”Herra sanoi minulle näin: Tee itsellesi ikeitä ja hihnoja ja aseta ies niskaasi. Lähetä niitä sitten Edomin, Moabin, ammonilaisten, Tyroksen ja Sidonin kuninkaille niiden lähettiläiden mukana, jotka ovat tulleet Jerusalemiin Juudan kuninkaan Sidkian luo. Käske heidän sanoa herroilleen nämä minun sanani.

Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Suurella voimallani ja väkevällä kädelläni minä olen luonut sekä maan että ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat. Minulla on valta antaa ne kenelle hyväksi näen. Nyt minä annan teidän maanne palvelijalleni Nebukadnessarille, Babylonian kuninkaalle. Vieläpä villieläimet minä panen häntä palvelemaan. Kaikki kansat palvelevat häntä, hänen poikaansa ja pojanpoikaansa, kunnes hänenkin maalleen tulee aika joutua muiden kansojen ja mahtavien kuninkaiden palvelijaksi.’”  (Jer. 27:2-7)

Syksyllä osallistuin seminaariin, jossa käsiteltiin ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisen kansalaisuuden toteutumista Euroopan Unionin jäsenmaissa.

En aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi, että EU:n jäsenvaltion kansalaisina myös jokaisella suomalaisella on eräänlainen kaksoiskansalaisuus. Jokaisen jäsenmaan kansalainen on samaan aikaan EU-kansalainen; poistamatta mitään oman maan kansalaisuudesta vaan lisäämällä siihen. Suomessa EU-kansalaisuus ei tule suomalaisen näkökulmasta esille, koska elämme maassa, jonka täysivaltaisia kansalaisia myös olemme. Jos joku asuu Suomessa jonkin toisen EU-maan kansalaisena, on EU-kansalaisuudella hänelle paljon suurempi merkitys. Syntyperäiselle suomalaiselle suomalaisuus on meille määräävämpi kansalaisuus käytännön asioiden hoitamisessa aina niin kauan, kun pysymme kotimaan rajojen sisäpuolella.

Jos siirryn vaikkapa työn tähden Suomen rajojen ulkopuolelle kuitenkin pysyen EU:n jäsenvaltioiden sisällä, huomaan, että EU-kansalaisuuteni alkaa käydä huomattavasti tärkeämmäksi mitä se oli minulle Suomessa. Etuudet ja vapaudet toisessa EU-maassa eivät johdu siitä, että olen Suomen kansalainen, vaan siitä, että olen suomalaisena myös täysivaltainen EU-kansalainen.

EU-kansalaisuuden, joka siis täällä Suomessa on minulle melko näkymätön, turvin voin siirtyä työskentelemään vaikka Saksaan ilman, että minua kohdeltaisiin siellä muukalaisena, vaikka en saksalainen olekaan. EU-kansalaisuus ei tee minusta Saksan kansalaista enkä saa heidän asemaansa saksalaisena, mutta tietyn aseman EU-kansalaisuus minulle vieraalla maalla silti antaa. Tähän tapaan vapaa liikkuvuus ja muut EU-kansalaisuuden piiriin kuuluvat edut toimivat ainakin teoriassa. Käytännössä tilanne ei ole välttämättä näin ruusuinen, mistä kertoo esimerkiksi romaniväestön varsin eriarvoinen kohtelu EU:n jäsenmaissa.

Mutta tämä lyhyt katsaus EU-kansalaisuuteen ja Suomen kansalaisuuteen palvelkoon esimerkkinä siitä, mitä tarkoittaa käytännössä se, että ihminen on ”kahden maan kansalainen”.

Käytännössä kyse on siitä, että olemalla kahden maan kansalainen ihminen kuuluu kiinteästi kummankin valtion ’huomaan’. Kansalaisuus antaa etuja, mutta myös velvollisuuksia. Ja kun ei puhuta EU-kansalaisuudesta, joka sisältyy varsinaisen jäsenmaan kansalaisuuteen, voi kaksoiskansalainen joutua myös tilanteeseen, missä hän valitsee kansalaisuuksiensa välillä, kumman kansalaisuuden velvoitteita hän päättää noudattaa.

