Ruoka on yksi ihmisen fysiologista perustarpeista. Ruokailulla ja ruoalla on sangen keskeinen asema ajatellen ajankäyttöämme. Syöminen on meille enemmän kuin ravinnon saannin varmistamista.
Jos luet evankeliumin tekstejä, huomaat fysiologisten perustarpeiden täyttämisen olleen varsin usein myös opetuslasten mielessä (Matt. 14:15–17; Joh. 4:8; Luuk. 18:28). Ja varsin usein evankeliumiteksteissä onkin puhe ruoasta. Se ei ole vain kerta tai kaksi, kun evankeliumissa puhutaan ruoasta.
Opetuslapset tuntuivat olevan aina huolissaan ruoasta, vaikka Jeesus toistuvasti vakuutti heille, että Taivaallinen Isä tunsi heidän tarpeensa ja pitää huolen heistä (Luuk. 11:11-13). Lukijan mielestä saattaa tuntua jopa siltä, että opetuslasten korostunut huoli ruoasta kertoo siitä, etteivät he olleet ymmärtäneet, miten suuren ’hengellisen’ asian äärellä he elivät.
Onko joka päiväinen leipämme lunastettu?
Mielestäni tällainen asenne kertoo enemmänkin siitä, miten lukija itse tulkitsee tekstiä yltäkylläisyyden kontekstista ja on nälkänsä mukana kadottanut itse näkökykynsä Jeesuksen lunastustyön suuruuteen. Jeesus ei näet ollut pelkkä ’hengellinen opettaja’ tai ’henkinen guru’, jollaisena häntä turhan usein kohdellaan. Edelleen Kristuksen sovitustyö ei rajoittunut sekään vain ’hengelliseen ihmiseen’. Jeesus kärsi ristinkuolemassa koko ihmisenä. Hän sovitti koko ihmiskunnan synnin ja lunasti näin ihmisen kokonaisuutena – myös ruumiin sen kaikkine nälän ja janon tarpeineen.
Lunastuksen piiriin kuuluu täten koko ihmisyys ja osa sitä on meidän fysiologinen olemuksemme. Jumala ei ylenkatso ruumiillista ihmistä, vaan ihminen on Jumalalle rakas kokonaisuutena. Hän on luonut meidät ruumiillisiksi olennoiksi ja siksi häntä kiinnostaa myös meidän aineelliset tarpeemme: nälkämme ja janomme.
Herra tietää varsin hyvin, miten määräävä asia ihmiselämässä on fyysinen jano ja nälkä. Ei siis ole ollenkaan sattumaa, että Johanneksen evankeliumin neljännessä luvussa Jeesus kohtaa samarialaisen naisen kaivolla – ja puheen aiheeksi nousi vesi ja jano (Joh. 4:7).
Samaan aikaan, kun Jeesus keskustelee naisen kanssa veden äärellä janosta, opetuslapset ovat kaupungissa ostamassa ruokaa (Joh. 4:8). Kun opetuslapset olivat aineellisen ruoan etsinnässä, Jeesus sammutti samarialaisen naisen ”elävän veden” janon.
Kohta opetuslapset palasivat kaupungista ostoksilta, joten oli aika käydä tietenkin syömään (Joh. 4:27,31) ja on vaihteeksi aika puhua veden sijaan ruoasta:
”Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” (Joh. 4:32-34)
Jeesus ’osti’ opetuslasten huomion puhumalla arvoituksellisesti ruoasta, jonka hän oli pitänyt opetuslasten tietämättömissä. Kun mielenkiinto Jeesuksen ruokaan kasvoi, vastasi Jeesus opetuslapsille arvoituksellisesti:
”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.”
Nyt pysähdy kuuntelemaan, mitä Jeesus todella sanoo! Se ei ole lattea vertauskuva. Asetupa Jeesuksen ja opetuslasten asemaan, kun hän sanoo sen. Porukka oli nälissään Jeesus mukaan lukien. Paastoapa ensin muutama päivä ja mieti sen jälkeen uudelleen hänen sanojensa syvyyttä.
Tai vaihtoehtoisesti paastoa 40 päivää ja mieti erämaassa kiusatun Jeesuksen sanojen syvyyttä, kun hän siteeraa nälissään Deuteronomian sanoja kiusaajalle (Matt. 4:4; Luuk. 4:4):
”Näin hän teki sinulle tiettäväksi, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan hän elää jokaisesta sanasta, joka lähtee Herran suusta.” (5. Moos. 8:3b)
Kummatkin tekstit puhuvat samasta asiasta. Ne puhuvat Jumalan tahdon tekemisestä tyydyttymättömän nälän suulla. Mieti nälkääsi vasten, kuinka suuri ja merkityksellinen asia ihmiselle on Taivaallisen Isän tahdossa eläminen. Se on enemmän, mitä on leipä nälkäisen mielessä.
Jumalan tahdossa eläminen on täten perustavaakin perustavin tarve ihmiselle. Se ei ole jotain, mihin me suostumme, kun Jumala ensin täyttää meidän tarpeemme. Se on perustavampaa. Se on lähtökohta sille, että Jumala voi täyttää meidän tarpeemme.
Kuinka usein meidän ajattelumme menee toisin tässä kohden päälaelleen. Mietipä montako kertaa olet tullut Jumalan eteen sanomaan, että kun autat minua tässä ja tässä, niin sitten minä… Herra täytä minun vatsani ja kyllä minä sitten palvelen ja palvon sinua… Niinpä niin, mutta kun Jumalan tahto tulee ensin.
”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.”
Siinä on merkityksellisen elämän avaimet. Uskon, että apostoli Paavali oli hänkin sisäistänyt tämän Jeesuksen ’nälällä’ sanoittaman totuuden. Jo katsomalla apostoli Paavalin elämää, voit sen nähdä. Hänkään ei käynyt kauppaa Jumalan kanssa tyyliin: anna minulle ensin tämä, niin sitten minä… Voit lukea saman periaatteen toisin sanottuna lopuksi Paavalin kirjeestä, johon päätän tämänkertaisen pohdintani.
”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:17)
Pohdittavaa
Mikä on minun ’ensimmäinen ruokani’?