Olin muutama viikko sitten taas kerran Tallinnassa työmatkalla ja tätä kirjoittaessa olen puolestani matkalla Kööpenhaminaan. Maasta toiseen matkustava henkilö tarvitsee passin. Se on todistus hänen kansalaisuudestaan. Passi takaa haltijalleen oikeudet sen maan kansalaisena, keneksi passi hänet identifioi.

Passiin on koottu joitain tuntomerkkejä, jotta passin haltija voidaan tunnistaa. Tuntomerkit ovat syntymässä saatuja ominaisuuksia. Passissa ei sen kerrota haltijan ammatista, urasta, varallisuudesta, tms. Se ei kerro elämänvalinnoista; eikä passia anneta yhteiskunnallisesti hyvien tekojen perusteella eikä sitä evätä pahojen tekojen tai ansiottomuuden tähden. Vaikka passin perusteella rajaviranomaiset saavat tiedon etsintäkuulutuksista tms. niin siitä huolimatta passi ei varsinaisesti kerro sitäkään. Siinä on vain tuntomerkit ja vakuus kansalaisuudesta.

Kansalaisuus puolestaan määrittelee oikeudet ja velvollisuudet, mitä yhteiskunta asettaa jäsenelleen. Esimerkiksi Suomen kansalaisuus pitää sisällään suuren joukon oikeuksia ja velvollisuuksia, joita kansalaisille kuuluu kotimaassaan.

Kansalaisuus ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan kotimaahan. Edelleen vieraalla maalla Suomen kansalaiselle kuuluu oikeuksia ja velvollisuuksia. Esimerkiksi EU-kansalaisuus antoi minulle vapauden kulkea Suomesta Viroon ilman tullimuodollisuuksia, viisumia jne.

On myös maita, joissa EU-kansalaisuus tai Suomen kansalaisuus ei rajamuodollisuuksia poista. Riippuu täysin valtakuntien välisestä suhteista, miten eri maissa suhtaudutaan toisen maan kansalaisiin. On täysin mahdollista tulla torjutuksi toisessa maassa ihan vain kansalaisuutensa perusteella. Näin tapahtuu usein meille Taivasten valtakunnan kansalaisille tässä ajallisessa maailmassa. Tulemme torjutuksi kansalaisuutemme tähden. No, tästä voisi puhua enemmänkin, mutta katson tässä kansalaisuutta hieman toisesta näkökulmasta.

Paavalin teksti kansalaisuudesta

Tämä riittäköön palauttamaan mieleen näkökulman kansalaisuuteen. Tekstini peilaa kansalaisuutta tilanteessa, kun kansalainen ei ole kotimaan maaperällä.

Kansalaisuus on avain tämän sunnuntain epistolatekstiin Paavalin kirjeestä filippiläisille. Siinä Paavali kirjoittaa Taivasten valtakunnasta käyttäen kansalaisuutta vertauskuvana.

Paavalin valitsi puhua kansalaisuudesta Filippin seurakunnan väelle tarkoituksellisesti. Kansalaisuus etuoikeuksineen näet vetosi erityisellä tavalla filippiläisiin. Heille kansalaisuus ei ollut itsestäänselvyys. He asuivat Rooman siirtokunnassa ja omistivat tuon siihen aikaan tavoitellun Rooman kansalaisuuden kaikkine etuineen. He, jos ketkä, ymmärsivät etuoikeutetun asemansa Rooman kansalaisina.

Filippi oli vauras Rooman siirtokunta. Sen asukkaat olivat pääosin Rooman kansalaisia. Filippissä puhuttiin latinaa ja kreikkaa. Kaupunki oli kulttuuriltaan enemmän roomalainen kuin kreikkalainen. Suuri osa asukkaista oli keisarin armeijasta eläkkeelle jääneitä ansioituneita upseereja ja sotilaita, jotka olivat saaneet maaomaisuuden kaupungista osoituksena hyvästä palveluksesta.

Paavali kirjoitti heille kirjeensä loppupuolella ennen sen kehottavaa osaa näin:

”Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja tarkatkaa niitä, jotka vaeltavat sen esikuvan mukaan, jonka me olemme teille antaneet.

Sillä monet, joista olen usein teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja maallisiin on heidän mielensä.

Mutta meidän yhteiskuntamme on taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. Hän muuttaa meidän alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös kykenee alistamaan kaiken valtaansa.

Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa siis lujina Herrassa, rakkaat!” (Fil. 3:17-4:1)

Nopeasti lukaisten saatat ajatella, että mitä tuo teksti nyt passista tai kansalaisuudesta muka puhuu? Tekstin keskimmäinen jae kuitenkin liittää sen vahvasti kansalaisuuden käsitteeseen:

”Mutta meidän yhteiskuntamme on taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi” (Fil 3:20)

Nykyinen kirkkoraamattu sanoo sen vieläkin selvemmin kuin ohessa siteerattu Raamattu Kansalle käännös: ”Mutta me olemme taivaan kansalaisia…” (Fil. 3:20, KR92). Paavali painottaa nykyiseen maailmaan nähden sitä, että uskovien kansalaisuus / kotimaa on toisaalla.