Mietipä vaikka sellaista ehkä teoreettista tilannetta, että asut toisessa EU-maassa EU-kansalaisena ja joudut tilanteeseen, jossa tulee ristiriita jonkin velvoitteen suhteen suhteessa Suomen kansalaisuuteen. Tällöin joudut pohtimaan, oletko enemmän eurooppalainen vai suomalainen? Kumman kansalaisuuden asetat etuasemaan ristiriitatilanteessa?

Jeremian kirjaan

Kahden maan kansalaisuuden teemaan liittyen Jeremian kirjan tekstissä on osittain kyse edellä kuvatun kaltaisesta valinnasta. Jeremia edusti profeettana Jumalan valtakuntaa kotimaassaan Juudassa, jossa hän fyysisesti asui. Sama ajatus toteutuu tietenkin myös omalla kohdallamme. Olemme samaan aikaan Jumalan valtakunnan ja asuttamamme maallisen valtakunnan kansalaisia. Katsotaanpa nyt tarkemmin Jeremian kirjan tekstiä

Jeremian tilanne

Jeremia työskenteli profeetan virassa aikana ja tilanteessa, jossa hänen oma henkensä oli uhattuna. Edeltävässä luvussa (Jer. 26) kerrotaan, miten Jeremia julistaa Jerusalemin temppelin esipihalla Herran hänelle antamaa sanaa, jossa kuningasta ja kansaa kutsuttiin suorin sanankääntein kääntymään ja tekemään parannus (Jer. 26:4-6). Mitä Jeremia kansalaisuuden näkökulmasta tarkasteltuna teki, hän käytännössä julisti Jumalan valtakunnan todellisuutta maallisen kotimaansa eduksi ja parannukseksi.

Toisin sanoen hän puhui Jumalan valtakunnan kansalaisena neuvon ja nuhteen sanoja Juudan kansalle, jonka kansalainen hän samoin oli. Puheen seurauksena hänet meinattiin tappaa, mutta kuin ihmeen kautta hänen henkensä säästyi.

Uhka oman hengen menettämisestä oli todellinen, mistä kertoo saman luvun lopussa kertomus Jeremian työtoverin – toisen Herralle uskollisen profeetan – Urian murhasta (Jer. 26:20-24). Uria ei ollut yhtä ’onnekas’ kuin Jeremia, joka säilytti henkensä, vaikka uskalsi puhua Jumalan valtakunnan todellisuutta.

Jeremian viesti ja tehtävä

Tekstimme alkaa sanoilla ”Herra sanoi minulle näin”, mistä alkaa Jumalan tarkka ohjeistus siitä, mitä Jeremian oli seuraavaksi tehtävä ja sanottava siinä maassa, jossa hän asui ja työskenteli. Jeremia oli Herran profeetta – toisin sanoen hän oli Juudan kuninkaan hengellinen neuvonantaja ja samaan aikaan Jumalan valtakunnan edustaja Juudan valtakunnassa – eli siinä maallisessa maassa, jossa hän asui.

Jeremia sai mielenkiintoisen tehtävän. Hänen piti valmistaa ikeitä ja lähettää ne Edomin, Mooabin, ammonilaisten sekä Tyroksen ja Sidonin kuninkaille melkoisen merkillisen viestin kanssa. Näiden maiden edustajat olivat kokoontuneet Jerusalemiin (Jer. 27:3) ilmeisesti neuvottelemaan mahdollisesta puolustusyhteistyöstä ja liitosta Babylonian nousevaa mahtia vastaan.

Jeremian viesti oli sisällöltään jotain sellaista, mitä puolustusliittoa valmistelevien maiden johtajat eivät tahtoneet kuulla. Lyhyesti sanottuna Jeremian sanoma (Jer. 27:6-8) oli yksinkertaisesti kehotus antautua suosiolla taistelutta Babylonian mahdin edessä. Se oli jotain sellaista, mitä kukaan liittolaisista ei tahtonut kuulla.

Näiden kansojen keskellä oli monia muitakin profeettoja, enteiden tutkijoita, tietäjiä, tms. jotka sanoivat päinvastaista – ehkä juuri siksi, että väärä sanoma voitosta oli jotain, jonka ihmiset tahtoivat kuulla. He sanoivat: ”Ette te joudu palvelemaan Babylonian kuningasta” (Jer. 27:9).

