Mielestäni suomenkielen sana ’uskova’ on merkillisen kuvaava, koska se kertoo melkoisesti tätä nimikettä kantavan ihmisen suhtautumisesta Jumalaan ja ympäröivään todellisuuteen. Luulen, että ihminen, joka samaistuu sanaan ’uskova’, kertoo ilmaisulla uskovansa johonkin ja harjoittavansa uskonvaraisia ratkaisuja elämässään. Hän elää uskossa ja uskosta.

Minä olen uskova, mutta usein joudun toteamaan, että arjen ’uskovana’ havaitsen olevani pikemmin ’näkevä’ tai ’tietävä’ kuin ’uskova’, mikä on melkoinen sääli. Kuinka helposti sitä erehtyy tarkastelemaan elämää ja nykyhetkeä vain siitä säälittävän kapeasta näkökulmasta, miltä asiat näyttävät minun silmissäni tai mitä ihmisenä muka tiedän. Uskovana minun pitäisi katsoa tätä maailmaa mieluummin uskon näkökulmasta, mikä rakentuu luottamukseen siihen, että olosuhteista huolimatta Taivasten valtakunnan todellisuus voittaa minunkin elämässäni.

Tästä tulee mieleen, että olen aina pitänyt Picasson taiteesta, vaikka en osaa välttämättä tavoittaa sitä, mistä taiteilija teoksessaan puhuu. Hänen taiteensa ei näet ole aivan yksitulkintaista. Pidän erityisesti Picasson tavasta lähestyä näkyvää maailmaa sisäisen maailman silmin. Hän itse kuvaa tapaansa tehdä taidetta jotenkin tällä tavoin:

”Maalaan kohteeni niin kuin ajattelen ne, en niin kuin näen ne.” (Pablo Picasso)

Picasson tapaan maalata todellisuutta tahdon tarttua myös siinä, miten ’uskovien’ olisi jo uskonsa tähden järkevää maalata mielikuvin tätä maailmaa. Uskovan ei ole mitään syytä arvioida elämää vain niin kuin hän sen näkee tai tietää, vaan niin kuin hän uskoo Jumalan sen näkevän. Jumalan katsantakulmasta tarkasteltuna me näemme ne näkymät, jotka elämässämme tosiasiallisesti vallitsevat tänään ja samoin ne näkymät, joihin hän kutsuu meitä siirtymään.

Ei yksin riitä, että maalaamme eteemme oikein värein sen valtavan siunauksen näkymän siitä, minne Jumala tahtoo meidät viedä, jos jäämme katsomaan nykyisyyttä ei ’uskovan’, vaan ’näkevän’ tai ’tietävän’ silmin. Yhtä huono tulos syntyy, jos maalaamme nykyhetken oikein värein Jumalan näkökulmasta, mutta katsomme maalia, jonne elämämme tähtää, taas ’näkevän’ tai ’tietävän’ silmin ’uskovan’ sijaan.

On täsmälleen yhtä tärkeää ’maalata’ oma elämämme taulu oikein niin nykyhetken kuin tulevan päämäärän osalta. Havainnollistan asiaa Israelin erämaavaelluksen ja historian näkökulmasta.

Israelin historian esimerkki

Jos Israelin historia ei ole aivan tuoreessa muistissa, niin vinkkinä voin kertoa, että ehkä helpoin keino saada lyhyt yleiskatsaus Israelin vaiheisiin Egyptin maalta aina pakkosiirtolaisuuden aikaan saakka, on lukea pakkosiirtolaisuudessa kirjoitettu psalmi 106. Siinä psalmisti kertaa Israelin historian pääkohdat pakkosiirtolaisuuden aikaan saakka Jumalan näkökulmasta kerrottuna. Psalmi on kirjoitettu pakkosiirtolaisuudessa, minkä tähden se ei tarkastele historiaa sen pidemmälle – ei puhu esimerkiksi Juudan uudelleen asuttamisesta.

