Vietämme ensimmäistä paastonajan sunnuntaita, kun kirjoitan tätä tekstiä. Sunnuntain epistolan teksti on Pietarin ensimmäisestä kirjeestä, jonka hän lähetti kiertokirjeenä Vähä-Aasian provinssien seurakuntiin. Tekstimme on kirjeen kolmannen luvun lopusta.

Ennen varsinaista Pietarin tekstiä tahdon siteerata apostoli Pietarin toisen kirjeen kohtaa – luvusta kolme sitäkin, jossa hän viittaa apostoli Paavalin teksteihin, joiden äärellä hänkin oli ilmeisesti aikaa viettänyt.

”Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.” (2. Piet. 3:15,16)

Tekstissä Pietari epäsuorasti tunnustaa havainneensa kollegansa Paavalin tekstit paikoin varsin korkealentoisiksi ja vaikeatajuisiksi. Pietari viittaa tässä harhaopettajiin, ketkä Paavalin tekstejä vääristelevät omiin tarkoituksiinsa, mutta samassa hän tunnustaa myös omat vaikeutensa lukea oikein Paavalin varsin syvällisiä tekstejä, jotka jo tuolloin kiersivät seurakunnissa kiertokirjeinä, niin kuin Pietarin lähettämätkin kaksi kirjettä.

Tahdoin nostaa tämän Pietarin tunnustuksen esille ihan vain siksi, että minun täytyy vastavuoroisesti sanoa samaa tämän päivän Pietarin kirjeen tekstistä. Eli osaa se Pietarikin vaikeasti kirjoittaa, mutta kiitos Jumalalle hänen Pyhä Henkensä avaa meille tekstiä aina siinä määrin, mitä milloinkin tarvitsemme.

Nimittäin hänen tekstinsä ei ole avautunut minulle kaikilta osin, vaikka olen sen eteen kerta toisensa jälkeen uudelleen palannut. Käydäänpä nyt siis sisälle tähän Pietarin kirjeen tekstiin.

Pietarin kirjeen vaikea teksti

Ensimmäisen kirjeen kolmannessa luvussa Pietari antaa seurakunnalle ohjeita arkielämään ja rohkaisee vainottua seurakuntaa elämään Jumalan tahdon mukaista elämää, vaikka tuo tie kärsimyksen keskellä ei olisi helppo eikä tuntuisi palkitsevalta.

Kolmannen luvun kehotukset ovat sinänsä varsin ymmärrettäviä, mutta toki haasteellisia, kun tietää alueen seurakuntien kärsineen varsin systemaattisen vainon keskellä.

Kehotusten lopuksi Pietari tahtoo rohkaista seurakuntaa ja niin luvun lopussa hän kääntää huomion vainotun seurakunnan kärsimyksestä Kristuksen kärsimykseen ja hänen korottamiseensa sen jälkeen. Pietari kirjoittaa näin:

”Kärsihän Kristuskin kerran syntien tähden, vanhurskas väärintekijöiden puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Lihassa ollessaan hänet tosin surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Hengessä hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin olivat tottelemattomia, kun Jumala pitkämielisesti odotti Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia. Siinä pelastui veden kautta vain muutamia, yhteensä kahdeksan ihmistä.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen valtaansa on alistettu enkelit, vallat ja voimat. ” (1. Piet. 3:18-22)

Tästä eteenpäin teksti jatkuu opetuksella Kristuksen mielenlaadusta uudessa elämässä – siis siinä, jota elämme Kristuksen sovitustyön perusteella jo tänään – olemme sitten vainottuja tai emme. Tekstiä seuraava luku puhuu elämänmuutoksesta, jonka hän linkittää tekstiimme aloittamalla seuraavan luvun sanoilla ”Koska siis Kristus” (1. Piet. 4:1a).

Pietarin tekstin tarkoitus on varsin selkeä, mutta toisaalta yksityiskohdissaan se on varsin vaikea tulkittava.

Mitä tässä näet?

Jos katsot oheista Pietarin kirjeen tekstikatkelmaa ja jäät pohtimaan, mitä Pietari tarkoittaa erityisesti ”saarnaamisella vankeudessa oleville hengille”, huomaat olevasi samassa tilanteessa kuin Pietari tunnusti itse olevansa ymmällään Paavalin kirjeiden kanssa. Pietarihan kirjoitti:

”Hengessä hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin olivat tottelemattomia, kun Jumala pitkämielisesti odotti Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia.” (1. Piet. 3:18-20a)

Tämä kohta on askarruttanut lukijoita aina Pietarin ajoista meidän päiviimme asti. Vaikeaksi sen tekee sekin, että Pietari liittää sen Nooan ja arkin rakentamisen aikaan (1. Moos. 6).

