Joulukuun alussa kristillinen Suomi ’hiljentyi’ viettämään joulun aikaa – Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. Valmistautuminen joulun viettoon alkaa noin neljän viikon mittaisella adventin ajalla, mistä ehkä selkein merkki arjessa on lisääntyvä kiire ja ilmaisjakelulehtisten sivumäärän moninkertaistuminen.

Toki adventin aika nykymuodossaan valmistaa ihmisiä joulun aikaan – ovathan he joulun vihdoin koittaessa jo niin väsyneitä, että joulun ajan kolme vapaapäivää kuluu sangen rauhallisesti adventista palautumiseen, jotta sen jälkeen jaksaa hyödyntää tehokkaasti uudet joulun välipäivien alennusmyynnit.

Adventin aika kuvaa odotusta, joka ajanlaskumme alun juutalaisilla oli. He odottivat messiaan syntymää: profeettojen kirjoitusten täyttymistä ja Rauhan Ruhtinaan hallituskauden alkua. Päinvastoin kuin he odottivat, odotettu Messias syntyi alhaisuuteen ja palveli alhaisuudessa. Hänen valtakuntansa oli erilainen – ei poliittinen eikä sotilaallinen. Hän antoi rakkaudelle uuden nimen ja merkityksen sekä toi rauhan ihmisten sydämiin sen sijaan, että hän olisi lyönyt kaikki vihollisensa vallalla ja voimalla. Messias poikkesi lopulta niin merkittävästi aikalaistensa odotuksista, etteivät kaikki häntä hartaasti odottaneet edes tunnistaneet häntä, vaan lopulta hänen omansa hylkäsivät hänet.

Mutta me kristityt emme elä odotuksessa, vaan täyttymyksessä, koska katsomme tapahtumia toisesta suunnasta. Tiedämme, että messias on jo tullut. Hänen nimensä on Jeesus Kristus. Adventtina emme mekään silti vain muistele kerran tapahtuneita asioita, vaan mekin yhä odotamme.

Mitä kristityt vielä odottavat?

Monesti kuulee sanan ’adventti’ virheellisesti ymmärretyn tarkoittavan odottamista, mutta tosiasiassa se pitää sisällään juuri sen, mitä kristityt odottavat. Sana adventti on lähtöisin latinankielisestä sanasta ’adventus’, joka tarkoittaa tulemista. Tarkemmin sanottuna adventti-sanan alkuperä on ilmauksessa ”adventus Domini” eli ”Herran tuleminen”. Herran tulemisella tarkoitetaan tässä nimenomaan hänen toista tulemistaan, joka on siis vielä ajallisesti edessä päin.

”Adventus Domini” on latinan kielinen vastine kreikan kielen ’paruusialle’ eli ’Herran tulemukselle’. Adventti-sana esiintyy latinankielisessä Vulgata-käännöksessä myös jälkimmäisen Tessalonikalaiskirjeen tekstisitaattimme lopussa: ”tulemuksensa ilmestyksellä” eli ”inlustratione adventus sui”, mikä on kreikaksi ”epfaneia tees parousias autou”.

Odotamme siis Herran Jeesuksen Kristuksen paruusiaa eli toista tulemista maanpäälle. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että millainen tapahtuma se on? Tunnistanko minä hänet, kun hän tulee takaisin? Tai entäpä jos erehdyn seuraamaan väärää Kristusta? – Varoittihan Jeesus omiaan myös siitä mahdollisuudesta:

”Ja jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tai: ’Katso, tuolla’, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut. Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.” (Mark. 13:21-23)

Kristuksen toinen tuleminen on liian mittava aihe käsiteltäväksi tässä yhteydessä, mutta saamme siitä riittävän kuvan tarkastelemalla niitä sanoja, mitä Uusi testamentti käyttää siitä.

Otan avuksi myös kaksi lyhyttä sitaattia Toisesta Tessalonikalaiskirjeestä, jota pidetään yhdessä ensimmäisen kirjeen kanssa Paavalin eskatologisena (lopunajan tapahtumia käsittelevä) pääteoksena ja varhaisimpana opetuksena Kristuksen toisesta tulemisesta.

”Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy {apokalypsei} taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen.” (2. Tess. 1:6-10)

”silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella {KR38: tulemuksensa ilmestyksellä} {epifaneia tees parousias autou}.” (2. Tess. 2:8)

Uusi testamentti käyttää Jeesuksen toisesta tulemisesta pääasiassa kolmea sanaa, jotka ovat: ’apokalypsis’, ’epifaneia’ ja ’parousia’. Yllä lainatut kaksi sitaattia sisältävät juuri mainitut kolme sanaa. Kukin sanoista luonnehtii Kristuksen tuloa eri kantilta, mutta on huomattava, etteivät ne viittaa Kristuksen tulemisen ajalliseen eroon tai eri vaiheisiin, vaan kyseessä on yksi ja sama tapahtuma, jonka luonnetta kuvaillaan kolmella eri sanalla.

Apokalypsis

Aloitetaanpa sanasta ’apokalypsis’ (lat. ’apocalypsis’, ’revelatione’), jota Paavali käyttää ensimmäisessä tekstissämme: ”…kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy {apokalypsei} taivaasta tulenlieskojen keskellä…”

Sana ’apokalypsis’ muodostuu prepositiosta ’apo’ = ’pois’, ja verbistä ’kalypto’ = ’peittää’. Se tarkoittaa siis ”peiton poistamista tai näkyviin tulemista”. Termi on johdettu teonsanasta ’apokalyptoo’, joka tarkoittaa ”paljastaa, ilmaista, ilmoittaa”.

On kyse ilmoituksen kaltaisesta ilmestymisestä, joka sisältää itsessään jotain sellaista, mitä ihmiset eivät aiemmin tienneet tai uskoneet todeksi. Sanaa ’apokalypsis’ eli ”ilmestyminen, ilmestys, ilmoitus” käytettiin myös kuvaamaan pyhiä kirjoituksia, Jumalan tahdon ilmoituksena. Sana esiintyy tässä merkityksessä esimerkiksi Ilmestyskirjan alussa: ”apokalypsis iesou khristou” eli ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys” (Ilm. 1:1).

On kyse Jumalan itseilmoituksesta – siitä kuinka hän ilmaisee itsensä ihmisille. Samaa sanaa käytetään kuvaamaan Raamattua, Kristusta, ja kuten Tessalonikalaiskirjeessä, myös Kristuksen toista tulemista.

Tessalonikalaiskirjeen tekstissä ’apokalypsis’ esiintyy siis eskatologisessa merkityksessä Kristuksen toisen tulemisen attribuuttina (määreenä), jolla kirjoittaja korostaa tapahtuman ilmoituksellista merkitystä ihmiskunnalle. Jeesuksen toisessa tulemisessa on siis jälleen kyse Jumalan tuoreesta ilmoituksesta aivan samalla tavoin kuin Raamatun ilmoituksesta tai Kristuksen maanpäällisestä toimintakaudesta puhuttaessa.

Jeesuksen toinen tuleminen on näin ollen sanan ’apokalypsis’ valossa tuore jumalallinen ilmoitus lähinnä niille, jotka eivät ole häntä aiemmin vastaanottaneet. Kristuksen paluussa on kyse siis sen julkituomisesta, mikä tosin on jo ilmoitettu Sanassa, mutta mikä on ollut siihen saakka uskon kautta vastaanotettava.

Kristus on meille vielä nyt näkymätön ja monet ihmiset jopa kieltävät hänen olemassaolonsa. Mutta toisen tulemisen aikaan hänet tullaan näkemään ja kaikki tulevat tietämään kuka hän on. Sinä päivänä ”peitto poistetaan” ja koko totuus ”tulee näkyviin” – ei ole enää kyse uskomisesta, vaan näkemisestä.

Epifaneia

Toinen tekstisitaatti sisältää jäljelle jääneet kaksi toista tulemista kuvaavaa sanaa: ”…Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella {KR38: tulemuksensa ilmestyksellä}.”

Aloitetaan sanasta ’epfaneia’ (lat. ’inlustratione’). Kuten huomaat kirkkoraamatut kääntävät sanan sangen eri tavoin: vuoden 1992 käännös käyttää siitä vastinetta ’kirkkaus’ ja 1938 käännös taas ’ilmestys’. Sama kahtiajako käännösvaihtoehtojen kesken näkyy myös englanninkielisissä käännöksissä.

Tässä jakeessa esiintyvä termi ’epifaneia’ merkitsee yksin esiintyessään yleensä ”ilmestymistä tai näkyviin tulemista”. ’Epifaneia’ muodostuu prepositiosta ’epi’, tarkoittaa ”päällä, päälle”, ja teonsanasta ’fainoo’.mikä tarkoittaa ”loistaa”. Kirjaimellisesti käännettynä voisi puhua ”päällä- tai päälle-loistamisesta”.

