Reilut parikymmentä vuotta olen ollut aktiivinen kuntourheilija. Vaikka tavoitteellinen kilpailu on iän myötä jäänyt, rakastan yhä viettää aikaa juosten poluilla. Lenkillä kuluu helposti tunti tai pari, mutta kun loma-aikaan luonto vetää puoleensa, sitä voi vaellusreiteillä juosta paljon pidempiäkin etappeja.

Pidemmillä matkoilla oppii tuntemaan, miten tärkeää levon lisäksi on ravita itsensä oikein. Milloin ravitsen itseäni jaksamaan muutaman tunnin pidempään, milloin taas palautuakseni rasituksesta. Ei ole samantekevää, miten, millä ja milloin itseäni ravitsen.

Miten itseäsi ravitset?

Samat ravitsemisperiaatteet pätevät myös hengelliseen hyvinvointiin. Ei ole hengellisesti samantekevää miten, milloin ja millä tulen ravituksi. Daavidin psalmirukouksen 17 viimeinen jae kiteyttää hengellisen elämän ravitsemusterapeutin ohjeen yhteen jakeeseen. Se vastaa kysymyksiin miten, millä ja milloin.

”Mutta minä saan katsella sinun kasvojasi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.” (Ps. 17:15)

Keskittyneenä minun ei ole vaikea noudattaa hyväksi tuntemia periaatteita, mutta väsyneenä tiedän lipeäväni äkkiä hyvästä ruokavaliosta roskaruokaan. Kiireessä taas sorrun epäsäännölliseen ruokailuun tai ylensyöntiin.

Sama periaate pätee hengelliseen hyvinvointiin. Kuinka helposti ihminen lankeaakaan oikeaksi tuntemastaan hengellisestä ravinnosta, kun hän on väsynyt tai muuten kadottanut suunnan. Tällöin hän etsii hengellistä kylläisyyttä ja hyvinvointia helposti väärästä ravinnosta. Mitä sillä tarkoitan – tiedät sen varsin hyvin; se on maailman helppo korvike hetken haluun. Psalmisti puhuu tästä väärästä ravitsemuksesta hänkin.

”Vapauta miekallasi minun sieluni tuon jumalattoman vallasta, kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä.” (Ps. 17:13b-14a)

Daavidin hengellinen ravitsemusohje on helppo: älä etsi kylläisyyttä muualta kuin Jumalan pöydästä, hänen läsnäolostaan. Älä vain piipahda, vaan viivy siellä – ei vain silloin tällöin, vaan niin, että kylläisyys täyttää päiväsi.

Herra Jeesus on kutsunut meidät tulemaan ravituiksi hänen läsnäolostaan. Hän kutsuu meidät viettämään aikaa läsnäolossaan. Kristus ei kutsu meitä vain pistäytymään sunnuntaisin ’buffet’ pöydässä syömässä itsemme ähkyyn ja taas kohta paastoamaan arjessa. Hän kutsuu meidät elämään hänen läsnäolossaan; antamaan elämän kokonaan hänelle, sillä hänelle se kuuluukin.

Herra Jeesus kutsuu sinut tulemaan ravituksi hänen muotonsa katselemisesta; se on hänen nimensä ihailua ja antautumista hänelle. Se ei ole kertakokemus; se on elämää hänen läsnäolossaan; istumista Kaikkivaltiaan pöydässä ihaillen häntä sanoen ”sinä olet minun ja minä olen sinun”.

Jumalan läsnäolon pöydästä ei poistuta nälkäisenä eikä ylensyöneenä. Hän, joka elää Jumalan läsnäolossa, on alati kylläinen. Se on tila, jossa ei nälkä eikä ähky vaivaa.

Miksi siis eläisin nälässä? Miksi etsisin kylläisyyttä raviten itseäni jollain toisarvoisella, mitä maailma antaa? Minulla on kaikki Herrassani Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä olen, Herrani!

”Anna minun katsella sinun kasvojasi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.”