Helluntaita vietetään 50 päivää pääsiäisviikon sapatin jälkeen. Juutalaisessa juhlaperinteessä se on sadonkorjuun ja ensihedelmän juhla, jota kutsuttiin myös viikkojuhlaksi (5. Moos. 16:9-12). Suomen kieleen sana helluntai on tullut ruotsin kielen sanoista helig dag, pyhä päivä.

Kristityille helluntai on seurakunnan syntymäjuhla sekä Pyhän Hengen vuodattamiselle omistettu juhlapäivä. Se seuraa kymmenen päivää helatorstain – Jeesuksen taivaaseenastumisen juhlan – jälkeen. Helluntai on vastaus Jeesuksen lupaukseen, jonka hän jätti opetuslapsille juuri ennen taivaaseen astumista.

”Te olette tämän todistajat. Ja minä lähetän teille sen, minkä minun Isäni on luvannut. Mutta pysykää te tässä kaupungissa, kunnes teidät puetaan voimalla korkeudesta.” (Luuk. 24:48-49)

Opetuslapset odottivat kymmenen päivää Jeesuksen lupauksen täyttymistä. Opetuslasten oli määrä odottaa, mutta päinvastoin kuin me, he eivät tienneet odotusajan pituutta. Aika ei kuulosta pitkältä, mutta muistanet varmaan, mitä sananlasku sanoo sekin ’odottavan ajan’ pituudesta.

Emme tarkalleen tiedä, mitä Jeesuksen seuraajat tekivät odotuksen aikana, mutta Luukas antaa Apostolien teoissa siihen ainakin joitain viitteitä:

”Sinne tultuaan he menivät siihen yläkerran huoneeseen, jossa heidän oli tapana kokoontua: . . . He kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa yhdessä naisten kanssa sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa” (Ap. t. 1:13-14)

Helluntai Jerusalemissa

Jerusalem oli pääsiäisjuhlan jälkeen palannut normaaliin arkeen, kun pyhiinvaeltajat olivat hekin palanneet kotiseuduilleen, mutta helluntain aikaan Jerusalem oli taas täynnä elämää. Helluntaijuhla kokosi kaupunkiin juhlakansaa ympäri Rooman valtakuntaa. Käytännössä Jerusalemin väkiluku moninkertaistui juhlan ajaksi, mihin myös Luukas tekstissään viittaa (Ap. t. 2:6-11).

Jos siis ajatellaan ’medianäkyvyyttä’ ja sanoman leviämistä maakuntaan ja koko Rooman alueelle, aika ja paikka Jumalan lupauksen täyttymiselle ei voinut ollut parempi kuin Jerusalem ja helluntai. Tätä painotetaan erityisesti seurakunnan synnyn ja lähetysstrategian näkökulmasta, mutta nyt tahdon nostaa saman seikan esiin Jumalan lupauksen, Pyhän Hengen vuodatuksen, näkökulmasta.

Nimittäin, jos Jumalan lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta seurakunnan ylle olisi tarkoitettu vain apostoleille tai jollekin pienen piirin ydinporukalle, Pyhän Hengen vuodattamisen ajankohta olisi kannattanut valita toisin. Jos Jumalan Pyhän Hengen lahja olisi kuulunut vain opetuslapsille tai heille, keistä Apostolien tekojen sivuilla kerrotaan, Jeesuksen lupaus olisi kannattanut täyttää Galilean erämailla tai vaikkapa syrjäisellä Öljymäellä, missä lupaus annettiinkin. Tällöin läsnä eivät olisi ollut muut kuin asialle ’vihkiytyneet’.

Mutta Jumala toimi toisin, hän lähetti Pyhän Hengen seurakuntansa ylle väenpaljouden keskellä. Luukas erityisesti painottaa, että läsnä oli väkeä ympäri Rooman valtakuntaa, joten Jumalan Pyhän Hengen vuodatus oli paitsi ’mediatapahtuma’ se oli Jumalan Hengen ja seurakunnan monikulttuurinen kohtaaminen. Siellä ei ollut läsnä ihmisiä vain pienen Israelin alueelta, vaan ihmisiä laajalti Rooman metropoleista ja maakunnista. Jumalan valinta vuodattaa Pyhä Henki seurakunnan ylle Jerusalemissa ja helluntaina korostaa täten sitä, että tämä lahja on tarkoitettu koko seurakunnalle – kaikille syntyperään ja kulttuuriin katsomatta.

