Elämään mahtuu paljon tehtäviä, joita en alkuunkaan taida, vaikka saatan niistä jotain ymmärtää, jos seuraan asiansa osaavan työskentelyä vierestä. Esimerkiksi autonkorjaaminen ja vaikkapa miksaaminen ovat minulle sellaisia. Minun osaamisella on turha haaveilla vaihtavani nokka-akselia tai korjata käsijarrua. Ja sama koskee musiikin miksaamista – puhumattakaan äänentoistoympäristön rakentamisesta.

Silti näihin kumpaankin taidollisuuteen liittyy pieniä tehtäviä, joita kykenen ohjeistettuna tekemään. Osaan vaihtaa autoon renkaat, ladata akun, vaihtaa polttimon. Samoin osaan miksauspöydästä säätää äänen tasoa ja hoitaa joitain helppoja rutiineja, kuten taltioinnin tms. Nämä taidot hallitsen tosin vain tutun automerkin tai miksauslaitteiston kanssa. Osaamiseni riittää ohjeessa kuvatun matkimiseen, mutta ymmärrystä ei ole niin paljoa, että voisin juuri soveltaa osaamistani.

Se, että osaan kasata valmiina paloina toimitetun huonekalun sen mukana tulleen ohjeen avulla, ei tee minusta käsityöammattilaista. On jo asteen vaikeampi koota huonekalu ilman ohjetta, puhumattakaan siitä, että joutuisin korjaamaan sellaista tai valmistamaan huonekaluun tarvittavat osat. Ja mitä taidollisuutta sitten vaaditaankaan siltä, joka mielikuvan pohjalta suunnittelee ja valmistaa huonekalun ’tyhjästä’.

Oppipoika, kisälli ja mestari

Menneinä aikoina käsityöläisammatteihin valmistuttiin oppipoika – kisälli – mestari menetelmällä. Ammattiin aikova tuli varsin nuorella iällä mestarin oppipojaksi. Oppipojan tuli olla kuuliainen ja ahkera sekä noudattaa kaikessa mestarin tahtoa. Mestarin velvollisuus oli pitää huoli, että poika sai asiaan kuuluvan ammattiopetuksen.

Oppipoika sai kisällin arvon suoritettuaan kisällinnäytteen. Tätä seuraavaan kisällin koulutukseen saattoi kuulua ns. kisällin vaellus, jonka aikana hän tutustui useiden mestarien menetelmiin ja paikallisiin tapoihin. Kisälliaika kesti kauan, jopa 10 vuotta. Siinä kisälli oppi työtä tehden ja kypsyi itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Vasta työ, kokemus ja omaehtoinen vastuun ottaminen teki hänestä mestarin.

Matka mestariksi kuljettiin siis kisälli- ja oppipoikavuosien kautta vähän kerrassaan harjaantuen.

Siinä missä oppipoika hämmästeli vierestä mestarin tai kisällin taidollisuutta, mestari tunsi syvällisesti oman alansa. Mestari tunsi materiaalit ja osasi soveltaa oppimaansa siten, että oppipojan näkökulmasta hänen mielensä ja kättensä yhteistyö vaikutti suorastaan taikuudelta.

Mestarin ja kisällin erotti ’luovuudesta’ ja ammattitaidosta tilanteessa, kun kohdattiin jotain odottamatonta. Kisälli toki osasi taidollisesti matkia mestarinsa työtä, mutta häneltäkin puuttui vielä kyky soveltaa ja ’luoda’ ajatuksesta ’jotain olevaa’. Kuuliaisuus oman mestarin opissa ja uuttera harjoitus antoi sitten hänellekin ajan kanssa mestaruuteen tarvitun luovan työn taidollisuuden.

Oppipojasta kuninkaaksi

En aio soveltaa oppipojasta mestariksi polkua tässä uskonelämään edellä kuvatun suoraviivaisesti. Tahdoin avata tämän näkymän käsityöläisyyteen siksi, että se avaa meille näkymän siihen, että asioita voi tehdä monella eri ’tasoilla’ ilman, että huomaat eroa lopputuloksessa tai edes työskentelyssä.

