”Elämme pahoja aikoja, Nooan päivät ovat tulleet, jne.” ovat kovin yleisiä fraaseja uskovien puheissa tänäkin päivänä. Tietystä kulmasta katsottuna tämä on tietty tottakin. Toki pahuus lisääntyy maanpäällä (1. Moos. 6:5), mikä lienee merkki siitä, että vapautus ja Herran Jeesuksen tulemisen päivä on lähellä. Se on ollut merkki ja herättäjä monelle sukupolvelle. Kiitos Herralle!

Toisaalta herää kysymys, että miksi kiinnitämme huomion aikamme yleiseen pahuuteen, mutta silti emme ole valmiit lääkitsemään sitä. Olemme kärkkäät syyttämään toisia ihmisiä vallitsevasta pahasta, mutta miksi emme puutu mieluummin siihen, mikä sen aiheuttaa?

Oleellisinta ei liene retostella ihmisten pahuuden suuruudella, vaan katsoa sinne mistä tuo pahuus on lähtöisin – eli katsoa ihmisen sisimpään ja etsiä apua mieluummin tuon pahan lähteen voittamiseksi kuin vain takertua ulkonaiseen ja katsoa pahan tekoja. Eikä korjattavaa tarvitse etsiä maanpallon toiselta puolen, vaan urakka alkaa omasta sydämestä.

”Ja hän jatkoi: ’Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.’” (Mark. 7:20-23)

Ylle siteerattu teksti Markuksen evankeliumista on lyhyt ote Jeesuksen vastauksesta ulkonaiseen hanakasti tarttuneiden fariseusten syytöksiin, kun he syyttivät Jeesuksen opetuslapsia ’epäpuhtain’ käsin syömisestä (Mark. 7:1-23). Teksti on rinnakkainen Matteuksen versiolle (Matt. 15:1-20), mutta käsittelen sen tässä Markuksen mukaan. Se on suoraa puhetta paitsi farisealaisille myös monelle oman aikamme kristitylle, jotka ovat omaksuneet saman farisealaisen asenteen elämäänsä.

Lähtökohdat opetukselle

Tekstin opetus on kaksiosainen. Ensin Jeesus opettaa asian fariseuksille (Mark. 7:5-16), minkä jälkeen hän joutuu selittämään asian vielä uudelleen opetuslapsille, koska he eivät Jeesuksen hämmästykseksi ymmärtäneet opetusta vielä ensimmäisellä kerralla (Mark. 7:16-23).

Tekstin alussa on maininta, että lainopettajia oli tullut Jerusalemista aina Galileaan asti seuraamaan Jeesuksen opetusta. Maininta viittaa siihen, että heidät oli uskonnollisen johdon käskystä lähetetty arvioimaan Jeesuksen opetuksia ja ottamaan selko, josko Jeesus oli väärä opettaja (5. Moos. 13:13-14). He eivät siis tulleet pitkän matkan takaa kuulemaan Jeesusta pelkästä mielenkiinnosta, mihin viittaa myös heidän asenteensa opetuslasten ’tahdittomuutta’ kohtaan. Lainopettajat olivat tulleet etsimään virheitä – eivät itsestään, vaan Jeesuksesta ja hänen seurueestaan.

Matteuksen ja Markuksen teksteistä (vrt. Mark. 7:2-5 ja Matt. 15:2) huomaa, että kumpikin on kirjoitettu eri kohderyhmää silmällä pitäen. Matteus, joka kirjoitti evankeliumin juutalaistaustaiselle lukijakunnalle, ei selitä juutalaisia tapoja niin kuin tekee Markus, joka kirjoitti pakanataustaisille roomalaisille (Mark. 7:3-4, 11, 19). Tästä syystä valitsin Markuksen pohjatekstiksi, koska hänen lisäämät selitykset tekevät siitä meille helpomman lukea.

