Yksi sunnuntain teksteistä on Apostolien tekojen yhdeksännen luvun aloittava puolikas (Ap. t. 9:1-20). Se esittelee Luukkaan teoksen toisen osan päähenkilön ja kertoo hänen kääntymiskokemuksestaan – ja tässä vaiheessa tekstiä tunnemme tuon miehen nimellä Saul.

Luukas mainitsee Saulin kerran tekstissään toki jo kerran aiemmin – Jerusalemin alkuseurakuntaa kohdanneiden vainojen yhteydessä. Tämä tapahtui ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanoksen kivittämisen yhteydessä:

”Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin. Sinä päivänä puhkesi ankara vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan, ja kaikki muut paitsi apostolit hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa. Muutamat hurskaat miehet hautasivat Stefanoksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset. Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan.” (Ap. t. 8:1-3)

Myöhemmin tapahtui kuitenkin ’jotain’, mikä muutti Saulin elämän asetelmat päälaelleen. Tuli näet aika, kun Saul oli luotettu ”Tieksi” kutsutun lahkon keskellä ja juutalaisten johtajien huulilla hän oli valtakunnan vihatuin mies.

Ellet vielä keksinyt, kenestä Saulista puhelen, voin paljastaa, että joitain vuosia tämän tekstin tapahtumien jälkeen, häntä alettiin kutsua juutalaisen ristimänimensä sijaan hänen kreikankielisellä nimellään Paulus, joka meidän kielellemme väännettynä on Paavali.

Paavali on Saulin roomalaishellenistinen kutsumanimi. Tuohon aikaan hellenistiset juutalaiset käyttivät yleisesti juutalaisen hepreankielisen nimen rinnalla kreikankielistä nimeä. Uudessa testamentissa kreikankielistä nimeä Paavalista Luukas alkoi käyttää hänen ensimmäisellä lähetysmatkalla Kyproksen vierailun jälkeen (Apt. t. 13:9). Nimenvaihdos painottaa Paavalin ensisijaista palvelutehtävää pakanoiden apostolina.

Joku on leikkisästi sanonut, että Herran vihollisesta Sauluksesta tuli Herran ystävä Paulus. Sanaleikki Sauluksesta Paulukseksi on osuva, vaikka kyseessä ei olekaan kääntymyksessä otettu uusi nimi, vaan käytännön sanelema kutsumanimen vaihdos.

Saul ennen kohtaamista

Kuten alussa totesin, päivän teksti on luonteeltaan todistuspuhe. Ja kuten nk. todistuspuhe yleensä kuuluu tähänkin kertomukseen tarina paitsi siitä kuka Saul oli ennen myös kertomus käänteentekevästä muutoksesta. Kohtaaminen Jeesuksen kanssa johti melkoiseen muutokseen Saulin elämässä.

Tuohon aikaan Jeesuksen seuraajia ei vainottu Roomassa valtion tai toisten kansallisuuksien taholta, vaan vainoa esiintyi ainoastaan juutalaisyhteisön sisällä. Nimitys kristitty on myöhempää alkuperää, mutta Saulin kääntymisen aikaan heillä toki oli jo ensimmäinen kutsumanimikin. Luukas käyttää kristityistä tekstissä nimitystä ”tielle lähteneet” tai ”tien seuraajat” (Ap. t. 9:2). Ilmeisesti ”tie” oli kristinuskolle annettuja ensimmäisiä nimityksiä, koska Luukas käyttää ilmausta systemaattisesti myös jakeissa toisaalla teoksessaan (Ap. t. 16:17; Ap. t. 18:25-26; Ap. t. 19:9,23; Ap. t. 22:4; Ap. t. 24:24,22).

