Monesti kohtaamme niin ihmiset kuin tilanteet tutusta ja tunnetusta käsin. Jos olet kulkenut matkan kodin ja työpaikan välillä jo vuosia samaa reittiä, käyt tuolle matkalle niin kuin tietäisit ennalta, mitä se tuo tullessaan. Samoin jos tapaat tuttavasi säännöllisesti tutuissa puitteissa, kohtaat hänet yhteisestä historiasta käsin. Tutut tilanteet ja tutut ihmiset antavat tunteen astumisesta jo tunnettuun ja turvalliseen.

Mutta enpä jos tutulla matkalla tapahtuu jotain poikkeuksellista? Matkalla on tapahtunut onnettomuus tai joudut valitsemaan toisen reitin tietöiden vuoksi. Mitä teet? Ehkä hermoilet, kun ennakoidut aikataulut menevät uusiksi. Tapahtui odottamaton; jokin, minkä piti olla tuttua, olikin uutta ja vierasta.

Tai entäpä jos minä puolestani kohtaan tutun henkilön, mutta huomaan hänen muuttuneen merkittävästi sitten edellisen tapaamisen tai hän kertoo itsestään tai elämästään jotain odottamatonta. Mitä minussa tapahtuu? Todennäköisesti hämmästyn tai jopa mietin, että tunsinko häntä sittenkään.

Oletko koskaan kokenut mitään vastaavaa jumalasuhteessasi? Oletko joutunut elämässäsi tilanteeseen, jossa kuvittelit astuvasti tuttuun ja turvalliseen, mutta yllättäen elämä haastaa sinut uuteen ja tuntemattomaan? Tai ehkä odotat Jumalaa kohtaamaan sinut niin kuin ennenkin, mutta nyt hän haastaa sinut astumalla esiin uudella tavalla kenties uudessa tilanteessa? Hän paljastaa sinulle itsestään uusia piirteitä, joita et ehkä edes ymmärtänyt hänellä olevan.

Tällaisen tilanteen kohtasi Israelin kansanjohtaja Joosua kohta Jordanin tuolla puolen siinä luvatussa maassa, minne kansa oli matkannut 40 vuoden ajan Mooseksen johdolla.

Luvattuun maahan

Joosua oli hänkin matkannut – jos ei tuttuja teitä – niin ainakin tuttuun tapaan vuosikymmenet Mooseksen rinnalla (2. Moos. 17:8-16; 4. Moos. 26:65). Olipa hän vielä johtanut itsekin Mooseksen aloittamaa matkaa viimeiset kuukaudet yli Jordanin – samaan tuttuun tapaan (Joos. 1-4).

Jumala oli siis ollut niin Mooseksen kuin Joosuan kanssa ja pitänyt kansasta huolen. Herra oli tehnyt osansa jopa niin hyvin, että väliin kansa tottui Jumalan huolenpitoon niin, että piti sitä itsestäänselvyytenä.

Joosua oli kansanjohtajaksi tullessaan arvioilta 84-vuotias eli kutakuinkin samoissa ’lukemissa’ kuin Mooses oli hänkin tehtävään ryhtyessä. Joosuan ikä virkaan astumisen aikaan voidaan laskea, kun tiedetään, että hän kuoli 110 vuotiaana (Joos. 24:29) ja että luvatun maan valloitus kesti noin 26 vuotta.

Olipa siis Joosua ehtinyt jo nähdä ja tehdä paljon. Mooseksen kuoltua hän oli saanut käskyn käydä luvattuun maahan (Joos. 1), tiedustellut lähimmän kaupungin, Jerikon, sotilaallisen vahvuuden (Joos. 2) sekä johdattanut kansan Jordanin yli luvattuun maahan (Joos. 3-4).

Joosua oli kokenut johtaja. Hän oli saanut nähdä, kuinka Jumala johdatti kansan kuivin jaloin Jordanin yli hänen johdossaan niin kuin Mooseksen johdossa hän teki Kaislameren ylityksessä. Niin kuin Jumala oli johtanut Moosesta, niin Jumala johti Joosuaa – aina mannaihmettä myöten. Nauttihan kansa mannaakin Joosuan aikana aina siihen päivään saakka, kun ensimmäisen kerran kansa pääsi nauttimaan luvatun maan satoa:

”Pääsiäisen jälkeisenä päivänä he söivät Kanaaninmaan tuotteita: he söivät sinä päivänä happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä. Sen päivän jälkeen, jona he olivat syöneet maan tuotteita, ei mannaa enää tullut. Israelilaiset eivät enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaaninmaan satoa.” (Joos. 5:11-12)

Mutta tämä kaikki oli sitä, mitä Mooses oli kutsuttu tekemään ja minkä Joosua oli nyt saattanut loppuun. Jordanin ylittämisen jälkeen kansa oli tullut kotiin – uuteen luvattuun maahan ja ottanut ensimmäiset askeleet sen kamaralla. Matka oli ohi, mistä oli merkkinä myös mannan loppuminen.

