Uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisen adventtikynttilä sytyttämisellä. Se symboloi odotusta, jota myös ensimmäiseen adventin perinteeseen kuuluva ”Hoosianna!” huudahdus sekin alleviivaa. Hoosianna on riemullinen huudahdus, joka kuuluttaa Jumalan tietoon sydämen hartaimman toiveen: ”Oi auta, pelasta!” Huomaa, että sanoin ’riemullinen hoosianna’.

Ensimmäisen adventin evankeliumin teksti (Luuk. 21:25-36) alkaa neljän jakeen mittaisella profetialla, jota seuraa vertauskuva viikunapuusta ja lopuksi kehotus valvoa. Jeesuksen puheen ensimmäinen osa johdattaa lukijan hoosiannaan ja adventin kantavaan teemaan – odotukseen.

”Auringossa, kuussa ja tähdissä on merkkejä, ja maan päällä on kansoilla ahdistus ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:25-28)

Luukkaan evankeliumin teksti puhuu ’riemullisesta hoosiannasta’ siitä huolimatta, että se maalaa eteemme ehkä kuvan, jota moni tapailee mielessään maailmanloppuna tai ainakin nykymuotoisen maailmanajan loppusoittona.

Hoosiannan riemua

Teksti ei kehota huutamaan hoosiannaa ”Oi auta, pelasta!” tämän maailmanajan kauhujen edessä epätoivon huutona katoavan maailman puolesta. Sen enempää Jeesuksen sanat kuin hoosiannakaan ei ole hätähuuto, vaan riemuhuuto.

Jos sanat ”Oi auta, pelasta!” eivät tunnu sinusta riemuhuudolta, vaan toivonsekaiselta avunpyynnöltä, johtuu tämä väärinkäsitys valitsemastasi näkökulmasta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, missä olet, kun nuo sanat lausut.

Jos ”Oi auta, pelasta!” -sanat kaikuvat huulillasi kaukaisena toiveena, olet todennäköisesti kaukana sanojen täyttäjästä tai ajattelet pelastuksen vielä odottavan täyttymystä. Tällöin hoosianna on kuin hukkuvan viimeinen huuto, että edes joku kuulisi häntä.

Jos taas olet Herran läheisyydessä – niin kuin palmusunnuntaina hoosiannaa hurrannut kansanjoukko oli – sanat päinvastoin täyttyvät riemulla, koska lunastajasi on läsnä. Tällöin ”Oi auta, pelasta” ovat täyttyneen riemun huutoja siinä, kun katselet läheltä häntä, kuka todella huutosi on kuullut ja vieläpä kyennyt täyttämään.

Tätä on hoosiannan riemu. Jeesus selitti tämän saman asian edellä luetussa tekstissä toisin sanoin. Jeesuksen kehotus tekstin lopussa on sekin yhtyä Ihmisen Pojan paluun riemuun. Sanoohan hän asiansa perin selvästi:

”Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28b)

Jeesus kehottaa Herran kansaa liittymään hoosiannan riemuun, ”kun nämä alkavat tapahtua”. Se ei ole kehotus vavista ja pelätä, mitä Jumala tekee tai mitä tapahtuu.

Se on päinvastoin kehotus rohkaistua ja nousta, koska apu on lähellä. Taistelu on voitettu; on enää ajankysymys, koska voittajien juhlat alkavat. Vertaan tätä taistelussa piiritetyn sotajoukon tunnelmaan, kun he kuulevat kenttäradiosta vihollisen antautuneen ja sodan päättyneen. Piiritys saattaa kestää vielä hetken, mutta vihollinen on jo lyöty. On juhlan aika.

Elämme voitonjuhlan kynnyksellä. Ja se on totta siitäkin huolimatta, että olen nk. ’tuomionprofeettoja’ pienen elämäni ajan joutunut kuuntelemaan. Tuhosta puhuvat kilpaa ’ilmastonmuutosprofeetat’ ja asiantuntijat yhdessä seurakuntia kiertävien ’ilmestyskirja-asiantuntijoiden’ kanssa. Heidän julistuksensa sävy tosin ei ole Jeesuksen ”rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne” mukaista, vaan pikemmin painakaa päänne ja pelätkää. Ehkä he sitten elävät kaukana pelastajastamme Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja siitä tuo sävyero kumpuaa – mene ja tiedä. Minut silti heidänkin julistuksensa täyttävät hoosiannan riemulla. Herra on lähellä, hän on pelastanut minut; minä riemuitsen siitä jopa kauhujen keskellä.

