Kun Jeesus tiesi tuskan hetkensä lähenevän ja maanpäällisen tehtävän tulevan täyttymykseen, mitä Hän teki? Valmisteliko Hän suunnitelman, vai alkoiko Hän hätäillä ja juosta paniikissa ympäriinsä? Juoksiko Hän kenties pakoon? Alkoiko Hän valmistella vastarintaa? Vai alkoiko Hän kenties huolehtimaan opetuslapsistaan? Mitä Hän teki ennen H-hetkensä lähestymistä?

Raamattu kertoo meille, että Hän meni Getsemane-nimiselle maatilalle ja otti mukaansa opetuslapsensa. Hän asettui Isän eteen. Hän vuodatti sydämensä Hänelle. Ei Hän kertonut Isälle, kuinka asioiden olisi Hänen mielestään kuulunut mennä, vaan Hän luovutti tahtonsa, tehtävänsä ja tulevaisuutensa Isän käsiin. Vaikka se tuntui siinä hetkessä ahdistavalta, Hän silti alisti tahtonsa Isän tahdon alaisuuteen. Ja tuohon hetkeen annettiin enkeli taivaasta vahvistamaan Häntä. Taivas oli auki, vaikka pimeys ympärillä alkoi ottaa valtaa.

Taivaallisten olentojen ja Kaikkivaltiaan Jumalan valtavan rakkauden läsnäolon ympäröimänä saat vahvistusta ja voimaa toteuttaa Isän tahdon. Omassa voimassasi et siihen pysty. Tai ehkä luulet pystyväsi, ja ehkäpä luulet myös tietäväsi, mikä on Jumalan tahto omalla kohdallasi. Kasvaminen uskossa täysi-ikäisyyteen on sitä, että emme taistele Isän tahtoa vastaan, koska tiedämme Isän tahtovan meille aina hyvää, näyttipä se siinä hetkessä miltä hyvänsä. Se on kasvua tämän maailman silmissä alaspäin. Se on nöyryyttä, se on hiljaisuutta, mutta se on myös Kristuksen suuruutta hengessäsi. Antamalla tilaa Hänelle me muutumme Hänen kuvansa kaltaisuuteen.

2.Kor.3:18:

”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.”

Usein koemme elämämme olevan jatkuvaa taistelua sen vuoksi, että emme ole alistaneet omaa tahtoamme Jumalan tahdon alaisuuteen. Olemme itse määrittäneet sen, miten haluamme Häntä palvella. Emme ole suostuneet kasvamaan alaspäin, vaan ehkä tiedostamattammekin meillä on halu tulla suuriksi ja mahtaviksi Herran palvelijoiksi. Joskus taas ulkoisesti voi näyttää hyvinkin nöyrältä jatkuva todistelumme siitä, kuinka emme ole mitään tai minä nyt vain olen tällainen. Sisimmässä saattaa kuitenkin palaa halu olla jotain, emmekä ole tiedostaneet asemaamme oikein Herramme silmissä.

Kasvu pieneksi ja täysi-ikäisyyteen Kristuksen tuntemisessa ei tapahdu näennäisen nöyristelyn kautta, vaan kasvaminen on kaiken antamista Jumalan käsiin ja sen tiedostamista, keitä me olemme Kristuksessa. Se on käden ojennus Hänen puoleensa, kun maailman houkutukset koittavat vietellä puoleensa. Se on hiljaista itkua, kun sisimpämme on niin kipeä, että ei löydy edes sanoja. Se on suostumista ihmisyyteen, kipuun ja kärsimykseen silloinkin, kun meihin sattuu ja tekee kipeää. Jäljelle jää vain sanat: Isä, tapahtukoon Sinun tahtosi.

Silloin Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaus, Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Pyhän Hengen siunaava osallisuus ympäröivät meidät taivaallisten joukkojen kera. Kaikki, mikä on tarpeen, onkin jo tässä. Ei tarvita sanoja, ei ole kysymyksiä, ei ole turvattomuutta, ei ole huolta, ei edes tunnekokemusta; on vain tämä hetki ja taivas läsnä.

Anna taivashetkille tilaa tänä kesänä, jotta Jumala saisi luoda sinussa uutta. Taivaan valtakunta on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Kristus haluaa jakaa tämän kesän kanssasi, kahden. Rakkaus on syvää yhteyttä rakkaimpaansa. Laulujen laulun sanoin (2:16): ”Rakkaani on minun ja minä olen Hänen, liljojen keskellä on Hänen laidunmaansa.”

– Elisa