Laskiaispäiviä vietetty perinteisesti kolme: laskiaissunnuntai, laskiaismaanantai ja laskiaistiistai. Suomessa laskiaisella tarkoitetaan yleensä laskiaistiistaita, jonka jälkeen paastonaika alkaa tuhkakeskiviikkona. Laskiainen ei viittaa täten pelkkään pulkkamäen laskemiseen,vaan laskeutumiseen paastoon.

Laskiaisen ja tuhkakeskiviikon perinne on yleiskirkollinen, koska sitä vietetään lännen kirkoissa yli kirkkokuntarajojen. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa laskiainen on vastine etelämaiden paastoa edeltävälle kolmipäiväisille karnevaaleille. Karnevaali tulee sanoista ’carne vale’, joka tarkoittaa latinasta suomennettuna ”jäähyväisiä lihalle”. Etelän katolisuudessa suureen paastoon valmistava karnevaalijuhla viittaa paastonajan pidättäytymiseen lihan syömisestä, johon myös laskiaisen hernekeittoperinne viittaa.

Pääsiäisen ’Suuri paasto’ alkaa laskiaissunnuntain jälkeisestä tuhkakeskiviikosta. Paastonajan pituus, 40 päivää, viittaa tietty Jeesuksen paaston- ja kiusausten aikaan autiomaassa. Tarkkaavaiset toki huomaavat, että laskiaistiistaista on kuitenkin 47 päivää eikä 40 päivää pääsiäissunnuntaihin. Kyseessä ei ole laskuvirhe, vaan paastonaika päättyy lauantaihin (pitkäperjantain jälkeen), jolloin pääsiäiseen on tuhkakeskiviikko mukaan laskien aikaa tasan 40 arkipäivää. Sunnuntaisin, lepopäivinä ja Herran ylösnousemuksen muistopäivinä, ei paastota, vaan silloin nautitaan juhlapöydän antimista ja ’levätään’ paastosta taas maanantaina jatkuvaa paastoa varten.

Paaston iso kuva

En käsittele tässä artikkelissa kristilliseen juhlakalenteriin sidottua paastoperinnettä, jota onneksi idän kirkko edelleen ylläpitää maassamme. Kirkkovuoteen sijoitetut paaston ajat ovat olleet itselleni sopiva tapa paastota. Olen viime vuosina paastonnut pääsiäispaastoja, septuagesima-paaston ja joulun aikaan sijoittuvan pienen paaston, joista viimeksi mainittu sopii minulle parhaiten ajatellen jouluherkkujen aikaa ja toisaalta lähestyvää vuoden vaihdetta, mikä on minulle jokavuotinen uuden alun hetki.

Kaikki eivät syty kalenteriin sidotuille paastoille, vaan jotkut paastoavat elämäntilanteen, kuten surun ja vaikeiden aikojen tähden. Toiset paastoavat saadakseen Jumalalta vastauksen johonkin askarruttavaan kysymykseen. Ja onpa paasto myös ruumiin terveyden kannalta hyödyllistä.

Jotta paaston todellisuus ei pääse unohtumaan, niin mainitsen vielä, että paasto ei ole kristittyjen ’keksintö’, vaan se on paitsi vanhatestamentillinen myös yleisesti universaali käytäntö. Paastoa harjoitetaan kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa, osin itsenäisenä uskonnonharjoituksena, osin valmistautumisena tärkeisiin uskonnollisiin menoihin tai juhliin.

Paasto on täten hartauden harjoittamisen menetelmänä käytännössä yhtä laajalti levinnyt ja käytetty kuin rukous. En kuitenkaan keskity enempää paaston historiaan, universaaliin luonteeseen tai siihen, miten eri uskonnot ja kulttuurit mieltävät paaston ja sen tarkoituksen. Keskitynpä vain muutamiin pääkohtiin, jotka nousevat Jesajan tekstistämme.

Katsahdan paastoon käyttäen Jesajan 58 luvun tekstiä (Jes. 58:2-9a), missä puhutaan väärästä ja oikeasta paastosta – tässä järjestyksessä. Jesajan sanoma ei ole argumentti ruumiillista paastoa vastaan, vaikka monet sen siten lukevat. Päinvastoin teksti tuo esiin paastosta sen vähemmän tunnetun ulottuvuuden, missä sen syvin siunaus mielestäni piilee.