Oli alkanut uusi vaihe ja aika Israelin historiassa. Joosuan 26 vuotta kestävä tehtävä oli vasta alkamassa. Nyt hän oli vuorostaan samassa tilanteessa kuin Mooses oli lähtiessään johdattamaan kansaa Egyptistä.

Uusi maa, uusi tehtävä

Matka oli tehty ja lukuteksti aloittaa uuden ajan. Kansa oli vihkiytynyt Jumalalle Gilgalissa (Joos. 5:1-12). Nyt oli aika aloittaa Luvatun maan valloittaminen.

Oli tullut aika ottaa haltuun se, minkä kansa jo lupauksessa omisti. Jos lupauksen tahtoi muuttuvan konkretiaksi, lupaukseen piti tarttua. Jos saat perinnöksi saaren, mutta et koskaan käy siellä, ei perintö ole tullut sinulle konkretiaksi. Sama päti luvattuun maahan. Jos kansa ei ottaisi askelta ottaakseen sitä haltuun, lupaus jäisi lunastamatta.

Nyt oli lupauksen lunastamisen aika. Oli aika ottaa haltuun vierailta kansoilta tuo maa, jonka Jumala oli heille luvannut. Totutut tavat ja rutiini, johon Joosua oli erämaassa tottunut, ei toiminut lupausten maassa. Oltiin uudessa tilanteessa. Tästä päivästä eteenpäin elämä ei olisi enää Herran tuli- tai pilvipatsaan seuraamista ja joka-aamuista mannan keräämistä. Oli otettava askel uuteen, askel tuntemattomaan.

Uudet tuulet puhalsivat, mutta Jumala oli sama. Joosua oli varsin hyvin tietoinen tehtävästään – olihan hän lähettänyt ennalta jo tiedustelijatkin ensimmäisen vihollisen vahvuutta arvioimaan. Vihollinen olisi monta kertaluokkaa vahvempi kuin Israel, mutta Herran avulla he lopulta löisivät vihollisen. Näin Joosua varmasti ajatteli (4. Moos. 13).

On vaikea sanoa kuinka pitkällä Joosuan suunnitelmat Jerikon valtaamiseksi olivat, mutta ennen kuin mitään ehti tapahtua, tapahtui jotain yllättävää ja erilaista.

”Joosuan ollessa Jerikon luona tapahtui, että kun hän kohotti katseensa, hän näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessään. Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies sanoi: ”En. Minä olen Herran sotajoukon ylipäällikkö ja olen juuri nyt tullut.” Silloin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, osoitti hänelle kunnioitusta ja sanoi: ”Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?” Herran sotajoukon ylipäällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.” (Joos. 5:13-15)

Tämä teksti aloittaa kokonaan uuden vaiheen Israelin historiassa. Se on maan haltuun ottaminen (Joos. 5:13-12:24). Tämä on syytä huomioida tekstin tulkinnassa, sillä nyt Jumala ilmoittaa itsensä uudella tavalla. Hän ei ilmesty nyt palavana pensaana, ei tuli- eikä pilvipatsaana.

Uuden ajan alun huomioiminen antaa syvemmän merkityksen Joosuan ja ”Herran sotajoukon ylipäällikön” kohtaamiselle. Kohtaaminen tapahtui tarkalleen oikeaan aikaan – hetkessä, kun Joosua oli astunut uuteen. Hän oli ottanut askeleen lupauksesta kohti konkretiaa.

Jos Joosuan kirjaa ajatellaan narratiivina, kertomuksena, teksti on yhtenevä Mooseksen narratiivin kanssa. Teksti vastaa Mooseksen ja Herran kohtaamista palavassa pensaassa. Herran sotajoukon ylipäällikkö näet käyttää täsmälleen samoja sanoja kuin Herra puhuessaan Moosekselle:

”Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.”” (2 Moos. 3:5)

Kyseessä on siis Joosuan kutsu uuteen tehtävään. Jumala vahvisti kutsunsa Joosualle asettamalla hänet tehtävään täsmälleen samoin sanoin kuin Mooseksen. Hän ei ollut Mooseksen ’jatke’, vaan hänet oli Mooseksen tavoin valmistettu ja kutsuttu tätä nyt alkavaa tehtävää varten.