Farisealaisesta Saulista kasvoi seurakunnan kiihkeä vainoaja. Galatalaiskirjeessä Paavali kertoo vainonneensa seurakuntaa jopa kiihkeämmin kuin monet muut vainoihin ryhtyneet. Saulia motivoi kiivaus tunnustamansa juutalaisen uskonnon puolesta (Gal. 1:14). Hän tahtoi tehdä lopun lahkosta, joka farisealaisen näkemyksen mukaan halvensi oikeaoppista juutalaista uskontoa väittämällä messiaan kärsineen synnin rangaistuksen ja vieläpä niin, että tuo messias olisi ollut Jeesus Nasaretilainen – mies, joka kansankiihottajana tuomittiin kuolemaan!

”Saul uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo. ja pyysi tältä Damaskoksen synagogille osoitettuja kirjeitä, jotka valtuuttaisivat hänet vangitsemaan tuolle tielle lähteneet, sekä miehet että naiset, ketkä vain käsiinsä saisi, ja tuomaan heidät Jerusalemiin.” (Ap. t. 9:1-2)

Saul oli kiivas juutalaisen uskonnon ja farisealaisen tulkinnan puolesta. Silti, vaikka Saul olisi ollut oikeassa, ei se oikeuttanut häntä vainoamaan ketään (Ap. t. 8:3). Hänelle ei riittänyt, että Kristuksen seuraajat oli saatu ajettua ’maan alle’ Jerusalemissa ja hajaantumaan kauemmaksi ympäristöön.

Etenkään Saul ei ollut tyytyväinen siihen, että järjestetty vaino näytti koituvan ”tien” seuraajien menestykseksi. Kävi näet niin, että vainon edessä maantieteellisesti levittäytynyt seurakunta sai lisää jäseniä ja Jeesuksen seuraajien määrä sen kuin vain kasvoi.

Syystäkin Saulin viha yltyi. Hänen toimivaltansa koski Juudeaa ja Palestiinan juutalaisalueita, mutta se ei enää hänelle riittänyt, koska hän huomasi kristittyjen levittäytyvän julistamaan ”tietä” hänen toimivaltansa ulottumattomiin suuriin juutalaiskeskuksiin, kuten mainittuun Damaskokseen.

Damaskos oli lähin merkittävä suuri kaupunki Palestiinan juutalaisalueen ulkopuolella. Se oli vajaan 250 km päässä Jerusalemista eli noin 4 – 6 päivän matkan päässä. Kristillinen seurakunta oli näin ollen levittäytynyt jo melko laajalle.

Saul tahtoi tehdä lopun vääräoppisista ”tien seuraajista”, mutta sitä varten hän tarvitsi suosituskirjeen Jerusalemista, joka valtuuttaisi hänet toimimaan myös Damaskoksen alueen synagogissa.

Synagogalaitos käytti suosituskirjeitä maantieteellisesti toisistaan hajaannuksissa olevien synagogien välillä. Kun juutalainen tuli pidemmäksi aikaa vieraalle paikkakunnalle ja tahtoi liittyä paikalliseen juutalaisyhteisöön, hänen kuului esittää synagogalle virallinen suosituskirje kotipaikkansa synagogasta, jolla hän todisti henkilöllisyytensä ja valtuutensa juutalaisyhteisössä. Näin varmistettiin, ettei kuka tahansa saanut puheoikeutta synagogassa.

Ylipapin suosituskirje valtuutti Saulin toimimaan Damaskoksen juutalaisyhteisössä samoin oikeuksin, mitkä hänellä oli Jerusalemissa (Ap. t. 22:4-5). Kirje valtuutti hänet myös julistamaan synagogissa, joten kääntymyksen jälkeen hän hyödynsi oikeuttaan julistaa evankeliumia paikallisissa synagogissa (Ap. t. 9:20-22). Tuohon aikaan tiedonkulku ei näet ollut yhtä nopeaa kuin nykyään, joten kesti aikaa ennen kuin Saulin lupa oli mitätöity Jerusalemin toimesta siten, että hajaannuksessa olevat synagogat olivat siitä tietoiset.