Tarkatkaa ajan merkkejä

Jeesuksen puhe ei lopu rohkaisuun, vaan hän jatkaa kehotuksella ajanmerkkien tarkkaamiseksi. Ajan merkkien tarkkaamisella Jeesus ei tarkoita arvailuja tulevaisuuden tapahtumista, vaan pikemminkin nykyhetken tarkkailua sillä silmällä, mitä oma aikamme kertoo siitä, mitä on odotettavissa myöhemmin.

Jeesus ottaa esimerkin viikunapuusta, jota käytettiin vuodenaikojen tarkkailuun, mihin meilläkin on omat keinomme. Suomalaiseen kansanperinteeseen liittyy siihenkin uskomuksia siitä, miten kevään tulon voi ’ennustaa’ luonnon merkkien perusteella. Ehkä laajimmin tunnettu Suomessa yhä toimiva kevään merkki on tämä:

”Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäisen, pääskysestä ei päivääkään.”

Enteisiin uskominen toki vähän hymyilyttää, mutta siitä huolimatta toteamme kevään tulleen, kun näemme kurkiauran taivaalla tai ensimmäiset leskenlehdet aurinkoisella tienpientareella.

Luonnon tapahtumien seuraamisessa ei ole kyse vain uskomuksista, vaan se on lähitulevaisuuden ennustamista jo tänään näkyvien merkkien perusteella. On vain niin, että pajunkissat kevättalvella kertovat talven ankarimman selän jo taittuneen, ja että olemme matkalla kohti kevättä.

Voimme aavistella tänään nähdyn perusteella jotain siitä, mitä on tulossa meille vielä tuntemattoman lähitulevaisuuden mukana. Ja tästä yksinkertaisesti on kyse Jeesuksen viikunapuuvertauksessa.

Viikunapuu

Modernilla lukijalla on kiusaus ylitulkita Jeesuksen vertausta viikunapuusta siitä huolimatta, että mekin siis käytämme viikunapuun kaltaisia luonnon merkkeihin perustuvia havaintoja vuodenaikojen vaihtelun seuraamiseen. Luetaanpa vertaus.

”Vielä hän kertoi heille vertauksen: ”Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun näette niiden puhkeavan lehteen, te tiedätte kuin itsestään, että kesä on jo lähellä. Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.” (Luuk. 21:29-31)

Vertauksessa puhutaan tulevan tietämisestä sen perusteella, mitä tiedämme entuudestaan ja näemme tänään tapahtuvan. Jeesus käyttää tätä esimerkkinä siitä, miten me voimme nähdä, että ”Jumalan valtakunta on lähellä”.

Jeesuksen esimerkki on innoittanut monet lukijat etsimään ymmärrystä vertaukseen vallan väärästä paikasta – nimittäin palaamalla takaisin vertauksen tekstiin. Jeesus ei käske etsimään vastausta viikunapuusta, vaan hän käyttää sitä vain esimerkkinä siitä, miten yleensä aikoja tarkkaillaan!

Monet ovat kuitenkin alkaneet etsiä vinkkejä ’ajanmerkkeihin’ suoraan vertauksen tekstistä. He pohtivat, josko viikunapuu viittaa vertauskuvallisesti vaikkapa juutalaiskansaan. Edelleen oksan virkoaminen voisi tarkoittaa vaikkapa Israelin valtion tunnustamista, kun taas kesä tarkoittaa tietenkin Herran paluuta, koska taivaassa on meidän mielikuvamme mukaan aina kesä!

Näinkö vertaus tulkitaan? Tätäkö Jeesus tarkoitti sanoilla ”samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne…”? Jos näin on, niin meillä alkaa – veljet ja sisaret – olla pienoinen kiire, koska Jeesus jatkaa selitystä sanoen:

”Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.”

Puhuiko siis Jeesus todella opetuslapsilleen Israelin valtion perustamisesta jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla ennen kuin juutalaiset edes joutuivat jättämään Jerusalemin vuoden 66-70 jKr. tapahtumien jälkeen? Ja miksikö hän puhui harhaanjohtavasti sukupolvestamme antaen opetuslasten ymmärtää hänen puhuneen silloin eläneestä sukupolvesta?

Ehkä löydämme sopivamman merkityksen, kun maltamme pysähtyä tarkastelemaan, mistä Jeesus todella puhuu.