Paikka, jolla Joosua seisoi, oli pyhä. Se oli pyhä, koska Jumala oli ilmoittanut hänelle itsensä siinä. Se, että Joosua seisoi tuolla paikalla, merkitsi sitä, että hänet oli erotettu Jumalan käyttöön.

Tällä tavalla Jumala vahvisti Joosualle sen lupauksen, jonka hän jo uskoi todeksi. Jumala vahvisti hänelle, että niin kuin Herra oli ollut Mooseksen kanssa niin hän olisi Joosuan kanssa, vaikka tilanne olisi mikä. Jumala ja hänen valinta ja kutsu pysyi.

Vallansiirto ihmiseltä Jumalalle

Kenkien riisuminen liittyi Jumalan pyhyyden kohtaamiseen, siihen, ettei Jumalan läsnäoloon saanut tuoda mitään epäpuhdasta, mutta kenkien riisumisella oli tässä yhteydessä kuitenkin toinen vähintään yhtä ilmeinen merkitys.

”Herran sotajoukon ylipäällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.”” (Joos. 5:15)

Joosua erotettiin uuteen tehtävään. Kenkien riisuminen merkitsee tässä ennen kaikkea erottautumista Jumalan käyttöön. Joosua luovutti määräysvallan elämästään hänelle, kenen edessä hän kenkänsä riisui. Hän ei johtaisi kansaa itse herrana, vaan hän luotti määräysvallan tästä hetkestä eteenpäin yksin Herransa käsiin.

Yksinkertaiset sanat ”Ja Joosua teki niin.” ovat erityisen merkittävät. Jumala kehotti, Joosua totteli. Hän asettui ehdoitta ”Herran sotajoukon ylipäällikön” alaisuuteen. Joosua johtaisi joukkojaan, mutta ei oman suunnitelman mukaan, vaan ”ylipäällikön” alaisuudessa.

Oli aika astua Jumalan suunnitelman toiseen vaiheeseen; tämä oli se vaihe, johon Joosuaa oli valmistettu vuosikymmenet. Tämä oli se päivä, mistä eteenpäin kaikki oli toisin. Tämä oli se päivä, kun Jumala ilmoitti itsensä uudella tavalla.

Oli koittanut hetki astua uuteen. Sen merkiksi tämä mies, joka seisoi ”paljastettu miekka kädessään”, oli tullut hänen luokseen. Oli tullut Jumalan aika, niin kuin sotapäällikkö sanoi.

”Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies sanoi: ”En. Minä olen Herran sotajoukon ylipäällikkö ja olen juuri nyt tullut.”” (Joos. 5:13-14)

Joosua kysyi mieheltä, onko hän ”meikäläisiä vai vihollisiamme” ja saa vastaukseksi arvoituksellisen ”En” – en ole kumpaakaan. Kuka hän siis oli? Hän, jonka edessä Joosua kumartui ja vannoi ehdottoman kuuliaisuutensa hänelle. Joosuan toiminta vaikuttaa suoraviivaisen helpolta, mutta jos ajattelet itsesi hänen paikalleen, huomaat, että tämäkin hetki kysyi ’heittäytymistä’ uskon varaan.

Mies esittäytyi sanoilla ”Minä olen Herran sotajoukon ylipäällikkö”. Kuka hän oli? Lyhyesti sanottuna hän oli ihmishahmon ottanut Jumala – teofania, niin kuin Vanhan testamentin sivuilla ilmestyvä erityinen ”Herran enkeli”.

On edelleen perusteltua olettaa Wesleyn ja lukuisten muiden kirkkoisien tavoin, että kyseessä on Jumalan toinen persoona Jeesus Kristus. Hän ilmestyi Joosualle ”Herran sotajoukkojen ylipäällikkönä”. Joosua vannoi ehdottoman kuuliaisuutensa Kristukselle ja uskoi itsensä, sotajoukkonsa ja koko kansan hänen johtoonsa.

Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?

Vastaus on selkeä eikä lukijalle mitenkään yllättävä, mutta jos luet sen tarkkaan, se kertoo meille myös jotain muuta. Oletko ajatellut, että miksi ylipäällikkö Kristus vastasi Joosuan kysymykseen oletko ”meikäläisiä vai vihollisia” sanalla ”En” eikä ainoastaan esittäytynyt ylipäälliköksi?

Uskon vastauksen painottaneen Jumalan asemaa liittolaisena. Luvatun maan taisteluissa Jumala ei olisi vain ’apuri’, ’voima’, ’viisaus’, ’johdatus’ tai ’ylläpitäjä’. Herra oli näyttäytynyt kaikissa näissä rooleissa Israelille ja Joosualle. Nyt Joosua kohtasi Jumalan ’uudessa roolissa’.