Kohtaaminen Jeesuksen kanssa

Nyt olemme kuvanneet, mitä Saulin elämä oli aiemmin ja millaisesta miehestä oli kysymys silloin, kun hän tuli kohtaamaan Jeesuksen. Saul tunsi ennalta kristityt, heidän tapansa ja oppinsa, mikä sai hänet kiroamaan heitä ja omistamaan elämänsä heidän vainoamiselleen.

Saul oli kiireinen mies – hänellä ei ollut aikaa pysähtyä etsimään Jeesusta, koska hänellä oli niin valtava kiire etsiä heidät, ketkä olivat Jeesuksen löytäneet ja hänen messiaanisuudestaan vakuuttuneet. Saulin sydän paloi työlle, jota hän teki. Ikävä vain, että hänen sydämensä oli täyttänyt viha.

On sangen kuvaavaa, että Jeesus ilmestyi kiireiselle Saulille juuri ’työmatkalla’. Saul oli näet matkalla Damaskokseen Jerusalemista saatu lupa taskussa vainoamaan paikallista ”tien seuraajien” yhteisöä. Hänen lupansa ei toki oikeuttanut kajoamasta muihin kuin juutalaisyhteisön jäseniin, mutta vielä tuohon aikaan suurin osa ”tien kulkijoista” oli juutalaisia. Kesken työmatkaa tiellä Damaskokseen tämä Jeesus sitten ilmestyi hänelle; kesken tärkeää tehtävää, kun Saul valmistautui laajentamaan aluettaan. Damaskoksessa Saulia odotti joukko uusia paljastuksia ja ’kyyditettäviä’ Jerusalemiin tuomittavaksi juutalaisuuden vastaisesta toiminnasta.

Tässä tilanteessa, kun Saul oli tiellä Damaskokseen tuhoamaan ”tien” seuraajia, tiellä tapahtui jotain merkillistä:

”Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’

Hän kysyi: ’Herra, kuka sinä olet?’ Ääni vastasi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.’” (Ap. t. 9:3-6)

Jeesus, ketä Saul vainosi, ilmestyi hänelle! Fariseuksena Saul uskoi hengellisiin asioihin, kuten Jumalan puheeseen, ilmestyksiin ja enkeleihin. Nyt hän sai kokea jotain sellaista, mitä hän varmasti oli aina toivonut kokevansa. Hämmentävää tosin oli se, että ’se Jeesus’, jonka seuraajia hän vainosi, oli hänelle ilmestynyt persoona.

Saul tunsi kristittyjen ’herjaavan’ oppisisällön ylösnousseesta messiaasta Jeesuksesta. Kristityt uskovat, että todistetusti ristiinnaulittu ja kuollut Jeesus Nasaretilainen oli noussut ylös kuolleista ja noussut taivaisiin. Ja tätä ’hullutusta’ Paavali oli ryhtynyt kitkemään juutalaisten parista kovalla kädellä.

Nyt Saul henkilökohtaisesti sitten tapaa tämän miehen. Miehen, kenen seuraajia hän oli vainonnut. Hän sai kohdata Jeesuksen, mikä teki myös hänestä Jeesuksen ylösnousemuksen todistajan. Melkoinen asia käsiteltäväksi yhdellä kertaa, joten Paavali sai tovin aikaa tuumia, mitä oli tapahtunut ja miten hän suhtautuisi siihen. Luukas näet jatkaa:

”Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen. Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut.” (Ap. t. 9:8-9)

Saulin matka Damaskokseen ”kädestä taluttaen” oli Jumalan tapa käyttää elämää suurempia vertauskuvia. Saul oli mies, joka oli tottunut kulkemaan oman ymmärryksensä ja tahtonsa varassa sinne, minne parhaaksi katsoi. Mutta nyt hän oli avuton ja riippuvainen toisista edes päästäkseen perille Damaskokseen.