Jeremian sanoma puolestaan oli se, että Jumala – jolla on mahti maallisten valtojen yli (Jer. 27:5) – oli ikävä kyllä päättänyt antaa vallan näiden toisten kansojen yli määräajaksi, mitä ei enää mikään voinut muuttaa. Lopputulos oli joka tapauksessa selvä: Babylonia miehittää niin Juudan kuin sen liittolaisten maa-alueet. Jumala oli antanut Nebukadnessarille – Babylonian kuninkaalle – tuon vallan, joten kukaan ei sitä häneltä voinut ottaa pois ennen kuin Jumalan määräaika olisi kulunut.

Tosiasiassa kuninkaiden valittavissa oli vain se tapa, miten kaikki tulisi tapahtumaan: joko helpomman tai vaikeamman kautta. Ja tämä oli se viesti, mitä ei Juudan kuningas Sidkia eivätkä hänen liittolaisensa tahtoneet kuulla. Jeremian viesti Jumalan valtakunnasta ei ollut tervetullut näihin maallisiin valtakuntiin tai ainakaan niiden hoveihin.

Jeremian ’kaksoiskansalaisuus’

Olen miettinyt Jeremiaa tässä tilanteessa hänen ’kaksoiskansalaisuutensa’ näkökulmasta. Hän olisi voinut tehdä samoin kuin monet muut profeetat ja hovin viisaat neuvonantajat; hän olisi voinut antaa etusijan omalle mukavuudelleen. Hän olisi yksinkertaisesti ollut hiljaa tai sitten oman etunsa tähden liittynyt väärää toivoa jakavien laulukuoroon.

Mutta oman henkensäkin uhalla Jeremia pysyi siinä viestissä, joka hänelle oli annettu Jumalan valtakunnan edustajana ja kansalaisena. Se ei ollut se viesti, mitä hänen toisessa kotimaassaan Juudassa tahdottiin kuulla. Se ei myöskään ollut viesti, jonka noudattaminen olisi luvannut vaihtoehtoisen reitin ja poispääsyn uhkaavasta suurvaltapoliittisesta ongelmasta.

Siitä huolimatta, vaikka viesti Jumalan valtakunnasta maalliseen maailmaan ei ollut millään tapaa haluttu, se oli kuitenkin oikea ja olisi säästänyt Juudan liittolaisineen monelta turhalta kärsimykseltä. Jeremian viesti oli synkästä ja jopa toivottomasta sisällöstä huolimatta sellainen, että se oli parhaaksi myös Jeremian maallisen kansalaisuuden edustajille.

Valitessaan pysyä Jumalan antamassa ilmoituksessa Jeremia valitsi laittaa itsensä ja oman etunsa syrjään ja asetti etusijalle Jumalan valtakunnan mutta myös hänen edustamansa maallisen valtakunnan edun.

Tämä on tyypillisesti se tilanne, mihin me uskovat kahden valtakunnan kansalaisina joudumme. Edustamamme Jumalan valtakunnan todellisuus olisi parasta maalliselle valtakunnallekin, vaikka siellä ei sitä tahdotakaan ottaa vastaan. Vastakkain ei meidänkään elämässämme ole maallisen valtakunnan etu ja Jumalan valtakunnan etu, vaan se, että olemmeko me valmiit laittamaan syrjään oman etumme näiden kahden valtakunnan edun vuoksi, kun toinen ei ymmärrä mikä sille olisi parasta.

Jeremia – edustaja kahden maan ’rajapinnassa’

Herran Jumalan palvelijana profeetta Jeremia oli paitsi kahden maan kansalainen, hän oli tehtävältään näiden kahden maan ’rajapinnassa’. Hän oli eräänlainen sanansaattaja tai diplomaatti, jonka tehtävä oli välittää viesti Jumalan valtakunnasta siihen maalliseen valtakuntaan, jonne hän oli asettunut asumaan. Hänen tehtävänsä oli kulkea jatkuvasti maiden ’rajapinnassa’ tuoden ’tuliaisia’ aina toiseen maahan.