Viikunapuun merkitys Jeesuksen kuulijoille

Viikunapuu (Ficus carica) on yleinen puu Lähi-idässä, viiniköynnöksen sekä öljypuun ohella. Jos tahdomme havainnollistaa vertausta käyttäen esimerkkinä jotain paikallisen luontomme puuta, parhaiten viikunapuuvertauksen tarkoitusta vastaa meillä koivu. Jos et siis tiedä miltä viikunapuu näyttää ja miten se käyttäytyy eri vuodenaikoina, ajattele koivua.

Vertauksen ymmärtämisen kannalta pitää tietää, että viikunapuu pudottaa lehtensä talveksi joulukuun tietämissä samaan tapaan kuin koivu pudottaa lehtensä syksyllä kotoisessa Suomessa. Päinvastoin kuin viikunapuu, suurin osa Palestiinan luonnon puista säilyttää vehreytensä talvellakin, kuten meillä havupuut ikään.

Viikunapuu talvehti ilman lehtipeitettä aina maaliskuun loppupuolelle saakka, jolloin puuhun versoo uudet lehtien silmut ja samaan aikaan lehtien lomaan ilmestyy pienen pienet viikunan raakileet (Jes. 34:4). Viikunapuun lehtien versoja ja varhaisviikunoita pidetään Lähi-idässä varhaisina kevään merkkeinä niin kuin meillä pidetään pajunkissoja tai koivun ’hiirenkorvia’.

Viikunapuun lehtien puuttuminen talvikuukausina ja niiden kasvaminen kevättalvesta olivat siis luonnollisia kevään merkkejä Jeesuksen kuulijoille. Viikunapuun versominen kertoi kesän tulosta samalla tavalla kuin meillä koivuun kasvavat ’hiirenkorvat’ kertovat meille kesän alkamisesta. Toki viikunapuu oli merkkinä tärkeämpi heille kuin koivu meille, koska Lähi-idässä ei voi tietää kevään koittamista lumen sulamisesta, kuten meillä täällä kylmässä pohjolassa.

Vertauksen termistöön ei täten sisälly mystistä symboliikkaa. Se on Jeesuksen arkipäivän esimerkki siitä, miten me ihmiset osaamme lukea tulevaa aikamme merkkien perusteella. Luukkaan versio tekstistä alleviivaa tätä ajatusta sanoilla ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. {RK: ja kaikkia puita}”. Vertauksen kannalta ei ole merkitystä sillä, mitä puuta katselet, kunhan se edustaa sinulle viikunapuun tavoin merkkiä talven taittumisesta.

Tätä taustaa vasten voidaan pitää erikoisina lukuisia yrityksiä sovittaa aikamme tapahtumat viikunapuuvertauksen symboliikkaan. Se ei ollut Jeesuksen sille antama merkitys, joten se ei voi olla vertauksen oikea tulkinta, vaikka se sopisi mielestämme aikamme tapahtumiin

Vertaus yksinkertaisesti kehottaa Jeesuksen kuulijoita tarkkailemaan oman aikansa tapahtumia samaan tapaan kuin kevään tulon enteitä, jotta he ovat alati hereillä ja valmiit Jeesuksen aiemmin luvussa mainitsemien tapahtumien edellä, koska

”Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.”

Oikea näkökulma ennussanoille

Entä miten saamme selville, mihin tapahtumiin Jeesus viittaa, kun hän sanoo, että ”Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä”?

Ja miten samaan yhteyteen sovitetaan ehkä vielä ongelmallisemmalta tuntuvat tekstimme seuraavat kaksi jaetta? Ne kuuluvat näin:

”Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu {KR92: kaikki tämä}. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Luuk. 21:32-33)

Ongelmat väistyvät, jos asetamme itsemme oikeaan aikaan tekstin lukijoina. Kun käymme kuuntelemaan vertausta, pitää meidän asettua alkuperäisten kuulijoiden joukkoon, että näemme maailman heidän silmin. Nimittäin opetuslasten (vertauksen alkuperäinen kuulijakunta) ja meidän väliin jää parin tuhannen vuoden ajanjakso, jota me pidämme toteutuneena historiana, mutta heille se oli tuntematonta tulevaa. Jeesuksen puhetta ’kuunnellessa’ meidän tulee nähdä tuo ajanjakso tulevaisuutena, vaikka se onkin meille historiaa.

