Vuonna 1660 puritaanisaarnaaja Richard Alleine kirjoitti kirjan ”Jumalisuuden puolustuspuhe” (’Vindiciae Pietatis’). Kirja oli luonteeltaan syvän hengellinen. Se kutsui sitoutumaan kokosydämisesti Jumalalle.

Vajaan sata vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen se löysi tiensä John Wesleyn käsiin. Maanantaina 11. elokuuta 1755 John Wesley sovelsi jumalanpalveluksessa tuon Alleinen kirjan oppeja. Esimerkiksi myöhemmin liittorukouksena (’covenant prayer’) tunnetun rukouksen Wesley poimi Alleinen kirjasta. Tämä maanantainen jumalanpalvelus on muuten se, mitä Wesley piti ensimmäisenä liiton uudistamisen -jumalanpalveluksena. Se oli alku monisatavuotiselle liiton uudistamisen perinteelle, jota kirkkomme yhä vaalii.

Liittorukous ja liiton uudistamisen juhla jäi siis elämään metodistien perinteessä, koska Wesley havaitsi liiton uudistamisen -juhlan uskonelämää rikastuttavaksi. Hän kirjoitti siitä päiväkirjoissaan useaan otteeseen. Esimerkiksi tammikuussa 1775, eli noin 20 vuotta ensimmäisen juhlan jälkeen, Wesley kirjoitti päiväkirjaansa silloisesta juhlasta näin:

”En tiedä, olemmeko koskaan aiemmin tulleet näin siunatuiksi. Jälkeenpäin monet janosivat palata uudelleen kiittämään Herraa, koska he ymmärsivät saaneensa niin paljon anteeksi. Se on kiitollisuutta täydellisen pelastuksen vuoksi, kun Herran armon tuore kosketus paljastaa tottelemattomuuden ja parantaa siitä.” (John Wesley, 1. tammikuuta, 1775)

Mitä Wesley tässä kuvaa on se, mitä tapahtuu, kun ihminen pysähtyy Jumalan eteen ja vastaa myöntävästi Jumalan kutsuun astua hänen pyhyyteensä. Sama ’tuore armon kosketus’ on tarjolla meille jokaiselle. Tänäänkin Jumalan kutsu kuuluu: ”Tulkaa pyhyyteen”.

Ken sitten uskaltaa sydämessään kutsuun vastata, saa kokea Jumalan pyhyyden koko kirkkauden. Siihen ei astuta omassa voimassa, vaan Wesleyn tapaan kiitollisuudessa, koska vain Kristuksen uhrin ja Jumalan anteeksiannon kautta me saamme kulkea Jumalan pyhyyden maille.

Liiton uudistamisen ytimeen

Oleellista liiton uudistamisen -juhlassa ei ole perinteen vaaliminen eikä kaavan muoto, vaan liiton sisältö. Juhla ei synny nostalgiasta – vanhojen aikojen tuoksahduksesta ajassamme, vaikka juhlassa toki liitymme kymmenien sukupolvien katkeamattomaan ketjuun, kun Jumalan Pyhä Henki yhdistää seurakuntaruumiin yhdeksi yli ajan ja paikan.

Oleellista juhlassa on Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo. Henki vahvistaa liiton sinettinä. Yksin hän tekee siitä katkeamattoman ketjun, johon Nikean uskontunnustuksessa viitataan sanoilla ”yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan” tai apostolisessa tunnustuksessa sanoilla ”pyhän yhteisen seurakunnan”. Pyhä Henki keskellämme on sama tänään kuin Wesleyn aikana tai ensimmäisenä helluntaina.

Liiton uudistamisen -juhla elää näin ikuisessa nykyhetkessä, koska ikiaikainen Jumala on tosi ja läsnä tänään keskellämme niin kuin hän oli tosi ja läsnä Wesleyn aikana. Seurakunta ei olisi Jumalan ihme, ellei Jumalan Pyhää Henkeä olisi vuodatettu seurakunnan ylle. Pyhä Henki on liiton sinetti – ja näin tämänkin liiton uudistamisen juhlan eläväksi tekijä.