Tuo matka toisten taluttamana kuvaa mitä parhaiten Paavalin tietä kääntymyksen jälkeen. Hän ei enää ollut oma Herransa. Tästä eteenpäin Kristus vyöttäisi hänet ja kuljettaisi häntä sinne, minne hän tahtoo palvelijansa viedä.

Edelleen vertauskuvallisesti Saul kulki Jeesuksen tien viettäessään kolme päivää pimeydessä. Jos siis Jeesus oli kolme päivää haudan pimeydessä, oli Saul samoin kolme päivää pimeydessä sokaistuna. Se, ettei Saul syönyt eikä juonut mitään, kertoo siitä, miten käänteentekevä ja pysäyttävä tämä kokemus hänelle oli.

Ajattelepa itsesi Saulin tilanteeseen. Kaikki, mitä sinulla on ja minkä varaan olet elämäsi rakentanut, otetaan sinulta pois. Hän oli omistanut elämänsä kristittyjen vainolle, mutta nyt sydämessään tiesi vainoamansa”tien” olevan se oikea. Hänellä oli nyt aikaa pohtia, miten hän tähän Jeesukseen suhtautuisi – ja toisaalta mitä hirmutekoja hän oli tehnyt heille, jotka häntä seurasivat.

Ehkä Saul pohti myös sitä, että miten hän voisi ylipäätään kääntyä kristityksi? Kenet kaikki hänet hylkäisivät? Ja kuka näistä kristityistä suostuisi ottamaan hänet vastaan? Hän saisi ylleen koko juutalaisen johtajiston ja sukunsa vihan, mutta silti hän pysyisi pelättynä vainoajana ”tien” seuraajien keskuudessa…

Entä voiko kukaan olla niin armollinen, että tosiaan antaisi hänelle mahdollisuuden – voiko sanoma armosta koskea jopa häntä – murhaajaa ja vainoajaa? Voisiko tämä Jeesus armahtaa hänetkin? Ja mihin se johtaisi – yksinäiseen elämäänkö kristittyjen ja juutalaisten välimaastossa.

Kohtaamisen jälkeen – muuttunut mies

Damaskoksessa kolmen päivän sokeuden jälkeen Paavalin luo johdatettiin Ananias niminen Jeesuksen seuraaja. Herra Jeesus lähetti hänet Saulin luo laskemaan kädet hänen päälleen, että hän saisi näkönsä takaisin.

Ajattelepa miten yksityiskohtaisesti Jeesus piti huolen Saulista, jonka sydän oli jo kääntynyt hänen puoleensa. Hän ei vain johdattanut Saulia sydämen tasolla luokseen, vaan Herra teki mahdolliseksi entiselle vainoajalle myös pääsyn seurakuntaan kasvamaan uskovien yhteydessä:

”Herra sanoi: ’Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin.’

Ananias vastasi: ’Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi. Tännekin hän on tullut ylipappien valtuuttamana vangitsemaan kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi.’” (Ap. t. 9:11-14)

Joku voi ihmetellä, miksi Herra menetteli tällä tavoin? Miksi Saulin kääntymykseen liittyi vielä tämä toinen vaihe? Edellä tähän jo osittain vastasin, mutta kun nimeän ainakin kolme syytä, miksi Herra päätti johdattaa Ananiaksen Paavalin luokse.

• Ensimmäinen syy oli, että tällä tavoin Herra teki tiettäväksi myös seurakunnalle, ettei Saul enää vainonnut seurakuntaa, vaan että hän oli kokenut täydellisen suunnan muutoksen elämässään. Tämä avasi entiselle vainoajalle tien seurakuntaan. Kukapa sitä olisi Saulin omaa sanaa uskonut. Jos hän olisi itse yrittänyt lähestyä seurakuntaa, sitä olisi pidetty uutena juonena soluttautua seurakuntaan.