Mitä tapahtui?

Tahdon sinun siis ymmärtävän, että Jumalan Hengen vuodatus oli jotain, mikä on annettu koko seurakunnalle. Se ei ole jokin ’salattu’ oppi tai voitelu vain harvoille ja valituille, vaan Jumalan Pyhä Henki on annettu pitämään huolta Kristuksen seurakunnasta sinut ja minut mukaan lukien. Tätä korostaa myös tapa, jolla Jeesuksen lupaus Hengen vuodatuksesta tapahtui. Se nimittäin ei tapahtunut hiljaa ja salassa – päinvastoin.

”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat heidän itse kunkin päälle, ja he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.” (Ap. t. 2:1-4)

Monesti, kun tätä tekstiä luetaan ensimmäisen kristillisen helluntain tapahtumista, kiinnitetään huomio pelkästään ulkoisiin merkkeihin, kuten tuulenpuuskaan ja tulisiin kieliin, jotka jakautuivat ja laskeutuivat seurakunnan ylle.

Toisaalla lukijan huomio kiinnittyy vieraisiin kieliin, joita Jeesuksen seuraajat Jumalan ihmeestä puhuivat eri puolelta Roomaa juhlille saapuneiden pyhiinvaeltajien ihmetykseksi heidän äidinkielillään. Eikä ihme, että lukijoina jäämme näitä ilmiöitä hämmästelemään, koska merkeiksi ne oli juuri tarkoitettukin.

Tapahtumat olivat merkki juutalaisille silminnäkijöille profeetta Joelin sanojen täyttymisestä (Joel 2:28-32), kuten Pietari kohta helluntaipäivän saarnassa siteeraa. Juutalainen silminnäkijä ymmärsi merkkien viittaavan myös uuden ’temppelin’ vihkimisestä. Tulen lankeaminen seurakunnan ylle oli osoitus siitä, että Jumala hyväksyi seurakunnan uudeksi ’asuinsijakseen’. Tämä oli siis toisinto siitä, mitä oli kerran tapahtunut ilmestysmajan (3. Moos. 9:24) ja myöhemmin Salomon temppelin vihkiäisissä (2. Aik. 7:1).

Jumala antoi ulkoiset merkit osoittaakseen läsnä oleville uuden liiton temppelin olevan Kristuksen seurakunta. Tapahtuma oli muistutus silminnäkijöille siitä, että Jeesuksen ennustus temppelin uudelleen pystyttämisestä kolmessa päivässä oli toteutunut hänen ylösnousemuksessaan (Joh. 2:19) ja nyt he todistivat tämän uuden temppelin vihkiäisiä.

Avainajatus on sanoissa ”he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä”, ei siinä miltä tapahtuma näytti. Jumala siis teki tiettäväksi, että hän asuu seurakuntansa keskellä nyt mitä konkreettisemmin, kun rakennukset Jumalan kirkkauden asuinsijana vaihtuivat ihmisiin – heihin, ketkä Kristus oli uhrikuolemassa ostanut omakseen. Kristuksen sovitustyössä Herran omat oli valmistettu asuinsijaksi Jumalan kirkkaudelle seurakuntana tämän maailmanajan keskellä. Tästä on kyse.

Jumala valitsi tulla lähelle jokaista

Jumala oli jo aikaisemmin Vanhan testamentin historiassa osoittanut tahtonsa kohdata ihmisen ja asua heidän keskellään: ensin paratiisissa, kohta ilmestysmajassa ja vieläpä Jerusalemin temppelissä.

Evankeliumien sivuilla Jumala tuli vieläkin lähemmäs; hän asteli Jeesuksen persoonassa ihmisenä Galilean ja Juudean seudulla etsien heitä, ketkä tahtoivat hänet kohdata ja seurata häntä.