Jeremia ei ollut tehtävässään ainutlaatuinen tai ainoa. Kuten edellä kerroin, oli muitakin profeettoja, kuten marttyyrin osan saanut profeetta Uria. Lisäksi Herralle uskollisten profeettojen rinnalla oli suuri joukko sanansaattajia, jotka eivät olleet uskollisia Jumalan valtakunnalle, vaan he puhuivat mieluummin jotain sellaista, mitä ihmiset tahtoivat kuulla (Jer. 27:9-10, 14-18).

Profeetta, joka ei puhu lähettäjänsä sanoja, ei ole vain valheellinen, vaan hän on kaikkien pettäjä, koska hänen sanansa ovat tyhjät ja petolliset. Hän pettää lähettäjänsä ja hän pettää kuulijansa. Korvasyyhyyn julistava profeetta palvelee ja suojelee vain itseään. Hänellä ei ole sanomaa – vain sanoja ja nekin pettävät kaikki muut paitsi hänet itsensä, jonka asia on ainut, mikä häntä todella kiinnostaa.

Jeremia sen sijaan puhui Jumalan valtakunnan viestiä kansalle, jonka keskuudessa hän asui. Hänen sanansa oli näkymä Jumalan valtakunnan todellisuuteen. Hän kutsui ihmisiä ojentautumaan maallisessa maailmassa Jumalan valtakunnan todellisuuteen – jopa tilanteessa, josta ei enää ollut helppoa poispääsyä. Oli parempi valita Jumalan käsi silloinkin, kun voittoa ei enää ollut mahdollista saavuttaa.

Jeremia – kahden maan kansalainen

Jeremia oli paitsi Jumalan valtakunnan kansalainen ja edustaja, hän oli Juudan valtakunnan kansalainen. Hän asui Jerusalemissa, Juudan valtakunnassa, ja sieltä hän edusti Jumalan valtakuntaa. Todennäköisesti hänenkin arkisessa elämässään usein määräävämpänä kansalaisuutena näyttäytyi hänen maallinen kansalaisuutensa – samalla tavoin kuin sinulla ja minulla on määräävämpi kansalaisuus Suomen kansalaisuus kuin EU:n kansalaisuus, kun pysytään Suomen rajojen sisällä.

Analogia Jeremian kaksoiskansaisuudesta toimii kohdallamme myös Jumalan valtakunnan kansalaisuuden näkökulmasta. Jeremia profeetan tehtävässä palveli kahta valtakuntaa; se mitä hän sai tuotavaksi Jumalan valtakunnasta, oli elintärkeää sille maalliselle valtakunnalle, missä hän asui.

Tämä on lukijalle itsestään selvää, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi sitä, että jos Jeremia ei olisi aktiivisesti ’asunut’ myös Jumalan valtakunnassa, hänellä olisi tuskin ollut myöskään mitään tuotavaa sieltä maalliseen valtakuntaan. Hänen piti viettää aikaa Jumalan valtakunnassa, jotta hänellä oli jotain annettavaa sieltä maalliselle valtakunnalle. Jos Jeremia ei olisi näin tehnyt, hänen kansalaisuutensa olisi ollut samanlainen ’passiivinen’ kansalaisuus kuin monen meidän EU-kansalaisuutemme. Se olisi ollut olemassa, mutta se ei olisi näyttäytynyt hänen elämässään millään tapaa.

Jeremia eli kuitenkin aktiivista kansalaisuutta kahdessa valtakunnassa: Jumalan valtakunnassa ja siinä valtakunnassa, jossa hän asui. Tästä syystä hänen piti punnita, mikä loppuviimeksi oli parasta kullekin valtakunnalle. Tahtoiko hän a) Jumalan valtakunnan parasta, b) maallisen valtakunnan parasta vai c) omaa parastaan. Toki Jumalan ’diplomaattina’ on ’tuliaisissa’ erityistä se, että tosiasiassa Jumalan valtakunnan ja maallisen valtakunnan ’paras’ on aina sopusoinnussa, vaikka maallinen valtakunta ei useinkaan tahdo ottaa vastaan sitä, mikä on Jumalan.

Ei ole sellaista tilannetta, että maallisen valtakunnan ja taivaallisen valtakunnan etu olisi ristiriidassa, mikä usein on tilanne, jos puhutaan kahden maallisen valtakunnan etuuksista. Toki usein on tilanne, että täällä maallisessa valtakunnassa ei tahdota ottaa vastaan sitä, mikä olisi Jumalan valtakunnan tietämyksen perusteella sille parasta. Mutta niin kuin tämänkin kertainen teksti opettaa, mikä Jumalan valtakunnassa toteutuu, se toteutuu myös maanpäällä.