Tarkoitan tällä sitä, että jos katsot valmiiksi koottua huonekalua, et välttämättä näe eroa, että onko sen koonnut ’toistaitoinen’ valmiista paketista ohjetta apinoiden, harrastelija ohjeiden mukaan kuukausia rakentamalla tai mestari parin illan puhdetyönä suoraan mielikuvastaan. Samoin et välttämättä kuule eroa siinä, että miksaako pöydän takana huippuammattilainen vai oppipoika ohjepaperin kanssa, jos mitään erityistä ei tapahdu.

Mutta vaikka et tätä eroa työskentelystä tai sen tuloksesta päällepäin näkisi, ymmärrät, mikä ero on työn laadulla on. Tuskin annat osaamiselleni samaa arvoa, jos kerron rakentaneeni pöydän itse huonekalutehtaan valmispaketista kuin hänelle, joka rakensi samanlaisen pöydän oman metsän puista iltapuhdetyönä talven aikana.

Ohjeiden apinoija ei osaa soveltaa niin kuin ammattilainen. Hän ei näe ongelmaa siinä, missä ammattilainen näkee. Jos osaan ohjeiden avulla vaihtaa autoon jarruvalon polttimon, en silti osaa kiinnittää huomiota siihen, että jarrupalat pitäisi nekin vaihtaa. Ammattilainen ymmärtäisi tarkistaa senkin.

Tämän päivän raamatunteksti kertoo meille Juudan kuninkaasta – Amasjasta. Hän teki kuninkaana päälle päin oikeita asioita, mutta silti hänen kuninkuudestaan jäi puuttumaan jotain. Hän teki oikein toisaalla, mutta johdonmukaisuus tekemisessä ei välttämättä ulottunutkaan aivan kaikkialle.

Lähtökohtaisesti Amasja osasi tehtävänsä kuninkaana, mutta silti hänen hallinnostaan jäi puuttumaan jotain, mitä esimerkiksi kuningas Daavidin hallinnossa näemme. Se kertoo erosta, mikä oli ’mestari’ kuninkaalla ja ’oppipojalla’ tai ’kisällillä’. Siinä missä mestari oli tavoittanut ’sen kaikkein oleellisimman’, oppipoika ihmetteli ja kisälli matki orjallisesti oppi-isän ohjeita ymmärtämättä ’juttua’ kaiken ytimessä. Käydäänpä Amasjan matkaan.

Kuningas Amasjan matkassa

Kuningas Amasja nousi Juudan valtaistuimelle isänsä Joasin jälkeen vuonna 796 eKr. Hän hallitsi eteläistä Juudan valtakuntaa 29 vuotta vuoteen 767 eKr. saakka, josta hän hallitsi 24 viimeistä vuotta yhdessä poikansa Asarjan kanssa.

Raamattu nostaa Amasjan melko pitkästä hallinta-ajasta esiin vain ihan muutaman tapahtuman. Lyhyesti referoiden ne on tässä:

• Amasja kosti isänsä kuningas Joasin murhaajille, mutta hänen kostonsa ei tavoittanut Mooseksen lain koko mittaa. Työ jäi hyvän alun jälkeen ’puolitiehen’ (2. Kun. 14:5-6; 2. Aik. 25:3-4).

• Amasja löi taistelussa Edomin kuninkaat (2. Kun. 14:7-14; 2. Aik. 25:5-16). Tämän taistelun hän voitti, koska hän kuunteli ja noudatti Herran profeettojen neuvoja.

Sotaretken jälkeen hän silti teki jotain käsittämätöntä:

”Kun Amasja palasi takaisin voitettuaan edomilaiset, hän toi mukanaan edomilaisten jumalia. Hän pystytti ne itselleen jumaliksi, kumarsi niitä ja uhrasi niille.” (2. Aik. 25:14)

Puolisydämisyys leimaa tätäkin tekoa. Jumala lähetti profeetan nuhtelemaan Amasjaa, mutta Amasja ei kuunnellut häntä.

• Voitosta ylpistyneenä Amasja kävi sittemmin taisteluun veljeskansa Israelia vastaan, mistä Herran profeetat varoittivat häntä. Hän ei kuunnellut profeettoja nytkään vaan kävi taisteluun.