Tekstin tilanne saa alkunsa tapahtumasta, kun osa Jeesuksen opetuslapsista ruokailee pesemättä käsiään (Mark. 7:2). Tämä oli fariseusten näkökulmasta rike rituaalista puhtautta sääteleviä säädöksiä kohtaan. Kyse ei siis ollut hygieniasta, vaan käsien peseminen oli farisealaisille tärkeä osa rituaalista puhtautta, vaikka Vanhan testamentin laki ei pesua vaatinut. Markus selittää taustan meille juutalaisuutta vähemmän tunteville:

”Fariseukset sen paremmin kuin juutalaiset yleensäkään eivät näet käy aterialle ennen kuin ovat pesseet kätensä, vaikkapa vain tilkkasella vettä. Näin he tarkoin noudattavat isien perinnäissääntöä. He eivät myöskään syö mitään torilta tuotua ennen kuin ovat vihmoneet sen. Monia muitakin tapoja he ovat ottaneet noudattaakseen, kuten juomamaljojen, saviruukkujen ja pronssiastioiden pesuja.” (Mark. 7:3-4)

Fariseuksia siis vaivasi Jeesuksen seurueen ’moukkamaisuus’, kun he eivät ymmärtäneet noudattaa heille tärkeitä isien säännöksiä. Olisiko kätten peseminen sitten ollut viisasta? – Toki, mutta siitä ei ollut kyse. Oli kyse siitä, että fariseuksia tilanne selvästi vaivasi vain siksi, että nämä ihmiset eivät tehneet jotain, mitä heidän olisi pitänyt tehdä ollakseen parempia ihmisiä.

Kuten Markus tekstissään asian selittää, kyse kätten pesemisessä oli fariseusten mielissä ”isien perinnäissäännöstä” eli traditiosta, joka ajan myötä oli farisealaisuudessa nostettu lain rinnalle sen sitovuudessa. Fariseusten hengellinen ongelma oli juuri takertua ulkonaiseen noudattamalla valtavia määriä ’tarkentavia’ pykäliä Mooseksen lain rinnalla. Perinnäissääntöjen alkuperäinen ajatus oli suoraviivaistaa ja helpottaa lain tulkintaa, mutta farisealaisten tapauksessa se oli harhauttanut heidät tekemään laista ulkoisen säännöstön siten, että tärkein eli sydämen puhtaus unohtui.

Jeesuksen puolustuspuhe

Jeesus aloittaa puolustuspuheen siteeraten jäljemmässä seuraavien tulkintojen tueksi Jesajan kirjan tekstiä (Jes. 29:13), jossa profeetta Jesaja hyökkäsi omana aikanaan heitä vastaan, jotka arvostivat tradition Jumalan lain ja profeettojen sanan yläpuolelle. Vaikka Jesaja oli lausunut sanansa omille aikalaisilleen satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa, viesti soveltui sellaisenaan myös Jeesuksen aikaan. Sanoma oli näet sama fariseuksille Jeesuksen tulkitsemana:

”Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.” (Mark. 7:8)

Perinnäissääntöjen kokoelma itsessään ei ollut pahasta, elleivät säännöt nurjasti tulkittuina olisi vesittäneet alkuperäisiä Jumalan käskyjä. Nytkin perinnäissäännöt olivat lainopettajille vain arvostelun ja syyttämisen väline. Jeesuksen vastaus heille olisi ollut vallan toinen, jos fariseuksilla olisi ollut tärkein, eli sydämen puhtaus, kunnossa. Ikävä kyllä heidän ulkoinen pyhyyden vaatimus oli kuitenkin vain ’keppihevonen’ vaatimuksille, joita heidän sydämistään tulvi halveksunnan synnyttäminä Jeesuksen opetuslasten ’epäpuhtautta’ kohtaan.

Koska lainoppineet kiinnittivät syytöksellään huomion opetuslapsiin – eivät itseensä, Jeesus ottaa mieluummin esimerkin, joka koskettaa heitä itseään. Jeesus selventää fariseusten sokeutumista omalle tekopyhyydelleen ottamalla esimerkin neljännen käskyn ja temppelilahjaan liittyvien säädösten rabbiinisen tulkinnan ristiriitaisuudesta (Mark. 7:10-13; Matt. 15:4-6). Tästä lainopettajien tulkinnasta oli näet muodostunut jo käytäntö ahneiden ja itsekkäiden ’lain osaajien’ parissa. Kyse ei ollut teoreettisesta pulmasta, vaan todennäköisesti ’porsaanreiästä’, jota kysyjät itsekin hyödynsivät.

