Syksyn edetessä mieleeni palautuvat lyhyet veneretket menneiltä kesiltä. Olen satunnainen veneilijä; osaan soutaa ja jonkin verran olen vuosien varrella saanut oppia tuntemaan veneilyn jaloa taitoa.

Veneitä elämän vesillä

Yksi tärkein yksinäisen soutajan perustaidoista on minulle ollut suunnan määrittämisen jälkeen valita kiintopiste rantamaisemasta ja lukita katse siihen. Kiintopiste auttaa säilyttämään suunnan veneellä etenkin silloin, jos soudat järven yli sivutuulessa.

Soutaja istuu selin kulkusuuntaan ja kohteeseen nähden, joten suunta säilyy vain, jos soutaja huolehtii, että kiintopiste pysyy koko ajan samassa suunnassa. Tällä tavalla varmistetaan, että veneen suunta säilyy matkalla ja päästään kutakuinkin sinne, minne oli tarkoitus mennäkin.

Teoriassa kiintopistettä ei tarvitse, jos soutaja osaa soutaa suoraan ja järven pintavesissä ei ole virtauksia. Käytännön elämässä näin ei kuitenkaan koskaan ole.

Satunnainen soutaja tapaa soutaa toisella airolla kovemmin kuin toisella ja vene kääntyy aina aavistuksen. Toisaalta jo pienikin tuuli nostattaa laineet, jotka nekin kuljettavat venettä sivusuunnassa. Ja vielä, kun lisätään pinnan alla kulkevat silmällekin monesti näkymättömät virtaukset ja pyörteet, niin korjattavaa suunnassa aina riittää.

Vaikka yksinkertaistaen teoriassa suunnan säilyttäminen suotaessa ei vaadi korjausliikkeitä, käytäntö osoittaa jotain muuta. Mutta silti varma keino pysyä suunnassa on valita kiintopiste, kiinnittää katse siihen ja korjata suuntaa sen mukaan. Kun soutajan taitamattomuus, kädenvoiman epätasapaino, vaihteleva tuuli ja pinnanalaiset virtaukset tekevät matkan teosta haasteellista, kiintopiste auttaa.

On siis tärkeää, ettei soutaja alati vilkuile sivuille tai muistele menneitä, vaan pyrkii pitämään suunnan samana. Silloinkaan hän ei vain katsele kiintopistettä, vaan tekee jatkuvasti korjauksia suuntaa sitä mukaan, kun jokin epäsuotuisa olosuhde tai ’heikko veto’ kääntää suuntaa väärään.

Kiintopiste elämän vesille

Jos nyt edellisen esimerkin jälkeen alan puhumaan asioita meidän elämäämme hengellisestä näkökulmasta, en usko sinulla olevan vaikeutta yhdistää soutamisen periaatteita elämän ’järvenpinnalla’ kulkemiseen.

On helppo kuvitella itsensä soutajaksi elämän vesille ja tekemään alati pientä suunnan tarkistusta, kun elämän vedet ja virtaukset saavat meidät poikkeamaan suunnasta. Ja toki elämänvesillä me jokainen olemme vielä soutajinakin taitamattomia, joten oikean suunnan pitäminen vaatii jatkuvaa hereillä olemista ja pientä korjausliikettä. Jeesus kehottaa meitä tähän napakasti kehotussanalla ”valvokaa” (Matt. 24:42, 25:13, 26:41).

Mutta sen enempää elämässä kuin soutamisessa kiintopisteen tarkkaaminen ei auta, jos kiintopiste on alkujaan valittu väärin. Muistan lapsuudesta ystäväni isän kertoman jutun pojasta, joka valitsi kiintopisteeksi naapurin lehmän laitumelta. Kun lehmä vaihtoi aika ajoin paikkaa vihreämmän ruohon toivossa, vaihto ’kiintopiste’ paikkaa ja poika päätyi veneinensä vastarannalle aivan toiseen paikkaan kuin piti.

Sama periaate pätee elämän vesillä soutaessa. Jos kiinnitämme katseemme johonkin toisarvoiseen tai alati muuttuvaan omassa ajassamme, olemme auttamattomasti hukassa päämäärän suhteen. Päämäärästä tuleekin määränpää.

Jokainen ihminen kuin myös seurakunta tarvitsee pysyvä ja selkeän kiintopisteen. Elämän vesien kiintopiste pitää olla sellainen, että se paitsi pysyy alati muuttumattomana myös selkeästi esillä, että sen erottaa muusta maastosta.

Tällaisen kiintopisteen Jumala on meille antanut; siitä kerrotaan tutussa Heprealaiskirjeen kohdassa:

”Koska meillä on ympärillämme näin suuri todistajien pilvi, pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoo. Juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme, katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi rohkeuttanne.” (Hepr. 12:1-3)

Tiedän varsin hyvin, että monen korvaan tämä kuulostaa vähintäänkin tutulta ja ehkä jopa itsestäänselvältä. Mutta niin se vain on. Elämä rakentuu kestävien ja joskus jopa itsestään selvien totuuksien varaan. Mietipä vain omaa elämääsi ja sitä, että kuinka moni elämän kantava perustotuus on opittu jo lapsena ja siitä on tullut niin itsestään selvä totuus sinulle, ettet enää edes ajattele sitä, vaan elät kuin itsestään sen mukaan.

Sama pätee tähän uskontotuuteen. Ainoa kestävä ja oikea kiintopiste kristityn elämässä on ”uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä, Jeesus”. Silti kovin usein teemme sen virheen, että valitsemme etsiä kiintopisteet toisaalta; kuka ihmisistä, kuka tekemisestä, kuka jostain mihin silmä kiintyy. Jos niistä tulee sydämen asioita, on elämän suunta vaarassa harhautua.

Myös kokonainen seurakunta on vaarassa kadottaa suuntansa Jumalan sille luottaman tehtävän edessä, jos kiintopiste etsitään muualta. Seurakunta on vaarassa kadottaa suuntansa, jos se nostaa Kristuksen paikalle esimerkiksi seurakuntakasvun, opilliset kysymykset, yhteyden, kävijämäärät, talouden jne. Kaikki mainitut ovat toki tärkeitä asioita, mutta ne eivät saa tulla päämääräksi; ne ovat ’välineitä’ päämäärän saavuttamiseksi. Edes evankeliumin julistaminen tai Raamattu eivät saa ottaa tuota paikkaa, joka kuuluu yksin Jeesukselle Kristukselle.

Pohdittavaa

Onko elämäni kiintopiste oikea?
Onko seurakuntani kiintopiste kohdallaan?