Mutta helluntaina Jumala tuli vielä lähemmäksi, kun Jumalan Pyhä Henki asettui asumaan seurakuntansa – Kristuksen omien keskuuteen. Täyttyi Jeesuksen lupaus:

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap. t. 1:8)

Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo ei täten ole enää kaukana yhdestäkään meistä. Hän on läsnä siellä, missä hänen omansa ovat koolla eikä hän ole rajoittanut läsnäoloaan vain joihinkin meistä – hän on lähellä jokaista.

Myös tapa, jolla Jumalan Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle, korostaa Jumalan rakkauden ja läsnäolon suuruutta. Hän ei valinnut asuinsijaansa salassa, vaan teki siitä niin julkista kuin se vain saattoi olla. Hän astui asumaan omiensa keskelle ajankohtana, paikassa ja tavalla, joka ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Jumala teki näin julkisesti tiettäväksi rakkautensa kohteen; Pyhän Hengen asuinsijan.

Pyhä Henki ei valinnut seurakunnasta asuinsijakseen vain ’parempien ihmisten’ ydinjoukkoa, vaan hän astui asumaan koko monikulttuurisen ja niin monella tapaa monimuotoisen ihmisjoukon ylle. Ja kun hän asettui asumaan seurakuntaansa – tähän ihmisistä rakennettuun ’temppeliin’ (1. Kor. 3:16-17; 2. Kor. 6:14-16), hän saattoi tehdä sen, koska Kristuksen sovitustyössä Jumalan seurakunta on kertakaikkisesti puhdistettu ja sovitettu.

Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo elämässämme on siis Jumalan kirkkauden ilmestyminen meidän elämässämme. Jumala on aina ollut läsnä ihmiskunnan keskellä; hän on aina ollut lähelle heitä, ketkä ovat tahtoneet olla hänen kanssaan. Se alkoi paratiisista, jatkui Vanhan testamentin aikana, Jeesuksen persoonassa ja tänään hän on sitä Pyhän Hengen kautta.

Tätä tahdon erityisesti korostaa meidän aikanamme, kun Jumalan Hengen läsnäolo seurakunnan – siis sinun ja minun – elämässä on ikävä kyllä monin tavoin ulkoistettu tai puettu vain joidenkin harvojen ja valittujen etuoikeudeksi.

Jumalan Pyhä Henki tuntuu olevan nykyään ihmisten puheissa pelkästään jonkinlainen yliluonnollinen voimavaikutus. Ja vieläpä monet näyttävät olevan sitä mieltä, ettei Jumalan Pyhä Henki toimi kuin vain ’tiettyjen’ voideltujen yllä.

Tosiasia on kuitenkin se, että Jumalan Pyhä Henki asuu jokaisessa Kristuksen omassa ja hän tahtoo olla läsnä entistä enemmän ja voimallisemmin meidän jokaisen jokapäiväisessä elämässä.

Keneksi hänet ajattelemme?

Suuri syy siihen, miksi suhtautuminen Pyhän Hengen persoonaan ja työhön on modernissa maailmassa vääristynyt, on puutteellinen käsityksemme hänen persoonastaan. Puhumme hänestä niin kuin hän olisi vain voimavaikutus, joka näyttäytyy ohikiitävissä hetkissä, kun Jumalan yliluonnollinen voima tulee esiin esimerkiksi Pyhän Hengen lahjojen, ilmestysten tai ihmeiden kautta.

Jos mielikuvamme Jumalan Pyhän Hengen persoonasta on pelkästään se, miten me koemme tai näemme hänet, olemme pahasti hukassa käsityksinemme! Käsityksemme on tällöin jotain saman suuntaista kuin luonnonuskontojen käsitys henkimaailmasta.

