Alla olevassa kuvassa on jotain tuttua liittyen adventin ja joulun aikaan. Katso kuvaa ja mieti hetki, mitä kuvassa näet.

Ihmistiede on todennut, että kuva, mitä silmillämme katselemme ei ole objektiivinen kuva siitä mitä näköhermoihin välittyy, vaan lopputulos on merkittävästi ’manipuloitu’. Nimittäin aivot tekevät merkillisen suuren määrän korjaavaa työtä ennen kuin kuvasta välittyy meille se, mitä ajattelemme katselevamme. Paljolti korjaustyö on sitä samaa, mitä kuvankäsittelyohjelmat tekevät, kun ne korjaavat valokuvien epätarkkuutta.

Aivot korjaavat kuvaa kuitenkin paljon kokonaisvaltaisemmin. Kuvaan vaikuttaa paljon aiemmat kokemukset ja myös se, missä tilanteessa kuvaa katsomme. Menneisyys ja nykyhetken tilanne vaikuttaa myös siihen, mitä me käsitämme kuvassa olevan.

Jos nyt palaamme tähän juuri katsottuun kuvaan, mitä siinä näkyy? Jos tuo kuva olisi pudonnut postiluukusta, se olisi sinulle ensisijaisesti joulukortti tai joulutervehdys. Sinua kiinnostaisi tuolloin eniten se, mitä lukee kortin toisella puolella, eli kuka sen on sinulle lähettänyt.

Tekstin kanssa se edustanee sinulle joulun toivotusta. Ilman tekstiä se olisi valokuva. Minulle se on muisto matkaltani Braunsfeltin kaupunigista. Kuvassa on jotain mielenkiintoista, mitä en huomannut vielä kuvaa ottaessani.

Kyseessähän on selkeästi kuva liittyen adventin ja joulun aikaan. Siinä on paljon tuttuja elementtejä. On talli, jouluntähti, kotieläimiä ja tietenkin aasi. Kaiken keskellä on seimi. Kiintoisaksi kuvan asetelman tekee se, mitä siitä puuttuu. Nimittäin siinä ei ole paimenia, ei ole Joosefia eikä Mariaa eikä Jeesus-lasta.

Miksikö ne siitä puuttuvat?`Vastaus on kuvan ulkopuolella. Nimittäin kuvan kummallekin puolelle on tehty toiset asetelmat. Toisessa itämaan tietäjät ovat matkan päällä ja paimenet ovat kedolla. Toisessa asetelmassa Joosef ja Maria tekevät matkaa Maria aasin selässä. He ovat siis vasta matkalla tälle näyttämölle. Nyt, kun sen näin selitän, kuva on ymmärrettävä.

Toisaalta tämä kuva sopii myös joulupäivän jälkeiseen aikaan, kun arki on palannut talliin ja Jumalan Poika on poistunut näyttämöltä. Tällöin tulkintamme kuvasta olisi erilainen.

Tätä tarkoitan sillä, että paitsi jo tapahtunut että nykyhetken tilanne vaikuttaa siihen, miten me asiat näemme ja koemme.

Jouluevankeliumin teksti

Tämä katsahdus kuvaan vie meidät myös joulun tekstiin. Tekstini on tällä kertaa se kaikkein tutuin eli jouluevankeliumi Luukkaan mukaan. Tarkalleen ottaen sen 14 ensimmäistä jaetta (Luuk. 2:1-14). Jouluevankeliumi on teksti, jota me tulkitsemme paljon sen mukaan, missä tilanteessa me sen kohtaamme.

En nyt kuitenkaan jää miettimään jouluevankeliumia sen käyttötilanteen mukaan. Tahdon katsoa sisälle Luukkaan kertomukseen näkökulmasta, joka itselleni on auennut kirkkaana kuluneen syksyn aikana tämän ja monen muun raamatuntekstin edessä.

Olet varmaan huomannut, että jouluevankeliumi on pelkästään jo kertomuksena varsin mukaansa tempaava. Se on kertomus, minkä kuulee mieluusti uudelleen ja uudelleen. Merkillisintä tekstissä on se, miten siinä yhdistyy ikuisuus ja aika.

Se piirtää esiin paitsi perin arkisen elämän tarinan, mutta samaan aikaan se paljastaa sen, mitä tuo arkinen merkitsi ajan tuolla puolen Jumalan maailmassa. Kertomuksessa on kolme näytöstä: arkinen (Luuk. 2:1-7) ja taivaallinen (Luuk. 2:1-14) ja näiden kahden yhdistyminen (Luuk. 2:15-20).

Käyn lyhyesti läpi kaksi ensimmäistä näytöstä ja toivon, että kolmas näytös avautuu meille tänään oman kontekstimme kautta – ts. arkinen ja taivaallinen löytävät toinen toisensa omassa elämässämme tänään.

