Yksi kristillisen vaelluksen karikoista piilee monesti siinä, että elämän vahvoina hetkinä otamme mieluusti kunnian itsellemme siitä, mitä Jumala tekee elämässämme. Uskomme ja luotamme omiin kykyihin sen sijaan, että tunnustamme siunauksen elämäämme tulevan siitä, että Jumalan siunaava käsi lepää yllämme.

Taipumus omavoimaisuuteen ei ole vain yksittäisten ihmisten ongelma. Oman osaamisen vauhtisokeus voi vaivata niin yhteisöä kuin valtakuntaa. Tästä asiasta Vanhan testamentin profeetta joutuikin aikanaan muistuttamaan yhtä hänen aikansa suurvalloista:

”Mahtaileeko kirves hakkaajaa vastaan, tai isotteleeko saha sahaajaa vastaan? Ikään kuin vitsa heiluttaisi kohottajaansa ja sauva nostaisi ilmaan hänet, joka ei ole puuta!” (Jes. 10:15)

Mahtaileeko kirves…

Tekstissä profeetta Jesaja muistuttaa Assyrian kansaa, joka eli mahtinsa huipulla siitä, kenelle kunnia heidän ylivertaisuudestaan kuului. Assyrian valtakunta oli varsin heikko aina siihen saakka, kunnes Jumala valitsi heidät ’tuomionsa ruoskaksi’ langennutta Israelia kurittamaan. Tätä he eivät ymmärtäneet.

Mitä enemmän Jumala siunasi assyrialaisia, sitä varmemmiksi he tulivat omasta mahdistaan. Kun viljelijät saivat hyvän sadon, he ottivat kunnian ’taidokkaina viljelijöinä’. Kun armeija kävi voitokasta sotaa, kenraalit ottivat siitä kunnian. Ja kun kauppa kävi, kauppiaat pitivät kauppaliittoaan suuren nerokkuutensa seurauksena. Ja miten kävi Assyrian, siitä voit lukea lisää Jesajan kirjan 10. luvusta.

Käännän katseen valtakunnasta seurakuntaan. Sama itseriittoisuuden vaara vaanii Taivasten valtakunnan työssä. Jos seurakuntatyö kukoistaa, meiltä löytyvät ’reseptit’ hengelliseen kukoistukseen ja hyvät ’metodit’ Jumalan siunauksiin. Ja siinä sitten ”mahtailee kirves hakkaajaa vastaan”, niin kuin Jesaja tuon vertauskuvana sanoittaa.

Väitän, ettei Jumalan valtakunnan hengellinen runsaus voi astua elämäämme täydessä mitassa, ellemme opi ensin luottamaan Jumalaan niin ’köyhyydessä’ kuin ’runsaudessa’. Köyhän on helppo olla riippuvainen Jumalasta ja vasta runsauden päivänä todellinen kuuliaisuutemme ja luottamuksemme mitataan.

Herätys alkaa meistä; se on pysyvä jano Jumalaan, jota ei uhmaa kuivuus eikä sateet. Herätys on kutsu pois omavoimaisuudesta kohti täydellistä riippuvaisuutta Jumalasta.

Pohdittavaa

Uskallanko käydä mittaamaan luottamukseni Herraan elämän hyvänä päivänä?