• Taistelun hän hävisi katkerasti, minkä seurauksena Jerusalem, kuninkaanpalatsi ja temppeli ryöstettiin (2. Kun. 14:7-14; 2. Aik. 25:17-24).

• Amasjan elämä päättyi myöhemmin salamurhaan (2. Aik. 25:25-28).

Tässä lyhyesti Amasjan tarina Raamatun lehdillä. Tähän valikoitujen tapausten perusteella Amasjan hallintoa on helppo arvioida ankarin sanankääntein, mutta kun muistat, että hän hallitsi Juudaa 29 vuotta, on ilmeistä, että aikaan mahtui paljon muutakin.

Toisaalta näin meille kerrotut käänteet eivät välttämättä olleet selkeästi kaikkien nähtävissä. Onhan niin, että jopa tänäkin päivänä julkisuuden valokeilassa työskentelevät päättäjät kykenevät pitämään asioita varsin hyvin salassa. Amasjan kohdalla lukijan etuoikeus on nähdä kulissien taakse.

Kuninkuuden arviointia

Amasja siis teki paljon muutakin kuin nämä, mitä luimme. On paikallaan lukea, miten hänen aikalaisensa arvioivat kuninkuutta. Kuninkaiden kirjojen kronikoitsija – juutalaisen perimätiedon mukaan siis profeetta Jeremia – antaa Amasjan hallinnosta tällaisen arvion:

”Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, olematta siinä kuitenkaan esi-isänsä Daavidin vertainen. Hän teki kaikessa isänsä Joasin tavoin. Uhrikukkuloista ei luovuttu, yhä edelleen kansa uhrasi ja suitsutti kukkuloilla.” (2. Kun. 14:3-4)

Jeremian mukaan Amasja teki kyllä niitä asioita, joita Herra kuninkaan oletti tekevän; ”hän teki oikein Herran silmissä”. Lisäksi Jeremia toteaa, että Amasja hallitsijana seurasi hyvin isänsä viitoittamaa tietä. Hän hallitsi maata isänsä Joasin tavoin.

Jotain kuitenkin jäi puuttumaan hyvän kuninkuuden tavoitteesta. Teot olivat ehkä oikein Jumalan silmissä, mutta jotain niistä puuttui. Siitä kielivät Jeremian aavistuksen arvoitukselliset sanat: ”olematta siinä kuitenkaan esi-isänsä Daavidin vertainen”.

Kuningas Daavid (1010 -970 eKr.) oli Jumalan mielen mukainen kuningas. Hän ei ollut sitä virheettömän tai tahrattoman työn tai elämän tähden. Daavidin esikuvallisuus hallitsijana johtui hänen sydämen asenteesta – ’kokosydämisyydestä’ ja rehellisyydestä Herran edessä (1. Kun. 3:6, 9:4,11:4).

Kokosydämisyys oli tinkimätöntä kuuliaisuutta Jumalalle. Se oli mittari, minkä edessä sekä Amasja että hänen isänsä Joas jäivät vajaaksi Daavidiin nähden.

Tässä vertailussa ei muuten ollut kyse siitä, että Jeremia olisi epäreilusti verrannut Amasjaa ylivertaiseen esi-isäänsä. Nimittäin muutaman sukupolven jälkeen Amasjan jälkeläinen Hiskia (715-686 eKr.) onnistui tavoittamaan Daavidin ’ihanteen’:

” Hiskia teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niin kuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.” (2. Kun. 18:3)

Siinä missä Hiskia täytti Jumalan odotuksen kuninkaana, Amasja onnistui toki ulkoisesti tehtävässään, mutta hänen kuninkuudestaan puuttui juuri se, mitä Jumala ensisijaisesti palvelijalta odotti. Toisin sanoen Amasja hallitsi kuninkaan tehtävät oivallisesti, mutta häneltä puuttui se, mikä teki Daavidista ja Hiskiasta esimerkillisen hallitsijan. Amasja ei siis paikoitellen hyvistä otteista huolimatta koskaan onnistunut antamaan näyttöä ’kisällintyössä’ ja näin löytämään mestaruuden ydintä.