Oma käsitykseni paastosta oli aikaisemmin melko pinnallinen, vaikka paaston teologiasta jotain tiesinkin. Voin sanoa oppineeni jotain pientä paastosta vasta sen jälkeen, kun itse aloin harjoittamaan paastoa ja pääsin osalliseksi siitä siunauksesta, mitä paasto vilpittömälle etsijälle antaa.

Silti totean jo nyt, että paasto ei ole oikotie onneen tai välttämättömyys kristityn kasvulle, vaan sanotaan mieluummin, että se on yksi mahdollinen tapa ja muoto ylistää Jumalaa kehollaan. Kuka antaa kehonsa tanssin, musiikin tai paaston vietäväksi – se on yksilöllistä. Paasto on hartauden harjoittamista siinä kuin rukouskin; olemmehan me rukoilijoinakin yksilöitä.

Askeesiako?

Ensimmäinen mielikuva sanasta ’paasto’ on monelle askeesi ja nälkä. Paastoa on pidetty sielun kurittamisen merkkinä, joten ei ihme, että paasto käsitteeseen liitetään kovin helposti sana askeesi. Onko paasto askeesia ja ’lihan kurittamista’? – Ehkä ulkoisesti kyllä, mutta se ei ole paaston syvin olemus.

Paasto toki määritellään tarkoittavan ”täydellistä tai osittaista pidättäytymistä ravinnon, erityisesti lihan, nauttimisesta”. Se on vapaaehtoista luopumista ja kieltäytymistä ruoasta ja joskus vedestä, tai joistain ruoka-aineista.

Paasto voi merkitä pidättäytymistä muista jokapäiväisestä perustarpeista – eli jostain sellaisesta, minkä puuttumisen huomaat arkisessa elämässä. Itselleni esimerkiksi joulun alla vietetty pieni paasto merkitsi sitä, että minun ei toisaalta tarvinnut ahtaa jouluherkkuja, mutta minulle se ei ollut luopumista, koska en niin herkuista välitä. Sen sijaan paastossa luopumista oli se, että itselleni rakas juoksuharrastus kärsi paastosta niin pahoin, että minun piti tyytyä hölkkäilyyn kunnon treenin sijaan. Herkuista pitäytyminen oli minulle helpotus, mutta juoksemisen intensiteetistä luopuminen kirpaisi jo aivan eri tavoin.

Paastossa on kyse jostain luopumisesta ja näin nöyrtymistä Jumalan edessä – siinä voi olla myös ripaus katumusta (1. Sam. 7: 6; Neh. 9:1-; Joona 3:7). Nöyryyden ja katumuksen harjoittamisen mielikuvaa vasten peilaten, ovat nykypäivän ihmiset muodostaneet ikävä kyllä mielikuvansa paastosta kovin yksipuoliseksi.

Nykyihmisen mielikuva paastosta on saman suuntainen, mistä Jesajan tekstin alkuosassa puhutaan, kun siinä kuvataan paaston ulkoista olemusta:

”Minua {Herra} he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta. He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat:
’Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?’” (Jes. 58:2–3a)

Uuden testamentin puolella Jeesus vietti omaehtoisesti 40-päiväisen paaston ennen kuin ryhtyi julkiseen toimintaansa (Matt. 4:2). Jeesus ei kuitenkaan vaatinut seuraajiltaan paastoa, mikä näkyy kristinuskossa paastoamisen vapaaehtoisuutena. Vaikka Jeesus ei sitä vaatinut, hän silti oli tietoinen siitä, että paasto kuuluu ihmisen hartaudenharjoitukseen (Matt. 6:16-18).

On mielenkiintoista, että Jesajan tekstistäkin välittyvä mielikuva paaston tarkoitushakuisuudesta, on siirtynyt ikävä kyllä meillekin. Jos esimerkiksi kerrot olevasi paastolla, niin ensimmäiseksi sinulta kysytään, että minkä asian tähden paastoat? Kysymys on siinä mielessä hassu, että eihän kukaan penää syytä silloinkaan, jos kerron rukoilevani tai lukevani Raamattua!