Uudessa testamentissa sana liittyy aina Jeesuksen toiseen tulemiseen lukuun ottamatta Timoteuskirjeen viitettä (2. Tim. 1:10), jossa sillä viitataan Jeesuksen ensimmäiseen tulemiseen.

Klassisessa kreikassa se tarkoittaa ulkoista ilmestymistä tai ilmenemistapaa. Saman sukuinen adjektiivi ’epifanes’ tarkoittaa kuitenkin ”loistava, ihana”, josta myös ’epifaneia’ sai merkityksen ”loistava näkyviin tulo”, joka ilmaisee arvonantoa ja arvokkuutta. Myöhemmässä hellenismissä sana tarkoitti myös salassa olevan jumalan ilmestymistä avuksi jollekin.

Jeesuksen toinen tuleminen on sanan ’epifaneia’ merkityksessä arvokas ja loistokas tapahtuma, joka ei tapahdu salassa, vaan kyseessä on selkeä ulkoinen kaikille näkyvä tapahtuma. Uskoville se on ennen kaikkea ”loistava ja ihana”tapahtuma, kun ’salassa ollut’ Jumala ilmestyy vainotun seurakunnan avuksi.

Parousia

Viimeinen toista tulemista merkitsevä sana on ’parousia’ (lat. ’adventus’),. joka lienee tutuin kolmesta termistä. Ainakin sitä käytetään ihan yleiskielessä puhuttaessa Kristuksen toisesta tulemisesta. Uudessa testamentissa se tarkoittaa aina viitatessaan Kristuksen tulemiseen nimenomaan hänen toista tulemista.

Kreikan kielen sana ’parousia’ merkitsee ”tuloa, persoonallista läsnäoloa, saapumista”. Se muodostetaan partisiipista ’paroon’, ’parousa’, ’paron’, joka tulee teonsanasta ’pareimi’, merkiten ”olla saapuvilla tai olla läsnä”.

Sana ’parousia’ merkitsee läsnäoloa, mikä aina edellyttää henkilökohtaista saapumista. ’Paraousia’ tarkoittaa ”läsnäolevaa olemusta”. ’Parousia’ ei ole olematon fantasia; se tapahtuu vain silloin, kun näkyvä ja ruumiillinen persoona on saapunut paikalle. Sanalla ’parousia’ tarkoitettiin myös hallitsijan virallista vierailua kaupungissa, maakunnassa tai vieraassa maassa.

Rafael Gyllenberg kirjoittaa ’parousiasta’ näin:

”Hellenistisessä kirjallisuudessa paruusia sanaa käytettiin etäällä tai salassa pysyvän Jumalan läsnäolosta jossakin tavallisuudesta poikkeavassa elämän ilmiössä, samoin näkymättömän jumalan ilmestymisestä uskonnollisen kokemuksen piiriin. LXX (Septuaginta) ei tunne tätä merkitystä, mutta Uuden testamentin kirjoittajille se näyttää olevan ennestään tuttu. Toisen vuosisadan alusta lähtien paruusia nimitystä ruvettiin käyttämään myös Jeesuksen syntymisestä maailmaan. Sen vuoksi hänen ilmestymistään viimeisinä päivinä ruvettiin nimittämään hänen `toiseksi` tulemisekseen`.”

Kun siis puhutaan Jeesuksen toisesta tulemisesta ’parousia’ -termiä käyttäen, välittyy siitä vahvasti nimenomaan persoonallinen läsnäolo tulemisessa. Ei ole kyse jostain etäisestä tapahtumasta, minkä näemme tv-kuvan välityksellä, vaan todella Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisesta tulemisesta maanpäälle vallalla ja voimalla siten, että jokainen maanpiirin asukas voi itse todeta hänen saapuneen:

”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan, ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valitut neljältä ilmansuunnalta, maan ja taivaan ääriä myöten.” (Mark. 13:26-27)

Toisen tulemisen arvaamattomuus

Ensimmäisellä kristityllä sukupolvella oli Jeesuksen opetuksen mukainen asenne. He odottivat Jeesusta palaavaksi millä hetkellä tahansa, sillä ’parousia’ on ennalta arvaamattomuudessaan aina ajankohtainen:

”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä.” (Mark. 13:32)