Tähän asti Jumala oli näyttäytynyt johdattajana ja ylläpitäjänä – vrt. tulipatsas ja manna. Vaikka Jumala olisi ollut ’vain’ johdattaja ja ’apuri’, Joosua todennäköisesti oli valmis uhmaamaan Jerikoa Israelin vähäisillä joukoilla, koska hän luotti siihen, että Jumala ylläpitää Israelia, antaa ’taktisia’ ohjeita ja tekee ihmeitä. Joosua tunsi Herran riittävyyden niin, että hän oli valmis uhmaamaan Jerikoa Jumalaan luottaen. Hän siis luotti siihen, että Jumala kyllä siunaa hänen suunnitelmansa.

Joosua oli ottanut uskossa ensimmäisen askeleen jo ennen kuin hän tapasi ”Herran sotajoukkojen ylipäällikön”. Hän oli jo menossa, mutta sitten Jumala pysäytti hänet ja näytti Joosualle oman suunnitelmansa.

Jumala näyttäytyi Joosualle sotapäällikkönä, mikä oli jotain uutta ja erilaista, mitä Joosua ei ehkä osannut odottaa. Mutta kun Jumala ilmestyi, Joosua oli valmis luovuttamaan ’operaation’ johdon ”Herran sotajoukkojen ylipäällikölle”.

Mitä siis ”Herran sotajoukkojen ylipäällikkö” tarkoitti, kun hän vastasi Joosuan kysymykseen sanalla ”en”? – Hän tahtoi sanoa, ettei hän ollut Joosuan vihollinen, mutta ei myöskään Joosuan joukkojen jatke tai lisäapu.

Joosuan ei ollut määrä taistella yksin tai edes johtaa yksin joukkoja Jumalan avulla voittoon. Jumala ei lähettänyt hänelle ’avustajaa’, vaan hän tuli itse sotimaan Joosuan rinnalle.

Jos siis Joosua olikin pyytänyt apua, hän sai enemmän. Hän sai liittolaisen. Hän sai liittolaisen, joka kykeni omiin ratkaisuihin ja voittamaan taisteluja tarpeen tullen jopa ilman Joosuaa. Kristus johti Herran sotajoukkoja ja Joosua taisteli heidän rinnallaan. Tätä merkitsee liitto ja liittolaisuus.

Jeesus Kristus tuli liittolaisena Joosuan rinnalle. Hän ottaa johdon Jumalan joukkojen sotapäällikkönä ja taistelee samaa sotaa Joosuan rinnalla ja edessä. Tätä on todellinen liittolaisuus Jumalan kanssa. Luvattua maata ei vallata vain Herran ’avulla’ tai hänen ’nimessään’, vaan Jumala itse on konkreettisesti sotiva pienen liittolaisensa rinnalla. Voitto ja kunnia olisi Herran.

Tulevien taistelujen ja maan valtaamisen onnistumiseksi liittolaisuus oli Joosualle ratkaisevampi tekijä kuin vihollisen heikkous, Israelin taistelukyky tai Joosuan oma johtamistaito. Suuri liittolainen ratkaisi sodan, kun Israel oli lähinnä edunsaaja ja todistaja. Liiton merkitys nähdään jo Jerikon ja sitä seuraavan toisen kaupungin, Ain, valtaamisessa (Joos. 6-8). Jumalan maine kulki Israelin edellä.

Liitossa Kristuksen kanssa

Tätä tarkoitti vastaus ”En. Minä olen Herran sotajoukon ylipäällikkö ja olen juuri nyt tullut.” Hän ei ole vain ’apuri’ tai ’olosuhteiden tasoittaja’ – hän on liittolainen, sinun Herrasi. Tunnetko sinä tämän Herran? Tunnetko sinä Herran, joka taistelee rinnallasi ja kulkee edelläsi?

Vai tunnetko hänet vain ’apurina’, ’johdattajana’ ja ’ylläpitäjänä’? Ajatteletko tosiaan taistelevasi taistelut Jumalan puolesta, hänen ’avullaan’ tai hänen ’nimessään’? Vai tunnetko sinä Jeesuksen Kristuksen – valtiaan ja ”Herran sotajoukon ylipäällikön”? Kuka hän sinulle on: suuri avustaja vai suvereeni Herra?

Kumarratko sinä häntä koko elämälläsi ja riisutko sinä kengät jalastasi hänen edessään? Oletko sinä Jumalan pyhä – erotettu Herrallesi – vain hänelle?

