Kukapa ei olisi mielellään saamapuolella – ainakin, kun puhutaan talouteen liittyvistä asioista. On aina kiva saada etuuksia tai vaikkapa taloudellisia helpotuksia. Harva juuri vastustelee ylimääräisten etuisuuksien edessä. Mutta silloin, kun yhteisen hyvän nimissä joudutaan aiemmin annettuja etuisuuksia leikkaamaan, emme ole yhtä halukkaita luopumaan eduista, vaikka otimme ne vastustelematta vastaan silloin, kun ne meille annettiin. Moni tekee kaikkensa säilyttääkseen etuisuuden, vaikka hän olisi saanut sen sitä tarvitsematta tai ansaitsematta.

Otetaanpa vielä toinen esimerkki. Jos mainoksessa luvataan kolme ilmaista kuukautta jostain palvelusta, moni haluaa sen itselleen, vaikka ei tarvitse palvelua mihinkään. Jos samainen mainos taas myöhemmin kertoo, että kolmen kuukauden ilmaisjakso velvoittaa toisen vähintään kolmen kuukauden jakson normaalihintaista ostamista, joutuu kuluttaja arvioimaan tarpeensa uudelleen.

Jos hän yhtään tarvitsee ja arvostaa palvelua, sitoutuu hän mieluusti tarjouksen ehtoihin. Mutta samalla ehto karkottaa pois valtavan joukon läpeensä ahneita ihmisiä, jotka kärkkyivät vain ’ilmaista lounasta’, vaikka eivät sitä tarvinneet.

Samasta aiheesta puhuu tämänkertainen tekstimme Luukkaan evankeliumista. Tekstin ydinajatuksen tavoittaa melkoisen hyvin monelle tuttu kirjailija Frank Mangs, joka kirjoittaa kirjassaan ’Sielun laulu’ tähän tapaan:

”Olen kuullut joidenkin sanovan, ettei Jumala vaadi ihmiseltä yhtään mitään. Tämä on suurta hölynpölyä, sillä Hän vaatii kaiken.”

Ja juuri tästä Jeesus Luukkaan evankeliumin tekstissä puhuu: ”yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” Ajatus voi tuntua hetken jopa shokeeraavalta, mutta pienen pohdinnan jälkeen huomaa, että tottahan tuo on. Tullessamme Jeesuksen luo me annamme itsemme Jeesukselle. Kuuluuhan perinteinen evankeliumin kutsu saarnastuolistakin tyyliin: ”Onko täällä ketään, joka tahtoo luovuttaa elämänsä Jeesukselle”? Samaa kyselee Jeesuskin tekstissämme.

Tekstin ’kova totuus’ evankeliumeissa

Luukkaan evankeliumin tekstini puhe alkaa mainitsemallani varsin tutulla opetuksella Jeesuksen seuraamisesta (Luuk. 14:26-27), mihin Jeesus myös lopettaa puheensa viimeisessä jakeessa (Luuk. 14:33). Tekstin puhe muodostaa täten temaattisesti yhtenäisen kokonaisuuden, joten lukijan tulee olettaa kahden puheeseen liitetyn vertauksen liittyvän niidenkin kiinteästi puheen teemaan.

”Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille: ’Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.

Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: ’On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.’

’Tai jos kuningas on lähdössä taisteluun toista kuningasta vastaan, niin kai hän ensin istuutuu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellätuhannella miehellä kohtaamaan vihollisen, joka on tulossa kahdenkymmenentuhannen miehen voimalla. Ellei hän siihen pysty, hän lähettää rauhanneuvottelijoita, kun vihollinen on vielä kaukana.

’Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” (Luuk. 14:25-33)

Puheen teema tulee siis julki heti puheen alussa sen väitelauseessa, kun Jeesus julistaa kansanjoukolle jo aikaisemmin opetuslapsilleen paljastamansa ’kovan totuuden’:

”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26-27)

Lausuttu ’kova totuus’ pitää sisällään paljon samaa kuin Jeesuksen aiemmin pitämä puhe opetuslapsille heidän lähettämisensä yhteydessä. Siinä hän toisti saman ajatuksen luopumisesta (Luuk. 9:23-27; Matt. 10:37-39). Sama ajatus esiintyy myös toisessa Jeesuksen puheessa, jonka hän silloinkin piti hänen perässään kulkeneelle väkijoukolle (Mark. 8:34-38), kuten nytkin.

