Ei ole kerta eikä kaksi, kun minulta on kysytty, että onko metodistikirkolla virallista tulkintaa Ilmestyskirjasta tai nk. lopunajantapahtumista. Tähän olen vastannut, ettei ole eikä tule.

Syy tähän ’puutteeseen’ on tietenkin siinä, että on metodistisen ajattelun mukaista mieluummin kannustaa uskovia itse tutkimaan ja muodostamaan käsityksensä Raamatun opetuksista kuin sanella ’totuuksia’ ylhäältä. Näin silloin kun puhutaan aihepiiristä, joka ei ole perustava ylösnousemususkon ydintotuuksien kannalta. On hedelmällisempää antaa jokaisen muodostaa oma näkemys ja laajentaa käsitystään keskustellen ja tutkien omaehtoisesti. Tällöin käsityksistä tulee omia ja niistä pystytään keskustelemaan sivistyneesti.

Vastaukseni esitettyyn kysymykseen otetaan yleensä ilolla vastaan, mutta sitä seuraa usein kaksi jatkokysymystä. Ensimmäiseksi kysytään, että millaista eskatologisen tulkinnan näkemystä itse pidän oikeana. Toinen yhtä yleinen kysymys on, että miten kirkkomme perustaja John Wesley tulkitsi lopunajan tapahtumia.

Eskatologian kontekstin haaste

Vastaan tässä nyt lyhyesti yleisellä tasolla kysymykseen Wesleyn käsityksestä sen perusteella, mitä hänen kirjoitustensa perusteella voidaan hänen näkemyksestään tietää.

On huomattava, että eskatologiseen tulkintaan vaikuttaa melkoisesti maailmanpoliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne, jossa kirjoittaja ja tulkitsija elää. Tämä tosin jää meiltä usein huomaamatta, kun itse teemme tulkintoja Ilmestyskirjasta tai Danielin kirjan loppuosasta. Nimittäin kummankin apokalyptisen kirjan sanoma näyttäytyy varsin erilaisena meille kuin kirjoittajille tai heidän aikalaisilleen. Jos mietimme Johanneksen tilannetta vainotun kirkon aikana uskonsa tähden vangittuna tai Danielin tilannetta vieraan maan hovissa pakkosiirtolaisuudessa omasta kotimaastaan, näemme kirjojen sanoman varsin eri perspektiivistä. Se, mikä heidän tilanteessaan näyttäytyi lohtuna, näyttää hyvinvoinnin ja rauhan aikana elävälle uhalta.

Sama haaste liittyy myös siihen, kun mietimme John Wesleyn tulkintaa lopunajan tapahtumista 1700-luvun Englannissa. Hän näki asiat varsin eri tavoin kuin me 2000-luvun lukijat. Se, mikä näytti hänen näkökulmastaan ilmeiseltä, voi naurattaa meitä, mutta myös päinvastoin. Se, mitä me tulkitsemme tänään oman ymmärryksemme valossa, naurattaisi varmasti Wesleyä ja hänen aikalaisiaan.

Lähtökohtaisesti onkin tunnustettava, että oppi lopunajan tapahtumista ei ollut Wesleyn teologiassa mitenkään keskeinen, joten hänen näkemyksenä pitkälti myötäilivät uskonpuhdistajien ajatuksia. Hän oli pikemminkin varovaisen poliittinen näiden kysymysten edessä ja mieluusti tunnusti tietämättömyytensä.

Wesley oli oman aikansa ’lapsi’

John Wesley ei sovi suoraan mihinkään moderniin eskatologiseen tulkintakategoriaan. Hän edusti lähinnä kirkkohistoriallista näkemystä Ilmestyskirjan tulkinnasta niin kuin oli yleisesti tapana ennen 1900-luvun futuristisen näkemyksen nousua. On täten turha spekuloida, miten Wesley tulkitsisi maailmantapahtumia meidän aikanamme.

Historiallisen näkemyksen omasivat mm. John Wycliffe, John Knox, William Tyndale, Martin Luther, John Calvin, Ulrich Zwingli, John Wesley, Jonathan Edwards, George Whitefield, Charles Finney, C. H. Spurgeon ja Matthew Henry.

