Muutama viikko sitten artikkelissa ”Vainko yksi maku?” kirjoitin suolan käytöstä mausteena. Tekstinä siteerasin Paavalin kehotusta kolossalaisille kirjeen loppupuolelta.

Totta vai tarua? Fake or Real?

”Olkoon puheenne aina suloista, suolalla maustettua, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itse kullekin vastata” (Kol. 4:6)

Toin artikkelissa esiin suolan ilmiömäisen kyvyn nostaa ruoan oma maku esiin. Oikein annosteltuna suola ei peitä makua eikä tee ruoasta pelkän suolan makuista. Päinvastoin se tuo esiin ruoan oman maun tehden siitä entistä maukkaampaa. Aiheesta voit lukea enemmän ”Vainko yksi maku?” -artikkelista.

Maulle tapahtuu sama, mikä tehdään huonosti valottuneelle aavistuksen värittömälle valokuvalle, kun sen valotusta korjataan digitaalisesti jälkikäteen. Onnistunut korjaus tuo alkuperäisen näkymän entistä paremmin esiin.

Totta vai tarua?

Tahdon jatkaa maustamisen ja kuvankäsittelyn aihetta aavistuksen toisesta näkökulmasta. Liiallinen suolan käyttö ei enää tuo esiin ruoan makua vaan se peittää sen. Maku muuttuu – vääristyy.

Samoin käy valokuvan jälkikäsittelyssä. Kuten edellä mainitsin valotuksen korjaaminen tuo esiin oikeamman kuvan, mutta kuvan värien keinotekoinen muokkaaminen tai kuvan korjailu suotimilla johtaa pian kuvan vääristymiseen. Se ei enää vastaa totuutta.

Käsitelty kuva voi olla silmään mitä kaunein, mutta jos kuvan on tarkoitus välittää alkuperäinen kuvan viesti tai tunnelma, liika käsittely kadottaa sen. Jos kyse on käsitellystä kuvasta taiteena, muokkaaminen ja parantelu ei tee kuvalle vääryyttä. Jos kuvan tarkoitus on välittää eteenpäin alkuperäinen maiseman, ihmisen tai eläimen kauneus, liiaksi ’korjailtu’ kuva onkin valheellinen.

Mikä pettymys olisi matkustaa kuvan maisemiin ja huomata, ettei kuva kertonut lainkaan totuutta siitä, mikä paikan päällä odottaa.

Kun Paavali kirjoittaa tekstissä ”Olkoon puheenne aina suloista, suolalla maustettua” hän ei tarkoita alkuperäisen maun peittämistä tai vääristämistä, vaan sen esiintuomista oikein maustettuna. Tästä on kyse evankeliumin esiintuomisessa – sanoma ei saa vääristyä maustamalla. Sama pätee mielikuviin, joita välitämme puheellamme seurakunnasta yhteisönä. Moni on näet saanut huomata, että uskontunnustuksen kompastuskiveksi monesti muodostuu ”pyhän yhteisen seurakunnan” ihmissuhteet.

Oikeat maut

Oikein maustaminen tai valokuvan alkuperäisen tunnelman esiintuominen ei saa olla ristiriidassa Jeesuksen vuorisaarnan sanojen kanssa:

”Olkoon teidän puheenne ’kyllä’ tai ’ei’. Mitä siihen lisätään, on pahasta.” (Matt. 5:37)

Totuudellisuus – ja oikea suola – säilyy puheessa toki silloin, kun on kyse periaatteellisista totuuksista tai epäkohdista muiden ihmisten elämässä. Toki suolaa näkee tällöin käytettävän turhan runsaasti – jopa lähimmäisen haavoihin ripotellen. On helppo puhua totta, jos sanat eivät kohdistu itseen tai johonkin itsellekin arkaan asiaan.

Makujen peittäminen ja ”puheeseen lisääminen” alkaa vasta siinä kohden, kun asiat osuvat omaan elämään tai puhutaan asioista, jotka ovat ehkä arkoja itselle. Tällöin ”kyllä ja ei” kaipaavat höysteeksi pehmittäviä sanoja ja taas lisää sanoja – ja niitähän riittää. Ihminen pystyy selittämään asian kuin asian parhain päin. Tämä on itse kunkin vielä helppo huomata omassakin puheessaan.

Vaikeampaa on huomata, kun lipeämme totuudellisuudesta mainospuheen puolelle. Puhutaan parhain päin, jätetään ikävät asiat mainitsematta ja maalataan kuva niin kaunein värein, ettei sitä voi kukaan vastustaa.