Tekstin selitykseksi tarjotaan kolmea vaihtoehtoista selitystä, joista kutakin on eri aikoina pidetty oikeana selityksenä.

• Yhden selityksen mukaan Kristus saarnasi vangituille hengille, kun hän astui alas tuonelaan (Hades, Tartarus) ristinkuoleman jälkeen ennen kuin Isä herätti hänet kuolleista. Tämä tulkintaan ainutkertaiseksi tapahtumaksi, jolloin siis vedenpaisumuksessa hävitetty Nooan sukupolvi sai mahdollisuuden valita pelastuksen ja kadotuksen välillä.

• Toinen tulkinta, joka on hyvin lähellä edellistä, katsoo, että Kristus saarnasi tätä pelastusta ennen lihaksi tuloaan ihmishahmossa Nooan päivinä tuon ajan, kun Nooa rakensi arkkia.

• Kaksi ensimmäistä tulkintaa olettavat ’henkien’ tarkoittavan ihmisiä ja täten saarnaamisen olevan mahdollisuus valita kääntyä Jumalan puoleen tai torjua hänet. Uusi testamentti ei kuitenkaan viittaa sanalla ”henki” ihmissieluun, joten teksti voidaan tulkita myös siten, ettei siinä viitata ihmisiin, vaan muihin ”henkiin”. Tällöin kyseessä voisi olla Pietarin viittaus 1. Eenokin kirjan tulkinnan mukaisesti ”jumalan poikiin” (1. Moos. 6:1-2) langenneina enkeleinä, jotka sitten tulva hävitti. Täten Pietarin viittaus tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että Kristus julisti voittoa pimeyden valloista syvyyteen kahlituille pimeyden hengille. Kyse ei olisi siis enää kutsusta kääntymykseen, vaan voiton tiettäväksi tekemisestä pimeyteen kahlituille tuomiota odottaville valloille.

Itse en ota kantaa, mikä näistä kolmesta olisi paras, vaan tunnustan tietämättömyyteni, kuten Pietarikin uskalsi tehdä. Toki minullakin on suosikkini, mutta en takerru tähän yksityiskohtaan, vaan rohkaisen mieleni ja käyn eteenpäin Pietarin vertauskuvaan arkista ja vedestä pelastuksen elementtinä.

”Tämän vertauskuvan mukaan”

Jos jään kiinni tähän vaikeatulkintaiseen tekstiin, kadotan Pietarin varsinaisen viestin, johon hän tahtoo ohjata meidät edelleen sanoilla ”tämän vertauskuvan mukaan”.

Ehkä Pietarin tekstin jatkoa ajatellen edellisistä tulkintamalleista kolmas tulkintavaihtoehto tuntuisi sopivimmalta sen tähden, että sen mukaan Kristus astui syvyyteen tehdäkseen siellä tiettäväksi voittonsa pimeyden valloista ja julistaakseen kuninkuutensa tuon meille kätketyn maailman tietoon. Tekstihän jatkui näin:

”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen valtaansa on alistettu enkelit, vallat ja voimat. ” (1. Piet. 3:21-22)”

Pietarin teksti korostaa Kristuksen kuninkuutta. Hän korostaa sitä, kuinka tosiasiallisesti Jeesus Kristus hallitsee tänäänkin taivaissa. Hänelle on annettu kaikki valta yli enkeleiden, valtojen ja voimien, minkä merkkinä hän istuu Jumalan valtaistuinsalissa Isän oikealla puolella. Se on hänen, vaikka hän joutui käymään sinne kärsimyksen kautta.

Tämä on todellisuus, johon Kristus on ylennetty. Se on tämän päivän todellisuutta, vaikka Kristus joutui käymään sinne tien kärsimyksen, vainon, alhaisuuden ja kuoleman kautta. Se on voitto, jonka meidän Herramme on hankkinut meille (Luuk. 20:9-16). Se on elämä ja pelastus, joka on meidän osamme tänään ”Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta”.

Mitä siis Pietari tahtoo tällä sanoa? Yksinkertaisesti sen, että me elämme jo tänään voittajina, vaikka ajallinen elämä ehkä yrittää todistaa meille toista.

Pietarin aikana seurakunnat elivät kärsimyksen, pilkan ja vainon keskellä. He olivat kiusatut luovuttamaan, mutta siitä huolimatta Pietari kehotti heitä pysymään kärsivällisinä ja elämään sävyisästi sekä olemaan ryhtymättä taistelemaan pahuuden asein vainoajia vastaan.