Kun tämä jae nostetaan esiin ja siihen lisätään tieto filippiläisten arvostus heidän saamaansa Rooman kansalaisuutta kohtaan, huomaat Paavalin puhuttavan lukijoita juurikin kansalaisuuden kuvan kautta.

Paavalin avaa tekstin sanoilla ”Olkaa minun seuraajiani, veljet”. Kehotus tuo lukijat tekstiin Taivaan kansalaisina. He elivät Paavalin tavoin vieraalla maalla. He olivat Paavaliin nähden samassa tilanteessa, mitä tulee kansalaisuuteen, koska Paavali oli heidän tavoin Rooman kansalainen. Silti Paavali painotti ’yhteiskuntansa’ ts. kotimaansa olevan taivaissa. Kaksoiskansaisena – Rooman ja Taivasten valtakunnan – hän oli sydämeltään enemmän Taivasten valtakunnan kansalainen.

Koska filippiläiset olivat ylpeitä kansalaisuudestaan Roomassa, he ymmärsivät Paavalin esimerkin kautta todellisen kotimaansa olevan kuitenkin Taivaissa. Taivaan kansalaisina he olivat ’kotona Filippissä’ vieraalla maalla – joskin ’kaksoiskansalaisina’ he olivat sielläkin ’kotona’.

Rooman kansalaisuudesta

Ennen kuin etenemme pidemmälle tekstissä, tahdon avata muutamalla sanalla Rooman kansalaisuutta, jotta näemme vertauskuvan täydemmin alkuperäisten lukijoiden lähtökohdasta.

Syntyperäinen kansalainen esimerkiksi täällä Suomessa ei osaa arvostaa kansalaisuuttaan, koska hän pitää sitä itsestäänselvyytenä. Paavalin ajan Roomassa oli toisin. Kansalaisuus ei ollut automaatio kaikille Rooman alueilla syntyneillä.

Roomassa ihmiset voitiin karkeasti jakaa neljään ryhmään: orjiin, kansalaisiin, naisiin ja muihin ihmisiin. Orjilla oli hyvin vähän oikeuksia. Myös naisilla oli varsin vähän virallista valtaa patriarkaalisen järjestelmän puitteissa. Vain Rooman kansalaiset olivat ”oikeita roomalaisia” – ts. heillä oli täydet poliittiset ja lailliset oikeudet. He olivat vapaita; vapaat jostakin ja johonkin.

Rooman kansalaisoikeudet saattoi saada monella tavalla. Ne saattoi saada syntymässä, jos oli syntynyt laillisessa avioliitossa Rooman kansalaiselle tai vapautetulle orjalle. Oikeudet saattoi saada myös palkintona poikkeuksellisista palveluksistaan Roomalle. Kansalaisuuden pystyi myös ostamaan, tosin hyvin korkealla hinnalla.

Rooman tasavallan aikana kansalaisuus merkitsi äänioikeutta kansankokouksissa. Toiseksi vain kansalaisella oli oikeus mennä naimisiin, solmia laillisia sopimuksia, kantaa asetta kaupunginrajojen ulkopuolella ja asettua ehdolle julkiseen virkaan. Rooman kaupungin alueella hänellä oli oikeus oikeudenkäyntiin ja oikeus valittaa tuomioista.

Kansalainen voitiin tuomita kuolemaan harvemmista rikoksista kuin muut ja kuolemaan tuomittuna hänellä oli aina oikeus tulla teloitetuksi miekalla, mikä oli huomattavasti helpompi tapa kuolla kuin esimerkiksi ristiinnaulitseminen. Tämä on syynä esimerkiksi siihen, että Paavali ja Pietari saivat samasta rikoksesta eri tuomion.

On vielä yksi Rooman kansalaisuuteen liittyvä seikka, jota emme ymmärrä suomalaisuudesta käsin. Nimittäin kansalaisuus saattoi myös näkyä ulospäin myös vaatetuksessa. Katukuvassa saattoi helposti erottaa vaatetuksen perusteella kansalaisen muista ihmisryhmistä ja muukalaisista. Kansalaisuus näkyi ja kuului.

Kansalaisuus näkyi vaatetuksessa, koska tooga oli Rooman kansalaisen vaate, jota muilla miehillä ei ollut oikeus käyttää. Tooga-asu kietaistaan pitkästä lakanakankaasta, joka voidaan sitoa ylle eri tavoin. Tärkeintä asussa ei ollut sen mukavuus tai kauneus, vaan se, että viestitti kansalaisuudesta.