Tapahtui maanpäällä

Lähdetään matkaan tekstin arkisesta osasta (Luuk. 2:1-7). Jos kykenet hetkeksi unohtamaan tarinan historiallisen viitekehyksen Vapahtajamme syntymän juhlassa, huomaat, että kertomuksessa on perin arkiset lähtökohdat.

Kertomuksen aluksi Luukas kuvaa historiallisen tilanteen. Hän toisin sanoen kertoo lukijoilleen, että millaiseen maailmaan kertomuksen päähenkilö oli syntyvä. Me voisimme kertoa oman elämämme kertomuksen historian tilanteen aivan samaan tapaan. Luukas tekee työnsä tarkasti, mutta silti arkisesti, antaakseen kertomuksen henkilöiden tilanteelle merkityksen.

”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.” (Luuk. 2:1-3)

Jos Luukas olisi jättänyt tämän mainitsematta, pitäisimme matkaan lähtenyttä Joosefia vaimostaan piittaamattomana aviomiehenä. Tai ehkä pitäisimme Mariaa vastuuttomana äitinä, joka ei ajatellut kohta syntyvän lapsensa etua lainkaan. Joosefilla ja Marialla ei ollut vaihtoehtoja; ne oli kirjoitettu heidän puolestaan. Ja niin tapahtui, että ’tyttö’ ja ’poika’ lähtivät liikkeelle.

”Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.” (Luuk. 2:4-5)

Arkinen kertomus paljastuu matkakertomuksesta. Tämä on kertomus matkasta Nasaretin kaupungista Betlehemin kylälle Jerusalemin kupeeseen. Oleellista on huomata matkan pituus ja Joosefin suku. Suvulla on merkitys tämän vielä syntyvän lapsen tulevaisuuden tähden.

Viimeiseen lauseeseen ”joka odotti lasta” liittyy melkoinen perhetragedia. Jos Joosefin kihlattu Maria oli raskaana, se tarkoitti ulkopuolisten näkökulmasta kahta asiaa: a) Joosef oli koskenut ennen häitä häpeällisellä tavalla kihlattuunsa tai b) hän oli kihlautunut siksi, että oli koskenut Mariaan. Syyttömänä Joosefia piti tuskin kukaan ja Marian syyllisyydestä nyt ei ollut kysymystäkään.

Ehkä oli siis viisasta ottaa Maria mukaan, vaikka hänen synnyttämisensä aika olikin lähellä. Oli parempi pitää yhtä – ja kun ihmisten puheet ja raadollisuuden tietää, viettää aika yksin Nasaretissa olisi ollut huonompi vaihtoehto.

Jos siis katsot kertomusta inhimillisesti, voit nähdä tässä yhden tuiki tavallisen elämäntarinan, joka olisi voitu kirjoittaa meidänkin ajassamme. Kertomus jatkuu.

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.” (Luuk. 2:6–7)

Betlehemissä tapahtui odotettu, mutta samalla odottamaton. Köyhälle ihmisparille ei ollut tilaa kohtuuhintaisissa majoitusliikkeissä, mutta onneksi inhimillisyyttä löytyi paikanpäältä kuitenkin tallin ja seimen verran. Olisiko ihmisyyttä ollut tämän vertaa, jos Betlehemissä olisi tunnettu kertomuksen ’pojan’ ja ’tytön’ tarina yhtä hyvin kuin heidän kotikaupungissaan…

Ihmiselämän mittapuiden mukaan lapsen syntymä ei ole mitenkään erityistä, vaan perin arkistakin. Silti syntymä on ainutlaatuinen ja selittäminen kokemus heille, ketkä lapsessa elämänlahjan saavat vastaanottaa. Joosefin ja Marian elämässä tämä oli ainutlaatuinen hetki, vaikka he varsin hyvin tiesivät, että elämä tulee melkoisesti muuttumaan.

Huomaatko, ettei kertomuksessa ole tapahtunut, mitään sellaista, mikä ei voisi olla osa lähes kenen tahansa arkea? Lapsen syntyminen on valtava ihme, mutta samaan aikaan se on jotain, mitä tapahtuu koko ajan. Sanat odotettu odottamaton kuvaavat syntymää mielestäni hyvin. Ei tapahtunut mitään erikoista, mutta odotettua odottamatonta.

Tapahtui ikuisuudessa

Edellä kerrottu kertomus on juurikin se, mitä näkyvässä maailmassa tapahtui. Lapsi on syntynyt. Äiti voi hyvin ja isäkin on läsnä. Jos kertomus jäisi tähän, eipä sitä jouluisin luettaisi ja kuunneltaisi seisaaltaan.

