Viimeisen vuoden aikana on käyty keskustelua kesä- ja talviajan tarpeellisuudesta. Ensimmäisenä kesäaika otettiin käyttöön Saksassa vuonna 1916 ensimmäisen maailmansodan aikaan. Seuraavina vuosina sen ottivat käyttöön Britannia ja Yhdysvallat. Sen jälkeen Euroopan maissa järjestelmä otettiin käyttöön asteittain. Suomi siirtyi siihen viimeisten joukossa 1981 – muistan tuon itsekin.

Tiesitkö, että ennen vuotta 1878 keskustelu kesä- ja talviajasta olisi ollut absurdi, koska vasta tuolloin syntyi ajatus globaalista yhteisestä ajasta. Skotti sir Sandford Fleming ehdotti tuolloin yhteisesti sovittujen aikavyöhykkeiden käyttöönottoa. Tätä ennen kaikilla kaupungeilla oli omat aikansa. Turun aika saattoi olla aivan toinen kuin Helsingin tai Joensuun.

Elettiin aikaa, jolloin ihmiset eivät juuri kulkeneet kellon mukaan, koska heidän mielestään kello oli niin epäluotettava väline. Elämä oli rytmitetty eri tavoin – auringon noususta auringon laskuun.

Toisin on tänään. Me olemme tänään kokoontuneet yhteen kellontarkasti – osa jopa eri aikavyöhykkeiden takaa. Ihmiset ovat ottaneet kellon omakseen. Se on itsestäänselvyys, mutta olisiko se, jos eivät ensin jotkut rohkeat olisi ottaneet sitä käyttöön ja kohta toiset havainneet sitä luotettavaksi ja omaksuneet sen omaan käyttöönsä?

Rohkeasta aikomuksesta eteenpäin

Astuminen uuteen tai uuden käyttöön ottaminen kysyy rohkeutta. Joskus jo pelkkä ajatus vaatii rohkeutta – sen ääneen sanomisesta nyt puhumattakaan. Kun rohkea ajatus löytää tien puheeseen, siitä syntyy rohkea aikomus.

Varsinaista rohkeutta tuo rohkea aikomus synnyttää vasta, kun otetaan ensimmäinen käytännön askel. Siinä rohkeus punnitaan. Onneksi aina on heitä, ketkä ovat valmiit ottamaan tuon ensimmäisen rohkean askeleen, mutta jos toiset eivät seuraa perässä, jää rohkea askel rohkeaksi yritykseksi.

Ajattele esimerkkini ’yhteistä globaalia kellonaikaa’ – olisiko se tänä päivänä käytössä, jos ensimmäisten rohkeiden kokeilijoiden jälkeen kukaan ei olisi sitä ottanut omakseen? Tarvittiin yhteinen päätös, jotta rohkea aikomus synnytti hyvän käytännön.

Samoin seurakunta – ts. Jumalan kansa – on kohdannut aina ja kohtaa edelleen tilanteita, joissa kysytään rohkeutta astua uuteen. Ajatuksen ja puheen tasolla ideat onnistuvat aina, mutta kun tulee aika laskea kustannuksia, rohkeus saattaa pettää kesken matkan.

Hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta löytyy tietty Israelin kansan erämaavaelluksen ajalta. Referoinpa tutusta tilanteesta muutamalla jakeella, jotta tuttu teksti palautuu mieliin.

Israelin esimerkki

Oli kulunut vajaa kaksi vuotta siitä, kun Israel lähti Egyptin Ramseksesta ja 11 kuukautta siitä, kun he lähtivät jatkamaan matkaa Siinailta. Tultiin Kanaaninmaan rajalle.

”Lähettäessään heidät vakoilemaan Kanaaninmaata Mooses sanoi heille: ”Menkää Negeviin ja nouskaa sieltä vuoristoon. Katselkaa, millainen maa se on ja millaista kansaa siellä asuu, onko kansa voimakas vai heikko, onko sitä vähän vai paljon. Tutkikaa, millainen on maa, jossa se asuu, onko maa hyvä vai huono, millaisia ovat kaupungit, joissa kansa asuu, ovatko ne avonaisia kyliä vai varustettuja kaupunkeja, ja minkälaista on maa, onko se viljavaa vai karua ja kasvaako siellä puita vai ei. Olkaa rohkeita ja tuokaa mukananne sen maan hedelmiä.” (4. Moos. 13:17-20)

