Aloitan alusta – ja todella tarkoitan alkua. Raamatun ensimmäisellä lehdellä kaiken alusta kirjoitetaan tutuin sanoin:

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” (1. Moos. 1:1)

Raamatun ensimmäisessä jakeessa kerrotaan Luoja-Jumalasta, joka teki jotain niin suurta, mitä ihminen ei ole tähän päivään mennessä kyennyt tekemään – Jumala loi kaiken olevaisen. Jumalan suuruutta korostaa sekin, että hän ilmoittaa luomistyönsä teon meille varsin lyhyesti tekemättä siitä isompaa numeroa.

Suuri Jumala

Luomiskertomuksen lyhytsanaisuus ei tietenkään vähennä tai pienennä tapahtuman suuruutta. Jumala päätti luoda kaiken – ja niin hän teki luovan sanan voimalla. Hänelle luominen ei ollut sellainen ’merkkitapahtuma’, että hänen olisi pitänyt tehdä siitä suurta numeroa, niin kuin me ihmiset teemme jo pienistäkin ’sankariteoista’. Jumala on niin valtava, ettei yksi maailmankaikkeuden luominen tarvitse hänen mittapuussaan ’merkkipaaluja’.

Luomakunta puhukoon Luojansa puolesta. Luojana Jumala otti täyden vastuun luomistyöstään, mikä on vastuuta pakeneville ihmisille sekin käsittämätön piirre Luojassamme. Mehän tavoittelemme kyllä kunniaa, mutta vastuuta mieluusti pakenemme. Jumala ei vastuuta pelkää.

Tämä suuri Jumala siis loi kaiken. Hän on läsnä niin pienessä kuin suuressa. Ei ole niin suurta kokonaisuutta, etteikö hän hahmottaisi sitä. Eikä ole niin pientä yksityiskohtaa, etteikö hän tuntisi sitä mikroskooppisen tarkasti. Tämä on meidän Jumalamme, jota me rukoilemme, palvomme ja josta me nyt puhumme.

Ajattele! Näin suuri on Jumala, jonka käsiin me ihmiset emme edes uskalla aina luottaa arjen pieniä asioita, suurista nyt puhumattakaan. Ehkä luotamme silloin, kun jokin ylittää valtamme, mutta jos ei ylitä, niin mieluusti luotamme itseemme ennen kuin Herraan. Nimittäisin tätä ihmisen järjen ja ylpeyden typeryydeksi. Meillä on kovin suuret luulot itsestämme.

Jumala lähempänä kuin lähellä

Mutta annapa olla, kun jatkan vielä askeleen eteenpäin. Jumala nimittäin ei tahdo olla niin etäällä meistä kuin me hänet tapaamme hänet nähdä. Hän ei tahdo pysytellä vain etäisenä ’apurina’, vaan hän tulee lähemmäksi kuin lähelle:

”Heille Jumala tahtoi antaa tiedoksi, miten valtava on pakanakansojen keskuudessa tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.” (Kol 1:27)

Huomaa, että me puhumme tässä samasta Jumalasta kuin edellä luomisesta puhuttaessa. Hän tulee lähelle – lähemmäs kuin lähelle. Hän ei tule vain iholle, ei tyydy vain koskettamaan ulkopintaa. Hän tulee lähemmäs kuin lähelle, astuu sisään, astuu asumaan meihin. Voi olla, ettei sisimpämme ole viimeiseen saakka kodikas, mutta hän tekee siitä kodin itselleen. Hän tulee lähelle.

Ja tähän kohtaamiseen kutsuu meidät tänäänkin! Olenko valmis avaamaan kaikki sydämeni kammiot hänen asuttavakseen? Tahdonko ottaa maailmankaikkeutta suuremman Jumalan lähimmäksi kumppanikseni?

Olethan sinäkin tullut kohtaamaan Jumalaa – etsimään hänen kasvojaan? Olethan tullut hänen kasvojensa eteen yhdessä meidän muiden kanssa? Jos sydämessäsi on vaikka arkakin kaipuu kohdata Jumala ja löytää hänen kasvonsa – tiedä, että sinulla ja Herrallasi on täsmälleen sama agenda:

”miten valtava on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.”

Oletko sisäistänyt tämän Jumalan salaisuuden, mysteerin, josta Paavali kirjoittaa? Mitä tarkoittaa ”Kristus teissä”? Ei, ei se ole kielikuva – se on konkretiaa, todellisuutta. Se on Jumalan läsnäolo sinun elämässäsi niin, että hän lähempänä kuin lähellä sinua.

Pyhitetyt Pyhän Hengen läsnäolossa

Metodistikirkosta – kirkkokunnasta, jossa saan palvella Jumalaa – käytetään nimitys pyhitysliike. Se tarkoittaa sitä, että me korostamme Jumalan työtä meissä – ts. Kristuksen vastaanottaminen elämän Herraksi on samalla alku Jumalan Pyhän Hengen uudistavalle työlle meissä.

Mutta kovin usein me ymmärrämme väärin sen, mitä tämä pyhitys käytännössä tarkoittaa. Nimittäin Kristus ei anna meille jotain ulkonaista siunausta tai korjaa meitä erityisen pyhiksi itsessämme, vaan Jumalan ratkaisu pyhitykseksemme onkin siinä, että Kaikkivaltias Jumala Pyhän Hengen kautta asettuu asumaan meihin. Me emme siis vain imitoi tai matki häntä niin kuin peilin edessä, vaan hän asettuu asumaan meihin ja tekee uudistavaa työtänsä meistä käsin.

Ajattele! Jumalan ratkaisu on mullistava. Hän ei ulkoista pyhitystä meille antamalla vain jotain ulkoisia avuja, vaan hänen ratkaisunsa on ylivertainen. Kristus asuu meissä Pyhän Hengen kautta. Jumala meissä on kirkkauden toivo! Kun Kristus elää meissä, tulee pelastuksen toivo näkyväksi ihmisille, jotka ovat vielä pimeydessä.

Pyydä siis Pyhä Henki valtaamaan sydämesi kokonaan, jotta voit paremmin ymmärtää tämän Jumalan salaisuuden: ”Kristus teissä”. Se on totuus, joka muuttaa sinut; anna Jumalalle tilaa, anna hänen astua elämääsi pyhittäjäksi. Valmistaudu antamaan tilaa Herrallesi – astu syvempään sydämen suhteeseen hänen kanssaan.

Hän ei tahdo sinun ulkoistavan työtään, vaan hän kutsuu sinut muutokseen, joka alkaa lähempää kuin läheltä. Hän itse asuu sinussa.

Emme voi ymmärtää, kuinka pyhä Jumala voi asua meidän tomumajoissamme. Meidän ei kuitenkaan tarvitse ymmärtää sitä. Meidän on vain antauduttava sen edessä – annettava uskolle tilaa. Se, että en ymmärrä, miten Jumala saattaa astua minun kovin pieneen ja vaatimattomaan asuntoon asumaan, ei ole este sille, etteikö hän tekisi niin. Anna Jumalan tulla ei vain elämäsi elinvoimaksi, vaan lähemmäksi kuin lähelle.