Kirkkohistoriallinen näkemys oli suosittu paavin vallan aikana erityisesti protestanttien keskuudessa, koska sen mukaan paavin virka / paavin istuin tulkittiin Ilmestyskirjan 13. luvun pedoksi. 1900-luvun alkupuolella erityisesti Vatikaanin poliittisen vallan heikennyttyä tulkinta kärsi inflaatiota.

Aikansa lapsena Wesley kirjoittaa Paavin valtaa vastaan melko suorin sanankääntein Uuden testamentin kommentaarissaan 2. Tessalonikalaiskirjeessä, kun hän tulkitsee oheista jaetta:

”Älkää antako kenenkään millään tavoin eksyttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus ja ilmestyy laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi,” (2. Tess. 2:3)

Wesley kirjoittaa jakeesta pitkästi ja tulkitsee sitä seuraavasti.

”Unless the falling away – From the pure faith of the gospel, come first. This began even in the apostolic age. But the man of sin, the son of perdition – Eminently so called, is not come yet. However, in many respects, the Pope has an indisputable claim to those titles. He is, in an emphatical sense, the man of sin, as he increases all manner of sin above measure. And he is, too, properly styled, the son of perdition, as he has caused the death of numberless multitudes, both of his opposers and followers, destroyed innumerable souls, and will himself perish everlastingly. He it is that opposeth himself to the emperor, once his rightful sovereign; and that exalteth himself above all that is called God, or that is worshipped – Commanding angels, and putting kings under his feet, both of whom are called gods in scripture; claiming the highest power, the highest honour; suffering himself, not once only, to be styled God or vice – god. Indeed no less is implied in his ordinary title, ”Most Holy Lord,” or, ”Most Holy Father.” So that he sitteth – Enthroned. In the temple of God – Mentioned Rev 11:1. Declaring himself that he is God – Claiming the prerogatives which belong to God alone.” (Wesley’s Notes on the Bible, 2 Thess 2:3)

Wesleyn kommentaarin näkemys vastaa siis hänen aikansa protestanttien keskuudessa vallinnutta näkemystä. Jos siis luit Wesleyn kommentaaria hänen aikalaistensa silmin, Wesleyn tekstistä ei löytynyt juuri aihetta uutiseen. Hän toisti samaa, mitä muutkin hänen aikanaan kirjoittivat.

Wesleyn näkemyksistä laajemmin

Wesleyn näkemys lopunajoista sovi täysin minkään koulukunnan näkemykseen. Jos niin tahdotaan, voi aina nostaa esiin yksittäisiä sitaatteja hänen teksteistään sieltä täältä ja saada hänet puhumaan sen näkemyksen puolesta, mitä milloinkin tahdomme.

En ole itse Wesley-asiantuntija, mutta tukeudun tässä esittämässäni väitteessäni Craig L. Adamsin artikkeliin samasta aiheesta vuodelta 2012 ”Toward a Wesleyan Eschatology”.

Uskon samoin, että on parasta todeta, että Wesley noudatti metodistiliikkeelle ominaista omaehtoisen raamatuntutkimisen periaatetta eikä tästä syystä tukeutunut itsekään sokeasti tiettyyn selitysmalliin. Hän mieluummin tutki ja sovelsi muiden käsityksiä oman näkemyksensä mukaisesti oman aikakautensa tarpeeseen.

Jos taas siirrytään yleensä eskatalogiasta Ilmestyskirjan tulkintaan, niin voimme todeta, että John Wesleyn Ilmestyskirjan tulkinta noudattelee Johann Albrecht Bengelin (1687-1752) kommentaarin (’the Gnomon Novi Testamenti’) linjoja. Bengelin kommentaarin tulkintatapa oli osin varsin omaperäinen, mutta päälinjoiltaan se edusti historiallista tulkintatapaa. Tästä syystä Wesleyn ajatukset eivät istu suoraan ’futuristisen’ koulukunnan näkemyksiin, mitä monet oman aikamme Ilmestyskirjan selittäjät ja tuomiopäivän profeetat suosivat.