On aika katsoa tapahtunutta toisesta näkökulmasta. Evankelista Luukas kuljettaa kertomusta eteenpäin – kohti toista näkökulmaa.

”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.” (Luuk. 2:8)

Kertomukseen astuu joukko meille tuntemattomia työläisiä. Samaan aikaan, kun seimessä ’tyttö’ ja ’poika’ olivat saaneet perheeseensä elämän lahjan, elämä jatkui toisaalla niin kuin ennenkin. Ja niin olivat paimenet tiukasti töissä – tekivät yövuoroa. Nämä raskaan työn puurtajat sen sijaan kohtasivat jotain täysin erilaista.

”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” (Luuk. 2:9-10)

Nyt tapahtui jotain todella veret seisauttavaa! Jumalan valtakunnan lähettiläs astuu tavallisten paimenten arkeen yövuoron aikana. Tämä on jotain sellaista, mistä jo kannattaa kirjoittaa, eikö totta? Nyt olemme kertomuksen ytimessä, eikö totta? Vai olemmeko sittenkään?

Ei, tämä ei ole kertomuksen ydin. Luukas ei kirjoittanut pitkää johdantoa ’tytöstä’ ja ’pojasta’ vain siksi, että se oli kaunis kertomus rakkaudesta ja siitä kuinka heistä tuli perhe. Luukas ei myöskään kirjoittanut paimenista sen tähden, että he olivat ahkeria työläisiä uskollisesti yövuorossa. Mutta Luukas ei kirjoittanut enkeleistäkään sitä varten, että he tekivät työtänsä ja ilmestyivät paimenille, koska Jumala oli heidät lähettänyt.

Joulukertomuksen sanoma ei ole enkeli-ilmestyksen ihmeellisyydessä eikä siinä, että Taivaallinen sotajoukko astui ihmisten maailmaan nähtäväksi. Kertomuksen ydin on siinä, mitä enkelit paimenille – ja heidän kauttaan ’tytölle’ ja ’pojalle’ ilmoittivat:

”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:11-14)

Oleellista ei ollut enkelien loisto eikä arjen romantiikka tai sen puuttuminen, oleellista oli se merkitys, jonka Jumala antoi perin arkisille tapahtumille:

”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Oli tapahtunut jotain täysin odottamatonta, mutta odotettua. Tätä olivat Israelin hurskaat odottaneet vuosisatoja, mutta silti tämä odotettu oli kuitenkin odottamatonta, kun se tapahtui.

Vapahtajan syntymä oli odotettu odottamaton, mutta vielä odottamatonta paimenille oli se, että he saivat siitä tiedon. Ja edelleen odottamatonta ja jopa järjenvastaista oli sekin, mistä paimenet luvatun Vapahtajan saavat löytää: ”te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä”.

Kuka olisi odottanut löytävänsä aikansa odotetuimman henkilön alhaisesta tallista seimestä, ja vielä tavallisen ’tytön’ ja ’pojan’ luota! Näetkö, miten kertomuksessa yhdistyy Taivaallinen merkitys ja ajallinen arki? Kertomuksen suuruus on siinä merkityksessä, jonka Kaikkivaltias Jumala antoi muuten arkisille tapahtumille!

Näetkö, miten arkiset tapahtumat saavat uudet mittasuhteet, kun niihin yhdistyy Jumalan valtakunnan todellisuus? Jos katsot joulukertomusta vain kertomuksen puitteiden kautta, se jää kumisemaan tyhjyyttään. Se on joko kuvaus nuorenparin elämän traagisesta alkuvaiheesta tai yksi enkeli-ilmestys tarina toisten joukossa – mitenkään vähättelemättä kumpaakaan näkökulmaa.

Ilman Jumalan tapahtumalle antamaa merkitystä jouluevankeliumin teksti jää jopa enkeliloistossaan tyhjäksi. Luukas ei kutsu meitä ihmettelemään enkeliloistoa, vaan arjen ihmettä Joosefin ja Marian elämäntarinassa. Lapsen syntymä on ihme, koska Jumala antoi sille merkityksen antamalla Jumalan Pojan syntyä tähän perheeseen.

Paimenien näkökulma

Kolmannessa osassa kertomusta (Luuk. 2:15-20) Luukas tuo yhteen kaksi ensimmäistä toisistaan poikkeavaa kertomusta. Viimeisessä osassa arkinen ja taivaallinen kohtaavat toisensa.

Päätän osaltani jouluevankeliumin tekstin kolmannen osan ensimmäiseen jakeeseen, joka haastaa meidät omassa arjessamme. Kolmas näytös alkaa näin:

”Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.”” (Luuk. 2:15)

Paimenet ottivat ilolla vastaan enkelien heille ilmoittaman Taivasten valtakunnan merkityksen tapahtumille. He kiirehtivät kesken yövuoron Betlehemiin katsomaan, mitä heille oli ilmoitettu. Heitä ei vaivannut ilmoituksen paradoksaalisuus eikä se, että he olivat vain tavallisia paimenia. He uskalsivat tarttua Jumalan todellisuuteen kertomuksessa, jonka kaikki muut osapuolet olivat arkistakin arkisempia ja tapahtumat nekin varsin tavallista arkea.