Oleellisinta juhlassamme on siis se, että Herra itse on läsnä ja ottaa meidät mukaan juhlaan sekä tekee toivottavasti meistäkin läsnä olevat juhlassa. Jumalan puolelta liitto pysyy iäti, koska hän on siihen sitoutunut. Meidän ei ole tarve muistuttaa Jumalaa liitosta, vaan hän muistuttaa meitä ihmisiä liitosta hänen kanssaan.

Liittorukous muistuttaa sitoutumisesta

Liiton uudistamisen juhlan keskipiste on mainittu liittorukous. Rukous kuljettaa läsnäolijat Jumalan eteen pohtimaan liittomme arvoa. Liittorukouksessa me ikään kuin laskemme kustannuksia. Rukous muistuttaa siitä, ettemme liitossa tule hänen eteensä vain osittain vaan kokonaan.

Meillä on tapana sanoa, että ”olemme antaneet elämämme Jeesukselle” ja käsittääkseni se jos mikä on kokonaisvaltaista. Jos annan itseni toiselle – en anna vain osaa itsestäni vaan kaiken. Tässä me tänään muistutamme toinen toisiamme. Liittorukouksessa me sanomme:

”Isä, Poika ja Pyhä Henki,
sinä olet minun ja minä olen sinun. Olkoon niin.”

Ja tätä me haluamme. Rukoilija levittää elämänsä Herran eteen ja pyytää Jumalaa ottamaan hänet vastaan sellaisenaan. Se tarkoittaa kaiken antamista; Kristuksen herruutta koko elämän yli. Tästä me tänään muistutamme toisiamme.

Liittorukouksen lupaus on sitoutumista Kristukseen niin juhlassa kuin arjessa. Vahvistamme liiton – ts. muistutamme itseämme liitosta, johon kuulumme Kristuksen sovitustyön perusteella.

Liittorukous kutsuu pois menneestä

Liittorukous kutsuu meidät jokaisen valinnan paikalle kuin Lootin vaimon ikään. Lootin vaimo kävi sydämessään kamppailua menetetyn ja uuden välillä. Hän mieluummin katsoi menneeseen kuin tulevaan.

Samalla tavoin me valitsemme Jumalan valtakunnan ja menneen elämän välillä. Lähdemmekö matkaan kohti Jumalan osoittamaa maata vai jäämmekö kaipaamaan mennyttä ja menetettyä? Jos lähdemme, olemme matkalla kokonaan tai sitten emme ole ollenkaan.

Menneen jättämiseen viittaa myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja tekstissä, jota käytetään usein liitonuudistamisen juhlan lukutekstinä. Siinä puhutaan mystisesti kahdesta vuoresta: Siinaista ja Siionista. Luetaanpa.

”Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.

Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! Kun isät Siinailla torjuivat hänet, joka ilmoitti tahtonsa maan päällä, he eivät päässeet rangaistuksetta. Vielä huonommin käy meidän, jos käännämme selkämme hänelle, jonka sanat tulevat taivaasta.” (Hepr. 12:22-25)

Teksti on kuva uuden liiton todellisuudesta ja kaipuusta menneeseen. Menemättä yksityiskohtiin totean vain lyhyesti, että tekstin vertauskuva Siinain ja Siionin välillä viittaa kirjeen vastaanottajien houkutukseen hylätä uusi liitto Kristuksessa. Heitä kiusasi halu palata takaisin menneeseen – juutalaisuuteen, Siinain lain liiton alaisuuteen.

Ketä veti puoleensa perinteet, kuka oli valmis taipumaan juutalaisyhteisön painostuksen ja vainon tähden, jne. Pohjimmiltaan valinnassa oli kyse valinnasta Kristukselle uskollisuuden ja menneen elämän välillä.

Tilanne on sama meilläkin – joskaan meitä ei houkuttele juutalaisuus, mutta paluu maailmaan kylläkin, mistä siis oli pohjimmiltaan kyse Heprealaiskirjeen vastaanottajillakin. Ketä houkuttaa valta, ketä kunnia, ketä edut, ketä helppo elämä, ketä muistot, jne.

Ken on ikinä lähtenyt matkalle, hän tietää ettei matkaa voi tehdä puolittain. Matkalle joko lähdetään tai sitten ei. Sama koskee liittoa; liitossa pysytään tai sitten ei. Ei voi lähteä matkaan vain toisella jalalla eikä siten, että illan tullen aina palaa takaisin tutulle kotisohvalle. Jos matkaan lähdetään, matkalla ollaan.