Psalmin kirjoittaja siteeraa Daavidin aikalaisen temppelin ylistäjän Asafin kiitoslaulun sanoja sekä psalmin alussa että lopussa – niiden väliin jää mainitsemani ’historiakatsaus’. Psalmin aloittava jae on suora sitaatti Asafin tekstistä (1. Aik. 16:7-14) ja samoin suora sitaatti on myös psalmin kaksi päättävää jaetta (1. Aik. 16:34-36). Psalmi jäsentyy päätasolla kolmeen osaan:

1. Herran uskollisuus ja kehotus kuuliaisuuteen (Ps. 106:1-5)

2. Israelin historia Jumalan perspektiivistä kerrottuna (Ps. 106:6-46)

3. Ylistys Jumalan uskollisuudelle ja kehotus kuuliaisuuteen (Ps. 106:47-48)

Kun luet psalmin keskimmäisen pidemmän osan, johon psalmisti on laatinut tiivistelmän Israelin edesottamuksista, ei voi olla ihmettelemättä sitä, että miten Jumalan omaisuuskansa on voinut toimia niin kuin siinä kerrotaan?

Lukijan pitää muistaa, että historian kirjoittaja tuo väkisin oman näkökulmansa kerrontaan, vaikka hän yrittäisi olla kuinka objektiivinen tahansa. Psalmistin kerronta ole tästä poikkeus. Samat Israelin historian tapahtumat voisi kertoa esimerkiksi vaurauden, sotilaallisen vallan tai yhteiskunnallisen menestyksen näkökulmasta, jolloin kertomuksen sävy olisi varmasti toinen ja ehkä tekstiin poimitut tapahtumatkin olisi valittu toisin.

Psalmisti katsoo Israelin historiaa tekstissä hengellisestä näkökulmasta, josta Jumala olisi tahtonut kansansa tarkastelleen elämää jo silloin, kun tapahtumat olivat vielä nykyisyyttä ja tulevaa eikä kirjoitettua historiaa.

Väitän, että jos valitsemme sen näkökulman, josta Israel aikanaan tarkasteli elämää ja sen pohjalta teki arvioita tulevaisuudesta, ei Israelin historia vaikuttaisi lainkaan niin synkältä ja surkuhupaiselta, mitä se on psalmistin lyhennelmässä tai ylipäätään Vanhan testamentin historiakirjoissa. Luulen, että ymmärtäisimme hyvin, minkä tähden kansa teki ne nyt jälkikäteen arvioituna typerät ratkaisut. Ihmiset näet katsoivat elämää ei hengellisesti ’uskovan’, vaan ’näkevän’ ja ’tietävän’ silmin.

Israel ei tehnyt valintoja ’uskovan’ silmin, vaan ’näkevän’ ja ’tietävän’. Ja tämä pieni näkökulman ero johti heidät kerta toisensa jälkeen eksymään Jumalan tahdosta. Vain ja ainoastaan Jumalan pitkämieleisyys ja armollisuus säilytti heidät edelleen Jumalan tahdon kartalla, niin kuin psalmisti asian kiteyttää:

”Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, pahoin me olemme tehneet, eläneet jumalattomasti. Kun isämme olivat Egyptissä, he eivät ymmärtäneet sinun tunnustekojasi. Vaikka monin tavoin osoitit uskollisuutesi, he eivät sitä mieleensä painaneet. Kaislamerellä he kapinoivat sinua vastaan. Mutta Herra pelasti heidät, nimensä kunnian tähden, hän osoitti voimansa ja suuruutensa.” (Ps. 106:6-8)

Ainoa meriitti, mikä inhimilliselle näköalattomuudelle voidaan eduksi lukea, lienee se, että ihmisen lankeemuksessa kirkastuu Jumalan armo ja rakkauden suuruus.