Wesleyn suhtautumisesta Ilmestyskirjan tulkintaan todistaa parhaiten hänen Uuden testamentin kommentaarinsa ja siinä erityisesti kirjoittamansa esipuhe Ilmestyskirjaan.

”It is scarce possible for any that either love or fear God not to feel their hearts extremely affected in seriously reading either the beginning or the latter part of the Revelation. These, it is evident, we cannot consider too much; but the intermediate parts I did not study at all for many years; as utterly despairing of understanding them, after the fruitless attempts of so many wise and good men: and perhaps I should have lived and died in this sentiment, had I not seen the works of the great Bengelius. But these revived my hopes of understanding even the prophecies of this book; at least many of them in some good degree: for perhaps some will not be opened but in eternity. Let us, however, bless God for the measure of light we may enjoy, and improve it to his glory. The following notes are mostly those of that excellent man; a few of which are taken from his Gnomon Novi Testamenti, but far more from his Ekklarte Offenbarung, which is a full and regular comment on the Revelation. Every part of this I do not undertake to defend. But none should condemn him without reading his proofs at large. It did not suit my design to insert these: they are above the capacity of ordinary readers. Nor had I room to insert the entire translation of a book which contains near twelve hundred pages. All I can do is, partly to translate, partly abridge, the most necessary of his observations; allowing myself the liberty to alter some of them, and to add a few notes where he is not full. His text, it may be observed, I have taken almost throughout, which I apprehend he has abundantly defended both in the Gnomon itself, and in his Apparatus and Crisis in Apocalypsin. Yet I by no means pretend to understand or explain all that is contained in this mysterious book. I only offer what help I can to the serious inquirer, and shall rejoice if any be moved thereby more carefully to read and more deeply to consider the words of this prophecy. Blessed is he that does this with a single eye. His labor shall not be in vain.”” (Wesley’s Notes on the Bible, Introduction to Revelation)

Oleellisinta on huomata, että Wesley toteaa avoimesti teoksensa nojaavan Bengelin työhön ja että hän itse on varsin haluton kommentoimaan Ilmestyskirjaa tarkemmin. Wesley tunnustaa Ilmestyskirjan salatun luonteen ja oman ymmärryksensä riittämättömyyden sen edessä.

Niin kuin ’opettaja’ niin oppilas

Sama terve kunnioitus ja varovaisuus kovin suoraviivaisiin tulkintoihin näkyy myös arvostetun varhaisen metodistiliikkeen raamattutuntijan ja teologin Adam Clarken (1760 – 1832) kommentaarin saatesanoissa Ilmestyskirjaan.

”My readers will naturally expect that I should either give a decided preference to some one of the opinions stated above, or produce one of my own; I can do neither, nor can I pretend to explain the book: I do not understand it; and in the things which concern so sublime and awful a subject, I dare not, as my predecessors, indulge in conjectures. I have read elaborate works on the subject, and each seemed right till another was examined. I am satisfied that no certain mode of interpreting the prophecies of this book has yet been found out, and I will not add another monument to the littleness or folly of the human mind by endeavoring to strike out a new course. I repeat it, I do not understand the book; and I am satisfied that not one who has written on the subject knows any thing more of it than myself.”” (Adam Clarke, Commentary, Introduction to Revelation)

Clarke seurasi teologiassaan pitkälti Wesleyn perintöä ja tämä näkyy myös hänen tavassaan tulkita Ilmestyskirjaa. Hänenkin näkemyksensä oli pohjimmiltaan historiallinen ja hänkin identifioi paavin antikristukseksi. Silti hän mieluummin oli ottamatta kantaa yksityiskohtien tulkintaa ja totesi ymmärryksensä riittämättömäksi Johanneksen teoksen edessä.

Tulkinnallinen avoimuus eskatologisten yksityiskohtien kohdalla oli vallitseva käytäntö herätysliikkeessä. Toisaalta aineistoa ei vallan paljoa olekaan, koska oppi lopunajan tapahtumista ei ollut samanlaisessa nosteessa kuin se on tänä päivänä jatkuvan tiedotustulvan keskellä.