Rohkeat miehet tekivät 40 päivän rohkean tutkimusmatkan luvattuun asuinmaahan. Raportissaan tiedustelijat olivat yhtä mieltä maan hedelmällisyydestä ja sen houkuttavuudesta. He olivat kaikki yksimielisiä myös siellä asuvien kansojen sotilaallisesta mahdista. Erimielisyys koski Israelin mahdollisuuksia vallata Jumalan lupaama maa ja asuttaa sitä viholliskansojen keskellä – toiset katsoivat vihollisen suuruutta ja toiset Jumalan mahdollisuuksia:

”Kaaleb koetti rauhoittaa kansaa napisemasta Moosesta vastaan. Hän sanoi: ”Menkäämme sinne rohkeasti ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me pystymme siihen.” Mutta miehet, jotka olivat käyneet siellä hänen kanssaan, sanoivat: ”Emme me voi käydä sen kansan kimppuun, sillä se on meitä vahvempi.”” (4. Moos. 13:30-31)

Maa oli houkuttava, mutta sen haltuunotto vaati rohkeutta astua eteenpäin tutusta ja turvallisesta – joskin ei tyydyttävästä mukavasta nyt puhumattakaan – tuntemattomaan ja epämukavaan muutokseen.

Kahden tiedustelijan rohkea puhe ei riittänyt vakuuttamaan kansaa. Vaikka rohkeita menijöitä olisi ehkä ollut joukossa useampikin kourallinen, se ei auttanut, koska tämä askel piti ottaa yhdessä tai ei ollenkaan.

Israel otti 38 vuoden aikalisän epämukavassa erämaassa kierrellen. Olihan se kuitenkin tuttua ja turvallista. Siinä oli aikaa miettiä, oliko nykytilanne todella niin mukava, ettei riskiä astua lupaukseen kannattanut ottaa. Oli Jumalan armoa, että kansa sai uuden mahdollisuuden.

Rohkeutta seuraavaan askeleeseen

Seurakuntana me olemme tänään monella kentällä vastaavan tilanteen edessä. Olemme tulleet tilanteeseen, missä ulkopuolelta ympäröivä maailma ja sisäpuolelta kestämätön nykytilanne vaativat rohkeiden askelien ottamista. On selvä, että jopa nykytilan säilyttäminen vaatii rohkeita askeleita.

Unelmoimme paremmasta, puhumme muutoksesta, mutta ensimmäisen askeleen ottaminen haastaa ja antaa odottaa itseään. On kyse askelista, jotka meidän on otettava yhdessä koko seurakuntana. Kun Jumala kutsuu meidät seurakuntana ottamaan rohkeita askeleita häneen kansaan, silloin ei ole kyse muutamasta rohkeasta vaan tarvitaan meitä kaikkia.

Muutos ei ole yhden tai kahden pioneerin uhkarohkea askel muiden katsoessa epäillen sivusta. Muutos on joukko rohkeita askelia, jotka itse kukin saa ottaa omassa tahdissaan niin kuin rohkeus antaa myöten. Ei ole merkitystä sillä kuljetko ensimmäisten tai viimeisten joukossa, vaan sillä että kaikki ovat mukana ja koko joukko kulkee.

Seurakuntana otamme askelia ollaksemme relevantti, merkityksellinen, tekijä oman aikamme ihmisen elämässä. Ovat askeleet suuria tai pieniä, ne vaativat rohkeutta. On kyse sitten seurakuntaistutuksesta, lähimmäisen kohtaamisesta tai seurakunnan toiminnan uudelleenarvioinnista, me tarvitsemme rohkeutta.

Rohkeus on pelottomuutta, urheutta, uskallusta ja sisukkuutta. Se on kyky tehdä jotain, mikä on vaikeaa tai pelottavaa. Me tarvitsemme rohkeutta kulkea yhdessä eteenpäin Jumalaan luottaen.

Ja jotta kenellekään ei jää epäselväksi, mitä rohkeus tarkoittaa, siteeraan lopuksi C. S. Lewisin ajatuksia rohkeudesta.

Rohkeus

• kyky tehdä jotain vaikeaa tai pelottavaa

• astumista ulos mukavuusalueelta

• ajatusten jakamista, puhumista ja tuomista esiin

• pysymistä lujana vakaumuksiesi ja arvojesi tähden

• ja joinain päivinä… uskallusta nousta vuoteesta