Seurakuntakontekstissa olemme tottuneet kuulemaan ’kovaksi totuudeksi’ nimeämäni kutsun luopua yleensä toisin päin ilmaistuna elämän antamisena Jeesukselle. Ehkä juuri sen vuoksi vaatimus elämästä luopumisesta tuntuu ensikuulemalta jopa kohtuuttomalta. Kuitenkin antamisessa on kyse siinäkin aina luopumisesta. Miten voin antaa sinulle mitään ilman, että luopuisin siitä itse? Väkijoukolle puhuttuna teksti kuitenkin korostaa luopumista.

Luopumista korostaa mainitsemieni tekstien lisäksi vielä yksi tilanne, jossa ’kova totuus’ mainitaan vielä kerran kronologisesti myöhemmässä ajankohdassa. Siinä Jeesus vastaa opetuslasten esittämään kysymykseen siitä, mikä on oleva heidän osansa, kun he ovat jättäneet kaiken seuratakseen Herraansa (Luuk. 18:28-30; Mark. 10:28-31; Matt. 19:27-30).

Jos pohdit pelkästään jo aihetta käsittelevien tekstien määrää, huomaat sen olevan varsin keskeinen. Ei näet ole sattumaa, että evankelistat ovat päättäneet mainita sen toistuvasti teoksissaan.

Katse Luukkaan tekstiin

Olemme nyt kiertäneet tekstin ’kovaa totuutta’ kuin kissa kuumaa puuroa pääsemättä siihen varsinaisesti käsiksi. Totesimme opetuksen olevan erityisen keskeinen ja vaatimuksena melkoisen kova. Luukkaan teksti sopii mielestäni parhaiten väitteen tarkasteluun, koska siinä Jeesus esittää kaikkia edellä mainittuja tekstejä yhdistävän ’kovan totuuden’ (Luuk. 14:26-27, 33) kahdesti tiivistettynä ja vieläpä selittää sitä kahdella vertauksella (Luuk. 14:28-30; Luuk. 14:31-32).

Konteksti ja tarkoitus

Niin kuin aina raamatuntekstiä luettaessa on tärkeää paneutua ensimmäiseksi tekstin kontekstiin eli tilanteeseen. Ilmeisesti Jeesus liikkui tekstin aikaan jossain päin Perean aluetta, missä hän oli kansan keskuudessa yhä melkoisen suosittu. Suosiolla tarkoitan yleistä kiinnostusta Jeesuksen toimintaa kohtaan. Tästä suosiosta Luukas kertoo tekstin alussa:

”Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille” (Luuk. 14:25)

Ilmeisesti suuri osa mukana kulkeneista ihmisistä oli lähinnä uteliaita näkemään Jeesuksen tekevän ihmeitä ja ehkä hyötymään niistä siinä sivussa (vrt. ruokkimisihmeen kaltaiset teot). Näitä ihmisiä voi verrata alussa mainittuihin ilmaisaterioiden metsästäjiin. He eivät tahtoneet itse luopua mistään tai muuttaa elämässään mitään, vaan he olivat katsomassa josko jotain ylimääräistä Jeesukselta tippuisi heillekin.

Jeesus näki ihmisistä heidän todelliset aikomukset, joten hän kääntyi puhumaan heille ja julisti heille seuraamisensa ’sopimusehdot’. Jeesus ei halunnut kasvattaa joukkoaan ’sitoutumattomilla siipeilijöillä’, vaan hän oli tullut etsimään ihmisiä, jotka hekin etsivät ratkaisua nykyisen elämänsä tyhjyyteen ja syntiongelmaan. Nautiskelijat todennäköisesti loukkaantuivat Jeesuksen sanoista, mutta ihminen, joka sydämessään etsi Jeesuksen luota ratkaisua elämäänsä, ei kokenut Jeesuksen kovia sanoja lainkaan vaikeina. Päinvastoin hän oli hyvinkin valmis luopumaan siitä, minkä koki arvottomaksi jo Jeesuksen luo tullessaan.

’Sopimusehdot’

Jos nyt edellä kuvattua taustaa vasten pohdit tovin Jeesuksen puhetta kaikenkarvaiselle seuraajajoukkiolle, huomaat puheen olleen eräänlainen ’sopimusehtojen’ julkistus. Joukko oli kuullut ja ehkä jo nähnytkin, mitä ihmeellisiä asioita Jeesus oli tehnyt. Heidän odotuksensa olivat kuitenkin väärät, koska he kuvittelivat vain lisäävänsä Jeesuksen myötä tulevat siunaukset osaksi jo hyvää elämäänsä. Oli täten aika kertoa heille, mitä Jumalan Poika oli tullut tekemään ja millaista sopimusta hän heille tarjosi. Sopimuksen ’luovutusehdot’ on sanottu sekä puheen alussa että lopussa:

”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26-27)

”Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” (Luuk. 14:33)

Vaikka puhe on täydellisestä luopumisesta, Jeesus ei kuitenkaan vaatinut seuraajiltaan mitään sellaista, mitä heillä ei olisi voinut syntymälahjana olla. Hän ei edellyttänyt rahalahjoitusta tai tiettyä ansiotasoa. Hän ei vaatinut heiltä vakuuksia heidän luotettavuudestaan. Hän ei kysynyt suosituksia eikä päästötodistuksia. Hän ei kysynyt fyysistä kuntoa tai A-todistusta terveydentilasta. Jokainen oli tervetullut.

Jeesus oli lisäksi laatinut kaikille tasapuoliset ’sopimusehdot’. Ehdot olivat samat rikkaalle ja köyhälle, nuorelle ja vanhalle tai älykölle ja kädentaitajalle. Ehto oli täsmälleen yhtä helppo täyttää rikkaan kuin köyhänkin. Se oli tasapuolinen kaikille.

Jeesus pyysi seuraajiaan luopumaan elämästään – ts. antamaan elämänsä Jeesukselle. Me ’sopimuksen’ tehneet tietty tiedämme olevamme sopimuksen edunsaajia; annoimme näet pois rikotun ja synnin silpoman elämän ja saimme tilalle uuden elämän Kristuksessa. Mutta ehto on siis antaa ’se vanha elämä’ pois – luopua siitä. Siinä punnitaan tahto sitoutua. Tahtooko ihminen todella vastaanottaa pelastuksen lahjan? Se on ilmainen ja kenen tahansa vastaanotettavissa, mutta se vaatii vanhasta luopumista. Edelleen valinta ei takaa jokapäiväistä paratiisia, vaan voi olla, että ihminen maksaa valinnastaan hintaa arkielämän koetuksina. Siitä huolimatta ’kauppahinta’ on olematon – saada nyt ikuinen elämä vaihdossa kerran pilattuun ja synnin turmelemaan katoavaan elämään. Jeesus kuitenkin tahtoi pysäyttää ihmiset pohtimaan valintaansa, harkitsemaan tarkoin.

Vertaus tornin rakentajaan

Jos siis Jeesuksen puheen teema on luopuminen ehtona Jeesuksen seuraamiselle, herää kysymys, miten vertaukset yhtyvät samaan teemaan. Ensimmäinen vertaus kertoo tornin rakentajasta:

”Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: ’On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.’” (Luuk. 14:28-30)

Vertaus kehottaa yksinkertaisesti harkitsemaan. Kyllähän jokainen vertauksen kuullut tietää, että viisas talon tai tornin rakentaja pysähtyy aina ensin arvioimaan hankkeensa taloutta. Ei hän käy suin päin rakentamaan vain huomatakseen, että hanke jäi kesken.

Sama pätee Jeesuksen seuraamiseen. Häntä seuranneessa joukossa oli monia, jotka olivat lähteneet ’ihmeiden ja merkkien’ houkuttelemana hyötymään Jeesuksesta. Nyt oli heidän aika pysähtyä puntaroimaan, olivatko he valmiit seuraamaan Jeesusta hänen esittämillään ’ehdoilla’. Kun kutsu lähteä seuraamaan Jeesusta esitetään, on ihmisen viisasta pysähtyä puntaroimaan, mikä hänen mielestään elämässä on arvokassa.

Vertaus taisteluun ryhtyvään kuninkaaseen

Toisessa vertauksessa toistuu täsmälleen sama opetus:

”Tai jos kuningas on lähdössä taisteluun toista kuningasta vastaan, niin kai hän ensin istuutuu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellätuhannella miehellä kohtaamaan vihollisen, joka on tulossa kahdenkymmenentuhannen miehen voimalla. Ellei hän siihen pysty, hän lähettää rauhanneuvottelijoita, kun vihollinen on vielä kaukana.” (Luuk. 14:31-32)

Vertauksessa toistuu täsmälleen sama kuva kuin edellisessä, mutta nyt se on kertomuksessa kuninkaasta, joka laskelmoi kannattaako hänen ryhtyä taisteluun vai etsiä mieluummin rauhaa vielä, kun hyökkäävä vihollinen on yhä kaukana eikä tiedä hänen tilannettaan.