Kansalaisuus ei ollut pelkästään ihmisen yksityisasia, vaan se näkyi ulospäin. Rooman kansalaisuus näkyi Filippin seurakunnassa jo vaatetuksessa. Paavalin vertauskuva Taivasten valtakunnan kansalaisuudesta muistutti filippiläisiä siis siitä, että samoin kansalaisuuden tuli näkyä! Muista tämä näkökulma, kun palaamme nyt lukemaan Paavalin tekstiä Filippin seurakuntalaisille.

Ohjeita Taivaan kansalaisille

Teksti alkaa ja loppuu kehotukseen. Se on kehystetty kahden kehotuksen sisään.

”Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja tarkatkaa niitä, jotka vaeltavat sen esikuvan mukaan, jonka me olemme teille antaneet. ” (Fil. 3:17)

”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa siis lujina Herrassa, rakkaat!” (Fil. 4:1)

Kummatkin kehotukset muistuttavat lukijaa hänen asemastaan Taivaan kansalaisena. Paavalin käyttämä sana ’esikuva’ (kreikaksi ’typos’) merkitsi alun perin merkkiä, joka jäi lyönnin jälkeen muistuttamaan iskusta. Samaa sanaa käytetään mm. Jeesuksen käsissä olevista naulan jäljistä (Joh 20:25). Paavali oli itse esikuva siitä, miten Taivasten valtakunnan ’merkki tai jälki’ näkyi.

Kansalaisuus on jotain, joka näkyy ulospäin niin kuin kansalaisuudestaan ylpeän roomalaisen miehen toogavaatetus. Vaatetus kertoi muille hänen kansalaisuudestaan, minkä vuoksi toogan pukeminen velvoitti hänet elämään kunniaksi kansalaisuudelleen. Tätä opetettiin minun nuoruudessani puolustusvoimissa, kun lähdimme lomalle sotilaspuku päällä. Tällöin puku velvoitti ja antoi. Sotilaspuvussa ei sopinut tehdä kaikkea sitä, mitä ’siviilit päällä’.

Jos siis kansalaisuus velvoittaa näin ’kotimaassa’ niin kuinka paljon enemmän se velvoittaa vieraalla maalla. Tiedämme varsin hyvin, miten helposti vieraalla maalla käsitys tiettyjen maiden kansalaisista muodostuu jo muutaman esimerkin kautta.

Ajattele esimerkiksi miten maassamme suhtaudutaan varsin eri tavoin muukalaisiin riippuen siitä, mitä kansallisuutta he edustavat: virolaiset, ruotsalaiset, venäläiset, afgaanit, amerikkalaiset… Tai miten sitä itse huomaa häpeävänsä vieraalla maalla humalaisia huonosti käyttäytyviä suomalaisia. Kansalaisuus näkyy muutenkin kuin kasvonpiirteinä tai roomalaisena toogavaatteena.

Tästä Paavali muistuttaa filippiläisiä – ei Rooman vaan Taivasten valtakunnan kansalaisina. He ymmärsivät varsin hyvin, että toogavaatteeseen pukeutuminen antoi heille aseman, jonka arvon mukaisesti heidän oletettiin käyttäytyvän.

Nyt Paavali toi tämän näkökulman esiin Taivasten valtakunnan näkökulmasta. Hän kuvaa ensin, miten Taivasten valtakunnan kansalaisuuden ei tule näkyä. Sen jälkeen hän kertoo, miten ’Taivasten valtakunnan toogaa’ tulisi kantaa. Aloitetaan huonosta esimerkistä.

”Sillä monet, joista olen usein teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja maallisiin on heidän mielensä.” (Fil. 3:18-19)

Paavali aloittaa kertomalla varoittavan esimerkin. Hän puhuu Taivasten valtakunnan ’vaatetuksessa’ kulkevista, joiden elämänvalinnat puhuvat heidän kansalaisuuttaan vastaan. He olivat heitä, ketkä kantoivat kansalaisuutensa tunnusmerkkejä vain nimellisesti.

Paavali ei puhu ihmisistä yleensä. Asiayhteydestä käy selväksi, että hän puhuu seurakunnan jäsenistä, jotka ovat tulkinneet kristityn vapauden vapaudeksi myös moraalisesta vastuusta. He olivat koko sen opin vastustajia, jossa oli keskeistä Kristuksen ristinkuolema. Yleisesti voimme todeta tämän joukon olevan siis heitä, ketkä olivat kerran vastaanottaneet Taivasten valtakunnan kansalaisuuden, mutta eivät pitäneet sitä arvossa eivätkä esillä.

Jos ajatellaan esimerkkiä olla kansalainen vieraalla maalla, niin he valitsivat mieluummin omaksua ympäröivän kulttuurin omaksi kotimaakseen. Heidän kotinsa oli vieraalla maalla – ei enää siellä minkä maan kansalaisia he olivat.