Paasto ei ole Jumalan tahdon kysymisen tie tai keino hänen taivuttamiseksi ihmisen tahtoon. Jo kristilliselle alkuseurakunnalle paasto oli luontainen tapa ilmaista tuntemuksia Jumalalle, minkä vuoksi he harjoittivat paastoa omaehtoisesti. Paasto ei koskenut vain tärkeitä päätöksiä, vaan paasto kuului normaaliin hartauden harjoitukseen, johon viittaa varhainen Didakhe (vuosilta 70-100), eli 12 apostolin opetus:

”Ennen kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta. Älkää pitäkö paastoa samanaikaisesti ulkokultaisten kanssa; hehän paastoavat maanantaisin ja torstaisin. Te sen sijaan paastotkaa keskiviikkoisin ja perjantaisin.” (Didakhe 7:4-8:1)

Kristinuskon yhteydessä paaston vietto on ollut aina vapaaehtoista. Vaikka paastoa on vietetty ja vietetään hyvin eri tavoin, on siihen liittynyt aina yksi sääntö. Paastoa vietetään tietty aika – sitä ei siis pidennetä tai lyhennetä sen mukaan, ollaanko saatu Jumalalta mieleinen vastaus tai ei.

Paaston ajatus ei ole sinä, että paastoamme ja kidutamme itseämme, kunnes onnistumme taivuttamaan Jumalan tahtoomme tai onnistumme kuulemaan sellaisen vastauksen, joka meille sopii. Ei, paasto on yksi hartauden harjoittamisen väline, joka lähentää suhdettamme Jumalaan. Paaston määräaikaisuus liittyy juuri tähän; se ei ole keino ’kiristää’ Herraa, vaan ennalta sovittu aika ottaa elämästämme jokin osa pois, jotta saamme katseen irti rutiinista.

Tässä vielä Jesajan kirjan sanoin ajatuksia, mitä Jumala ajattelee pelkästä ulkoisesta tai puhtaasti itsekkäästä tarkoitushakuisesta paastosta:

”Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?” (Jes. 58:3b–5)

Paasto – ”Herran mielen mukainen päivä”

Raamatullisen paaston ensisijainen merkitys ei siis rajoitu ulkoiseen paastoon. Se ei ole tyhjä kutsu itsekuriin, kieltäytymiseen ja turhasta luopumiseen, vaan kaikki mainitut ovat sovelluksia tai hedelmää sydämen paastosta. Paaston aika on omanlainen juhla; laatuaikaa Jumalan kanssa.

Jo Vanhassa testamentissa profeetat arvostelivat sellaista ulkonaista paastoa, joka ei johtanut sisäiseen uudistumiseen eikä sydämen tilan heijastumiseen ihmissuhteissa. Jesajan edellä käyttämä nimitys paastosta ”Herran mielen mukaisena päivänä” pitää sisällään ajatuksen mielenmuutoksesta, jonka sydämen lähentyminen Jumalaan saa aikaan ihmisessä.

Jesaja jatkaa tekstissä määrittelemällä, miten todellinen paasto ”Herran mielen mukaisena päivänä” ei ole ulkoinen muoto tai ihmisen saavutus, eikä sen enempää pelkkä sisäinen tila, vaan tosi ’paaston hedelmä’ ei voi olla heijastumatta ihmissuhteisiin. Ja juuri tästä Jesaja kirjoittaa seuraavaksi:

”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes. 58:6-7)

Oikea paasto ei ole ulkonaista nöyristelyä, vaan sisäistä parannuksentekoa ja uudistumista, joka johtaa arjen elämässä näkyvään Jumalan mielen mukaiseen hedelmään, mikä Jesajan kontekstissa tarkoitti ”vääryyden lopettamista, sorrettujen vapauttamista, asunnottomien majoittamista ja nälkäisten ruokkimista”. Se, miten se heijastuu ihmissuhteisiin minun paastossani, voi olla sovelluksena erilainen. Ajatus on kuitenkin se, että paaston aikana sydämeeni laskeutunut hyvä tulvii ulos ihmissuhteisiin.