Jos Jeesus sanoo jotain tapahtuvan ennen kuin ”tämä sukupolvi” katoaa, tarkoittaa hän aikajännettä sukupolven verran eteenpäin siitä hetkestä – hän siis viitannee johonkin ensimmäisen vuosisadan tapahtumaan, joka on meidän näkökulmastamme historiaa.

Jakeessa 21 Jeesus viittasi sanoilla ”kaikki tämä” tapahtumiin, joista hän kertoi puheessaan lopunajoista tekstimme alussa juuri ennen viikunapuuvertausta (Luuk. 21:25-28). Ymmärtääksemme vertauksen sanoman meidän ei siis pidä etsiä ratkaisua vertauksen symboliikasta, vaan siitä, mihin Jeesus viittaa sanoilla ”kaikki tämä”. Katsotaanpa.

”Kaikki tämä”

Tilanne, jossa Jeesus pitää puheen, on ratkaiseva tulkinnan kannalta. On merkittävää, että kaikki synoptikot ovat sisällyttäneet puheen viimeisistä päivistä evankeliumiinsa (Matt. 24:4-35; Mark 13:1-31; Luuk. 21:5-33), minkä lisäksi he sijoittavat sen keskenään täsmälleen samaan kontekstiin pääsiäisviikolle Öljymäen puistoon vastapäätä Jerusalemin temppeliä.

Ennen Öljymäelle saapumista Jeesus ja hänen seurueensa olivat tulossa temppelistä, jonka edustalla opetuslapset ihailivat tätä valtavan kokoista Herodeksen temppeliä juutalaiskansan hengellisen elämän keskuksena. Jeesus kuitenkin keskeytti heidän ihailunsa kuin ohimennen toteamalla, että ylevästä koostaan huolimatta koko temppeli ”revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle”.

Mainittua tilannetta käsittelin jo muutama viikko aikaisemmin tarkemmin tekstissäni ”Neljänteen temppeliin”, joten ohitan sen tässä vain maininnalla. Riittää, kun muistamme, että opetuslapset ja Jeesus katselivat juutalaisen uskonnon ylpeyden aihetta – Herran temppeliä – samalla, kun Jeesus jatkoi puhettaan heille ”kaikesta tästä”.

Jeesuksen viimeisten aikojen puhe käsittelikin täten pääosin Jerusalemin temppelin, Jerusalemin ja juutalaisen temppelijumalanpalveluksen ’viimeisiä aikoja’ – ei sitä, mitä me ’viimeisillä ajoilla’ nykyään tarkoitamme.

Jeesuksen ennustus ”kaiken tämän” osalta toteutuikin jo suurimmaksi osaksi vuosien 66-70 aikana, kun juutalaiset kapinalliset suututtivat Rooman miehittäjävallan niin, että se johti kaupungin täydelliseen hävittämiseen. Öljymäellä Jeesuksen suusta kuultuna ennustus kuulosti toki mahdottomalta, mutta ennen kuin puolivuosisataa oli kulunut, ennustus oli toteutunut hämmästyttävällä tarkkuudella ja oli nähtävissä jo Jeesuksen antamien ajanmerkkien perusteella.

Tekstimme ymmärtämisen kannalta riittää, kun tiedämme että ”kaikki tämä” oli ennakoitavissa tarkkaavaisen ihmisen silmin maailman tapahtumista niin kuin kevään tulo viikunapuusta tai koivusta ikään.

”Minun sanani eivät koskaan katoa”

Jeesuksen sanoma viikunapuusta tai ”kaiken tämän” tapahtumisesta, ei merkinnyt sitä, että meidän tulisi vapista pelosta kuin haavanlehdet nähdessämme ajanmerkkien tapahtuvan. Päinvastoin! Muistathan, että Jeesuksen puhe oli ennen kaikkea kehotus yhtyä hoosianna riemuun siitä, että pelastus on tullut.

Vaikka näkyvässä maailmassa kaikki muuttuu niin, silti kaikki ei ole yhtä katoavaa kuin vuodenaikojen vaihtelu. Jotta emme unohtaisi hoosianna riemun kestävää perustaa, Jeesus muistuttaa meitä samaan hengenvetoon siitä, että on olemassa jotain pysyvää, johon Herran omat voivat ankkuroida elämänsä maailman melskeissä:

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Luuk. 21:33)

Jeesus muistuttaa, että hänen valtakuntansa on erilainen kuin aikamme valtakunnat. Se ei katoa. Jumalan valtakunta on syy jo moneen kertaan mainittuun hoosianna riemuun.