He saattoivat kysellä valintansa mielekkyyttä ja sitä, että kuuleeko Jumala heitä. He saattoivat uupua uskossa ja olla kiusatut luopumaan uskosta. Ja tämähän on varsin tuttua meillekin, vaikka emme siinä määrin joudu kohtaamaan vastustusta kuin ne seurakunnat, joille Pietari kirjoitti.

Sanoma on kuitenkin sama myös meille. Kristus on kulkenut kärsimyksen tien täällä ajassa ja hän kulki koko matkan aina ristinkuolemaan asti. Ja tuon matkan hän teki voittaakseen elämän, johon me olemme tänään hänen ylösnousemuksensa kautta osalliset.

Siinä missä olemme osalliset Kristuksen kärsimykseen, olemme osalliset myös hänen ylösnousemukseensa. Kyseessä on sama asia, minkä Paavali sanoo hänkin niissä ’vaikeasti ymmärrettävissä’ kirjeissään:

”Haluan tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden ja tulla hänen kaltaisekseen samastumalla hänen kuolemaansa, kunhan vain pääsen ylösnousemukseen kuolleista.” (Fil. 3:10-11)

Voittojuhlaa kohti

Pietarin tarkoitus – tällä ehkä meille varsin vaikeasti avautuvalla tekstillä – on yksinkertaisesti muistuttaa seurakuntaa siitä, että tämän ajan kärsimys ei ole pois osallisuudestamme Kristuksen kirkkaudesta ja voitosta. Hän kehottaa meitä olemaan lujat uskossa, koska voitto on jo saatu ja Kristus hallitsee tänä päivänä.

Tuo voitto on julistettu ja me olemme osalliset siitä. Meidän tehtävämme on pitää esillä ’voiton viirejä’ ja kulkea tämä matkamme perille yhteiseen voittojuhlaan Mestarimme kanssa.

Ajatellaanpa asiaa vertauskuvallisesti esimerkiksi urheilun kautta. Jos oman kotikaupungin joukkue voittaa mestaruuden, niin siitä hetkestä alkaen, kun peli loppui, me saamme juhlia mestaruutta. Voimme heiluttaa lippuja ja iloita mestaruudesta, vaikka asuisimme hävinneen joukkueen kannattajien kaupungissa. Saamme juhlia tosiasiallisesta voitosta, vaikka hävinneen joukkueen kannattajien monilukuinen joukko tuskin yhtyy iloomme. Joku heistä varmasti vielä väittää, ettei voitto ollut ansaittu tai että vastustaja hävisi vaikkapa ’tuomaripelin’ takia. Voi olla, että ennen joukkueemme kotikaupungin torilla järjestettävää mestaruusjuhlaa, saamme kuulla jos mitäkin solvauksia hävinneiden kannattajilta, mutta silti voitto on jo saatu ja kyse on vain ajasta, koska juhlat voivat alkaa.

Samasta asiasta, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa, on kyse Kristuksen ylösnousemuksessa. Voitto on jo saatu. Me saamme iloita voitosta jo tänään, vaikka ympärillämme on paljon heitä, ketkä tahtovat tukahduttaa ilomme. Vihollinen ei hyväksy voittoamme ja se yrittää viedä ilomme voitosta tai jopa saada meidät epäilemään voittoa. Kyse on kuitenkin vain ajasta; sillä tulee päivä, kun Kristuksen voittojuhlat alkavat.

Tänään me kuljemme kohti tuota päivää voittajan puolella – kohti voittojuhlaa. Jeesus on voiton jo saanut. Hän on valmistanut meille tien kuoleman valtakunnasta elämän valtakuntaan ja hän vieläpä kulkee kanssamme tuota tietä läpi tämän elämän.

Ei ole kyse enää siitä, kuka on voittaja. On kyse vain siitä, ketkä pysyvät kestävinä voittajan puolella, vaikka vastustaja yrittää saada meidät vaihtamaan leiriä. Tässä voitossa ei ole kyse meistä, vaan siitä, että me uskomme voiton todeksi.

Kaikki on tehty valmiiksi puolestamme. Peli on voitettu. Uskallammeko ja jaksammeko vain kulkea rohkeasti tien voittojuhlaan säilyttäen uskon ja luottamuksen Kristuksen voittoon.