• Toiseksi se oli Saulille itselle vahvistus siitä, että hänen kokemansa näky ja sokeutuminen oli aito – ei mielikuvituksen tuote. Se oli kaksinkertainen varmistus sille, mitä hän saattoi jo mielessään epäillä. Omasta kokemuksestani tiedän, että ihminen on taipuvainen pienen ajan kuluttua epäilemään vahvaakin subjektiivista kokemustaan. Toisen ihmisen välityksellä annettu todistus vahvisti Saulille, että hänen kokemuksensa oli aito.

• Kolmanneksi Saul saattoi kokea, kuinka suuri Kristuksen armo on käytännössä. Jumalan armo ei ole yksi yliluonnollinen kokemus tai sydämen kutsu vahvistamaan epäilijän mieltä, vaan se on uskovan koko elämää kantava voima. Saul eli nyt Jumalan armossa; hän ei ansainnut tulla johdatetuksi tällä tavoin, mutta silti Herra piti hänestä huolen.

Se, että Ananias johdatettiin Paavalin luo oli osoitus Jeesuksen Kristuksen armosta: hän pitää huolen omistaan, vaikka he eivät sitä ansaitse.

Ananias teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt ja Saul sai näkönsä takaisin. Hänet kastettiin ja hän kävi seuraamaan Herraa (Ap. t. 9:18-19). Lopun Saulin elämästä tiedätkin. Saul oli Jumalan valittu ase – kiivas Jumalan palvelija, joka oli nyt saanut kiivaudelleen uuden sisällön. Jatkossa hän tulisi yhä näkemään vaivaa ja kiivailemaan edelleen Jumalan nimen tähden; nyt kuitenkin uuden sisällön saaneena.

Uusi missio

Saulin uuden elämän sisällöstä kertoo Herran Ananiakselle antama ennussana Paavalin elämästä, joka toteutui kirjaimellisesti hänen myöhemmissä vaiheissaan:

”Mutta Herra sanoi hänelle: ’Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.’” (Ap. t. 9:15-16)

Tästä eteenpäin Saul julisti Damaskoksesta alkaen sitä ”tietä”, jota oli vielä Damaskokseen matkatessaan vainonnut. Kohta Damaskoksen tapahtumien jälkeen Luukas vaikenee hänen liikkeistään, kunnes Saul ”jonkin ajan kuluttua” joutui jättämään Damaskoksen juutalaisten salajuonen takia (Ap. t. 9:23-25).

Luukkaan ”jonkin ajan jälkeen” tarkoittaa mitä ilmeisemmin kolmen vuoden ajanjaksoa, jonka Saul vietti suurimmaksi osaksi Arabiassa (Gal. 1:17-18a). Arabia oli Syyrian provinssin eteläpuolelle ja Juudean itäpuolelle levittäytyvä laaja provinssi, joka jatkui aina Arabian niemimaan kärkeen saakka. Syyrian provinssin pääkaupunki Damaskos oli Arabian provinssin välittömässä läheisyydessä, joten Saulin ’Arabian matkassa’ ei ole mitään mystistä. Tämä aika tulkitaan Saulin itsensä kannalta valmistautumisen ja kasvun ajaksi. Aika oli tärkeä ajanjakso myös poistamaan epäilyjä hänen kääntymyksensä aitoudesta. Monet näet pelkäsivät Saulin yrittävän soluttautua Herran seurakuntaan vain paljastaakseen sen jäsenet (Ap. t. 9:13, 26).

Käytännössä Saul joutui luopumaan elämästään ”tien” tähden. Kaikki mitä hänellä oli jäi taakse; Saul ei hylännyt ketään, mutta se yhteisö, jota hän oli tähän asti elämällään palvellut, hylkäsi hänet. Hän menetti perheen, suvun, työn, uran ja käytännössä koko elämän. Hän oli rakentanut koko elämänsä ”tien” seuraajien tuhoamiseksi ja nyt hän luopui kaikesta tuon samaisen ”tien” tähden!

Mitä muuttui?