Israel ei nähnyt päämäärää oikein

Jo Egyptissä Jumala oli maalannut Israelin eteen ’uskon näkymän’ siitä, mikä heitä odotti. Herra kertoi heille, millaiseen maahan he ovat matkalla ja minne he tulevat pääsemään. Hän siis antoi heille suunnan ja päämäärän. Herra ei ollut pelkästään viemässä kansaa pois Egyptistä, vaan hän oli maalannut heidän eteensä näkymän siitä, mikä heitä odotti, kun he vain kulkevat Jumalan viitoittamaa tietä. Jotain tällaista Jumala oli maalannut heidän eteensä:

”Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen hyvään maahan, jossa on puroja ja lähteitä ja jossa vedet kumpuavat maan uumenista laaksoissa ja vuorilla, vehnän, ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan, oliiviöljyn ja hunajan maahan. Siinä maassa teidän ei tarvitse elää puutteessa, vaan teillä on kaikkea, mitä tarvitsette. Sen maan kivet ovat rautaa, ja sen vuorista voitte louhia kuparia. Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut.” (5. Moos. 8:7-10)

Tämä oli se näkymä, jonka Jumala antoi kansalle maasta, minne hän oli heidät vievä ja jonka hän oli jo ennalta katsonut kansansa asuinsijaksi. Väitän, että monelta kapinalta, napinalta ja virhearvioilta olisi matkalla luvattuun maahan säästytty, jos vain ihmiset olisivat katsoneet tulevaan ’uskovan’ silmin eivätkä ’näkevän’ ja ’tietävän’.

Entä mitä sitten näkivät edessään Israelin ’näkevät’ ja ’tietävät’? Se tuli punnittua siinä, kun vastaan tuli tilanne, jossa pelkkä ’näkeminen’ ja ’tietäminen’ eivät enää riittäneet:

”ja sanoivat Moosekselle: ’Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Näetkö nyt, mitä olet meille tehnyt, kun veit meidät pois Egyptistä? Mehän sanoimme sinulle jo siellä: ’Anna meidän olla rauhassa ja palvella egyptiläisiä.’ Parempi meidän olisi toki palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa!’” (2. Moos. 14:11-12)

Kaukana olivat ne ’uskon näkymät’, joita Jumala kutsui kansansa katsomaan! Ei sillä, etteikö Jumalan lupaukset lopulta toteutuneet, mutta kovin monelta huolelta olisivat ihmispolot säästyneet, jos he olisivat katsoneet vaikeuksien yli Jumalan lupaukseen ’uskovan’ silmin. Kuinka vaikea on pitää katseensa lupauksessa, kun ei voi nähdä eikä tietää, miten lupaukseen päästään. Siitä huolimatta Jumalan lupaus on ainut luotettava seikka, minkä varaan tässä ajassa voi rakentaa.

Israel ei nähnyt luvattua maata ’uskovan’ silmin. Se ei tavoittanut sitä näkymää, jonka Jumala oli maalannut heidän eteensä. He tyytyivät katsomaan vain sitä, miltä asiat näyttävät tai mitä he niistä muka tietävät.

Israel ei nähnyt nykytilaa oikein

Alussa jo mainitsin, ettei yksin riitä, että katsoo ’uskovan’ silmin tulevaa, jos kuitenkin tulkitsee nykyhetken ’näkevän’ ja ’tietävän’ silmin. Kun katselemme tulevaa päämäärää ’näkevän’ ja ’tietävän’ silmin, näemme sen yleensä vähemmän siunattuna ja houkuttelevana, mitä se ’uskovan’ silmin on. Näkymä kutistuu silmissämme, minkä vuoksi emme enää tahdo ponnistella sitä kohti.

Mitä taas tulee virheeseemme arvioida nykyhetkeä, toimimme siinä juuri päinvastoin kuin päämäärän kohdalla. Nimittäin, kun on kyse liikkeelle lähtemisestä ja poistumisesta omalta mukavuusvyöhykkeeltä, me tapaamme maalata nykyhetken maiseman sen verran ruusuiseksi, että emme tahdo lähteä siitä pois tavoittelemaan mitään uutta. Tyydymme vähään, koska maalaamme sen vähän niin kovin kauniisti.