Kuninkuuden arviointia – toinen mielipide

Olemme nyt kuulleet profeetta Jeremian mielipiteen Amasjan hallinnosta. On kuitenkin vähintään reilua kuulla vielä toinen mielipide, jotta emme jää yhden asiantuntijan lausunnon varaan. Kysymme siis asiaa vuorostaan Aikakirjojen kirjoittaja Esralta. Hän tarkastelee asiaa vallan eri perspektiivistä ja aikakaudesta käsin.

Mitä mieltä Esra oli Amasjan hallinnosta? Mikä Amasjan kuninkuudesta jäi puuttumaan? Esran analyysi on napakkaa ja varsin tarkkaa. Hän kommentoi Amasjan hallituskautta näin:

”Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, mutta ei täydestä sydämestään.” (2. Aik. 25:2)

Esran kommentti ”mutta ei täydestä sydämestään” kertoo juuri sen, mitä Amasjalta puuttui verrattuna Daavidiin tai Hiskiaan. Amasjan puolisydämisyys tai ’virkamiesmäisyys’ nimittäin näkyi Juudan hallinnossa linjattomuutena.

Hyvä esimerkki on se, ettei Amasja välittänyt puuttua kansan epäjumalanpalvontaan uhrikukkuloilla niin kuin ei välittänyt hänen isänsäkään, vaikka profeetat sitä toistuvasti vaativat. Miksikö hän olisi siihen puuttunut? – Eihän se ketään haitannut. Toisaalla hän ajoi myös Jerusalemi temppelin etuja, mutta eivät uhrikukkulat olleet millään tapaa pois Herran temppeliltä. Näin pidettiin kaikki tyytyväisinä – ja olihan isäkin kuninkaana näin toiminut ja hänen ohjeillaan tässä mennään.

Isänsä ohjeita seuraten Amasja teki monet asiat ’oikein’ Herran silmissä, mutta hän ei koskaan päässyt kuninkuudessaan pidemmälle, koska hän vain noudatti ohjeita ja hallitsi kansansuosiosta käsin. Hän ei esimerkiksi tavoittanut ajatusta siitä, että mikä oli väärää uhrikukkuloilla palvonnan sallimisessa. Niin se oli aina ollut ja niin sen oli hyvä olla.

Tässä näkyy se ero, mikä Amasjan ja esimerkiksi esi-isä Daavidin tai Hiskian välillä oli. Amasja ei hallinnut Herran kuninkaana ”täydestä sydämen halusta” ja kuuliaisuudesta käsin. Ja siinä oli ero oppipojan, kisällin ja mestarin välillä. Jumala edellytti kuninkaaltaan ’mestaruutta’ vain siinä, että kuningas palvelisi häntä kokosydämisesti. Ja jos tämä olisi Amasjan kohdalla ollut kunnossa, hän olisi kyllä ymmärtänyt, miksi ”uhrikukkuloilla uhraamista” ei voinut sallia.

Amasja mitä ilmeisemmin halusi ylläpitää rauhaa ja konsensusta nauttien itse kansan suosiosta. Tästä syystä hän miellytti ihmisiä suosimalla sekä Jerusalemin temppeliä että tietoisesti jättämällä puuttumatta uhrikukkuloilla rehottavaan epäjumalanpalvelukseen. Ja kun sydämen asenne puuttui – ei tässä toimintamallissa ollut mitään ongelmaa.

Oppipojasta mestariksi

Amasja on tässä mielessä oiva esimerkki omaa aikaamme vaivaavasta uskonnollisesta linjattomuudesta. Hän oli ’hajuton’ ja ’mauton’. Amasja toimi ulkoisesti oikein, mutta hänen tekojensa motiivi ei ollut sydämen rakkaus Jumalaan. Hallinto näytti päälle päin oikealta, mutta se sisäisesti se oli tyhjä. Tällöin hyväkin teko jäi tyhjäksi.

Lopputulos vaikutti perin kelvolliselta, mutta ’mestarin’ kädenjälki jäi puuttumaan. Pelkkä esimerkin apinointi ei riittänyt, koska Jumala odotti palvelijaltaan enemmän kuin ulkoisesti siistiä jälkeä. Amasja jäi oppipojaksi tulematta koskaan mestariksi eikä syy ollut siinä, etteikö hän tehnyt paljonkin Jumalan silmissä oikeita tekoja. Niitä Jumala ei vain ’mestarilta’ odottanut.