Neljäs käsky, eli ”kunnioita isääsi ja äitiäsi” oli rabbien mukaan tärkein ihmisten sosiaalisia suhteita säätelevä käsky. Fariseukset eivät täten voineet hyväksyä Jeesuksen väitettä, että he suosivat sen kiertämistä. Yhteiskunnallisesti neljännen käskyn perustava tarkoitus oli turvata vanhempien vanhuus siten, että lapset kunnioittivat vanhempiaan huolehtimalla heistä vanhuuden päivinä (sosiaaliturvan vastine). Neljännen käskyn nojalla laadullisen vanhuuden turvaaminen oli täten lapsen kunniatehtävä ja velvollisuus vanhempiaan kohtaan.

Temppelilahjoja koskevan lain (4. Moos. 30:3) tulkintaa helpottamaan puolestaan oli määritelty joukko perinnäissääntöjä, joiden mukaan Jumalalle erotettu ’korban’ (uhrilahja) oli erityisasemassa jopa lähimpiä perheenjäseniä ajatellen. Alkujaan säännöt suojelivat temppelin käyttöä varten erotun omaisuuden muilta vaateilta, mutta ikävä kyllä jotkut ’hurskaat’ lainoppineet käyttivät alkujaan hyvää temppelilahjalakia porsaanreikänä neljättä käskyä vastaan.

Julistamalla näet omaisuuden pyhitetyksi temppelilahjaksi he välttyivät käyttämästä sitä vanhemmistaan huolehtimiseen. Kuinka hurskaalta ulkoisesti vaikuttikaan omaisuuden erottaminen Herran käyttöön, mutta kuinka alhaista se todellisuudessa oli, kun sillä kiellettiin omilta vanhemmilta arvokas vanhuus!

Oli kyse siitä, että alkujaan hyvän säädöksen tarkoitus unohdetaan ja sitä kierretään niin, että säädös palvelee hyvän tarkoituksen sijaan paremmin ihmisen omia itsekkäitä pyrkimyksiä. Farisealaiseen tapaan sovellettuna temppelilahjalaista oli tullut keinottelun ja vääryyden väline. Näin sana menettää voimansa ja siitä tulee pelkkä kuolettava kirjain.

Mikä saastuttaa ihmisen?

Jos siis Jesajan teksti ja Jeesuksen ottama esimerkki syyttäneiden lainopettajien itse suosimasta käytännöstä paljastaa heidän ulkoisesti ’puhtaiden’ tekojensa todellisen mädännäisyyden, on aika kertoa, mikä sitten saastuttaa ihmisen tällä tavoin. Nimittäin jostainhan se väärä teko saa alkunsa, mutta mistä?

Pohjimmiltaan tekstissä on kyse sydämen asenteesta, kuten Jeesus asian lyhyesti tiivistää kääntyessään puhumaan kansanjoukolle. Jeesus johtaa yksinkertaisen yleisen periaatteen, joka sopii meille kaikille noudatettavaksi:

”Kuulkaa kaikki minua ja ymmärtäkää. Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos.” (Mark. 7:14-15)

Mitä sydämestä – ihmisen sisältä – tulee ulos on tärkeämpää kuin se, miltä ulkoinen vaikuttaa. Moni ulkoisesti oikealta ja suositeltavalta vaikuttava asia voi todellisuudessa olla vaikuttimiltaan läpimätä. Samoin moni ulkoinen seikka toisessa ihmisessä ei kerro oikeastaan mitään hänen sydämensä tilasta (vrt. opetuslasten käsien pesemättömyyden kömmähdys).

Sen sijaan moni vähäisempikin asia, joka saa alkunsa puhtaasta sydämestä, on jalo vähäisyydestään huolimatta. On paljon määräävämpää se, mistä tekojen hedelmä kumpuaa kuin se, kuinka suureelliset teot ovat ihmissilmään.

