Lepo ja uni kuuluvat ihmisen perustarpeisiin. Jos utelen sinulta, että milloin viimeksi olet nukkunut, voin olettaa ettei edellisestä kerrasta ole kulunut kuin korkeintaan tunteja – tuskin päiviä tai ainakaan viikkoja. Entä missä sinä nukuit viime yönä? Nukuit ehkä sängyllä, millaisella? Nukuitko kenties ’hetekalla’? Ennen sotia ja vielä 1950-luvulla Heteka olisi ollut todennäköinen vastaus.

Heteka on teräsrakenteinen joustinsänky. Kalle Kärkkäisen perustama Helsingin Teräshuonekalutehdas Oy aloitti Heteka-sänkyjen valmistuksen jo vuonna 1932.

Heteka on hieno tuote. Siihen kuuluu kaksi sisäkkäistä sänkyä, joista toisen voi vetää esiin toisen alta. Pienemmissä kodeissa, joissa ei ollut erillistä makuuhuonetta, Heteka toimi tavallisesti päivisin sohvana ja levitettiin iltaisin parisängyksi.

Heteka metallisänkynä on oiva siinäkin, että luteet ja muut syöpäläiset eivät pääse munimaan siihen kuten puusänkyyn. 1930-luvun lopulla Hetekaa mainostettiin näin:

”Heteka 37:n sisäsänky on päivisin ja siirrettäessä pyöräjaloillaan. Yöllä se pysyy vankasti paikoillaan tärinää eristävillä ja lattiaa säästävillä kumitulppajaloillaan. Sen vuode voidaan jo aamulla sijata, yöjaloille nostettaessa se nousee normaalikorkeudelle. Runko ja jalat paksua, umpisaumaista teräsputkea.” (Wikipedia)

Heteka nautti suurta suosiota 1930-luvulta aina 1950-luvulle asti. Niitä valmistettiin kaikkiaan yli kaksi miljoonaa kappaletta. Täysin ongelmaton tuote ei silti ollut Hetekakaan. Hetekaa markkinoitiin äänettömänä, mutta myöhemmin, ilmeisesti kustannussyistä, pohjarakenne muutettiin rautalankaverkoksi, joka narisi etenkin vanhuuttaan äänekkäästi. Verkkopohjalla oli myös taipumus venyä pitkän nukkumisen seurauksena notkolle ja se menetti muotonsa. Jo 1950-luvulla selkälääkärit arvostelivat pilalle maattuja Hetekoita terveydelle haitallisiksi. Vuonna 1964 Hetekoiden valmistus lopetettiin.

Mutta miksi suosittu ja kätevä Heteka ei enää kelpaa nukkumiseen? Onko syynä kenties se, etteivät ihmiset enää nuku? Eikö moderni ihminenomaaenää tarvetta levätä tai nukkua? Onko siis aika ajanut ohi lepäämisen ja nukkumisen perustarpeesta? Ehkä nukkuminen vain havaittiin turhaksi ja vanhanaikaiseksi.

Loppuiko siis Hetekan tarina siihen, kun ihminen oppi kahvin yleistyttyä olemaan hereillä ilman lepoa? Alussa esittämäni ’pikagallupin’ perusteella nukkumisen vanhanaikaisuus ei kuitenkaan ollut syynä Hetekan suosion romahtamiseen. Ihmiset näet tarvitsevat unta edelleen ja nukkuvat niin kuin aikaisemminkin. Sängyssä lepääminen ja nukkuminen ei siis ole käynyt turhaksi.

Jos siis unen ja levon tarve on yhä sama, miksi Heteka ei ole aikansa ylivertaisista ominaisuuksista huolimatta enää kelvollinen nykyihmiselle? Unen tarve ei poistunut vuonna 1964, mutta Hetekoiden valmistus loppui.

Ehkä siis kävi vain niin, että Heteka ei vain enää vastannut ihmisten käsitystä siitä, missä ja miten he tahtoivat yönsä nukkua. Levon perustarve pysyi, mutta käsitys hyvästä sängystä, parempi hygienia ja asuntojen koon kasvu, teki kerran ylivertaisesta Hetekasta rautaromua ja museotavaraa.

Hetekasta evankeliumiin

Lienet kanssani samaa mieltä, että siinä missä ihmisen levon tarve on sama tänään kuin ennen, samoin ihmisen tarve evankeliumille on sekin pysynyt samanatänäänniin kuin se oli jo Hetekan kukoistuksen aikaan. Evankeliumin voima on sekin sama. Apostoli Paavalin todistus evankeliumin pelastavasta voimasta on tosi meidänkin aikanamme:

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.” (Room. 1:16)

Evankeliumi mullisti Paavalin elämän; hän oli havainnut sen omakohtaisesti voimalliseksi. Se oli vakuuttanut Paavalin voimallaan ja ajanmukaisuudellaan. Hän oli tullut tuntemaan Kristuksen ylösnousemuselämän voiman ja tiesi sen olevan voimallinen pelastamaan jokaisen ihmisen.

Evankeliumin tunnetuksi tekeminen oli Paavalin elämäntehtävä ja sitä se on tänään koko Kristuksen seurakunnalla – ihan jo lähetyskäskyn perusteella.