Tämän käsityksen vinoutuman näkee selkeämmin, jos ajattelemme asiaa Jumalan toisen persoonan, Kristuksen, kautta. Oliko Jeesus Jumalan Poikana persoonana läsnä vain silloin, kun hän teki ihmeitä tai vaikka kosketti kädellään jotakuta opetuslapsista? Eikö apostoli Johannes tuntenut Jeesuksen persoonaa ja läsnä olevuutta yhteisen 3 1/2 vuoden aikana muulloin kuin vain viimeisellä aterialla, kun Johannes ”nojasi Jeesuksen rintaa vasten” (Joh. 21:20)? – Ei, emme me näin ajattele. Mutta miksi Pyhän Hengen läsnäolosta me ajattelemme kuitenkin tällä tavalla – ilmenemisen kautta?

Ajattelepa tätä. Etkö tiedä minua persoonaksi ja usko läsnäoloani ajassa muutoin kuin silloin, kun olen fyysisesti luonasi tai kosketan sinua? Etkö sinä ajattele minua persoonaksi, kun olen läsnä vain näin sanojeni ja ajatusteni kautta? Ajatteletko sinä kuunnellessasi radiota minut vain ’ääneksi’? Jos luet tekstiä, olenko minä vain sanoja ja kirjaimia? Olenko sinulle vain sitä, miten milloinkin tavoitan huomiosi? Jotenkin luulen, että osaat tehdä eron minun persoonani ja sen kanssa, miten minä ’ilmestyn’ elämääsi – eli pidän yhteyttä kanssasi?

Jos et ajattele näin minusta, niin kysyn, miksi kovin helposti Pyhän Hengen kohdalla ajatellaan näin? Miksi hän on vain ’voima’, ’ääni’ tai vain sitä, miten hän kohtaa meidät? Pyhä Henki on samalla tavalla elävän Jumalan elävä persoona kuin Isä tai Poika. Tuntuu hämmentävältä kuulla, että Jumalan kolmannesta persoonasta, Pyhästä Hengestä, puhutaan mystisenä voimavaikutuksena vain sen siksi, että käsityksemme hänestä on rakentunut ainoastaan kohtaamisen hetkeen.

Jumalan persoona

Oppi Jumalan Pyhän Hengen persoonasta kolminaisessa Jumalassa ei ole kovin uusi asia. Metodistikirkon neljännessä uskonkappaleessa hänestä sanotaan näin:

§4 Pyhästä Hengestä
”Pyhä Henki, joka lähtee Isästä ja Pojasta, on samaa olemusta, majesteettia ja kirkkautta kuin Isä ja Poika, tosi ja ikuinen Jumala.”

No, tämä on tietty varsin ’uutta ilmoitusta’, kun se on anglikaanikirkon perinteeseen tullut vasta 1500-luvulla, josta Wesley otti sen 1700-luvulle kirkkomme perinteeseen.

Mutta Pyhän Hengen persoona tunnettiin jo aiemmin. Nikean tunnustuksessa Pyhän Hengen tasavertainen asema Jumalan persoonana on ollut jo vuodesta 381 alkaen.

”Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä {ja Pojasta, lisäys v. 589} ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.”

Jos siis kristillinen seurakunta on tuntenut Jumalan Pyhän Hengen kolminaisen Jumalan persoonana käytännössä ensimmäisestä kristillisestä helluntaista – Jumalan Pyhän Hengen vuodatuksesta lähtien, miksi emme suhtaudu häneen seurakuntaelämässä ja omassa elämässämme niin kuin suhtaudumme persoonaan?

On luonnollista, että Kristus on meidän käsityksessämme konkreettinen persoona, koska hän on tosi Jumala ja tosi ihminen. Samoin miellämme Isän persoonaksi; ehkä siksi, että hänet esitetään hyvin inhimillisin termein Raamatun sivuilla.

Kuitenkin ajatus Pyhän Hengen samanvertaisesta persoonallisuudesta on monelle vieras. Hänestä puhutaan Jumalan Henkenä, voimavaikutuksena ja enemmänkin Jumalan lähettiläänä ajassamme kuin Jumalan persoonana.