Jeesuksen esimerkin mukaan jopa Jumalan sanaa voi väärämielinen väärinkäyttää itsekkäiden päämäärien tavoitteluun siinä, missä oikeamielinen kylvää samasta runsaan ja hyvän sadon. Mehän emme toki koskaan lankea mihinkään sellaiseen, emmehän? Eihän tällainen nyt kai meitä koske, vai miten lienee?

Kertaus on opintojen äiti

Jeesuksen sanoma oli liian vahva hänen omille opetuslapsilleen, jotka eivät olleet hekään vielä täysin sisäistäneet Jeesuksen julistusta väkijoukolle (Mark. 7:17-18). Opetuslapset eivät olleet hölmöjä, vaan kyse on siitä, että he olivat tottuneet koko elämänsä ajan kiinnittämään huomiota ulkoisiin asioihin, mihin sen ajan lainopettajat heitä kasvattivat. Ei siis ollut lainkaan niin helppoa hylätä vanhaa ja omaksua uutta.

Sama ongelma on muuten monien meidän pidempään uskossa olleiden kohdalla. Emme välttämättä aina enää mekään erota ulkoisia vaateita sydämen periaatteista, kun arvioimme vastikään uskoon tulleita ihmisiä. Tässä mielessä on meidänkin hyvä ajan kanssa pysähtyä arvioimaan itseämme sydämen äänen tulkkeina.

Kertaus on opintojen äiti, kuten sanotaan. Täten Jeesus selittää opetuslapsille väkijoukolle antamansa periaatteen vielä uudelleen hieman perusteellisemmin:

”Ja hän jatkoi: ’Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” (Mark. 7:20-23)

Jeesus osoittaa tällä tavoin kaikille – fariseuksille, väkijoukolle kuin omille opetuslapsilleenkin – ulkonaisten sääntöjen tarkoituksettomuuden, jos ne eivät saa aikaan muutosta ihmisen sisäisessä maailmassa. Oleellisinta on se, mitä ihmisen sydämessä on, koska siitä syntyvät ne ulkoiset asiat.

Ovat ulkoiset oireet sitten avoimesti tai peitellysti sitä, mitä Jeesus opetuslapsille luettelee, niin loppuviimeksi ne aina edustavat sydämen tilaa. Jeesus luettelee tekstissä yhteensä 13 tällaista ulkoista oiretta. Matteuksen evankeliumissa näistä on lueteltu 6 sekä uutena on lisätty ”väärät todistukset”. Seitsemän ensimmäistä on alkukielessä monikkomuotoisia, mikä viittaa oireiden jatkuvaan toistumiseen. Loput kuusi ovat yksikkömuodossa viitaten synnilliseen mielenlaatuun. Oireista kuusi on yleisesti tuomittuja rikkomuksia, kolmea voidaan pitää helmasyntinä ja loput viittaavat sisimpään.

Jeesus asettaa kaikki nämä oireet, siis synnit, samalle lähtöviivalle. Hän ei järjestä luetteloa vakavasta synnistä pienempään, kuten me ihmiset olemme taipuvaisia tekemään, vaan Jeesus näkee kaiken synnin ’samanarvoisena’. On syntinen teko mikä tahansa, se on aina merkki vakavammasta asiasta: sydämeen pesiytyneestä synnillisestä asenteesta. Oleellista ei ole luokitella ulkonaista, vaan käydä sisälle katsomaan, mistä se syntyy.

Ulkonaisten tapojen tuijottaminen peitti tekstin fariseuksilta näkymän sinne, mistä kaikki synti on lähtöisin eli sydämeen. Fariseukset eivät nähneet oman sydämensä nurjaa asennetta, koska heidän katseensa oli suunnattu toisten ihmisten elämän ulkonaisiin epäkohtiin. Näin he peittivät itseltään näkymän sinne, minne heidän olisi pitänyt huomio ensimmäisenä kiinnittää.