”Vesi nyt teidätkin pelastaa”

Samasta asiasta puhuu mielestäni vielä Pietarin tekstin toinen vertauskuva. Se on vertauskuva arkista ja vedestä pelastuksen elementtinä. Se korostaa sitä, ettei pelastuksemme perustu siihen, mitä olemme tai osaamme, vaan siihen, mitä Jumala on meille uskon kautta lahjoittanut. Se on ”hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta”, mistä Pieri kirjoittaa näin:

”…Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia. Siinä pelastui veden kautta vain muutamia, yhteensä kahdeksan ihmistä. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta…”

Pietari avaa vertauskuvan kautta sitä, miten Nooa ja hänen perhekuntansa tuotiin vedenpaisumuksessa vanhasta maailmasta uuteen maailmaan. Se ei ollut Nooa, joka olisi puhdistanut maailman tai voittanut sitä. Hänen osansa oli luottaa Jumalan lupaukseen ja ojentautua elämään sen mukaan. Niin hän rakensi arkkia, vaikka ihmiset ympärillä pitivät häntä hulluna. Kun Jumalan aika koitti, Nooa astui Jumalan lupaukseen – arkkiin, missä Jumalan lupaus kirjaimellisesti kantoi hänet uuteen elämään.

Vedenpaisumus on elävä historiallinen vertauskuva ”lihan saastan poistamisesta” – siinä Jumalan tuomio kohtaa Herralle selkänsä kääntäneen maailman. Vesi on siinä tuomion elementti, kun se huuhtoo langenneen maailman mennessään.

Siinä missä vesi teki lopun ”lihan saastasta” Nooa ja hänen perhekuntansa saivat tulla saman veden kantamana pelastuksen valtakuntaan arkissa, missä Jumala suojeli heidät vedeltä. Nooa eli vedenpaisumusta edeltävässä maailmassa pilkan- ja naurunalaisena, mutta valitsi silti pysyä kuuliaisena Jumalalle. Jumala ei valinnut Nooa pelastukseen siksi, että Nooa olisi ollut ’puhdas’ tai ’virheetön’, vaan sen tähden, että Nooa uskoi ja pani luottamuksensa Jumalaan.

Kun vedenpaisumus oli ohi, arkin ovesta avautui Nooan eteen uusi valtakunta; se oli valtakunta, jossa ei pahuus enää hallinnut niin kuin vedenpaisumusta edeltävässä maailmassa. Jumalan armo oli näin kohdannut Nooaa ja hän oli uskon kautta päässyt osalliseksi uudesta elämästä valtakunnassa, jonka Jumala oli vedenpaisumuksessa puhdistanut, valmistanut.

Vesi sinänsä ei siis ’pessyt puhtaaksi’ tai pelastanut Nooaa perheineen, vaan sen teki arkki, joka pysyi veden pinnalla. Ja tuo arkki oli olemassa vain siksi, että Nooa uskoi Jumalan lupaukseen.

Arkki erotti heidät maasta, joka tuhoutui vedenpaisumuksessa, ja pelasti heidät siitä. Tulva oli Nooalle ikään kuin kaste samaan tapaan kuin Punainen meri oli myöhemmin Israelille. Vedenpaisumuksen avulla hänet vietiin perheineen vanhasta maailmasta uuteen (2 Piet 3:5-13).

Voitonjuhlaan

Samalla tavalla kuin Nooan perheen Jumala kuljetti arkissa veden yli vanhasta uuteen, Jumala on kuljettava meidät uuteen valtakuntaan. Se on valtakunta, joka on jo olemassa. Me vain odotamme voitonjuhlan alkua; voitto on jo saatu.

Voi olla, että tie voittojuhlaan kulkee pilkan, kärsimyksen ehkä vainonkin kautta, mutta samalla tavoin kuin Nooan kanssa, Jumala itse on kulkeva koko tien meidän kanssamme. Jos me vain uskon kautta uskaltaudumme sisälle pelastuksen arkkiin, hän sulkee meidät arkin suojaan ja kuljettaa vetten yli elämän valtakuntaan. Myrskyä ja epäilystä saattaa matkalla olla, mutta arkki kantaa – ja kun ovi avataan, voitonjuhla on valmis alkamaan.

Voitonjuhla odottaa vain sitä, että kaikki ’kannattajat’ ovat päässeet perille saakka. Kun viimeinen tulee ulos arkista, juhlat voivat alkaa.

”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen valtaansa on alistettu enkelit, vallat ja voimat. ” (1. Piet. 3:21-22)”

Käykäämme halulla kohti voittojuhlaa; voitto on jo saatu – juhlan alku on vain ajan kysymys. Kysynpä siis sinulta – mitä sinä tässä näet?

Näetkö elämän lohduttomuuden tai katsotko pelolla huomista? Kuuletko miten vastustaja yrittää lannistaa sinua, vai uskallatko katsoa tulostaululle? Näetkö voiton; tunnetko voiton tuoksun?

Kun arkin ovi aukeaa, juhlat ovat valmiit alkamaan, mutta uskallatko iloita tästä kaikesta jo tänään? Antaako voiton tuoksu sinulle voimaa kulkea läpi ajallisen ahdistuksen, kun tiedät, että voitto on varma.

Pohdittavaa

Mitä tässä näet?