Paimenet ottivat vastaan Jumalan näkökulman ja omistivat Jumalan lupauksen ja hänen antamansa merkityksen, mikä teki heistä Jumalan Pojan syntymän silminnäkijöitä ja ensitodistajia. He tuskin ymmärsivät tämän siunauksen suuruutta itse koskaan elämänsä aikana.

Kertomuksen opetus on siinä, miten arkinen muuttuu taivaalliseksi ja ajallinen ikuiseksi, kun Jumala astuu mukaan tapahtumien kulkuun. Jumalan kädessä mikään arkinen ei ole enää arkista, vaan siitä tulee aina ainutlaatuista ja pyhää.

Paimenet näyttivät esimerkin. Uskallatko sinä tarttua Jumalan näkökulmaan ja ottaa vastaan uskonvaraisen merkityksen arjen asioille?

Jos ajattelet joulukertomusta vain tapahtumaketjuna, niin siinä ei tapahtunut juuri mitään erityistä, mikä ei olisi normaalin ihmiselämän piirissä – ehkä lukuun ottamatta enkelien ilmestymistä. Sekään ei silti ole suuren suuri ihme, koska meitä enkeleitä tavanneita on kuitenkin melkoinen joukko meidänkin ajassamme.

Mutta huomaa, kun tapahtumien takaa saa nähdä Jumalan niille antamaan merkitykseen ja vastaanotat hänen lupauksensa, asiat muuttuvat arvokkaiksi.

Miten sinä näet elämäsi?

Minkä näkökulman sinä otat joulukertomukseen? Uskallatko sinä vastaanottaa paimenien tavoin sen merkityksen, jonka paimenet omistivat kohdalleen?

Jouluevankeliumin sanoma ei muutu miksikään, uskot sen tai et. Se on ja pysyy Vapahtajamme syntymäkertomuksena riippumatta siitä, uskommeko me sen vai emme. Valinnallasi suhtautua siihen on kuitenkin suuri merkitys – sinulle. Valitsemasi näkökulma ratkaisee sen, mikä on sinun osuutesi kertomuksen siunauksessa ja jatkumossa meidän ajassamme. Jos kertomuksen ydin sinulle on enkelien ilmoituksessa, kertomus kantaa sinua tänäänkin:

”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Tämä Luukkaan esittämä näkökulma antaa kertomuksen arkisille tapahtumille iankaikkisen merkityksen, joka tavoittaa tänään sinut ja minutkin. Samalla tavalla, kun ’tytön’, pojan’ ja paimenten arkinen kertomus muuttui Jumalan käsissä pyhäksi ja ainutlaatuiseksi, samoin tuon kertomuksen jatkumossa sinäkin tänään voit kokea sen.

Haastan sinua tänä jouluna askeleen pidemmälle joulukertomuksessa kuin vain uskomaan sen todeksi. Uskallatko nähdä ’tytön’ ja ’pojan’ tavoin arkisissa tapahtumissa Jumalan merkityksen? Voisitko nähdä Jumalan vaikuttavan oman elämäsi jokapäiväisissä valinnoissa? Ehkä tämä näkökulman muutos avaa sinun elämääsi uusia näkymiä niihin asioihin, joista on tullut sinulle arkisia?

Tyydytkö näkemään elämässäsi vain ’tytön’ tai ’pojan’ tekemässä sitä ja tätä? Vai uskaltaisitko käydä tänä jouluna katsomaan elämääsi Jumalan näkökulmasta?

Anna Herralle Jeesukselle, Vapahtajallesi, tilaa tulla elämääsi antamaan merkityksen arjen askareille. Uskallatko seurata mitä Jumala tekee, kun annat ehdoitta tavallisen arkesi hänen käsiinsä? Se ei vaadi sinulta ihmetekoja eikä uskonhyppyjä – vain ripauksen kuuliaisuutta ja alttiutta.

Tuiki tavalliset Maria ja Joosef antoivat pienen arkensa ja elämänsä Jumalan käyttöön ja millaisen merkityksen heidän arkensa saikaan! Näe, mitä Jumala voi tehdä sinun pienen arkesi kautta. Se on joka tapauksessa enemmän kuin se, mitä arki sinun omissa käsissäsi on.

Pohdittavaa

Miten Jumalan näkökulma saa näyttämään arjen varsin erilaiselta?
Mitä Jumala voikaan tehdä minun arkeni kautta.