On toki oikein ottaa esiin asioiden hyvät ja kauniit puolet ja korostaa niitä, mutta sitä ei tule tehdä totuuden kustannuksella. Jos esimerkiksi maalaat seurakuntaelämästä niin auvoisen kuvan, että kuulija ajattelee seurakunnan olevan taivas maanpäällä, mikä on hänen reaktionsa, kun hän sitten uskaltautuu paikanpäälle ja huomaa ajan kanssa meidän olevankin vajavaisia ihmisiä rakkaudessamme?

Tai entä ne lupaukset elämän ongelmien katoamisesta tai taloudellisen riippumattomuuden löytämisestä kunhan vain sitoutuu siihen ja tuohon. Kuinka paljon enemmän hallaa totuudelle tekee ’paranneltu’ totuus kuin se, että totuus ei kaikessa olekaan tarua ihmeellisempää.

Totuusmarkkinointia

Nykyään puhutaan paljon totuusmarkkinoinnista. Kyseessä ei ole ollenkaan uusi keksintö – siihen Jeesus meitä jo tuossa vuorisaarnan tekstissä opasti. Ja samaan Paavalikin kehotuksellaan kannustaa; hän toi vain esiin näkökulman, että totuuden voi maustaa niin, että sen maku tulee entistäkin paremmaksi.

Totuusmarkkinointi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei yritetä myydä tuotetta väkisin jokaiselle potentiaaliselle asiakkaalle, vaan ainoastaan heille, ketkä ostoksesta todella hyötyvät. Se tarkoittaa sitä, että kerrotaan avoimesti myös tuotteen heikkouksista. Idea on voittaa asiakkaan luottamus siinä, että olemme totuudellisia puheessa. Jos myyjä uskaltaa sanoa, etten tarvitse hänen myymäänsä tuotetta, luotan hänen mielipiteeseensä vastaisuudessakin.

Jos hän kertoo totuuden siitä, että en tarvitse jotain tuotetta tai ettei tuote joltain osin ole täysin onnistunut, olen valmis kuuntelemaan häntä myös seuraavalla kerralla. Jos hän taas pettää minut myymällä kaunein myyntipuhein minulle jotain tarpeetonta tai tuotteen, joka ei vastannut odotuksiani, en kuuntele häntä enää seuraavalla kerralla jos sitä edes tulee.

Evankeliumi ja sanoma Taivasten valtakunnasta on relevantti ja pätevä tämän päivän ihmiselle siinä missä se on ollut sitä vuosituhansia. Mutta jos me ’markkinoimme’ sitä väärin mielikuvin tai lupaamalla jotain sellaista, mitä se ei ole, saamme ihmisen ehkä tulemaan paikalle kerran tai kaksi, mutta entäpä jos hän huomaa hänelle ’myydyn’ jotain muuta, mitä hän odotti? Pettyykö hän silloin evankeliumiin vai virheelliseen myyntipuheeseen?

Sanoma Kristuksesta ja evankeliumi Taivasten valtakunnasta ei petä ketään; se ei lupaa kenellekään vähempää kuin kaiken. Sen sijaan maalamalla kuvia esimerkiksi ’seurakunnista taivaallisen ihanina yhteisöinä’ voimme saada jopa totuuden näyttämään epäluotettavalta.

Kutsu totuudellisuuteen

Mitäpä jos olisimme aina totuudelliset seurakuntien markkinoinnissa? Ja entäpä jos totuus tulisi ilmi myös omasta elämästämme? Voisinko myöntää avoimesti, että en ole täydellinen. En ole niin rakastettava kuin tahtoisin olla. En ole edes niin rakastettava kuin sinä tahtoisit minun olevan. Niin… ja minäkin teen virheitä. En ole ihmisten keskellä (seurakunnassa) aina ihana ihminen. En aina jaksa huomioida lähimmäistäni, vaikka kuinka niin tahtoisin, jne. Luetteloa voi jatkaa loputtomiin. Ja seurakunnat… ne ovat täynnä kaltaisiani vajavaisia ihmisiä, jotka tölvivät toinen toisiaan.

Mutta siitä huolimatta, että minä en ole sitä, mitä tahtoisin olla tai sinä tahdot minun olevan, Jeesus rakastaa minua ja samoin hän rakastaa sinuakin.

Evankeliumin totuus ei väljähdy siitä, että minä olen rehellinen omasta heikkoudestani. Päinvastoin se kirkastuu, koska Jumala saa tilaa olla Jumala, kun minä ihminen uskallan olla vain ihminen. Seurakunta ei ole joukko täydellisiä ihmisiä. Seurakunta on joukko vajavaisia ihmisiä, mutta täydellinen Jumala asuu heidän keskellään.

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa totuusmarkkinointi minun elämässäni?