Vastakohdaksi varoittavalle esimerkille Paavali antaa esimerkin siitä, miten Taivasten valtakunnan kansalaisuuden tulee näkyä yllämme niin kuin roomalaisten miesten toogavaate.

”Mutta meidän yhteiskuntamme on taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. Hän muuttaa meidän alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös kykenee alistamaan kaiken valtaansa.” (Fil. 3:20-21)

”Mutta meidän” on jyrkkä vastakohta edelliselle esimerkille. Uskovan kotimaa kansalaisen oikeuksineen ja etuineen on taivaassa, minkä vuoksi on luonnollista, että maanpäällinen elämäntapa kuuluu olla sopusoinnussa taivaan kansalaisuuden kanssa. Vieraalla maalla me olemme esimerkki Taivaan kansalaisista.

Paavali painottaa, että ”yhteiskuntamme on taivaissa”. Se on sitä nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskuntamme on taivaissa siitä huolimatta, että matkaamme tällä hetkellä vieraalla maalla. On totta, että Taivasten valtakunnan kansalaisuuden edut tulevat koko mitalla osaksemme silloin, kun olemme perillä kotimaassa. Mutta silti vaeltaessamme vieraalla maalla Taivasten valtakunnan ’passilla’ tai vaatetuksessa me edustamme kotimaatamme ja kansalaisuuttamme täällä.

Taivasten kansalaisten ei tule epäillä kansalaisuuttaan eikä pelätä vaeltaa kotimaansa ’tapojen’ mukaisesti. Meidät on asetettu elämään Kristuksen tuoksuna ja Kristus-elämää valtakunnan kansalaisina missä ikinä kuljemme. Meidän elämämme on kuin roomalaisen toogavaate. Kansalaisuus Taivaissa velvoittaa meitä elämään ’vaatetuksellemme’ kunniaksi.

”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa siis lujina Herrassa, rakkaat!” (Fil. 4:1)

Kansalaiset vieraalla maalla

Ajattelepa vielä Filippin seurakuntalaisia, joista todennäköisesti suuri osa oli heitä, ketkä eivät olleet syntyperäisiä Rooman kansalaisia. He todennäköisesti olivat eläneet suurimman osan elämästään rajoitetussa vapaudessa kansalaisuuteen nähden. Millaista olikaan saada lopulta kansalaisuus, jota oli siihen katsellut vain toisten etuoikeutena? Ja millaista oli, kun ymmärsi olevansa vapaa ja oikeutettu?

Ajattele tällaisen ihmisen näkökulmasta, miten ylvästä oli kantaa yllään toogaa. Se oli paitsi kunniallista, se ennen kaikkea viesti muille, että tässä kulkee Rooman kansalainen. Kansalaisuus ei siis ollut vain jokin povitaskuun piilotetun passin kaltainen dokumentti. Se oli näkyvää.

Kun nyt ajattelet tätä taustaa vasten, mitä Paavali opettaa meille muutamalla sanalla Taivasten valtakunnan kansalaisuudesta, ymmärrät mitä hän tarkoittaa.

Hän yksinkertaisesti kehottaa meitä elämään valtakunnan kansalaisina siten, että se tuottaa kunniaa ’vaatetukselle’, johon olemme pukeutuneet. Taivasten valtakunnan kansalaisina me olemme pukeutuneet Kristukseen ja niin kauan, kun vaellamme täällä vieraalla maalla, me olemme hänen nimensä ja valtakuntansa edustajia. Se, mitä teemme ja olemme, todistaa meidän kotimaastamme.

Meidän ’tooga-asumme’ on Kristus. Me olemme pukeutuneet häneen:

”Te kaikki olette uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeutuneet Kristukseen.” (Gal. 3:26-27)

Kantakaamme siis Taivasten valtakunnan kansalaisuuden asua sen arvon mukaisesti. Älkäämme ryvettäkö asuamme, mutta älkäämme myöskään käytöksellämme tai elämänvalinnoilla saako asustustamme näyttämään ajallisen maailman asukkaiden silmissä luotaantyöntävältä.

Olkoon koko elämämme kutsu lähimmäisillemme taivasten valtakunnan kansalaisuuteen. Me voimme puhua ’kotimaastamme’ loputtomiin, mutta jos se, mitä teemme ei ole kunniaksi kantamallemme asulle, kukaan ei kuule puhettamme. Päätän täten tämän pohdinnan Paavalin kehotukseen:

”Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja tarkatkaa niitä, jotka vaeltavat sen esikuvan mukaan, jonka me olemme teille antaneet.” (Fil. 3:17)

Pohdittavaa

Miten minun Taivaallinen kansalaisuuteni näkyy täällä vieraalla maalla?
Tuottako vaellukseni kunniaa kansalaisuudelleni?