Historiallinen tulkinta

Paljoa ei siis voi sanoa metodistiherätyksen perustajan tai liikkeen alkuajan kantavien teologien lausuntojen pohjalta Ilmestyskirjan ’virallisista’ tulkintalinjoista.

Ehkä paikallaan on kuitenkin lyhyesti kerrata, mitä tarkoitetaan ’historiallisella tulkinnalla’, koska nykypäivän uskovat tuntenevat paljon paremmin nk. futuristisen tulkintatavan, joka painottuu tekstin soveltamiseen lähes kokonaisuudessaan nk. ’lopunaikaan’, joka on vielä – suurelta osin – edessä päin.

Ilmestyskirjan tulkintalinjat jaetaan neljään eri päätulkintalinjaan: preteristiseen, historialliseen, futuristiseen ja idealistiseen. Alla oleva kaavio selvittää näiden päätulkintalinjojen näkemyserot pelkistetyn lyhyesti. Kaavion on suomentanut Full Life Bible Commentary -kommentaarista Juha Partanen.

	Luvut 1-3	Luvut 4-19	Luvut 20-22
PRETERISTINEN	Historiallisia seurakuntia	Silloisen ajan tilanteen symboliikkaa	Taivaan ja voiton symboliikkaa
IDEALISTINEN	Historiallisia seurakuntia	Hyvän ja pahan välinen symbolinen taistelu	Hyvän voitto
HISTORIALLINEN	Historiallisia seurakuntia	Historian tilanteiden symboliikkaa; Rooman tuho, islamilaisuus, paavius, reformaatio	Viimeinen tuomio, tuhatvuotinen valtakunta, ikuisuus
FUTURISTINEN	Historiallisia seurakuntia ja/tai kirkkohistorian seitsemän vaihetta	Tuleva vaivanaika; keskitetyt tuomiot apostoliselle kirkolle ja antikristukselle; Kristuksen tuleminen	Tuhatvuotinen valtakunta, pahojen kuolleiden tuomio, ikuisuus

Historiallinen tulkintamalli oli reformaation jälkeisten kirkkokuntien teologien ’lempilapsi’. Se tulkitsee Ilmestyskirjan kirkkohistoriallisena profetiana. Näkemyksen mukaan ennustuksen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen vuosisadan ja Kristuksen toisen tulemisen väliseen aikaan.

Poliittisesti tulkinta soveltaa Ilmestyskirjan symboliikkaa Rooman valtakunnan kukistumiseen, jakaantuneen Euroopan nousuun lännessä (varsinkin Kaarle Suuren aikoihin), islamilaisen maailman nousuun idässä, ja itäisen valtakunnan kukistumiseen samalla kun Eurooppa pyrki yhdistymään ja luomaan Rooman valtakunnan uudelleen.

Kirkkohistoriallisessa tulkinnassa katsotaan Ilmestyskirjan sisältävän profetioita kaikista tärkeistä kirkkohistorian tapahtumista aina Kristuksen toiseen tulemiseen eli nk. lopun aikaan asti. Näin tulkittuna mm. kirjan seitsemän seurakuntaa kuvaavat paitsi Johanneksen ajan seurakuntia myös kristillisen kirkon eri vaiheita kirkkohistoriassa.

Kirkkohistoriallinen näkemys katsoo Ilmestyskirjan opettavan, että kirkko tulee vainoista huolimatta laajenemaan, kunnes se valloittaa koko maailman, mutta samaan aikaan se muuttuu vähitellen luopiokirkoksi, jossa tosikristityt ovat vain vainottu vähemmistö.

Ilmestyskirjan symboliikassa ”Porttojen äidin” ja ”Babylonin” katsotaan kuvaavan luopiokirkkoa, ”porttokirkkoa”. Tämän nähdään olevan antikristus järjestelmänä, sen sijaan että antikristus olisi joku tietty henkilö, kuten futuristiset näkemykset katsovat. Merkittävin henkilötunnistus on paavin tunnistaminen pedoksi ja sen poliittisten ja uskonnollisten näkökulmien vääräksi profeetaksi.