Jumalan valtakunnan kansalainen joutuu täten käytännössä punnitsemaan, että ajatteleeko hän omaa mukavuuttaan vai palveleeko hän niitä valtakuntia, joihin hänet on kaksoiskansalaiseksi asetettu.

Sinä ja minä – kahden maan kansalaiset

Ei liene vaikea hoksata, mihin tällä Jeremian tekstin kehittelyllä tähtään. On itsestään selvää, että me uskovat olemme kahden maan kansalaisia, niin kuin apostoli Paavalikin meille opettaa (Fil. 3:20). Me asumme täällä rakkaassa kotimaassamme, minne Jumala on meidät asettanut asumaan. Samaan aikaan me olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia. Meille lasketaan eduksi samalla maallisen kansalaisuutemme edut kuten myös Taivaallisen kansalaisuuden edut. Olemme tuplasti edunsaajia.

Ja edunsaajina olemme luonnollisesti kuuliaiset kumpaakin kansalaisuuttamme kohtaan. Jumalan valtakunnan kansalaisina meillä on etuoikeus tuoda hyviä ’tuliaisia’ Jumalan valtakunnan puolelta tähän maallisen valtakuntaamme. Aina maallinen valtakunta ei tosin tunne omaa parastaan, minkä vuoksi Jumalan valtakunnan ’tuliaiset’ eivät aina ole kovin haluttuja maallisen valtakunnan puolella. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, etteikö ’tuomiset’ olisi eduksi maallisellekin puolelle.

Jumalan valtakunnan edustajina omassa ajassamme teemme valintaa lähinnä siinä, että kuinka näkyvästi tahdomme tuoda toista kansalaisuuttamme esiin. Melko usein olemme kiusatut valitsemaan mieluummin helpon vaihtoehdon oikeaksi tuntemamme sijaan.

Edellisen – ehkä itsestään selvän – pohdinnan lisäksi, tahdon tuoda yhden jo mainitsemani näkökulman kaksoiskansalaisuuteen pohdittavaksesi. Onko kansalaisuuteni Jumalan valtakunnassa ’aktiivinen’ vai ’passiivinen’? Kysyn, että onko jokapäiväinen kokemukseni Jumalan valtakunnan todellisuudesta tuntuvaa. Toisin sanoen kuinka Jumalan valtakunnan kansalaisuus näkyy ’rajanylityksinä’ ja kansalaisoikeuksien käyttönä tämän päivän arkielämässä?

Vai onko kansalaisuuteni Jumalan valtakunnassa passiivinen niin kuin EU-kansalaisuus? Se on kyllä olemassa, mutta en sitä aktiivisesti tiedosta tai tarvitse arkipäivässä. Kansalaisuus Jumalan valtakunnassa täten kantaa minua, mutta eipä se juuri arkista elämää häiritse – niinkö?

Kysynkin vielä, että jos kansalaisuuteni Jumalan valtakunnassa on täysin passiivinen, voiko minulla olla edes mitään tuotavaa sieltä maallisen valtakunnan puolelle? Jos Jeremia olisi elänyt vain Juudan valtakunnassa viettämättä aikaa lainkaan Jumalan valtakunnan puolella, olisiko hänellä koskaan ollut mitään tuotavaa sieltä?

Miksi minulla olisi ’tuotavaa’, jos en vietä aikaa lainkaan ’rajan tuolla puolen’? Ehkä voisin useammin tehdä rajan ylityksiä – eikä vain piipahtaa silloin tällöin Jumalan valtakunnan puolella lomailemassa, kun minua sattuu huvittamaan tai tarvitsen jotain sieltä puolen. Jospa kaksoiskansalaisuuteni onkin aktiivista – Jumalan valtakunnan edustamista täällä maallisen valtakunnan puolella. Olisi sangen reipasta ja jämerää, jos voisin hyödyttää lähimmäisiäni sillä, että satun olemaan ”kahden maan kansalainen”.

Pohdittavaa

Miten kaksoiskansalaisuus vaikuttaa elämässäni?