Ymmärrätkö todella, että Kristuksella on kaikki valta? Periaate on yksinkertainen: vaikka Jumala tahtoo ihmisen ottavan uskossa askeleen eteenpäin, mutta varsinaiset taistelut käydään hänen voimassaan, nimessään ja johdossaan.

Sama koskee taistelun ajoittamista. Herra näyttää hetken, kun taistelu alkaa, vaikka vihollista silmiin katsellessa odottamisen aika tuntuu varsin pitkältä ja uhkaavalta. Kristuksen ylipäällikkyys liitossamme hänen kanssaan tarkoittaa todellakin hänen hallintavaltaansa. Hänen on kunnia ja voima.

Kristus on toki kärsivällinen meidän vähäuskoisten liittolaistensa kanssa. Onhan se niin, että monesti hädän hetkellä ’karautamme’ jo taisteluun ennen kuin ylipäällikkö näyttää merkin. Näin se kävi Pietarillekin Getsemanessa:

”Yksi Jeesuksen seuralaisista ryhtyi vastarintaan, veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.” (Matt. 26:51-53)

Ehkä Jerikon valtaamisen rinnalla esimerkki Pietarin hätäilystä tuntuu mitättömältä, mutta periaate on siinä sama. Missä Kristus kysyi Joosuaa luottamaan liittolaiseensa ja hänen laatimaan suunnitelmaan Jerikon osalla, sama koski pienimuotoisempaa tapahtumaa Getsemanessa.

Kummassakin tilanteessa Herra Jeesus oli suvereeni ”Herran sotajoukkojen ylipäällikkö” ja voimallinen komentamaan legioonat enkeleitä hävittämään vaikka koko silloisen Rooman keisarikunnan! Se, ettei ollut hänen aikansa toimia niin, ei pienennä hänen valtaansa.

Pietarikin oli oppinut tuntemaan Jeesuksen ja hänen valtasuuruutensa kuluneiden vuosien aikana, mutta hänenkin oli ymmärtää Herransa valtasuuruus. Ei kulunut kauaa, kun Pietarikin tuli tuntemaan Herransa valtasuuruuden ja niin hänkin sai kumartaa Kristusta koko elämällään ja riisua Joosuan tavoin kengät jalastaan Herransa edessä.

Riisu kengät jalastasi

Tekstin alussa maalasin eteemme kuvan tutusta ja turvallisesta, joka jonain päivänä näyttäytyy odottamattomalla tavalla. Kysyin, että oletko joutunut tilanteeseen, että kuvittelit astuvasti tuttuun ja turvalliseen, mutta yllättäen elämä haastaa sinut uuteen ja tuntemattomaan?

Olet nyt saanut lukea, mitä se tarkoitti Joosuan elämässä. Hän oli tottunut kohtaamaan Jumalan erämaavaelluksen aikana tietyllä tavalla, mutta astuttuaan luvattuun maahan, Herra haastoi hänet luottamaan häneen uudella tavalla. Se oli pitkälti samaa, miten hän toimi Mooseksen kohdalla, mutta ulkoisesti se kysyi uudenlaista uskallusta.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi Kristuksen todellista valtasuuruutta? Sitä suuruutta, jonka hän näytti Joosualle ja josta hän puhui Pietarille. Uskallatko nähdä hänet niin kuin Joosua – ei vain ’auttajana’ ja ’ylläpitäjänä’, vaan suvereenina liittolaisena, elämäsi Herrana?

Oletko tullut ajatelleeksi, että tämä Jumala, joka rakastaa sinua ja tulee lähelle, on samaan aikaan ”Herran sotajoukkojen ylipäällikkö”? Hänellä on kaikki voima ja kaikki kunnia. Eikö siis tuntuisi kornilta, että sinä katsot suunnan ja pyydät Jeesukselta vain työntö- tai vetoapua omiin hankkeisiisi? Eikö olisi luontevampaa katsoa häneen ja pyytää häntä johtamaan sinua ja ’joukkojasi’.

Hän on meidän Jumalamme; hän ”Herran sotajoukkojen ylipäällikkö” – Jeesus Kristus? Miten se nyt menikään? Juoksutatko sinä häntä ’asioillasi’ vai kumarratko häntä koko elämälläsi?

Ehkä sinäkin teet niin kuin Joosua; riisut kengät jalastasi hänen edessään – ja annat hänen johtaa elämääsi?

Pohdittavaa

Onko Jeesus Kristus sinulle ’apuri’, liittolainen vai Herra?
Riisutko kengät hänen edessään?