Evankeliumin tunnetuksi tekemiseksi Paavali oli valmis menemään äärimmäisyyksiin. Hän oli valmis rikkomaan sosiaalisia normeja, koettelemaan hyvän maun rajoja, kokeilemaan uutta – tekemään kaikkensa. Paavali tiivistää periaatteensa kirjeessäänKorintin seurakunnallenäin:

”Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla – onhan minulla Kristuksen laki. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen.” (1. Kor. 9:21-23)

Pakanoiden parissa hän ei tuntenut juutalaisten säädösten tai normien sitovan itseään. Hän oli sitoutunut tottelemaan Kristusta, jonka tahto on käskyistä tärkein. Jerusalemissa Paavali eli juutalaisten lain mukaan, Antiokiassa hän sen sijaan kieltäytyi elämästä niin ja nuhtelipa hän kerran Pietariakin siitä, että tämä korosti juutalaisuuttaan pakanoiden keskuudessa (Gal 2:11-21).

Paavalin käsissä evankeliumi säilytti tuoreutensa. Hän toi sen esiin aina tavalla, jolla kulloinkin läsnä olleet ihmiset saattoivat omaksua ja ottaa sen vastaan. Helppoa se ei ollut; päinvastoin se oli työlästä – jopa vaarallista. Ja aina löytyi omista joukoistakin niitä, ketkä arvostelivat Paavalin menetelmiä ja ennakkoluulottomuutta.

Ja evankeliumista takaisin Hetekaan

Miten historiikki Hetekasta liittyy Paavalin lähetysstrategiaan ja julistustyöhön? – Ei sitten mitenkään, koska Paavali kykeni muokkaamaan julistuksensa oman aikansa mukaiseksi ja sopivaksi tavoittamaan juuri ne ihmiset, ketkä Jumala oli lähetyskentällä hänen eteensä milloinkin antanut. Paavali ei sortunut julistuksessaan samaan kuin Heteka -sängyn tehtailija.

Paavali ei kuvitellut, että kerran hyväksi havaittu ’tuote’ toimii loputtomiin erilaisissa kulttuureissa läpi vuosikymmenten ja vuosisatojen. Hän tiesi varsin hyvin, että jokaisella ihmisellä on perustava tarve vastaanottaa evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Hän tiesi myös sen, että evankeliumissa on voima muuttaa kenen tahansa elämä. Mutta Paavali ei ollut niin tyhmä, että hän olisi kuvitellut ’myyvänsä’ evankeliumin jokaiselle samalla vanhalla tutulla tavalla. Hän oli valmis tekemään läksynsä. Hän oli ”juutalaiselle juutalainen”, ”heikolle heikko”, ”kreikkalaiselle kreikkalainen” jne. Paavali oli valmis opiskelemaan niitä ihmisiä, keiden pariin hänet oli lähetetty ja etsimään yhteisen kielen ja yhteisen tavan kommunikoida niin, että evankeliumin voima saattoi murtautua esiin näiden ihmisten sydämissä.

Nyt kysyn, missä menee tämän päivän seurakunta? Tarve evankeliumille ei ole poistunut eikä vähentynyt. Tämän päivän suomalainen etsii Jumalaa syvällä sisimmässään siinä missä itsenäisyytemme ajan alun ihmiset. Meillä on täydellinen ratkaisu heidän tarpeeseensa, mutta jos me ’paketoimme’ ja ’myymme’ sen heille vanhan Hetekan muodossa, he eivät koskaan kiinnostu siitä eivätkä tavoita tarjottua ratkaisua.

Siinä missä moderni ihminen yhä lepää ja nukkuu, hän ei tee sitä Hetekan päällä. Hän löytää varmasti jonkin ajanmukaisemman ratkaisun. Ja sama koskee evankeliumia. Jos me emme kykene Paavalin tavoin esittämään evankeliumia kanssaihmisille siinä muodossa mitä moderni ihminen kuuntelee ja ymmärtää, hän täyttää tarpeensa jollain muulla – varmasti huonommalla ratkaisulla.

Onko kirkkomme omaan aikaansa jäänyt Heteka -kauppias vai olemmeko tehneet läksymme yhtä hyvin kuin Paavali? Ei riitä, että menneet sukupolvet ovat tehneet läksynsä ja oppineet tavoittamaan aikansa ihmiset. He ovat sen todennäköisesti tehneet, koska meille on jäänyt arvokas perintö heidän työstään. Kysymys kuuluu, olemmeko tehneet läksymme tänään?

Elämmekö me kirkkona ja seurakuntina varmasti oikealla vuosikymmenellä? Osaammeko tehdä evankeliumin tunnetuksi siten, että tämän päivän ihminen näkee ja ymmärtää sen arvon oikein? Tämä on haaste paitsi julistukselle, viestinnälle, evankelioinnille, tavoittavalle työlle, se on ennen kaikkea sitä käsityksellemme ihmisen kohtaamisesta. Osaammeko kohdata tämän päivän ihmisen siellä missä hän luonnostaan on silloin, kun hän pohtii elämän isoja kysymyksiä?

En tiedä, miten sinä koet nykytilanteen, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että olisi aika – ei vain arvioida ja pohtia, vaan käydä eteenpäin ennakkoluulottomasti etsimään tämän päivän ihmistä.

Niin kauan, kun seurakunnissa tavoitetaan vain toisten seurakuntien tai kirkkokuntien ihmisiä, me istumme tiukasti ’Hetekan päällä’. Siinä me odotamme maailman ympärillämme katsovan puoleemme ja näkevän, kuinka me tarjoamamme ratkaisun aina niin tutussa ja mukavassa muodossa: vanhassa Hetekassa, joka nariseekin niin kutsuvasti…