Tekstissä mainitut seikat – ”vääryyden lopettaminen, sorrettujen vapauttaminen, asunnottomien majoittaminen ja nälkäisten ruokkiminen” – ovat Jesajan ajan yhteiskunnassa se paaston hedelmä, minkä olisi pitänyt seurata siitä, jos ihminen vietti sydämen paastoa ja pani pois lihan mielen arkipäivän elämässä. Sydämen paaston hedelmä ei pysy kätkössä, vaan se ei voinut olla heijastumatta jokapäiväisiin kohtaamisissa niin Herran kuin ihmistenkin kanssa.

Paaston tarkoitus on täten ”lannistaa sekä liha että sielu, jotta Jumalan Henki paremmin saisi hallitusvallan”. Kun paaston sisäinen aspekti toteutuu, johtaa se luonnostaan hyvään hedelmään käytännön elämässä, mikä ei jää vain paidan sisälle.

Oikea paasto ei ole vain itsensä kieltämisen tie tai loputon ”ei, ei ei…” Paasto on kutsu omasta ’säkistä’ jakamiseen ja taisteluun elämän puolesta. Paasto opettaa ihmisen luopumaan omasta ja antamaan toisille. Jesajan sanoja jakamisesta ei tule pelkistää tarkoittamaan pelkkää aineellista jakamista, vaan paastossa syntynyt jakamisen ihme on suurempi. Parhaiten se toteutuu silloin, kun olemme paastossa yhdessä.

Jesajan kuvaama jakaminen on jotain samaa, mitä kuvaa englannin sana ”sharing”. Siinä on kyse eräänlaisista elämän nyyttikesteistä, pöydästä johon kaikki tuovat juhlaeväiksi jotain sen mukaan, mitä heillä on jaettavana. Ja kun kaikki eväät ovat pöydällä, kukaan ei muistele sitä, mitä on itse tuonut, vaan eväät laitetaan tasan sillä seurauksella, että saatan saada jopa jotain parempaa kuin itse annoin. Tämän varmistaa se, että Jumala on osallinen hänkin näillä ’nyyttikesteillä’. Kun Herra siunaa meidän vähäisetkin jakamiset, silloin pienikin nyytti saa aivan uuden voiman ja siunauksen.

Paaston kuva jakamisesta on laajempi kuin perinteiset nyyttikestit. Jos minulla ei ole mitään muuta tuotavaa yhteyteen kuin omat puutteeni ja heikkouteni, niin minulle on oikeus ja ilo jakaa myös ne. Paastossa ihminen löytääkin usein enemmän pois pantavaa kuin puutteita. Paasto avaa silmät näkemään myös tämän puolen itsessämme.

Toisin sanoen paastossa tyhjennämme repun sisällön reilusti ja näytämme mitä meillä on ja mitä meillä ei ole. Jumalan valtakunnan paastojuhlassa jaetaan tasan kaikki, mitä me olemme ja mitä meillä on tai ei ole. Paastojuhlien isäntä Herra Jeesus pitää huolen siitä, että vaikka me kaikki toisimme pelkkiä puutteita jaettavaksi, kaikki saavat ’nyyttäripöydästä’ juuri sen mitä heiltä puuttuu. Paasto on täten paitsi antamisen ja jakamisen, myös sydämen puhdistamisen aikaa.

Paaston syvin siunaus

Olemme nyt katsoneet, mitä paaston moni luulee olevan ja mitä se ei ole. Olemme oppineet, ettei paasto ole tarkoitushakuista Jumalan kiristämistä, vaan kyse on sydämen ’siivouksesta’ ja tilan antamisesta Jumalalle sisimmässä. Ja vieläpä olemme nähneet, kuinka paasto vaikuttaa vapauttavasti silloin, kun uskaltaudumme jakamaan paastojuhlassa tuotavaksi oman elämämme ihan sellaisenaan kuin se on – puutteineen ja erheineen.

Paasto ei siis ole ”hokkuspokkus” tai pakote, jolla Jumala joutuu kuulemaan paremmin meidän ruikutuksemme. Paasto on pikemmin matka pois itsestä ja itsekeskeisyydestä omaan elämänpiiriin ja näkemään asioita uudesta näkökulmasta.