Muutos oli syvempi kuin pelkkä takin kääntäminen Jeesuksen kiivaasta vastustajasta hänen kiivaaksi kannattajakseen. Kun tarkastelee Saulin entisiä menetelmiä ja vihaa hänen näkökulmastaan vääräoppisia kohtaan, näkee siinä ja kääntymyksen jälkeisessä elämässä valtavan eron samaan myöhemmin Paavalina tunnettuun mieheen.

Saulin kiivaus oikean uskon puolesta ei ollut pisaraakaan vähäisempi hänen kääntymyksensä jälkeen. Hän edelleen puolusti kirjeissään uskoa antamatta periksi tuumaakaan siitä, minkä hän tiesi oikeaksi.

Mutta vainoaja ei ollut vain ’vaihtanut leiriä’, vaan jotain muuta Paavalin suhtautumisessa ’Saulin aikoihin’ nähden oli muuttunut:

• Saulia motivoi viha, kun Paavalia motivoi rakkaus. Saul vihasi vastustajiaan, kun Paavali rakasti heitä.

• Saul tahtoi vaientaa ja hävittää väärän opin levittäjät, kun Paavali tahtoi heidänkin kääntyvän oikeaan.

• Saul käytti vihan aseita hävittääkseen väärän, kun taas Paavali käytti rakkauden keinoja. Ja vieläpä kehotti muitakin laskemaan aseensa ja käymään rakkaudessa eteenpäin.

Herra käänsi tällä tavoin vainon evankeliumin voitoksi ja valjasti yhden kiivaimmista vainoajista apostoliksi – evankeliumin levittämisen pioneeriksi. Mutta mitä ihmeellisintä, evankeliumin voima on aina rakkaus – ei viha edes vainoajaa kohtaan. Saul on loistava esimerkki tästä; vihan motivoima vainoaja kääntyi rakkauden innoittamaksi julistajaksi.

Jotain meille…

Tämä oli Saulin tarina. Se on rakkauden voitto vihasta; määrätietoisen vainoajan kääntyminen seuraajaksi.Jos kohtaaminen Herran Jeesuksen kanssa saa aikaiseksi tämänvannoutuneen vainoajan elämässä, mitä voit odottaa omalla kohdallasi hänen seurassaan?

Paavali ei katunut Jeesuksen kohtaamisessa tapahtunutta muutosta hetkeäkään. Hän ei valinnut helppoa ja mukavaa elämää, mutta hän valitsi elämän, jolla oli tarkoitus. Hänen elämänsä paitsi kantoi hänet itsensä kirkkauteen, mutta se oli myös pelastukseksi monelle muulle.

Uskon, että jos Paavali eläisi tänään ja saisi sanoa sinulle jotain, hän johtaisi sinut valitsemaan elämään johtavan ”tien”. Hän ei väittäisi sen olevan helppo ja mukava, mutta hän sanoisi sen olevan merkityksellinen.

Annapasiis koko elämäsi Jeesukselle; luovu tyhjästä elämästä ja valitse tarkoitus – ”tie”. Saulus löysi täyden elämän ”tien”. Viha ja oikeassa oleminen vaihtui hänen sydämessään rakkaudeksi. Hän ei vaihtanut vain puolia, vaan omistautui elämään uuden ”tien” arvojen mukaan.

Hänen valitsemansa ”tie” ei ollut helppo, mutta se johti elämään. Paavali ei enää elänyt itselleen – hän oli Damaskoksen tiellä kohtaamansa Herran palvelija. Hän ei kulkenut yksin, vaan hänen Herransa kuljetti häntä kuin ”kädestä taluttaen”.

Jäähyväiskirjeessään Paavali kirjoittaa valitsemastaan tiestä sanoin, jotka kertovat kohtaamisessaan saadun lahjan arvosta, mitä hän ei kieltänyt edes oman marttyyrikuolemansa välittömässä läheisyydessä:

”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.” (2. Tim. 4:6-8)

Tämä oli Saulin alias Paavalin todistus. Kuule häntä ja tee sinä samoin.