta vaan läsnäolosta. Voit olla yksin viikkoja lepäämättä hetkeäkään hengellisesti. Yhtä hyvin voit olla 24/7 ihmishälinässä ja silti koet levänneesi hengellisesti. Avainsana on läsnäolo – Jeesuksen läsnäolo.

Jeesus lupaa, että jos tulet hänen luokseen – ts. olet läsnä hänen yhteydessään, niin hän antaa sinulle levon. Painotan vielä. Avainsana on läsnäolo. Se tarkoittaa kohtaamista Jeesuksen kanssa. Silloin sinä luovutat kantamasi raskaat taakat hänelle ja olet hänen edessään riisuttuna itsenäsi. Tuossa hetkessä olet vapaa arjen painoista ja ansioista. Et yritä ansaita paikkaasi. Olet läsnä Herrasi edessä omana itsenäsi – juuri sellaisena kuin olet. Hän tekee sinut vapaaksi – ja hän antaa sinulle levon.

Lepäät kokonaan hänen työnsä varassa. Hän on valmistanut kaiken tuota hetkeä varten. Siinä ei ole pienintäkään pakkoa eikä vaatimusta. Jeesuksen sanat ”tulkaa minun luokseni” kutsuvat sinut löytämään tarkoituksen hänestä ja hänen työstään. Tätä tarkoittaa lepo Kristuksen läsnäolossa. Se on tila olla ihminen Jumalansa kasvojen edessä.

Ei ole merkitystä sillä, mitä ympärilläsi tapahtuu, koska vain Kristuksen läsnäolo merkitsee. Yksin hänessä on tosi lepo. Voi olla, että maailma kiehuu ympärilläsi, mutta Herran läsnäolossa sinulla on kaikki. Ja tätä läsnäolon ja levon ihmettä me saamme säteillä ja jakaa eteenpäin. Sitä on levon ja vapauden evankeliumi.

Nykypäivän henkisen valmennuksen ’taikasana’ on mindfulness. Ikävä kyllä sana on värittynyt samalla tavalla kuin vaikkapa ’valaistuminen’, joten sitä ei voi käyttää neutraalissa merkityksessä saamatta väärän profeetan leimaa otsaansa.

Käytännössä tuo ’mindfulness’ tarkoittaa olemista läsnä nykyhetkessä. Läsnä oleminen on päämäärä, jota sitten erilaiset tekniikat hiljentymisestä meditaatioon edesauttavat. Päämääränä läsnäolo ja eläminen kuluvassa hetkessä on kuitenkin oikea. Suorittamisen oravanpyörässä ikänsä eläneelle läsnäolon taito ei ole helppoa, mutta silti sen voi jokainen oppia, jos vain tarpeeksi tahtoo.

Raamatun vastine ’mindfulness’ läsnäololle on läsnäolo Jumalan edessä. Se on samalla tavalla pysähtymistä hetkeen ja olemista läsnä. Tässä emme vain ole yksin läsnä itsemme kanssa, vaan kohtaamme Luojan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sekä Jumalan Pyhän Hengen. Tämä läsnäolo on todellista lepoa, koska se on ’shalom’ -rauhaa ja lepoa Jumalan yhteydessä.

Jeesus ei täten kutsu meitä pelkkään läsnäoloon itsessämme. Hän kutsuu meitä olemaan läsnä hänen yhteydessään. Läsnäolo Jeesuksen kasvojen edessä antaa enemmän kuin pelkkä ’mindfulness’ kokemus. Se on täydellistä lepoa, jota ihminen voi kokea ainoastaan Luojansa yhteydessä. Jumalan kasvojen edessä on tilaa ihmeille; se on Jumalan mysteeri. Se on lepoa, joka alkaa siitä, että Herra Jeesus on tehnyt kaiken puolestasi. Hän kutsuu sinua:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Pohdittavaa

Uskallanko antaa Jeesuksen kannettavaksi kuormani – menneet ja tulevat?
Uskallanko kohdata hänet tässä ja nyt ilman ’rituaaleja’ tai sanojen tulvaa?