Tapahtui kerran, kun olin peruskoulun toisella tai kolmannella luokalla, aikana ennen kännykkää ja digitaalikelloa. Olin kaverin luona leikkimässä ja leikki oli erityisen kiva. Ainoa ongelma oli, että kotiinlähdön aika lähestyi. Ei aikaakaan, kun rannekellon viisarit osoittivat hetkeä, kun oli aika nousta pyörän selkään ja polkea kotiin. Mutta keksipä poika siirtää kellon viisareita tunnin jos toisenkin taaksepäin – ja kas – aikaa olikin yllin kyllin leikkiä ja riemuita.

Ratkaisu tuntui oivalta, mutta kellon viisarien kääntäminen ei muuttanut sitä tosiasiaa, että aika kului ja myöhästyin sovitusta kotiintuloajasta. Eipä auttanut selitys, että minun kelloni näytti vielä hyvinkin sovittua aikaa.

Pienen pojan oivallus siirtää rannekellon viisareita ajan muuttamiseksi vaikuttaa humoristiselta, mutta olemmeko me aikuiset tuon viisaampia? Tiedämme toki, ettei kellon viisareiden siirtäminen lyhennä yön pimeyttä eikä jouduta aamun koittoa, mutta silti meilläkin on keinomme ’nopeuttaa’ ajankulua etenkin, kun elämän ylle vyöryy ajanjakso, jonka koemme raskaana pimeytenä.

Profeetta Jesajan lohdun kirjaan (Jes. 40-66) on kirjoitettu neljä ”palvelijan lauluiksi” nimitettyä runollista jaksoa (Jes. 42:1-9; 49:1-7; 50:4-11; 52:13- 53:12) messiaasta – Kristuksesta. Kolmannen ”palvelijan laulun” loppuosa kuvaa elämän pimeän jakson kohtaamista.

Teksti kuvaa sitä, miten Herran omatkin ovat taipuvaiset yrittämään ’nopeuttaa’ aamunkoittoa ’omin valoin’ silloin, kun Herra kehottaa ’vain’ luottamaan häneen ja odottamaan rauhassa päivän koittoa. Siteeraan laulun kahta viimeistä jaetta.

”Se teistä, joka pelkää Jumalaa, kuulkoon Herran palvelijan sanaa. Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan. Mutta te, jotka sytytätte liekkejä loimuamaan, te, jotka ammutte palavia nuolia, syöksykää itse roihuaviin liekkeihinne, tuhoutukaa tulinuoliin, jotka itse sytytitte! Minun kädestäni tämä on lähtöisin: tuskan paikassa te joudutte virumaan.” (Jes. 50:10-11)

Omien liekkien sytyttäminen on täsmälleen yhtä viisasta kuin pienen pojan ’kellon viisareiden vääntäminen’. Se kuvaa sitä, kuinka ihmiset omin keinoin jouduttavat aamun koittoa.

Aamunkoitto tekee tyhjäksi vihollisen suunnitelmat, mutta yön pitkinä tunteina aika on pitkä. Ihmiset, jotka eivät jaksa luottaa Herransa apuun ja turvaan, yrittävät pimeässä jouduttaa aamunkoittoa. He sytyttävät omia tulia: nuotioita, soihtuja, palavia nuolia jne. Näiden pienten tulien valossa he sitten kuvittelevat paljastavansa pimeyden kätkössä vaanivat vaarat. Tosiasiassa ’omat tulet’ vain paljastavat heidän sijaintinsa viholliselle tai pahimmillaan umpimähkään ammutut palavat nuolet vaikeuttavat omaa matkantekoa sytyttämällä metsän palamaan.

Kuopion isohautausmaa jouluaattona.

Omien tulien sytyttäminen kuvaa paitsi ihmisen omavoimaisuutta myös epäuskossa tehtyjen ’korjausliikkeiden’ typeryyttä. Sen sijaan että hiljaa luotamme Jumalaan pimeässäkin, sytytämme hätääntyneenä tulia sinne tänne, jotta näkisimme itse paremmin. Emme luota Jumalan voimaan pimeässä, vaan tahdomme nähdä ja hallita itse. Tämä on jotain muuta, mihin Jesajan sana meitä kehottaa.

”Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan.” (Jes. 50:10b)

Jos valossa kuljemme uskalluksella Jumalaan luottaen, miksi emme tekisi samoin pimeydessäkin – ihan jo siksi, että pimeässähän me tarvitsemme hänen apuaan vieläkin enemmän!

Vaikka pimeys kätkee silmiltämme metsän eläimet, puut tai jopa kokonaisen kaupungin, se ei tee niitä olemattomaksi. Se, minkä näemme päivällä paljain silmin, ei katoa, vaikka yön pimeys peittää sen silmiltämme. Tämä on kuva luottamisesta ja uskosta. Jos olet turvannut Jumalan auttavaan käteen ’elämän päivässä’, mikä estää sinua tarttumasta samaan käteen yön pimeässä?

Kuinka usein löydämmekään itsemme sytyttämästä omia tulia sen sijaan, että yksinkertaisesti luotamme Herraan Jeesukseen pimeästä huolimatta? Sytytämme innolla omat tulet sinne tänne, jotta pimeys väistyisi edes aavistuksen kauemmas, kun aamunkoitto viipyy. Toisinaan omat tulet antavat hetken lohdun, toisinaan poltamme niissä itsemme.

Toki Herra sallii meidän kulkea itse sytytettyjen tulien valossakin, mutta ne eivät tuo Jumalan aamukoittoa yhtään lähemmäksi. Kovin usein vain väsytämme itsemme yössä kulkiessamme muka aamunkoittoa kohti haljussa valossa. Ja voi olla, että hämärässä kompastellen otetut itsevarmat askeleet ovat johdattaneet meidät vain syvemmälle kivikkoon. Mutta tiedä, että aamun viipyessä voit aina valita toisin.

Ystäväni, jos elämäsi ylle tuntuu laskeutuneen yön pimeys, luota Herraan ja hänen apuunsa. Hän on sama Jumala öin ja päivin. Luota häneen; odota Jumalan aikaa ja hetkeä, kun hän antaa valkeutensa nousta. Herra Jeesus on kanssasi niin pimeässä yössä kuin päivän valossa – luota häneen.

Pimeyden keskellä odottavan aika tuntuu pitkältä, mutta aika on sama kuljet sen sitten sytytellen omia nuotioita sinne tänne tai edeten pimeässä hiljaa Herraan Jeesukseen luottaen.

”Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan.” (Jes. 50:10b)

Olkoon alkanut armon vuosi 2018 sinulle Jumalan läsnäolon ja hänen nimensä valtasuuruuden tuntemisen vuosi.