Tämä oli siis se viitekehys, josta Wesley ja hänen aikalaisensa katsoivat Raamatun opetusta viimeisistä ajoista. Siinä protestanttinen kirkko nähtiin ’puhtaana vainottuna vähemmistönä’ ja tuolloin vahva Vatikaanivaltio ja katolinen kirkko puolestaan näyttäytyi luopiokirkkona.

Lohduksi lukijalle

Kun poliittiset valta-asetelmat myöhemmin muuttuivat ja protestanttiset kirkkokunnat huomasivat nekin olevansa saman maallistumisen haasteen edessä kuin uskonpuhdistajien aikaan oli katolinen kirkko, löysi eskatologinen tulkinta sekin uusia näkökulmia. 1900-luvun alussa osin roomalaiskatolisen kirkon teologien keskuudessa syntynyt futuristinen (ks. taulukko) tulkintapa nousi erityisesti uusien herätysliikkeiden keskuudessa suureen suosioon.

Tänään moni Raamatun edessä aikaa viettävä lukija onkin oppinut futuristisen tulkintamallin jo ’äidinmaidossa’. Siksi varmaan tuntuukin hämmästyttävältä, ettei Wesley askaroinut samojen kysymysten kanssa esimerkiksi Ilmestyskirjan edessä, mitä me ajattelemme. Syy ei siis ollut välinpitämättömyys, vaan yksinkertaisesti erilainen maailmantilanne ja täysin eri katsantatapa.

Mutta se, mitä Wesleyn eskatologisesta näkemyksestä voimme oppia, on hänen avoimuutensa näidenkin kysymysten edessä erilaisille tulkinnoille. Hän ei väittänyt tuntevansa ainoaa totuutta, vaan muodosti toki omat tulkintansa, mutta antoi tilaa toisille.

Toinen kantava periaate lopunaikojen tapahtumien tulkinnassa, jota itsekin olen aina painottanut, on se, että emme saa tehdä Ilmestyskirjalle väkivaltaa siinä, että se on tarkoitettu Jumalan profeetallisen ilmoituksen täyttymyksen ja lohdutuksen kirjaksi.

Henkilökohtaisesti katson ja luen Ilmestyskirjaa aina lohdun kirjana. Sitä se oli ankarasti vainotulle seurakunnalle. Uskon, että tämän Johanneksen perusajatuksen ei kuulu väistyä kirjan sanoman keskiöstä. Lohdutus nousi Ilmestyskirjasta myös Wesleyn tulkinnoissa ja niin se olkoon nouseva meidänkin aikanamme.

Jos seurakunnalle lohdutukseksi kirjoitettu kirja muuttuu tulkitsijan käsissä pelon ja ahdistuksen kirjaksi, hän on kadottanut alkuperäisen sanoman. Ilmestyksen tehtävä on toki luotsata seurakuntaa ahdistuksessa kohti Jumalan valtakunnan voittoa, mutta tarkoitus ei ole tehdä siitä pelon välinettä maalaten eteemme näkymiä pahuuden yltymisestä. Se on kirja varmasta voitosta, jonka Kristus on meille jo hankkinut.

Tämän maailmanajan synnytystuskat ovat todellisia, mutta ne eivät ole mitenkään verrannolliset riemuun ja iloon ja mikä meitä odottaa Kristuksen toisen tulemuksen aikaan.

Uskon, että tämä lohdun näkemys, oli yksi syy myös siihen, miksi Wesley ja kumppanit eivät käyneet rakentamaan systemaattista tulkintatapaa Ilmestyskirjan tapahtumista. He näkivät sen, että oleellisempaa kuin tietää miten kaikki tapahtuu, on olla itse valmis Kristuksen paluun päivän edellä. Eli niin kuin Johannes kirjansa päättää, niin päätän minäkin tämän lyhyen pohdintani.

”Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ”Totisesti, minä tulen pian.” Aamen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.” (Ilm. 22:20-21)

Pohdittavaa

Miten minä Johanneksen ilmestystä tulkitsen oman aikani lapsena?