Tälläkin vertauksella Jeesus täten kehottaa satunnaisia matkaajia harkitsemaan, kuinka tosissaan he ovat Jeesuksen seuraamisen suhteen. Nimittäin vaikka elämästä luopumisen hinta ei ole korkea, voi Jeesuksen seuraaminen merkitä monen elämässä luopumista luopumisen jälkeen, koska ’maailma’ hylkää heidät ja saattaa olla, että myös moni läheinen hylkää heidät. Jeesuksen seuraamisesta jokainen maksaa ’oman hintansa’, vaikka Jeesus ei tätä hintaa keneltäkään vaadi.

Elämästäkö luopuisin?

Jeesuksen seuraamisessa on käytännössä kyse elämästä luopumisesta. Kehotus luopua elämästä valmistaa Jeesuksen seuraajan kohtamaan valintansa seuraukset – kehottaa harkitsemaan, kuinka tosissaan ihminen on valmis lähtemään seuraamaan Jeesusta ja luopumaan syntielämästään. Jeesus ei koskaan pakottanut ketään – jopa sairaalta mieheltä hän kysyi luvan parantaa hänet (Joh. 5:6).

Ajattelepa vielä Jeesuksen puheen päättävää jaetta:

”Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” (Luuk. 14:33)

Tahdon sinun palaavan vielä kerran miettimään, mitä luopuminen tarkoittaa. Jeesuksen seuraajina luovutamme hänelle koko elämämme – kaiken, mitä meillä on. Luovuttaessamme jotain luovumme oikeudestamme luovuttamaamme. Antaessamme kaiken Jeesukselle luovumme kaikesta. Se, minkä ennen kuvittelin olevan minun, on nyt Jeesuksen. Tätä taustaa vasten on naiivia kuvitella, että voisimme jatkaa elämäämme siitä, mihin jäimme ennen tuota luovutusta. Jatkaisimme syntielämää niin kuin ennenkin, mutta emmekö luopuneet vanhasta elämästämme lähtiessämme seuraamaan Jeesusta?

Joka on luovuttanut elämänsä uuden Herran käsiin, jatkaa eteenpäin uuden Herransa johtamana – sitähän seuraaminen tarkoittaa! Asettamalla ’sopimusehdot’ Jeesus kertoi ihmisille, että hänen seuraamisensa on luopumista. Ja tämän hän kertoi, ettei kukaan pettyisi, kun on lähtenyt väärin odotuksin häntä seuraamaan. Hän, joka ’tositarkoituksella’ etsii apua elämäänsä, on valmis luopumaan mistä vain saadakseen elämänsä kantavat asiat kuntoon.

Jeesuksen seuraaminen on hänen tiensä kulkemista,

”Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:27)

mutta se on myös luopumista vanhasta:

”Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” (Luuk. 14:33)

Me ihmiset tahdomme liian usein mustasukkaisesti haalia kaiken itsellemme ilman aikomustakaan luopua mistään haalimastamme. Tällä tavoin tekemällä kahlehdimme itsemme kiinni jos mihinkin. Vasta sen jälkeen, kun opimme irrottamaan otteen, olemme todella vapaat – ja myös tätä Herra Jeesus opettaa meille Luukkaan tekstissä.

Sitä ei vain tule ajatelleeksi, että yhtä hyvin hän, joka pitää kiinni, on menettänyt vapautensa, siinä missä kiinnipidettykin. Vapaa hän on vasta sen jälkeen, kun hän päästää irti ja luovuttaa asiansa Taivaalliselle Isälle.

Olkaamme vapaat seuraamaan Herraa Jeesusta. Luovuttakaamme elämämme hänelle kaikkinensa. Voisinko luovuttaa elämäni jopa niin, että luovuttamisen myötä huomaan huolien ja murheiden antavan minulle rauhan vain siksi, että en enää pidä niistä kiinni?

Voit kehittää kohdallasi tätä elämästä luopumisen teologiaa pidemmälle miettimällä, mitkä asiat sitovat ja estävät sinua elämästä kokonaisvaltaista elämää Herralle. Kirjoita ne vaikka paperille ja ala rukouksissasi kantamaan niitä Herrasi eteen pyytäen, että hän auttaa sinua irrottamaan otteesi niistä ja päästämään sinut vapaaksi.

Pohdittavaa

Mitä ’jostain’ luopuminen tarkoittaa?
Miksi Jeesus puhui kansanjoukolle luopumisesta?
Voisiko Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa ’luopumuksesta’ luopumista?

(Tämä artikkeli on tarkistettu ja uudelleen kirjoitettu versio Jorin pp.kk.vvvv julkaisemasta tai saarnaamasta tekstistä.)