Toisin sanoen ihmisellä on taipumus nähdä nykyisyys ’näkevän’ ja ’tietävän’ silmin huomattavasti myönteisempänä, mitä se hengellisen ’uskovan’ silmin katsottuna on. Tuskin Israelkaan näki omaa nykyisyyttään, niin kuin Jumala sen näki psalmistin sanoin mukailtuna:

”Mutta kohta he taas unohtivat hänen tekonsa, eivät odottaneet hänen neuvojaan. Autiomaassa he kävivät ahnaiksi ja koettelivat Jumalaa.” (Ps. 106:13-14)

Jos he olisivat elämänsä tällä tavoin maalanneet, he olisivat tehneet kaikkensa päästäkseen pois siitä. Väitän, että he näkivät tilanteensa toisin. Tuskinpa he kokivat mitään psalmin kuvauksen suuntaista – he pitivät varmaan napinaansa oikeutettuna, koska sitähän se ’näkevän’ näkökulmastaan katsottuna oli.

Egyptistä lähtenyttä sukupolvea kiusasi koko erämaavaelluksen ajan ruusuinen ja väärä mielikuva siitä, mitä heidän elämänsä oli ollut Egyptissä. Israelin kunniaksi toki voi sanoa, että he olivat sentään lähteneet liikkeelle, mikä on paljon enemmän, mihin moni ’uskova’ uskaltautuu tänä päivänä. Emme uskaltaudu lähtemään matkaan, joten emme ole täten edes matkalla minnekään.

Israelilaiset sen sijaan olivat kerran uskaltautuneet lähtemään liikkeelle Jumalan viitoittamaan suuntaan, mutta ’näkevän’ silmin sekään matka ei taittunut mutkitta. Kerta toisensa jälkeen he löysivät itsensä maalaamassa kovin ruusuista maisemaa siitä, miten taivaallista Egyptissä oli ollut. Otetaanpa muutama esimerkki.

”Kunpa Herran käsi olisi lyönyt meidät kuoliaaksi Egyptissä, kun vielä olimme lihapatojen ääressä ja saimme ruokaa kylliksemme. Mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan tappaaksenne nälkään kaikki nämä ihmiset” (2. Moos. 16:3)

Ja sama ajatus toistuu toisin sanoin toisessa tilanteessa:

”Israelilaisten mukana seuranneessa sekalaisessa väessä heräsi hillitön ruoanhimo. Israelilaiset itsekin rupesivat taas valittamaan ja sanoivat: ’Olisipa meillä nyt kunnon ruokaa! Muistattehan, miten Egyptissä saimme ilmaiseksi kalaa ja miten meillä oli kurkkua, vesimelonia, purjoa, sipulia ja valkosipulia! Mutta nyt me joudumme kärsimään nälkää. Täällä ei edes näe muuta kuin tuota iänikuista mannaa!’” (4. Moos. 11:4-6)

Ollakseni rehellinen samankaltaiset ajatukset tulvivat mieleeni, kun minä hengellisen työssä olen kiusattu aina seuraavan ison askeleen edellä. Kuinka paljon helpompaa olisi jäädä paikalleen tai vaikka palata ihanaan menneisyyteen. Minua kiusataan värittyneillä muistikuvilla entisestä ammatistani, kuinka silloin oli taloudellisesti helppoa, vapaa-aikaa oli enemmän ja työ ei turhaa stressannut. Jos tämä olisi ollut koko totuus, olisinko koskaan lähtenyt auvoisesta lintukodosta Jumalan kutsua kohti minnekään!

Sama koski Israelin ruusuista mielikuvaa Egyptin ajasta. Lähtökohta ei ollut aivan niin ihana, miten he sen nyt ’näkivät’ ja ’tiesivät’, kun uskon näkymä alkoi tuntua liian työläältä. Lähtötilanne Egyptissä oli kuitenkin jotain toista kuin he sen nyt maalasivat:

”Mutta mitä enemmän heitä sorrettiin, sitä enemmän he lisääntyivät ja sitä laajemmalle he levisivät, niin että egyptiläiset alkoivat vihata heitä. He pakottivat lopulta israelilaiset orjikseen ja katkeroittivat heidän elämänsä ankaralla työllä, laastin- ja tiilenteolla ja raskaalla maatyöllä, kaikenlaisella pakkotyöllä.” (2. Moos. 1:12-14)

Jos ’näkeminen’ ja ’tietäminen’ ei ulotu tuleviin siunauksien uskomiseen, niin olemme silti todella lahjakkaita ’näkemään’ ja ’tietämään’ menneen ja nykyisen hyvin ruusuisena verrattuna siihen, mitä se oli Jumalan silmin katsottuna.