Ja koska Jumala on armollinen, pääsemme paastossa myös matkalle katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta – kenties jopa askeleen ylempää kuin yleensä – ja kas maailma näyttää uudelta paikalta, vaikka olosuhteet ympärillä eivät olisi muuttuneet paaston aikana. Monesti riittää, kun me muutumme, niin maailma ’muuttuu’ meidän mukanamme.

Paasto on elämän jakamista – sen jakamista, mitä sinulla on ja mitä sinulla ei ole. Jos sinulla on pelkkää roinaa ja rompetta säkissä, niin anna tulla vain, anna se kaikki pois – älä pidä sitä itselläsi. Jos sinun säkistäsi löytyy pala kaunista tai edes sen puolikas, anna sekin pois – laita hyvä kiertämään ja näe kuinka asiat muuttuvat vieläkin isommiksi, kun Jumala ne saa siunata.

Paasto on luopumista ja jakamista – anna se, mitä sinulla on, ja saat jotain uutta tilalle. Joskus pelkkä kaapin tyhjäys on sekin siunaus, kun sieltä lähtevät luurangot rämisten ulos – oi vapautta!

Paaston suunta on selvä: se ei vie katsetta itseen, vaan paasto vapauttaa ihmisen antamisen ja keskinäisen jakamisen tielle. Paasto on luovaa luopumista, jossa huomaamatta unohdamme omat rajat ja heittäydymme Jumalan ja lähimmäisteni kannateltavaksi. Siinä missä paasto sydämessä toteutuu, tulee esiin paaston syvin siunaus, johon Jesaja hänkin tekstimme päättää:

”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ’Tässä minä olen.’” (Jes. 58:8-9a)

Paaston suurin siunaus ei tule siitä, mistä me luovumme, vaan siitä, mitä Jumala antaa tilalle. Jumala on suvereeni täyttämään ja antamaan. Paaston edellä et voi tietää, mitä Jumala tulee tekemään tai mitä hän sinulle antaa. Onpa itselleni käynyt jopa niin, että en ole paaston kautta saamaani siunausta edes tunnistanut kuin vasta ajan päästä. Anna Herran yllättää sinut.

Paaston moninainen siunaus

On turha yrittää määritellä, mitä paaston siunaus itse kunkin elämässä tarkoittaa. Jokainen paasto on yksilöllinen kokemus aivan niin kuin on rukouskin. Paastossa on kyse Jumalan armonvälineestä, jonka kautta Jumalan valkeus ja uudeksi luova voima täyttää sydämessä vapautuneen tyhjän tilan. Ja kun Jumala toimii, on turha yrittää edes arvailla, mitä uutta elämän Luoja ja ylläpitäjä kykenee paaston kautta tekemään sinussa.

Oman kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, että hän tekee uutta ja hyvää, ja todennäköisesti vielä jotain sellaista, mitä et osaa paaston alussa edes arvailla.

Ja vielä Jesajan tekstin tueksi, tahdon jakaa kannustukseksi pieneen luetteloon joitain esimerkkejä henkilökohtaisista kokemuksistani muutamien paastojen ajoilta. En järjestä niitä mihinkään järjestykseen ajan tai tärkeyden perusteella. Ne ovat yksinkertaisesti asioita, joita olen itse kohdallani havainnut ja joilla on ollut itselleni suuri arvo. Mikä sinua paastossa odottaa, sen yksin Jumala tietää.

Tässä siis vielä jotain konkreettisia asioita, joiden kautta Herra on minua siunannut, kun sydämen paasto on saanut toteutua kohdallani.

• Paasto on nostanut elämästäni esiin asioita, jotka eivät ole olleet ilmeisiä tai tulleet esiin elämän normaalirytmissä. Asiat ovat olleet toki koko ajan läsnä, mutta en ole niitä aikaisemmin huomannut tai olen paaston kautta saadun vaihtoehtoisen näkökulman kautta oppinut näkemään ne toisin.

• Käytännön esimerkki paaston vaikutuksesta todellisuuden kokemiseen ovat tietty kaikki uudet maut ja tuoksut. Kuinka hyvältä vesi maistuu ja kuinka maailma on täynnä tuoksuja, kun aistit avautuvat paastolle sydämen mukana.