Koska Jumalan valtakunta ei katoa; sen muutoksia meidän ei tarvitse tarkata viikunapuun lehdistä eikä kurkiaurasta. Jumalan valtakunta on elämämme kestävä ankkurikivi. Se on pysyvää muuten katoavan ja muuttuvan maailman keskellä.

Ja mikä parasta Jumalan valtakunta ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Senhän meille kertovat jo ne mainitut ’ajanmerkit’! Viittasihan Jeesus siihen viikunapuuvertauksen lopuksi, kun hän sanoi:

”Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.” (Luuk. 21:31)

Me olemme nähneet ’ajanmerkit’ ja odotamme enää lopullista sinettiä. On kiistaton tosiasia, että ”Jumalan valtakunta on lähellä”. Jos siis tänään näemme ajanmerkkien puhuvan meille nykyisen maailmanajan elävän ankarien muutosten kohteena, ne vahvistavat meille sen, että Jumalan valtakunta on ja pysyy.

Ajanmerkit vahvistavat Jumalan valtakunnan olevan lähempänä kuin lähellä. On siis hyvinkin aika nousta ja rohkaista toinen toisemme hoosianna -huutoon.

”Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28)

Hoosianna -riemua käytännössä

Adventin evankeliumin teksti on todistus siitä, että kaikki on tapahtunut ja tapahtuu edelleen hyvässä järjestyksessä, vaikka emme maailmantapahtumien tarkoitusta ymmärrä. Kuten viikunapuun lehtien puhkeaminen ennustaa kesän tulon, samoin täyttyneet ajan merkit kertovat Jeesuksen tulemuksen varmuudesta sekä Jumalan valtakunnan läheisyydestä. Viikunapuu ’ennustaa’ kevään tulon, vaikka tarkkaa päivää ei tiedä. Samalla tavalla ’ajanmerkit’ puhuvat lopullisen juhlan olevan jo lähellä.

Elämme parhaillaan hetkeä, jonka Jeesus mainitsi jo tekstin alkupuolella. Me elämme sitä hoosianna riemussa.

”Silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:27-28)

Jeesus kehottaa meitä nostamaan päämme, rohkaisemaan mielemme ja yhtymään yhteiseen hoosianna riemunhuutoon, koska pelastajamme on läsnä tänäänkin ja hän on jo hankkinut meille voiton.

Jumalan valtakunta asuu meissä ja voitto tämän maailman ruhtinaasta on saatu. Emme katsele Kristuksen tuloa ja Jumalan Pyhän Hengen työtä etäältä epäröiden ja toivoen, että joku kuulisi vienon hoosianna – ”oi auta, pelasta” – huutomme. Seurakunta ei näet enää odota Kristusta apuun ’sodassa’, että hän tulisi hankkimaan meille voiton vihollisesta.

Seurakunta odottaa Kristusta palaavaksi voittajan paraatissa. Emme odota apua, vaan odotamme voitonjuhlaa. Se on juhla, jota vietetään sen jälkeen, kun voitto on jo saatu. Peli on jo pelattu; sota on jo sodittu; odotamme vain juhlan alkua. Tänäänkin katsomme Kristusta voittajana ja huudamme sydämestämme ihaillen ”oi auta, pelasta” voittajallemme, jonka valtakunnassa ja läheisyydessä saamme tänäänkin elää.

Voitto on saatu; meidän tehtävämme on ’vain’ valvoa, jotta olemme valmiit, kun juhlat alkavat. Kaikki kolme evankelistaa jatkavatkin viikunapuuvertauksen jälkeen yhdestä suusta kehotuksella valvoa. Se on osamme tänä aikana, kun ajanmerkit kertovat, että voitto on saatu ja me odotamme vain juhlien alkavan.

On hyvä, jos seuraamme ajanmerkkejä, mutta harrastuneisuutemme tulee kannustaa meitä valvomaan ja kilvoittelemaan – ei vaipumaan uneliaisuuteen ’merkkien’ suojissa.

Luukas päättää Jeesuksen puheen viimeisistä ajoista lyhyemmin kuin Matteus ja Markus, mutta siinä kiteytyy Jeesuksen sanoman ydin: valvokaa!

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk. 21:34-36)

Aamen.”Hoosianna Daavidin Pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!”

Pohdittavaa

Mihin sävyyn minun sydämessäni kaikuu tämän päivän hoosianna – ”oi, auta, pelasta”?