Uskallatko maalata nykyisen ja tulevan ’uskovan’ silmin?

En ota enempää esimerkkejä Israelin historiasta, koska luulen sinun päässeen kiinni siitä, mitä tarkoitan. Tuskin Israelin kansa oli sen uppiniskaisempi tai tyhmempi kuin mekään. Heidän valintansa vain näyttävät siltä, koska Raamattu maalaa ne kriittisesti Jumalan näkökulmasta ’uskovan’ silmin.

Väitän, että monet sinun ja minun valinnat näyttävät aivan yhtä typeriltä, jos ne maalataan eteemme samaisesta Jumalan näkökulmasta ’uskovan’ silmin.

Haastan itseni ja sinut asettamaan elämän tavoitteet ja katsomaan jokapäiväistä elämää ’uskovan’ silmin tutun ja turvallisen ’näkevän’ ja ’tietävän’ silmien sijaan. Voisiko sana ’uskova’ tosiaan kuvata elämääni enemmän kuin vain ’kylttinä’ siitä, että olen kerran rohkeasti astunut uskossa Kristuksen eteen? Voisiko ’uskova’ olla tosiaan lähtökohta sille, miten maalaan elämäni?

Haastan sinut katsomaan sekä elämäsi päämäärää ja tarkoitusta että nykyhetkeä ’uskovan’ silmin. Pelkkä horisontissa siintävän taivaanrannan maalaaminen uskossa ei riitä saamaan meitä liikkeelle. Jotta uskallamme lähteä aidosti liikkeelle, pitää maalata oikein värein myös ’Egypti’ eli se paikka, josta olemme aikeissa lähteä ja päästä pois.

Riittääkö minulle todella vain se, mitä minulla on tällä hetkellä, jos samaan aikaan uskossa näen, että Jumalalla olisi vielä paljon enemmän annettavaa? Tahdonko katsoa Jumalan maisemaa vain etäältä niin kuin se, joka ’uskovan’ silmin katsoo Jumalan lupausta, mutta samaan aikaan maalaa nykyisyytensä ruusuiseksi ’näkevän’ ja ’tietävän’ silmin?

Pysähdy ja katso sitä Egyptiä, missä sinä juuri nyt elät. Tarkastele sitä ’uskovan’ silmin ja arvioi, onko se todella niin hyvä, ettet tahdo mitään parempaa, jota Jumala on maalannut eteesi, kun vain lähdet liikkeelle. Tämä on mielestäni meidän aikamme suuri kysymys ja ongelma. Haluamme katsella vain etäältä, kun ’näemme’ ja ’tiedämme’ nykyisen ja menneen ajan niin kovin mukavaksi.

Mietipä vielä kerran – etkö kuitenkin syvällä sydämessäsi janoa jotain enemmän? Kuuntelepa vielä kerran, miten käsittelemämme psalmin kirjoittaja maalaa elämän todellisuutta ’uskovan’ silmin:

”Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti, jotka aina tekevät niin kuin oikein on. Herra, sinä olet armollinen kansallesi – muistathan myös minua! Auta minua, ota minut huomaasi, että saisin kokea valittujesi onnen, että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee, ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.” (Ps. 106:3-5)

Tule, mennään – Jumalan maisemat odottavat meitä!

Pohdittavaa

Millaisena minä näen oman elämäni ’luvatun maan’?
Miltä tänään näyttää minun Egyptini?
Miltä näyttää eilisen Egypti?