• Sama koskee elämän arvoja. Miten kiitollinen osaan olla puurolautasesta, kun minulla on nälkä. Kuinka hienoa on asua lämpimässä kodissa ja kuinka upeaa on olla terve? Kuinka hienoa olisi, jos kaikki saisivat olla yhtä siunattuja kuin minä? Paasto herkistää kokemaan nämäkin konkreettisina siunauksina, mitä arjen melskeessä pitää itsestäänselvyyksinä.

• Monet asiat ovat olleet suurena siunauksena elämässäni, mutta en ole esimerkiksi kiireeltä niitä nähnyt ja osannut arvostaa. Olen saanut takaisin elämääni erinäisiä siunauksia, jotka olen elämän menossa kadottanut katseeltani.

• Paasto vapauttaa. Paasto ei vapauta siitä, mistä paastotaan. Se ei ole tarkoitus; ajatus paastossa ei ole ollut vapauttaa ihmistä ruokailusta – en ole kuullut kenestäkään, joka paaston tuloksena olisi oppinut elämään ilman ruokaa. Mutta paasto on vapauttanut jostain muusta vähemmän tärkeästä ennen niin tiukasti varjelluista tavoista tai asioista. Vapautus on itselleni tullut sen kautta, kun paasto on katkaissut rutiinin. Itse esimerkiksi vapauduin viihteen (sekulaarin ja hengellisen) iltakäytöstä ja yksinkertaisesti nykyään nukun enemmän.

• Paasto antaa etsijälle vastauksia, mutta myös kysymyksiä, joihin vastaaminen antaa voimaa tai avaa näkymiä. Jouluisen paaston aikana taistelin sen kanssa, että olin kyllästynyt hengellisten kinkerien pyörittämiseen, koska koin, etteivät ne johtaneet mihinkään ja jäin itse usein tyhjäksi. Kyselin paastossa Herralta, että mitä annettavaa hänellä on kauttani ihmisille? Jouluaaton aattona sydämeeni ’lämpeni’ ja mieleen istui pysyvä kysymys, joka ei jättänyt rauhaan. Siinä Herra vastasi ja kysyi edelleen: ”Kuule, missä ovat kaltaisesi hiljaiset maan?” Tämä kysymys on ollut avain mieleni lukkoon – vastaus oli liian lähellä, mutta paaston tuoma etäisyys itseen avasi mieleni kuulemaan Jumalan kysymyksen, jonka aiemmin olen ohittanut.

Nämä esimerkit tahdon jakaa sinulle sen tähden, että ne tukevat sitä minulle luontevaa tosiasiaa, että paasto on konkreettista hartauden harjoittamista ja sellaisena se on oiva armonväline hiljentää äänekäs maailma hetkeksi niin, että arjessa kuulee Jumalan äänen ilman erityisiä järjestelyjä.

Paastosta sinunkin tie?

Jos se on kohdallasi mahdollista, anna paastolle mahdollisuus siinä missä rukouksellekin. Se ei ole ’hokkuspokkus’ taikakeino eikä tee sinusta parempaa Jumalan edessä. Paastossa päästät vain hetkeksi irti ja saat tarkastella elämää vaihtoehtoisesta näkökulmasta.

Lainaan lopuksi Anna-Maija Raittilan sanoja, kun hän paastoa kuvaavassa artikkelissaan kuvaili paaston syvimmän siunauksen antamaa ’keveää hilpeyttä’ Jumalan edessä. Tekstissä hän puki paaston juurikin sen sydäntä syväluotaavan ulottuvuuden tähden hilpeäksi vapaudeksi:

”Pulppuileva ilo, siis hilpeys, on niiden naisten ja miesten tuntomerkki, jotka ovat päästäneet ohjat omista käsistään, lakanneet tuijottamasta itseensä, omiin onnettomiin taustatekijöihinsä, omiin tarkkarajaisiksi jähmettyneisiin toiveisiinsa. He ovat lähteneet tielle josta ovat tienneet vain suunnan, eivät vielä määränpäätä tai matkan yksityiskohtia. He ovat vastanneet ’kyllä’ omalle elämälleen.” (Anna-Maija Raittila)

Pohdittavaa

Kenties minäkin voisin joskus paastota – ihan muuten vain?
Ehkä voisin löytää jotain uutta itsestäni ja Herrasta paaston kautta?