Jumala on elävä Henki, mutta hän se ei tarkoita hänen olevan vain henkäys tai voimavaikutus, vaan hän on todellinen persoona. Matemaatikko Rene Descartes määritteli persoonallisen olennon ajattelevaksi olennoksi. Ajattelevaan olentoon liitetään käsitteet äly, tunteet ja tahto – ainakin ihmisestä puhuttaessa. Samat persoonan piirteet kuuluvat myös Jumalan Pyhälle Hengelle.

Kohtaa Pyhä Henki persoonana

Ehkei sinun ole vaikea ajatella Jumalan Pyhää Henkeä persoonana, mutta kohtaatko hänet sellaisena? Rohkaisen sinua kohtaamaan hänet persoonana. Hän on Jumala ja hän tahtoo olla sinua lähellä. Hän löytää keinot kohdata sinut arjessa. Hän on läsnä siellä, missä sinä iloitset, mutta hän ei pelkää kohdata sinua myös surun, kivun tai jopa kauhun keskellä.

Jumalan Pyhä Henki – Jumala meidän kanssamme – on alati läsnä sinun elämässäsi. Sinun ei tarvitse matkata jonkun nimekkään voidellun ihmisen luo kohdataksesi Pyhän Hengen, koska hän asuu sinussa. Muista, mitä helluntaina tapahtui! Se ei tapahtunut salassa, ei pienelle joukolle tai vain valituille. Jumalan Henki asuu sinussa ja hän on lähempänä sinua, mitä aikanaan Jeesus oli ruumiillisessa muodossa lähellä lähimpiä opetuslapsiaan.

Kohtaa siis hänet siellä missä olet ja kohtaa hänet niin kuin persoona kohdataan. Ota vertailukohdaksi Jeesus maanpäällä ja se, miten opetuslapset kohtasivat Jeesuksen persoonana.

Opetuslapset antautuivat Jeesuksen seuraan. He seurasivat häntä, oppivat häneltä, kuuntelivat häntä, puhuivat hänelle, hämmästelivät häntä, rakastivat häntä, mutta ennen kaikkea he luottivat elämänsä hänelle. Heille Jeesus oli persoona, hän oli Jumala, jonka kanssa he jakoivat elämänsä.

Toisaalta Jeesuksen seuraan hankkiutui evankeliumin sivuilla myös heitä, keille Jeesus oli vain joukko opetuksia. Hänen seuraansa tungetteli heitä, ketkä tahtoivat vain nähdä ihmeitä tai kokea niitä. Heille Jeesus oli ihmeidentekijä. Ja oli aina niitäkin, jotka tahtoivat seurata turvallisesti kaukaa; heille Jeesus oli oman aikansa julkisuuden henkilö ja pelkkä puheenaihe. Jos opetuslapset kohtasivat Jeesuksen persoonana, tämä myöhemmin mainitut eivät häntä niin kohdanneet.

Kysynkin itseltäni ja sinulta, kuka minulle on tänä päivänä Jumalan Pyhä Henki? Onko hän persoona niin kuin Jeesus oli opetuslapsille? Vai onko hän jotain sitä, mitä Jeesus oli näille satunnaisille tuttavuuksille?

Tahdon rohkaista sinua kohtaamaan Jumalan Pyhän Hengen tänään omassa elämässäsi persoonana – läsnä olevana Jumalana. Seuraa häntä, puhu hänelle, jaa elämäsi hänen kanssaan ja opettele tuntemaan hänet. Se on elämän mittainen matka.

Kyse on samasta asiasta, kun annamme jollekin ihmiselle elämässämme erityisen aseman; on hän puoliso, lapsi, ystävä, jne. Se on elämän mittainen matka oppia tuntemaan hänet. Se on enemmän kuin hänen puheensa tai se, miltä hän näyttää tai miten hän koskettaa.

Sama seikkailu on tarjolla meille Jumalan Pyhän Hengen kohtaamisessa. Kohtaa hänet elämässäsi elävänä Jumalan persoonana ja opi tuntemaan hänet; anna hänelle tilaa olla sinun Jumalasi sinun elämässäsi.

Pohdittavaa

Kuka Jumalan Pyhä Henki on minulle?
Onko hän enemmän kuin se, miten tulen kohdatuksi?