Sama vaara on meilläkin – Jeesuksen seuraajilla. Saatamme erehtyä etsimään pikkuvikoja sieltä täältä elinympäristöstämme emmekä huomaa itse kylvävämme katkeruutta, eripuraa ja eriarvoisuutta. Onkin tärkeää, että myös kaikki nuhde ja ojennus lähtee rakkaudesta.

Parannus sairauteen – ei vain oireisiin

Synti saa alkunsa ihmisen sydämessä. Jos tarkastelemme vaikkapa ympäristömme pahuuden hedelmää, voimme todeta sen olevan aina lähtöisin ihmissydämestä. Se, mitä näemme ympärillämme, on ihmiskunnan tuottamaa hedelmää – sitä mikä tulee ulos. Tuo hedelmä on viime kädessä aina yksilön sydämen tuotos.

Voimme sanoa, että vallitseva pahuus on oire sairaudesta, joka vaivaa ihmisen sisintä. Lääke, joka poistaa vain oireet, muttei oireiden aiheuttajaa, on tehoton. Samasta syystä ihmisen yritykset lakien ja säädösten avulla pahuuden poistamiseen ovat viime kädessä tuhoon tuomittuja. Ne helpottavat toki oireita, mutta eivät koskaan onnistu poistamaan sairautta. Sairaus on näet syvemmällä sydämessä. Pelkkä oireiden hoito ei paranna sairautta, mutta kun sairaus paranee, häviävät oireetkin.

Tekstissämme Jeesus siis viittaa kaikkiin luetteloituihin synteihin oireina vakavammasta sairaudesta, joka vaivaa ihmisen sisintä. Moni näistä oireista tuntuu näkökulmastamme jo koko sairaudelta, mutta niin ei ole. On oire mielestämme vakava tai vähäinen, se on merkki samasta sairaudesta.

Jos siis tekstin fariseusten elämässä oireet olivat ehkä inhimillisesti arvioituna ’pienet’ verrattuna paatuneisiin murhaajiin, olivat ne kuitenkin merkki synnin sairaudesta, joka tarvitsi asianmukaista hoitoa. Kertomus ikävä kyllä osoittaa, että monesti ’hoitoon’ hakeutuvat vasta he, joiden oireet ovat käyneet pahaksi.

Hyvä lääkäri määrää potilaalle lääkkeen heti, kun hän kykenee oireiden perusteella tekemään diagnoosin. Hän ei jää odottamaan, että oireet pahenevat ja vahvistavat diagnoosin. Näin teki Jeesus fariseusten kohdalla – hän tunnisti sairauden ja otti sen välittömästi käsittelyyn. Jeesus osoittaa, että syntinen teko tai asenne on merkki ihmissydämen sairaudesta, joka on parannettava niin pian kuin mahdollista.

Miksi pitäisi odottaa oireiden pahenemista, jos sairauden syy kerran on selvillä jo vähäisemminkin oirein? Eivätkö pahenevat oireet vie potilaan (tässä syntisen) kuntoa vain yhä huonommaksi? Eikö tauti ole hyvä hoitaa vielä, kun se ei ole saanut potilasta tiedottomaksi omasta tilastaan.

Tekstissämme esiintyvän oireiltaan äärettömän monimuotoisen sairauden hoitoon on vain yksi tehokas menetelmä: tunnusta pahuutesi Jeesukselle, tule hänen eteensä puolustelematta tilaasi. Jeesus tuntee kyllä sairautesi. Hänen verensä on parantanut miljoonia ihmisiä ja kykenee parantamaan tänään myös sinut. Hän parantaa sinut oikeasti, ei vain lievitä oireiden tuomaa kipua, vaan hän antaa sinulle uuden sydämen ja katso kuinka oireet alkavat jo helpottaa.

Pohdittavaa

Mitä esimerkkejä aikanamme on farisealaisten asenteesta ja keinottelusta?
Järjestänkö synnit ’pahuuden mukaan’, jolloin oma synti ei tunnu niin kurjalta?
Etsinkö apua ’oireisiin’ haluamatta luopua ’sairaudesta’?