Jeesuksen opetuksen mukaan vain Jumala tietää ’parousian’ ajan. Kaikki nykypäivänä niin suosittu spekulatiivinen merkkien tarkkailu ja siihen perustuva laskelmointi on turhaa. Ihmisen on oltava aina valmis, vai miksikö sitten Jeesus kehotti omiaan valvomaan sanoen:

”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee.” (Mark. 13:33)

Jeesuksen toisen tulemisen odottaminen on täten kristillisen seurakunnan varsinaista adventin aikaa. Emme odota messiaan syntymää, vaan messiaan toista tulemista Rauhan ruhtinaana. Hän ei saavu alhaisuudessa, hiljaisuudessa tai salassa, vaan hän tulee kaikessa kirkkaudessa ja kunniassa noutamaan pois vainotun seurakuntansa.

Tärkeintä on olla valmis, kun hän tulee takaisin. Hänen paluunsa on ajallisesti silmänräpäys. Se on ilmestys – aivan kuin peite poistettaisiin sokeilta silmiltä ja hetkessä kaikki on selvää. Kun se tapahtuu, siitä ei voi erehtyä. Jokainen saa todistaa Kristuksen tulemisen omin silmin, eikä kenenkään tarvitse saada tietoa tapahtuneesta kuulopuheiden tai tv-kanavien välityksellä. Kristuksen toinen tuleminen on kuninkaan paluu kaikessa kirkkaudessaan.

Toisen tulemisen kaksi puolta

Kristuksen paluun odotuksessa on kuin kolikon kaksi puolta, kuten Paavalin kirjeestä Tessalonikalaisille saatamme lukea:

1. ”hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta”

2. ”ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä”.

Lisäksi apostoli kirjoittaa:

1. ”rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta…”

2. ”hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen.”

Eli toisaalla Kristuksen paluu on suuri ilon ja lohdutuksen päivä vainotulle seurakunnalle, joka on joutunut kärsimään Kristuksen nimen tähden. Koko uskovien joukko korottaa tuona päivänä ylistyksen ja kunnian yksin Herralle. Tieto ilosta ja lohdusta Kristuksen tulemisen päivänä on varma. Se odottaa vain aikaansa – sen toteutumisessa ei ole mitään epävarmuutta.

Kolikon toinen puoli koskee suurempaa joukkoa ihmisiä, jotka ovat tieten tahtoen hylänneet Kristuksen ja näin asettuneet häntä vastaan. Kristuksen syntymä (ensimmäinen tuleminen) oli armon ilmaus, mutta Kristuksen paluun päivä on Jumalan oikeudenmukaisuuden ilmaus. Sinä päivänä Jumala vaatii tuomion synnintekijöille, jotka eivät ole aikanaan tarttuneet Jumalan armon ilmaukseen. Hylkäämällä armon tässä ajassa, he valitsevat osakseen oikeuden tulevassa ajassa. Ja kun kyse on syntisestä ihmisestä, ei oikeudenmukainen tuomio voi tietää mitään hyvää.

Samaan aikaan, kun Kristuksen seurakunta viettää ilon juhlaa, toisaalla itketään. Toisten osa on ikuinen ehyt yhteys rakastavan Jumalan kanssa, kun toiset tuomitaan ikuiseen eroon Jumalasta. Tuona päivänä Jumala näyttää kasvonsa omilleen ja kääntää selkänsä niille, jotka eivät häntä vastaanottaneet.

Tänään elämme yhä ’adventin’ aikaa. Jokainen hetki kuljettaa meitä lähemmäksi Kristuksen paluuta. Samalla tavoin kuin vertauskuvallinen adventin aika päättyy varmuudella koittavaan jouluun, samalla tavoin seurakunnan odotus päättää Kristuksen toiseen tulemiseen. Jumalan armo ja rakkaus on jokaisen ulottuvilla. Hän ei vielä ole paljastanut kasvojaan seurakunnalle, mutta ei myöskään ole kääntänyt selkäänsä maailmalle. Aikaa on vielä – Jumalan armon aika on yhä käsillä.

Päätänkin tämän adventtitekstin samaan rukoukseen kuin Raamattukin päättyy (ennen loppusiunausta):

”Tämä on tosi, minä tulen pian. Aamen. Tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20)

Pohdittavaa

Kumpaan joukkoon sinä kuulut, kun ’paruusian’ aika koittaa?
Entä ystäväsi, kumpaan joukkoon sinä haluat hänen kuuluvan?
Voitko kenties jotenkin auttaa häntä?