Kun Kristus kutsuu meitä seuraamaan häntä, hän kutsuu meidät matkaansa. Liitto on elämää hänen ’taloudessaan’ hänen herruutensa alaisuudessa. Osallisuus liittoon on kokonaisvaltainen.

Liiton juhlaa tänään, tässä ja nyt

Tahdon vielä muistuttaa meitä, että liittomme Kristuksessa ei ole vähäpätöinen. Puhutaan jostain elämää suuremmasta. Tästä Heprealaiskirjeen kirjoittajakin muistutti lukijoitaan.

”Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.” (Hepr. 12:22-24)

Näetkö tekstissä liittomme arvon? Puhumme uudesta liitosta Kristuksessa, jossa siis tänään elämme. Näetkö hinnan, minkä Jumala on liitosta maksanut Kristuksessa?

Ja eikö liiton arvosta kerro jotain myös juhlaväki, joka on kokoontunut liittoa juhlimaan? Harvoin maallisissa juhlissa näkee näin paljon ’silmäätekeviä’ samaan aikaan. Liiton juhlaan näet osallistuvat paitsi koko Kristuksen seurakunta (mukaan lukien menneet sukupolvet) myös taivaan enkelit:

”Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa.”

Ja ellet huomannut, tekstissä ei puhuta tulevista ajoista, vaan juhlasta, jota vietetään tälläkin hetkellä. Teksti alkoi sanoilla: ”ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle”. Niin me olemme – me todella olemme siinä juuri nyt. Emme matkaa kohti Siionia, vaan asumme siellä.

Toisin sanoen Kristukseen uskova asuu liiton todellisuudessa ja viettää liiton juhlaa alati. Ymmärränkö kuinka siunattu olen? Tulevaisuus on tässä!

Meillä on etuoikeus olla taivaallinen pyhäkkö – temppeli, jossa Jumalan Pyhä Henki asuu. Itse Taivaan Jumala asuu Henkensä kautta meidän keskellämme. Tätä on uusi liitto Kristuksessa! Se on läsnäoloa Jumalan vuorella hänen kasvojensa edessä.

Se ei ole jotain, mitä odotamme tai haikailemme menneestä. Se on liiton juhlaa tänään. Kun lähestymme Jumalaa synnintunnustuksessa, rukouksessa ja ylistyksessä, hän ei kehota meitä pysyttelemään etäällä hänestä, vaan hän on läsnä lähempänä kuin lähellä meitä jokaista.

Kristuksen sovitustyön kautta me olemme tulleet osallisiksi liitosta, jossa yhdessä kaikkien pyhien kanssa kuulumme Jumalan suureen juhlajoukkoon, valittuun seurakuntaan.

Tätä on uusi liitto ja Pyhä Henki kutsuu meitä tänään ylistämään Kristuksen liiton suuruutta. Kristus on avannut tien Jumalan luo: hän on yhteytemme tae – ”uuden liiton välimies Jeesus”.

Kutsu juhlia, sitoutua ja juhlia jälleen

Tätä liittoa olemme siis kokoontuneet tänään vahvistamaan ja juhlimaan. On aika yhtyä taivaalliseen juhlaan, yhteiseen ylistykseen menneiden sukupolvien ja taivaan olentojen kanssa. On aika korottaa sydämen huuto Jumalalle, muistuttaa toinen toistamme siitä liitosta, jonka Jeesus on meille valmistanut.

On aika irtisanoutua kaksoiselämästä, kääntää katse menneestä Kristukseen ja omistautua kokonaan liitolle Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Herra Jeesus on antanut kaikkensa tämän liiton eteen. Ei ole pienintäkään kysymystä siitä, onko hän tosissaan. Hän on enemmän kuin osallinen ja läsnäoleva liiton yhteydessä.

Kysymys tässä liitossa on vain siitä, tahdonko minä olla liitossa hänen kanssaan? Tahdonko kulkea hänen matkassaan? Ja tahdonko elää ikuista nyt hetkeä Hänessä, hänen herruudessaan?

Jumalan kutsu kuuluu: ”Tulkaa pyhyyteen”.