Ongelma oli siis siinä, ettei Amasjan sydän ollut mukana siinä, mitä hän teki. Tällöin taidokkainkin mestariteos jää halvan kopion tasolle. Hänet erotti Jumalan mielenmukaisesta kuninkuudesta vain yksi asia:

”Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, mutta ei täydestä sydämestään.” (2. Aik. 25:2)

Tämä on kaiken kristillisen palvelun ydin. Tahdon vielä 1) rohkaista, 2) kannustaa ja 3) jopa haastaa sinut Jumalan palvelijana kokosydämisyyteen. Vaikka et olekaan Amasjan tavoin kuningas, Jumalan palvelijana olet hänen kanssaan täsmälleen samassa tilanteessa.

Rohkaisen sinua kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen siinä, että Herra Jeesus ei kysy sinun taidollisuuttasi tai asemaasi, vaan hän tahtoo vain sydämestäsi sen paikan, joka maailmankaikkeuden hallitsijana ja sinun Herranasi hänelle kuuluu. Hän tahtoo olla kokosydämisesti sinun aarteesi. Tämä on se vaade, jonka mukaan hän ’kisällinkokeessa’ sinut arvioi. Usko ja luota ainoastaan; ole sydämestäsi uskollinen hänelle.

Edelleen kannustan sinua ojentautumaan kokosydämisesti Herralle. Nimittäin kokosydäminen vaellus ja kuuliaisuus Jeesukselle Kristukselle tekee ’oppipojasta’ ’mestarin’ siinä, että opit aistimaan hengellisesti oikean ja väärän. Toki voit oppia paljon matkimalla tai seuraamalla oman aikamme ’mestareita’, mutta vain yhden Mestarin opissa voit ’pätevöityä’. Kristuksen opissa huomaat kohta ’luovasi’ uutta Jumalan valtakunnan työssä siellä, missä sinulla ei ole valmista mallia eikä ohjetta. Jumalan Pyhä Henki on sinun elämäsi ohjaaja ja hän tahtoo sinun sydämesi kokonaan.

Ja vielä kolmanneksi haastan sinut kokosydämiseen Herran seuraamiseen. Nimittäin kokosydämisyys ei jää ainoastaan sydämeen piileskelemään. Kokosydäminen Herran seuraaja on joskus pakotettu toimimaan tavalla, jonka hän tietää aiheuttavan ongelmia.

Siinä missä Amasja oikeiden tekojen ohessa jätti asioita oman mukavuutensa tähden puolitiehen tai ummisti niiltä silmänsä kokonaan, kokosydämisesti Herralle omistautunut kuningas Hiskia vei asiat maaliin saakka:

”Hän hajotti uhrikukkuloiden alttarit, murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera-tarhat. Myös Mooseksen tekemän pronssikäärmeen hän löi palasiksi. Aina niihin päiviin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja tälle käärmeelle, jota kutsuttiin Nehustaniksi. ” (1. Kun. 18:4)

En käy enempää kertomaan Hiskian uudistuksista – se olkoon toisen opetuksen aihe, mutta totean vain, että Hiskia joutui maksamaan uudistuksistaan kovan hinnan jos sitä arvioidaan suosion tai julkisen sanan mittarein.

Hiskia katsoi asioita juurikin Jumalan näkökulmasta ja hänen sydämensä vaati häntä puuttumaan niihin. Hän palveli kokosydämisesti Jumalaa, minkä vuoksi hän ei laskelmoinut hintaa samoin mittarein kuin Amasja tai hänen isänsä Joas. Eivät ne olleet helppoja valintoja Hiskialle, mutta ne olivat ainoita mahdollisia hänelle, joka vaeltaa Jumalan edessä kokosydämisesti.

Tähän kokosydämisyyteen haastan, kannustan ja rohkaisen sinua tänään. Se on samalla vastaus Jeesuksen seuraajilleen heittämään haasteeseen:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33)

Pohdittavaa

Millaista mestaruutta Herra etsii Jumalan valtakunnan ’kisällikokeessa’?
Mitä Kristuksen kokosydäminen seuraaminen pitää sisällään?